Joko kuolen nauruun tai menetän toivoni kun kaupunkijuntit taas tulee

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Maalla On Mukavaa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Maalla On Mukavaa"

Vieras
Ei voi kun ihmetellä mitä ihmettä liikkuu päässä ihmisillä kun astuvat mökeilleen.
Tie jota itse normaali korkealla 5 hengen autollani ajan aina kauppareissut on soratie ja ihan käypä sellainen nooh kapunkilaiset valittaa, niin töyssyy ja niin on kurjaa ajaa ja autokin tulee pölyseksi ja sittenhän se auto pitää aina ekana pestä ku mökille päästään.
Kaupunkilaisten luulisi osaavan kierrättää, siis käyttää jätepistettä oikein, mutta maalla on niin letkee meininki ettei tartte, jätepisteelle voi kärrätä MAALLA maalipurkit ja kaikki mökin paskat (jotka kuuluisi ihan muuaalle, meilläkin on täällä ihan omat keräilypisteet näille) .
Ja ehkä parasta että useampi kuin yksi mökkiläinen jonka olen nyt bongannut ovat haravoineet lehdet JA LAITTANUT NE JÄTESÄKKEIHIN ja vieneet jätepisteelle, ei ihan oikeesti voi järki toimia noin.
Sitä ollaan olevinaan niin polleeta, kun kruisaillaan sinne omalle "koirakopilleen" ja omistetaan joku hehtaari kaks ympäriltä. Kädet taskuissa seistään ja ollaan niin olevinaan. Kaupoissa valittavat kun ei ole mitään.Tuodaan mökille kaikenmaailman hienot lelut ja käydään aina viikonloppusin leikkimässä. Esimerkkejä olisi monia ja monen monen vuoden ajalta, mutta olen kyllä niin makosia naurujakin saanut kun esimerkiksi yksi mökkiläinen tuli kysymään pari vuotta sitten että kuinka ruohonleikkuria käytetään, ei voi olla todellista että tällästä kansaa löytyy.
Ja esimerkkejä on useammilta alueilta, koska lomitan ja kaupunkilaisten tarttee tulla aina paikka ku paikka niin sitten melkein oksentaan ku "kakka haisee".

Kyllä mää kiitän jotain ylempää tahoo, ku soi mulle sellasen etuoikeuden että maalle synnyin.
 
Olet tavannut jo karaistuneita kaupunkilaisia. Monet ensikertalaiset, kun valittavat mm. että voi ei kun on niin pimeää syksyisin ja voi että miks täällä on näitä hyttysiä. Harmi, että katuvaloja ei rakenneta näille sisseille.

Jätteet jaksetaan yleensä vielä lähimmälle parkkipaikalle astiaan, johon ei saisi laittaa taloudessa syntyviä jätteitä.
 
Joo ja sitten olen pyytänyt marjaan, että näytän kunnon marjapaikkoja ja sienipaikkoja, vastauksia on ollut ettei uskalleta ja kerran tädillä oli semmoset valkoset tekokynnet, eihän niitä voinut tahria.

Kyllä, mää kävisin kaataan katulamput jos tänne semmoset rahdattas, ärsyttää jo kun ajelen tuolla teillä ja eräskin mökkiläinen on miinottanut pihansa lampuilla.

Aina sitä niin nauttii kun syksy tulee...
 
Sitä mäkin ihmettelen kun vieraat tulee sinne navetalle pyörittelemään silmiään ja yökkimään! Kakarat tulee sinne, tee siinä töitäs. Inhottavaa!
 
Viime kesän myrskyjen aikaan oli todellista omatoimista selvyitymistä monilla mökkiläisillä, kun puu oli kaatunut mökkitielle (ei mitään dramaattisempaa). Ratkaisu oli monilla soittaa palokunnalle. Valitettavasti palokunnalla oli kiireisempiä tehtäviä.

Toinen vaihtoehto olisi ollut pyytää naapuria sahaamaan puu poikki moottorisahalla. Hieman työläämpää olisi ollut itse sahata puu pokasahalla poikki.
 
