Jatkettaisko juttelua

Huomenia. Ja saman tien oikein hyvää alkanutta vuotta itse kullekin.
Heti aamusella kun työnsin nokkani oven kylmemmälle puolelle, huomasin, että taas on edessä tilanne, jossa säistä ennustajan on joko tietoiseti valehdeltava tai sitten otettava "saas nähdä!"- asenne. Ilma oli koleannihkeä, lämpötila hiukan nollan yläpuolella ja sankka sumu leijaili vasten kasvoja. Eli vanhojen ennusteiden mukaan ristiriitainen tilanne.
Toisaalta ensimmäisestä uudenvuoden jälkeisestä suojasta pitäisi olla n määrä päiviä rukiinleikkoon(puintiin), eli suojaisen uudenvuodenpäivän pitäisi ennakoida aikaista, hyvää vuotta.
Toisaalta sanottiin "jos on usva uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa, talvi keskellä kesää".
Eli ota nyt sitten näistäkin tolkku.
Sensijaan Forecan pitkä sää, joka tyytyy ennustelemaan vain viidentoista päivän päähän, lupailee vähitellen kylmenevää niin, että puolenkuun tienolla mentäisiin lähellä viittätoista pakkasastetta öisin ja päivätkin olisivat kummenen asteen tiernoilla. Sateet jotakuinkin olemattomia, joten maat jäätyvät kohtalaisesti.
Tämä sopii hyvin meikäläisen suunitelmiin. Lähes lumetonta taimikkoa on helppo peata ja tuolla hiukan varttuneemmallakin kappaleella on mukasvanpi heilua raivaussahn kanssa, kun ei joka risun liikahdus tuo saavillista lunta niskaan.
Joillakin on tapana tehdä vanhan vuoden päätteeksi joitakin lupauksia tulevalle vuodelle.
En ole itse koskaan moista harrastanut, pelilaudallani on aina ollut sen verran liikkuvia palikoita, ettei mitään viitsi pättää kovin tarkasti vuodeksi eteenpäin. Sitäpaitsi, olen sisäistänyt vanhan sananlaskun "kerran toisen pettää, itsensä koko ikänsä" Ja toisaalta, en oikein keksi, mitä olisi muutettava, mikä on niin pahasti pielessä, että pitäisi sitoutua koko vuodeksi muuttamaan sitä. Siis ihan henkilökohtaisessa elämässäni. Että se niistä lupailuista.
Mennyt vuosi oli kaikkineen hiukan omituinen. Mutta kyllä sieltä paljon hyvääkin mukaan tarttui.
Siitä huolimartta toivon, että tämä vuosi olisi mennyttä parempi, mitä se paremmuus sitten itse kullekin merkitsee.
Meille kaikille.

 

Juu, alkaa tämä vuoden ensimmäinen päivä olla jo melko vähissä.
Elukoitten hyvinvointi tsekattu, traktorien tankkeihin pumpattu talvilöpöt ja nastaketjut kaiveltu kesäkorjusta helposti saataville. Siinä tämän päivän saldo.
Huomenna sitten pitäisi kaivella raivaussaha esiin ja lähteä metsään. Se tekeekin hyvää tämän vähän jämähtäneen pariviikkoisen jälkeen.
Se on sellaista hyvänpuoleista kuntoharjoitusta tulevan talven varsinaista metsätyötä varten. Olen nimittäin ollut viime vuosina huomaavinani, että Nokian kumisaappaitten laatu on kummasti huonontunut. Ennen ne nousivat kevyesti missä hyvänsä risukossa, mutta nämä nykyiset yrittävät aina mennä joka risun alitse. Ja kun saappaat ovat huonontuneet, pitää sitten itse vähän parannella, että eteneminen ei vallan kompuroinniksi mene.
Taivaale alkaa pikkuhiljaa kiivetä tuo jo hiukan kulahtaneenoloinen parin päivän takainen täysikuu. Se saa huurtuneet puut ja puskat kimaltelemaan lukemattomin pikku kitein. On hiljaista, vielä aamupäivällä harvakseltaan jatkunut ilotulitteiden paukuttelukin on jo loppunut. Ja metsässä ei liikahda lehmäkään. Vai miten se meni.
Kaiken kaikkiaan, talvi voi alkaa.

- YouTube

Enjoy the videos and music that you love, upload original content and share it all with friends, family and the world on YouTube.

youtu.be

Tällä lailla, siinä oli asennetta.

