Jollakin ollut kierukka huonosti paikoillaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JenPen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

JenPen

Vieras
Kertokaa mistä huomasitte asian, mitä oireita?

Mulla ollut nyt kolmisen viikkoa kuparikierukka, joka asentui kaiketi hyvin ja vuoto loppui vähän yli viikon päästä laitosta. Nyt olen alkanu miettiä mahtaako olla siirtynyt ekojen yhdyntöjen jälkeen pois paikoiltaan, kun oikealta puolelta alavatsaa vihloo painaessa ja välillä muutenkin (ei kovin kipeästi kuitenkaan) ja seksin aikana tuntuu samassa paikassa ikävältä. Langat tuntuivat aluksi tosi alhaalla, ne piti kuulemma alkuun jättää melko pitkiksi jos kierukka vetäytyy ylöspäin kohdussa. Nyt tunnen langat vain välillä, enkä niitä teräviä päitä lainkaan. Verenvuotoa ei ole lainkaan.

Neuvokaa nyt joku jos tiedätte vastaavasta tilanteesta jotain, ehkäisyneuvolaan kun en ihan heti saa aikaa varatuksi.
 
Kerran oli asennettu päin v...ua. Eli jäänyt kohdunkaulakanavaan. Sattui... jalat menivät toisinaan alta ja yhdyntäkipuja.

Toiset tuntevat kierukan koko ajan, itselleni käy vain vanhanaikainen t-malli. Esim Multiload oli kamala! Ja kaikkien langoissa kasvoi bakteeritulehdus, joka kömpi kohtuun saakka. Kun langat niistettiin lähes kokonaan pois, ongelma loppui. Tosin poisto/vaihto joudutaan tekemään nukutuksessa, sillä langat ovat kohdun sisällä.
 
Ehkä se kivun määrä on yksilöllistä, mutta sanoisin omien tuntojen perusteella, et jos kierukka on väärin asennettu/liikahtanut paikaltaan, niin se kipu on jotain aivan mieletöntä. :|
 
Olisko tästä vielä lisää kokemuksia....?

Itse olen kyllä ajatellut sitä että olis varmaan todella kovat kivut jos olisi huonosti paikoillaan. Ja olisiko tosiaan yhdynnän seurauksena voinut mennä huonosti (sen jälkeen nämä tuntemukset ovat alkaneet), koska pitäishän nyt viisvuotisen ehkäisymenetelmän kestää seksin harrastaminen!
 
Mulla umpisuolen leikkauksen jälkeen kun olin jo päässyt kotiin tuli narut ulos ja lääkäri poisti kierukan kun oli itsekseen tullut jo puoliksi itse pois. Tosi kipeää teki:S
 

Yhteistyössä