Kyllä, tätäkin mää ihmettelen just jos puu kaatuu niin ollaan ihan että voi ei eikä oikein osata tehdä mitään, tarttee aina apua.
Kyllä mun mielestä saa aika käsi olla jos ei saa ruohonleikkuria, tällästä työnnettävää käynnistettyä.
Mielummin vaikka oikein kunnon landepaukku, joskin en ikinä pukis verkkatakkia päälleni tai perus adidas kolmen viivan verkkareita, vaan kuljen ihan ihmisten vaatteissa ja käyn harrastamassa ihan ihmisten harrastuksia ja olen ajan tasalla maailman menosta, mutta mielummin kunnon landepaukku, ku kaupunkilaisjuntti. Mää en haluis olla joka tilanteessa ihan peukku keskellä kämmentä vaan pidän siitä että osaan itse hoitaa hommani ja että ihan uskallan astua jalallani metsään.
 
Mä olen ollut maalla viimeksi vuonna 1993 ja ihan tarkoituksella pysytellyt kaukana alkeellisista oloista. Ja juu, tiedän, että ei maalla kaikilla ole alkeellisia olosuhteita, mutta systerin mökillä on. Nyt on kesäkuun alussa ilmeisesti pakko olla yksi yö siellä, ellei sitten VR:llä ole tarjota jotain "mene aamulla, palaa illalla" - juttua sunnuntaipäivisin.
 
Viime kesän myrskyjen aikaan oli todellista omatoimista selvyitymistä monilla mökkiläisillä, kun puu oli kaatunut mökkitielle (ei mitään dramaattisempaa). Ratkaisu oli monilla soittaa palokunnalle. Valitettavasti palokunnalla oli kiireisempiä tehtäviä.

Toinen vaihtoehto olisi ollut pyytää naapuria sahaamaan puu poikki moottorisahalla. Hieman työläämpää olisi ollut itse sahata puu pokasahalla poikki.

Ja sit se naapuri vois hekotella plussalla, että olipas avuttomia mökkiläisiä kun eivät yhtä puuta saaneet palasiksi :D
 
Onneksi en edes omista kesämökkiä, eikä ole tarvetta sellaisen vuokraamiseen, niin voin hyvillä mielin pysytellä kaupungissa koko kesän. Ahdistaa ajatuskin jostain mökkilomasta.
 
[QUOTE="aloittaja";23739188]Kyllä, tätäkin mää ihmettelen just jos puu kaatuu niin ollaan ihan että voi ei eikä oikein osata tehdä mitään, tarttee aina apua.
Kyllä mun mielestä saa aika käsi olla jos ei saa ruohonleikkuria, tällästä työnnettävää käynnistettyä.
Mielummin vaikka oikein kunnon landepaukku, joskin en ikinä pukis verkkatakkia päälleni tai perus adidas kolmen viivan verkkareita, vaan kuljen ihan ihmisten vaatteissa ja käyn harrastamassa ihan ihmisten harrastuksia ja olen ajan tasalla maailman menosta, mutta mielummin kunnon landepaukku, ku kaupunkilaisjuntti. Mää en haluis olla joka tilanteessa ihan peukku keskellä kämmentä vaan pidän siitä että osaan itse hoitaa hommani ja että ihan uskallan astua jalallani metsään.[/QUOTE]

Mistä sulle on tullut sellainen käsitys, että kaupunkilaisilla on joka tilanteessa peukalo keskellä kämmentä eikä ne uskalla mennä metsään?
 
Jep! Voin kyllä sanoa, että noitten kaatuneitten puitten kohdalla kannattaa kyllä ottaa yhteyttä ammattilaisiin, eikä siinä mitään tyhmää ole. Eiköhän noita läheltä piti että hengissä selvittiin tarinoita ole kuultu ihan tarpeeksi kun ollaan omin päin myrskyn kaatamia puita lähetty siivoilee ja sit joku pingottunu puu on sahatessa potkassu oikeen kunnolla ja ukko jääny sen alle.
 
pittee yrittää ymmärtää... Täällä maalla karttuu hyvin kaikenlaiset käytännön taidot. Moottorisahan ja ruohonleikkurin käyttö voi sujuu helposti jne. Mutta itse ainakin itse voin myöntää olevani ihan hukassa ku kaupunkiin täältä lähden... Eihän sinne kuole, mutta ihmispaljoudesta ja vilkkaasta liikenteestä sitä ihan ihmeissään saapi olla ja sitten ne kaupunkilaiset nauraa katketakseen, kun landepaukut on lähtenyt liikkeelle:)!
 
Hyvin pärjään kaupungeissa, sillon harvoin kun sinne suostun menemään. Mitä alkeellisempaa sen mukavempaa. Ensimmäinen oma talo oli vedetön/sähkötön ja esikoisen kanssa suijui hienosti, sitten ikävä kyllä talo sai purkutuomion =( . Ammattimies tai apu ei todellakaan ole mikään palomies, siis jo puu kaatuu. Itse osaan kyllä käyttää moottorisahaa ja pokasahaa ja muita eikä haittaa että kädet likaantuu.
 