 

Kyllähän se vähän on sumuista ja ankeeta, mutta älä turhista masennu, pianhan sitä taas alkaa toi päiväkin pitentyä, että paremmin voi sitten nähdä kaiken tään harmauden. ja sitäpaitsi, kirjoitettu on:
Mitä ei voi silmin vajain
nähdä, siitä unta nähkää.
Aina uuden aamun eteen
luojankämmen tuutii tähkää.
Aina sataa tulvaveteen
lastut arkinrakentajan.
Lienet eläin taikka puu-
kaikin soluin, sydämin
usko, tahdo jotakin,
niin se kerran tapahtuu.
Tuhat kertaa tuhat vuotta
mitään ei voi tehdä suotta.
Näin pohdiskeli maaimanmenoa Viidan Late aikoinaan. Ja tuskinpa hän ihan tahallansa meille valehteli, joten uskotaan tähän ja toivotaan parempaa.

Selaan nettiä maailmalla. Finnair on perunut kaksi kertaa paluumatkani Suomeen.
Kävelimme puistossa. Puistotien varressa makaa kaadettu puu, joka on ontto sisältä.
On mukava lukea kirjoittajien arkielämästä.
Luin netistä jutun taiteen asiantuntijasta, joka haluaa elää vapaana kuin taivaan lintu kahden avioliiton jälkeen.
Kunpa olisinkin lintu etten tarvitsisi huolehtia lennoista.
Kirjoitin kauan Annan palstoilla.
Tykkään kirjoittaa ” harmaana” ilman nimimerkkiä.
Sain uuden älykellon ja eilen kello antoi hauskoja hälytyksiä pitkällä kävelylenkillä.
Saimme tiedotukset pois asetuksista.
Poikkeusajat putsaavat luutuneita ajatuksiani.
Hyvää uuden vuoden jatkoa!

 

Sepä onkin sitten jo ilta taas käsillä. Ja eka päivä mettässä takana.
Voi melkein todeta sen entisen härmäläispojan tavoin. Hän kun oli istunut erinäisen määrän vuosia puukotuksesta ja päästyään vapaaksi sai heti, ikäänkuin tervetulijaisiksi, puukon selkäänsä. Totesi vain "oho, tekipäs häijyä oudoksestahan".
Niin teki tämäkin päivä, näin rennon vetelää olotilaa ei olekaan koettu sitten viimeisen.
On se vain kummaa, miten se aina vain jaksaa ilahduttaa, kun sekavasta risukosta vähitellen tulee esiin siistiä sekametsää.
Tänään oli ilmakin niin mukavan sopiva tällaiseen työhön, ohut pilvikerros, ettei häikäissyt, tyyni ja kuiva keli.
Se, mitä tuli valmista, on melko vaatimatonta, meni vähän totutteluksi näin ensialkuun. Siitähän on jo jonkin verran toista vuotta, kun edellisen kerran olin raivurin kahvoissa.
Miksihän ihmeessä ne tekevät nykyisin nuo kyärän silmikkoverkot mustia. Hämäränä päivän on kuin päähänsä vetäisi mustan jätesäkin. Muistan siinä ensimmäisessä Kemiralaisessa kypärässäni olleen vaaleanharmaan verkon ja se antoi melko valoisan näkymän vielä hämärässäkin. Harmi vain, ettei siihen sitten enää saanut varaosia, varsinkin kuulosuojaimien kiinnitys ja tämä mainittu verkko olivat sen heikot kohdat.
Mutta nyt, kun märät vaattet on vaihdettu kuiviin ja hiukan vedetty henkeä, olisi kai vuorossa pieni venyttelytuokio, ettei paikat huomenna ole järki kipeät.
Niin ettei tässä nyt sitten enempiä.

 

Aamulla mies kuorsasi ja jouduin heräämään.
Sitten se pakotti minut mukanaan kauppaan, koska käy kuulemma aina yksin, ei suostu ostamaan tupakkaa, koska ei itse polta ja eihän ole reilua, että joutuu ostaan mulle.
Täällä on kaupoissa rajoitukset, monta saa mennä sisään. Jouduttiin tietenkin odottamaan.
Marssin infopisteelle ostamaan savukkeet ja siellä oli tietenkin se epäystävällisin myyjä koko paikasta, aina keksii jotain mahdollisimman ilkeää. Tällä kertaa se pysähtyi selaileen jotain lappuja, ennenkuin viitsi tulla kysäiseen, seisonko kassalla huvikseni.
Kaupassa kesti kaksi minuuttia. Viitutti kokoajan.
Kotona iski kylmä, väsy ja nälkä. Kaikki ärsyttää edelleen.

