A
Ap.
Vieras
Aina ollaan jupisemassa niistä äitipuolista ja kuinka ne on niin hirveitä että. Ikinä ei sais vituttaa, ikinä ei sais kaivata mitään.
Nukutin yhteisemme ajoissa, ajatuksena pitkä ilta ja rauhallinen aamu miehen kanssa, niin johan miehen 10v lampsii sisään. Ja tämäkö ei saisi yhtään korveta mua? Vielä tänä aamuna mulle leperreltiin, kuinka suloinen ilta luvassa. Vittu aina sama homma. Viikonloppu alkaa vasta huomenna ja se jatkuu maanantaihin saakka. Joka viikonloppu, joka ikinen vapaapäivä. Eikö edes sitä yhtä iltaa voi omistaa mulle!?
Sitten vielä ihmetellään, että miksei äitipuoli ole rakastunut miehen lapseen. No siksi kun ydinperheessä ne lapset menee siinä sivussa, ei johda koko showta. Tässä tapauksessa tämä talo muuttuu taas huvipuistoksi ja dynamiikka muuttuu, niin että perheen päänä/päättäjänä/äänenä toimii 10v lapsi.
On niin saatanan vaikea ihastua lapseen, kun tää menee aina näin. Miettikää etävanhemmat, jos omistaisitte sen yhden illan viikossa (Sen ainoan joka on vuorotöiden vuoksi mahdollinen) sille kumppanillenne, niin ehkä se ei olisi aina niin vitun tympääntynyt.
Note to all: tämä oli spontaani purkaus, joka oli päästettävä ulos. Yleensä kestän hyvin, mutta viimeaikoina on ollut niin Helvetin ikävä miestäni, kun työt on vieneet kaikki yhteiset tunnit päivistä. Tämä ilta oli ainoa, kun oltais voitu valvoa hetki ja herätä aamulla rauhassa. Nyt mies valvoo velvollisuudesta mua kohtaan ja viikonloppu alkaa univajeesta, koska sillä on klo 7 herätys poikansa koulun takia. Miehen univaje taas vaikuttaa kaikkeen. Se ei itse jaksa riitelemättä poikaansa viikonloppua, saati tuota yhteistä siinä sivussa, kun mä olen töissä. Ja soppa ja perse ilmapiiri viikonlopuksi on taattu. Jes!!
Nukutin yhteisemme ajoissa, ajatuksena pitkä ilta ja rauhallinen aamu miehen kanssa, niin johan miehen 10v lampsii sisään. Ja tämäkö ei saisi yhtään korveta mua? Vielä tänä aamuna mulle leperreltiin, kuinka suloinen ilta luvassa. Vittu aina sama homma. Viikonloppu alkaa vasta huomenna ja se jatkuu maanantaihin saakka. Joka viikonloppu, joka ikinen vapaapäivä. Eikö edes sitä yhtä iltaa voi omistaa mulle!?
Sitten vielä ihmetellään, että miksei äitipuoli ole rakastunut miehen lapseen. No siksi kun ydinperheessä ne lapset menee siinä sivussa, ei johda koko showta. Tässä tapauksessa tämä talo muuttuu taas huvipuistoksi ja dynamiikka muuttuu, niin että perheen päänä/päättäjänä/äänenä toimii 10v lapsi.
On niin saatanan vaikea ihastua lapseen, kun tää menee aina näin. Miettikää etävanhemmat, jos omistaisitte sen yhden illan viikossa (Sen ainoan joka on vuorotöiden vuoksi mahdollinen) sille kumppanillenne, niin ehkä se ei olisi aina niin vitun tympääntynyt.
Note to all: tämä oli spontaani purkaus, joka oli päästettävä ulos. Yleensä kestän hyvin, mutta viimeaikoina on ollut niin Helvetin ikävä miestäni, kun työt on vieneet kaikki yhteiset tunnit päivistä. Tämä ilta oli ainoa, kun oltais voitu valvoa hetki ja herätä aamulla rauhassa. Nyt mies valvoo velvollisuudesta mua kohtaan ja viikonloppu alkaa univajeesta, koska sillä on klo 7 herätys poikansa koulun takia. Miehen univaje taas vaikuttaa kaikkeen. Se ei itse jaksa riitelemättä poikaansa viikonloppua, saati tuota yhteistä siinä sivussa, kun mä olen töissä. Ja soppa ja perse ilmapiiri viikonlopuksi on taattu. Jes!!