Ja sitten nää kun tulevat navetalle näyttään lapsille lehmää, lapsetkin kiljuu vaan ku näkevät kuraa ja kakkaa ja yöök ja voi ei! Se on raivostuttavaa, joten ihan pikku vinkki kaikille että pysykää poissa tai ainakin hiljaa jos paikalle satutte. Osa lapsista ketä on käynyt työaikani eivät ole ikinä nähneet lehmää, sikaa tai lammasta,saatika tietävät mistä maito tulee.
 
[QUOTE="aloittaja";23739235]Ja sitten nää kun tulevat navetalle näyttään lapsille lehmää, lapsetkin kiljuu vaan ku näkevät kuraa ja kakkaa ja yöök ja voi ei! Se on raivostuttavaa, joten ihan pikku vinkki kaikille että pysykää poissa tai ainakin hiljaa jos paikalle satutte. Osa lapsista ketä on käynyt työaikani eivät ole ikinä nähneet lehmää, sikaa tai lammasta,saatika tietävät mistä maito tulee.[/QUOTE]

niin no... kaupungin katukuvaan ei kuulu lehmät, siat ja lampaat. Eihän se sillon ole kovin ihme, jos ei lapsi ole sellaista livenä nähnyt. Ja jos vastaanotto maalla on "helvetin kakarat, painukaa muualle kiljumaan" niin tuskin jää kovin hyvä kuva maalaiselämästä, tai edes niistä eläimistä. kyllä on elämä taas vaikeeta...
 
Onneksi en edes omista kesämökkiä, eikä ole tarvetta sellaisen vuokraamiseen, niin voin hyvillä mielin pysytellä kaupungissa koko kesän. Ahdistaa ajatuskin jostain mökkilomasta.
Sama juttu. Joka kesä systeri koittaa houkutella mua mökilleen edes viikonlopuksi, mutta aina olen onnistunut kiemurtelemaan kutsusta irti :D Lomalla pitää voida lomailla (= olla tekemättä mitään sellaista, mitä ei huvita tehdä) ja systerin mökillä odottaisi sellainen työleiri, että kotiin päästyä olisi väsyneempi kuin lomalle lähtiessään.
 
mulla ei ole omaa mökkiä, mutta käyn 1-2kertaa kesässä tätini mökillä, sähköt sinne tulee, mutta vesi ei. osaan lajitella,sytyttää nuotion, käyttää puuceetä ja ajaa autolla röykkyisellä tiellä...MUTTA en todellakaan tietäisi mitä tehdä, mikäli puu kaatuisi tielle, kai siellä mökissä jossain jokin moottorisahakin on, mutta koskaan en ole sellaista tarvinnut (vois naapurit olla vähän näreissään kun sellaisen lyö käyntiin parvekkeellaan :D )
joten en osaisi välttämättä käyttää moottorisahaa, ja jos osaisin, niin kovin turvallista se ei varmaankaan olisi, koska ei ole yhtään kokemusta moottorisahoista.

aika hassua mielestäni naureskella jos joku ei osaa, miten voisikaan osata, jos ei ole koskaan ollut tarvetta? kaupungeissa kun yleensä ei nurmikkoa tarvitse itse leikata (paitsi ok-talossa) tai sahailla moottorisahalla, saati haistella lehmänlantaa.

on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole koskaan lehmää livenä ole nähnyt kuin ehkä auton ikkunasta.
 
Perustele suppea maailmankatsomus?
Kuhan naureskelen ja välillä menetän toivoni kaupunkilaisten suhteen, aika moni asia menee kuitenkin HEILTÄ ohi vaikka selittäskin kuinka.
 
niin no... kaupungin katukuvaan ei kuulu lehmät, siat ja lampaat. Eihän se sillon ole kovin ihme, jos ei lapsi ole sellaista livenä nähnyt. Ja jos vastaanotto maalla on "helvetin kakarat, painukaa muualle kiljumaan" niin tuskin jää kovin hyvä kuva maalaiselämästä, tai edes niistä eläimistä. kyllä on elämä taas vaikeeta...

No on siinä mukava olla lehmän tissiä pesemässä kun kakarat juoksee ja huutaa ja lehmä säikähtää! En mäkään menis toisten työpaikalle huutamaan ja juoksemaan, saati pelästyttämään eläimiä.
 

Yhteistyössä