 

Aamulla mies kuorsasi ja jouduin heräämään.
Sitten se pakotti minut mukanaan kauppaan, koska käy kuulemma aina yksin, ei suostu ostamaan tupakkaa, koska ei itse polta ja eihän ole reilua, että joutuu ostaan mulle.
Täällä on kaupoissa rajoitukset, monta saa mennä sisään. Jouduttiin tietenkin odottamaan.
Marssin infopisteelle ostamaan savukkeet ja siellä oli tietenkin se epäystävällisin myyjä koko paikasta, aina keksii jotain mahdollisimman ilkeää. Tällä kertaa se pysähtyi selaileen jotain lappuja, ennenkuin viitsi tulla kysäiseen, seisonko kassalla huvikseni.
Kaupassa kesti kaksi minuuttia. Viitutti kokoajan.
Kotona iski kylmä, väsy ja nälkä. Kaikki ärsyttää edelleen.

Mieti asiaa siltä kannalta, että tupakointi on iso riski yhdistettynä koronaan.

En mäkään kantaisi rakkaalleni kotiin mitään niin vaarallista!

 

Mieti asiaa siltä kannalta, että tupakointi on iso riski yhdistettynä koronaan.

En mäkään kantaisi rakkaalleni kotiin mitään niin vaarallista!

Vituutuksen määrä vaan kasvaa. Kiitos hirmuisesti kun tartuit tuohon.
No kyllä mä sille ostan olutta, vaikken ite juo ja se kyl polttelee noit mun savukkeita.
Mutta eipä siinä, sekin sanoo, et mun vika. Jos niin on, niin voisin ottaa mallia siitä taiteilijasta ja elää loppuelämän onnellisena liito-oravana itsekseni.

 

Vituutuksen määrä vaan kasvaa. Kiitos hirmuisesti kun tartuit tuohon.
No kyllä mä sille ostan olutta, vaikken ite juo ja se kyl polttelee noit mun savukkeita.
Mutta eipä siinä, sekin sanoo, et mun vika. Jos niin on, niin voisin ottaa mallia siitä taiteilijasta ja elää loppuelämän onnellisena liito-oravana itsekseni.

No mutta herrantähden! Miksi oot moisen kanssa jos noin on? Irtisano asunto ja etsi uusi. Elä omaa elämääsi!

 

No mutta herrantähden! Miksi oot moisen kanssa jos noin on? Irtisano asunto ja etsi uusi. Elä omaa elämääsi!

No en ajatellut oikeasti erota siksi, että tyyppi on lapsellinen tässä asiassa.

 

No en ajatellut oikeasti erota siksi, että tyyppi on lapsellinen tässä asiassa.

Sua vitutti ja ärsytti koko päivän ja...

Onko toi jokapäiväistä?

 

Sua vitutti ja ärsytti koko päivän ja...

Onko toi jokapäiväistä?

Ei sentään ollaan oltu 9vuotta naimisissa, ei sellaista jaksais vituuntuneena ihan joka päivä. Säännöllisesti pottuunnun pari kertaa vuoteen, no ehkä useammin tänä vuonna, kun on kerta vasta toinen päivä tammikuuta.
Mut silloin, kun viittuunnun, niin tila olis kiva, eikä nyt ainakaan lisä-ärsyttäminen.

 

Ei sentään ollaan oltu 9vuotta naimisissa, ei sellaista jaksais vituuntuneena ihan joka päivä. Säännöllisesti pottuunnun pari kertaa vuoteen, no ehkä useammin tänä vuonna, kun on kerta vasta toinen päivä tammikuuta.
Mut silloin, kun viittuunnun, niin tila olis kiva, eikä nyt ainakaan lisä-ärsyttäminen.

Mä yritin kyllä liennytellä tai lohduttaa!

Ku mun mies on vlillä ylisuojeleva ja sit alkaa ärsyttää. Se voisi ihan hyvin jättääostamatta kaupasta mulle juustoa ja ajatella tekevänsä hyvän teon ku sit en saa huonoja rasvoja.

Eli anteeksi! En tahallani.

 

Mä yritin kyllä liennytellä tai lohduttaa!

Ku mun mies on vlillä ylisuojeleva ja sit alkaa ärsyttää. Se voisi ihan hyvin jättääostamatta kaupasta mulle juustoa ja ajatella tekevänsä hyvän teon ku sit en saa huonoja rasvoja.

Eli anteeksi! En tahallani.

Kiitos.
Huh, joskus miehet rakastaa sut hengiltä ja joskus ärsyttää taivaisiin asti. Laulsisin my fair ladyn professorin laulun toisinpäin, jos osaisin!
Ja tiedän, et et tahallas! Olet yksi fikusja tällä palstalla!

 

Kiitos.
Huh, joskus miehet rakastaa sut hengiltä ja joskus ärsyttää taivaisiin asti. Laulsisin my fair ladyn professorin laulun toisinpäin, jos osaisin!
Ja tiedän, et et tahallas! Olet yksi fikusja tällä palstalla!

Fiksuja!!

 

Aamulla mies kuorsasi ja jouduin heräämään.
Sitten se pakotti minut mukanaan kauppaan, koska käy kuulemma aina yksin, ei suostu ostamaan tupakkaa, koska ei itse polta ja eihän ole reilua, että joutuu ostaan mulle.
Täällä on kaupoissa rajoitukset, monta saa mennä sisään. Jouduttiin tietenkin odottamaan.
Marssin infopisteelle ostamaan savukkeet ja siellä oli tietenkin se epäystävällisin myyjä koko paikasta, aina keksii jotain mahdollisimman ilkeää. Tällä kertaa se pysähtyi selaileen jotain lappuja, ennenkuin viitsi tulla kysäiseen, seisonko kassalla huvikseni.
Kaupassa kesti kaksi minuuttia. Viitutti kokoajan.
Kotona iski kylmä, väsy ja nälkä. Kaikki ärsyttää edelleen.

Olen tuota monesti miettinyt, miksi juuri puolison kuorsaaminen on niiiin pohjattoman ärsyttävää. ja tullut siihen tulokseen, että oma uni, lepo, on niin vahva henkilökohtainen perusoikeus ihmiselle, että sen häirintä tehoaa siksi niin pahasti.
Ei ole ihan yksi eikä kaksi pariskuntaa, joista olen kuullut tuon saman kuvion. Kuorsus räjäyttää koko paketin, vaikka taustalla on ollut paljon "pikkujuttuja", jotka on vain naureskeltu maton alle.
Meillä oli myös silloin muutama vuosi sitten asiasta jonkinlaista juttua. Minulla oli siihen aikaan jatkuva olkapääsärky, yöt nukuttiin puolen tunnin pätkissä. Ja parempi puolisko kuorsasi vieressä niin, että tilkkeet seinähirsien raoista karisivat. Mikset herättänyt, joku ehkä kysyy. En herättänyt, en. Ja siitä syystä, että molempien oli aamulla lähdettävä navetalle ja silloin oli parempi, että sinne lähti edes yksi jotenkuten nukkunut kahden tsopin sijasta. Aiaknaan sitten huomasin, että hitto soikoon, eukkohan pitää aina välillä pitkiäkin taukoja hengityksessä. Joskus ehdin laskea jopa kahteenkymmeneen viiteen tauon aikana. Puoli vuotta sain häntä sitten patistella noitiin ja tietäjiin ja nyt hän sitten nukkuu melko hiljaisesti hengityslaitteen avustuksella.
Ei se elämä ja arki aina ole pelkkää suvea ja sunnuntaita. Pikemminkin voisi kai todeta yhden kaverini tavoin, että ei se elämä niin helppoa ole ollut, mutta joskus on meinamnnut tehdä käänteen parempaan. Siihen sitä kai sitten on tyytyminen, ihmisiä kun ollaan.

 

Lenkki tehty tältäkin päivältä.
Kivaa hortoilla jokunen tunti metsässä, ihan vain huvin vuoksi ja ajan kuluttamiseksi.
Seurailla, miten päivän hiukan punertava valo muuttuu illan sinertäväksi. Seurailla ohuessa kumikerroksessa eläinten jälkiä ja nuuhkia jostakin, kenties metsästäjien tulilta, ilmavirran mukanaantuomaa heikkoa savun hajua.
Tämän kaiken ja vielä paljon muutakin tunnen etuoikeudekseni niihin nähden, jotka joutuvat koko ikänsä asustelemaan jossakin kivierämaassa, joita olen kaupungeiksi kuullut sanottavan. Jos siinä sitten kylkiäisenä tulee joitakin varjopuoliakin, niin mitä sitten, eihän kaikkea voi saada.
Se lähes kolmituntinen, minkä reissullani viivyin, oli pelkkien muistojen virtaa, jos näin voi sanoa. Lampsin mihin päin vain, aina muistui mieleen, mitä silläkin kulmalla on tullut tehdyksi ja milloin, missä olosuhtessa ja millä tuloksilla.
Minun on vaikea eläytyä niiden ihmisten ajatusmaailmaan, jotka ajavat yksisilmäistä metsien suojelua. Hyväksyn kyllä jatkuvan kasvatuksen sellaisissa olosuhteissa, missä on siihen mahdollisuus, hyväksyn myös pienten erityiskohteiden suojelun, samoin avohakkuut. Mutta että kaikki hoitotoimet pistettäisiin toppiin, se on minun järjenjuoksulleni ihan liikaa.
Kävelin jonkin matkaa myös naapurin rajaa pitkin. Siltä alueelta hakattiin metsä joskus kuusikymmenluvun keskivaihella. Sen jälkeen siellä ei ole käyty.
Minun puolellani rajaa on viisi vuotta sitten harvennettu, hyväkasvuinen sekametsä, rajan takana ankea rytökuusikko, pohja lähes kokonaan kuolleen karikekerroksen peittämä. Siellä täällä pystyynkuivuneita ja sitten kaatuneita kuusenkarahkoita. Ikuinen hämärä. Kasvu lähes pysähdyksissä, vaikka parhaat puut ovat vasta pikkutukkien kokoon ehtineitä. Hoidettuna tämäkin alue olisi jo lähentelemässä päätehakkuukokoa.
Ihmettelen, mitä nuo "kiilusilmät" tällaisissa rytömetsissä näkevät. Ei ole varpuja, ei siis marjoja. Ei ole sieniä, paitsi joitain lahoavissa pökkelöissä loisivia kääpiä. Eläimetkään eivät tällaisissa paikoissa oikein viihdy. Vain jokusia muurahaiskekoja reuna-alueilla.
Älytöntä tuhlausta ja jos ajatellaan ilmastopolitiikankin kannalta, täysin olematon hiilinielu.
Kokonaan toisenlaisia ovat sitten nämä jatkuvan kasvatuksen metsät. Siellä on valoa, siellä on elämää. Siellä on helppo kulkea ja helppo hengittää.
Suosisin itsekin tätä tapaa, jos metsäni eivät olisi lähes kokonaan kuusikkoa.
Tällaisia siellä mietiskelin tallustellessan pitkin poikin risukoita, omia ja muitten.
Mutta kaikkiaan mukava ja rentouttava reissu.

 

Lenkki tehty tältäkin päivältä.
Kivaa hortoilla jokunen tunti metsässä, ihan vain huvin vuoksi ja ajan kuluttamiseksi.
Seurailla, miten päivän hiukan punertava valo muuttuu illan sinertäväksi. Seurailla ohuessa kumikerroksessa eläinten jälkiä ja nuuhkia jostakin, kenties metsästäjien tulilta, ilmavirran mukanaantuomaa heikkoa savun hajua.
Tämän kaiken ja vielä paljon muutakin tunnen etuoikeudekseni niihin nähden, jotka joutuvat koko ikänsä asustelemaan jossakin kivierämaassa, joita olen kaupungeiksi kuullut sanottavan. Jos siinä sitten kylkiäisenä tulee joitakin varjopuoliakin, niin mitä sitten, eihän kaikkea voi saada.
Se lähes kolmituntinen, minkä reissullani viivyin, oli pelkkien muistojen virtaa, jos näin voi sanoa. Lampsin mihin päin vain, aina muistui mieleen, mitä silläkin kulmalla on tullut tehdyksi ja milloin, missä olosuhtessa ja millä tuloksilla.
Minun on vaikea eläytyä niiden ihmisten ajatusmaailmaan, jotka ajavat yksisilmäistä metsien suojelua. Hyväksyn kyllä jatkuvan kasvatuksen sellaisissa olosuhteissa, missä on siihen mahdollisuus, hyväksyn myös pienten erityiskohteiden suojelun, samoin avohakkuut. Mutta että kaikki hoitotoimet pistettäisiin toppiin, se on minun järjenjuoksulleni ihan liikaa.
Kävelin jonkin matkaa myös naapurin rajaa pitkin. Siltä alueelta hakattiin metsä joskus kuusikymmenluvun keskivaihella. Sen jälkeen siellä ei ole käyty.
Minun puolellani rajaa on viisi vuotta sitten harvennettu, hyväkasvuinen sekametsä, rajan takana ankea rytökuusikko, pohja lähes kokonaan kuolleen karikekerroksen peittämä. Siellä täällä pystyynkuivuneita ja sitten kaatuneita kuusenkarahkoita. Ikuinen hämärä. Kasvu lähes pysähdyksissä, vaikka parhaat puut ovat vasta pikkutukkien kokoon ehtineitä. Hoidettuna tämäkin alue olisi jo lähentelemässä päätehakkuukokoa.
Ihmettelen, mitä nuo "kiilusilmät" tällaisissa rytömetsissä näkevät. Ei ole varpuja, ei siis marjoja. Ei ole sieniä, paitsi joitain lahoavissa pökkelöissä loisivia kääpiä. Eläimetkään eivät tällaisissa paikoissa oikein viihdy. Vain jokusia muurahaiskekoja reuna-alueilla.
Älytöntä tuhlausta ja jos ajatellaan ilmastopolitiikankin kannalta, täysin olematon hiilinielu.
Kokonaan toisenlaisia ovat sitten nämä jatkuvan kasvatuksen metsät. Siellä on valoa, siellä on elämää. Siellä on helppo kulkea ja helppo hengittää.
Suosisin itsekin tätä tapaa, jos metsäni eivät olisi lähes kokonaan kuusikkoa.
Tällaisia siellä mietiskelin tallustellessan pitkin poikin risukoita, omia ja muitten.
Mutta kaikkiaan mukava ja rentouttava reissu.

Näitä sun kirjoituksia on rentouttava lukea. Jotenki supisuomalaista sielunmaisemaa.

Ja juu, samaa mieltä sun kanssa metsänsuojelusta. Osittain tehtynä jees, mutta ei Suomesta mitään aarniometsää passaa tehdä.

 

Näitä sun kirjoituksia on rentouttava lukea. Jotenki supisuomalaista sielunmaisemaa.

Ja juu, samaa mieltä sun kanssa metsänsuojelusta. Osittain tehtynä jees, mutta ei Suomesta mitään aarniometsää passaa tehdä.

Kiva jos tykkäät!
Jotkut vaan pitää turhana jaaritteluna.

 

Siinähän se taas päivä meni.
Aamupäiväisellä rehunjakokierroksella näin taas jotakin niin huvittavaa, että siitä riitti naureskelua loppupäiväksi.
Olivat nimittäin Kunkun nuorimmaiset kiivennet yhdelle korkealle kivelle, kaikki neljä.
En kerta kaikiaan voinut olla kuvittelematta, miten se oli käynyt.
Vein viime jaossa rehupaalin juuri tuon kiven viereen.
Siinä paalinjämiä pöyhiessään oli kai joku emo tuupannut Oonan orpopoikaa sen verran, että tämä oli loikannut pakoon kivelle. Siellä se sitten kuikuili kaikkien yläpuolella. Sitten oli tietysti Laidan Siusan tullut uteliaaksi, että ei sunkan tuolla vain ole tuolla mitään syötävää ja kavunnut katsomaan sinne. Sitten oli seuraavaksi Nooran Sloan tullut kateelliseksi, että miks noi saa olla tuolla ja mää joudun tallaan täällä alhaalla vaan. Ja sitten siellä olikin jo kolme kaveria ja melko ahdasta. Viimeisenä oli Nessan Sandy, joka jo sukunsa perinteitä kunnioittaen vastustaa kaikkia ja kaikkea uutta, huomannut tuon korkeantason kokouksen ja kun muut eivät sen paheksuvasta mulkoilustas välittäneet, kavunnut sekaan joukkoon.
Siinähän nuo sitten jököttivät, korkean kiven päällä. Ahdastakin kai vähän oli.
Ja täysin pallo hukassa, miten täältä tullaan alas. Ja koko muujengi siinä ympärillä ällistelemässä, että miten nuo nyt tuonne...
Oli mahdotonta olla nauramatta. Harmi, ettei ollut kameraa mukana, tästä olisi saanut hyvän videopätkän.
Vein paalit paikoilleen ja ryhdyin "pelastustoimiin". Tosin ensimmäinen oli jo tullut alas ennenkuin ehdin lähellekään. Kyllä ne sieltä sitten yksi toisensa jälkeen tulivat loputkin.
Sitten jakeluhomma keskeytyikin hetkeksi välillä kun valmetista katkesi vaihdevivuston sokka. Siitä tuli taas sellainen "Suomalaisugrilainen metsäremontti", millä nimityksellä pojat kunnioittavat minun maastokorjauksiani.Onneksi oltiin kuitenkin suht kuivalla ja tasaisella pellolla ja satuin löytämään sopivan tapin, joka ei lopuksikaan kovin sopiva siihen paikkaan ollut, mutta meni se homma loppuun silläkin.
Poikien laitumella olivat langat yhdellä kohtia epäilyttävän löysällä. Pikainen tarkastus paljasti katkenneen nurkkatolpan. Nämä laiskimukset tuskin olisivat tähän aikaan vuodesta mihinkään lähteneet, vaikkei sillä kanttilla olisi ollut aitaa ollenkaan, mutta pitihän se korjata saman tien, ihan vain varmuuden vuoksi.
Aidan kanssa koppuloidessa meni sikäli paljon aikaa, että alkoi jo hämärtää.
Olisihan tuossa ollut vielä jonkin aikaa sen verran valoisaa, että olisi edes kääntymässä ehtinyt käydä metsässä, mutta laiskuus voitti ja perkaushommat jäivät toistaiseksi.
Huomisaamuksi on luvassa jo lähes kymmenen astetta pakkasta, maan pinta alkaa vähitellen kohmettua ihan tosissaan. Tuo parin sentin lumikerros ei niissä lukemissa enää paljon suojaa anna.
Jos ja kun pakkaset jatkuvat, alkaa taa se jokatalvinen vesirumba laitumille. Näihin asti ne ovat tulleet toimeen luonnonvesillä.

 

Ehtoota taas, kaikille, tasapuoliseti.
Harmittavia tällaiset päivät, kun on kaikenlaista juoksua kylillä eikä ehdi sitten juuri muuta tehdäkään. Tänään oli juri sellainen asioidenhoitoon kulutettu päivä.
Olen kai vähän jo luonnostanikin laiska ja vanhemmiten laiskistunut vielä lisää, enkä viitsisi lähteä kotonurkista mihinkään. Joskus on kuitenkin pakko.
Että ei tästä päivästä jäänyt mitään lastenlapsille kerrottavaa, jos ei sitten rakentele sankaritarinaa siitä, että toi aamusella halkoja uuniin ja sillä aikaa kun ne paloivat, käväisi pikaisen laidunkierroksen vain todetakseen, ettei missään ollut mitään erityistä nähtävää. Ja sitten kun oli pellit kiinni (siis ne uunin pellit) niin sitten lähdettiin emännän kanssa kylille. Sitten hiukan paperittomia paperitöitä ja seuraava suurempi rojekti onkin sitten mennä virittelemään saunan pesään tulta. Mahtaa ne kakarat aikoinaan vallan lentää persauksilleen kun tämmöisestäkin kuulevat. Että se pappa ihan jotain tollasta...
No juu, pikkupakkasta yöllä ja samaa päivällä. Oikeastaan ihan mukavaa keliä. Ja mikä parasta, lähes kaikki ihmiset olivat jossakin muualla. Pankillakin pääsin heti suorilla palveltavaksi, vaikka näön vuoksi mennessäni vuoronumeron nyppäsinkin.
Eikä ollut liiemmälti ruuhkaa niissä parissa kaupassakaan, mihin poikkesimme.
Ainoa, mikä oikeastaan tästä päivästä jäi päällimmäiseksi mieleen, oli valon, ja sen mukana koko luonnon, värien vaihuminen hämärän alkaessa laskeutua.
Ei sitä ollenkaan huomaa lumettomana aikana tuotakaan. mutta lumi heijastelee kaikki värinvaihdokset sikäli voimakkaina, että sitä on ihan ilo katsella.
Päivä oli oikeastaan melko harmaa ja väritön, mutta ihan siinä ennen hämärää valo muuttui hiukkasen punertavaksi, ei voi sanoa, että punaiseksi, mutta aavistus punertavaa siinä oli. Ja siitä se vähitellen vaihtui siksi tavallisen talvipäivän lopun sinertäväksi hämäräksi ennen pimeyttä.
Tosi herkkää.

 

Joo, suosittelen, arvon Diog, että ehkä et enää seuraavalle muujengin sukupolvelle lukisi seitsemää veljestä ääneen, näyttävät omaksuvan sieltä kaikki ei-toivotut toimintamallit. Olisinpa halunnut nähdä tuon kokoontumisajon lopputilanteen!

Ja koetin tuohon ympätä hassuja hymiöitä perään, mutta ei ne tainneet siinä pysyä, höh. Pitääkö siihen(kin) olla joku sovellus? Että hymiöt toimii? Tytär opiskelee tietotekniikkaa ihan yliopistossa asti, ja olemme yhdessä kilpaa päivitelleet kuinka paljon epätoimivia ja epäloogisia nettisivuja ja niitä #%*&# Appeja nettimaailma on pullollaan. Mukavaa kun on jälkipolven kanssa yhteisiä keskustelun(=kiroilun)aiheita, alkavat olla aikuistumaan päin hekin, jälkipolveni (silmäniskuhymiö) (sydänhymiö).

 

Ehtoota taas, kaikille, tasapuoliseti.
Harmittavia tällaiset päivät, kun on kaikenlaista juoksua kylillä eikä ehdi sitten juuri muuta tehdäkään. Tänään oli juri sellainen asioidenhoitoon kulutettu päivä.
Olen kai vähän jo luonnostanikin laiska ja vanhemmiten laiskistunut vielä lisää, enkä viitsisi lähteä kotonurkista mihinkään. Joskus on kuitenkin pakko.
Että ei tästä päivästä jäänyt mitään lastenlapsille kerrottavaa, jos ei sitten rakentele sankaritarinaa siitä, että toi aamusella halkoja uuniin ja sillä aikaa kun ne paloivat, käväisi pikaisen laidunkierroksen vain todetakseen, ettei missään ollut mitään erityistä nähtävää. Ja sitten kun oli pellit kiinni (siis ne uunin pellit) niin sitten lähdettiin emännän kanssa kylille. Sitten hiukan paperittomia paperitöitä ja seuraava suurempi rojekti onkin sitten mennä virittelemään saunan pesään tulta. Mahtaa ne kakarat aikoinaan vallan lentää persauksilleen kun tämmöisestäkin kuulevat. Että se pappa ihan jotain tollasta...
No juu, pikkupakkasta yöllä ja samaa päivällä. Oikeastaan ihan mukavaa keliä. Ja mikä parasta, lähes kaikki ihmiset olivat jossakin muualla. Pankillakin pääsin heti suorilla palveltavaksi, vaikka näön vuoksi mennessäni vuoronumeron nyppäsinkin.
Eikä ollut liiemmälti ruuhkaa niissä parissa kaupassakaan, mihin poikkesimme.
Ainoa, mikä oikeastaan tästä päivästä jäi päällimmäiseksi mieleen, oli valon, ja sen mukana koko luonnon, värien vaihuminen hämärän alkaessa laskeutua.
Ei sitä ollenkaan huomaa lumettomana aikana tuotakaan. mutta lumi heijastelee kaikki värinvaihdokset sikäli voimakkaina, että sitä on ihan ilo katsella.
Päivä oli oikeastaan melko harmaa ja väritön, mutta ihan siinä ennen hämärää valo muuttui hiukkasen punertavaksi, ei voi sanoa, että punaiseksi, mutta aavistus punertavaa siinä oli. Ja siitä se vähitellen vaihtui siksi tavallisen talvipäivän lopun sinertäväksi hämäräksi ennen pimeyttä.
Tosi herkkää.

Tuo sun luontokuvaus....

 

Tere taas!
Vai sellaista meinaat, -S-, ettei kansallinen kirjasivistys sopisi haikuille. Näkisin asian lähinnä niin, että tässä oli kysymyksessä inhimil... siis eläimellisestä erehdyksestä johtunut väärinkäsitys. Noille ipanoille ei vielä oikein ollut selvinnyt, kenen sinne kivelle piti kiivetä. Että mielestäni vain kuullun ymmärtämistä pitää tehostaa.
Joo, tänään Faba muisti minua melkoisella laatikollisella korvamerkkejä. Siinä niitä nyt sitten tuli, uusia E-merkkejä koko vuoden tarpeiksi. Ihan alkuvuodesta niitä ei tarvita, mikäli olen asioita oikein havainnoinut.
Tänä aamuna huomasin pihassa ilveksen jäljet. Niitä ei näin lähellä olekaan käynyt lähes vuoteen.
Niistä tulikin heti mieleen muutaman vuoden takainen juttu.
Meiltä hävisi laitumelta yksi vasikka. Etsinnöistä huolimatta siitä ei löytynyt jälkeäkään. päättelimme, että joku nurkissamme pyöriskellyt ilves olisi sen napannut.
Tarvitsimme sille korvaajan laumaan ja pistin Sp:n eräälle täkäläiselle kasvattajalle otsikolla "Vasikka hukassa." Vastaus tuli otsikolla "Onko hukassa vai kateissa?" minulla löi vähän aikaa tyhjää, että mikäs tämä nyt sitten taas on ennenkuin huomasin. Silloin joskus, kun haimme kyseisetä paikasta sonnin, kertoi tämä samainen emäntä, että heillä edellisenä kevättalvena ilvekset repivät sonnien kylkiä melko pahastikin. Myöhemmin siltä kulmakunnalta on tehty jokusia susihavaintoja. Siinä se oli, Hukassa, hukka= susi vienyt, kateissa, katti-kissa =ilves vienyt. Sen verran tuosta otin nokkiini, että päätin vielä palauttaa jäynän takaisin.
Kun hänelle sitten, sattuneista syistä, tuli tilanne, että hänellä oli eläimiä liikaa, hän teki pakettitarjouksen parista vasikasta. Kun vasikat olivat hyvinkehittyneitä ja hyvää sukuakin vielä, eikä hintakaan ollut ihan huippua, otin tarjouksen vastaan ja siitäpä karjani sitten lisääntyi yhdellä mustalla ja toisella ruskealla pörröpäällä. Niillä oli niin hankalat nimet kuin Quiseag ja Quelaina. Eihän tuollaisia kukaan, ainakaan täkäläinen saa lausutuksi väärinkään. Siksipä myyjäkin totesi, että toinen tottelee nimeä Ansku ja toinen on Laina.
Kun seuraavan kerran tapasin tämän kyseisen emännän ja hän kyseli, miten tytöt ovat jakselleet ja niin poispäin, aloin ihan pokalla selittämään, että juu, ihan hyvinhän ne on pärjäilleet, paitsi ton Lainan kanssa on ollut vähäsen ongelmantynkää.
Emännällä on aina ollut kunnia-asiana, ettei heiltä huonoa elukkaa myydä kuin korkeintaan teuraaksi. Niinpä hän olikin ihan silmät ymmyrkäisinä, että mitä ihmettä sillä nyt sitten on vialla. Tuumin vain ihan rauhalliseen tapaani, että ei siinä ny oikeen muuta, mutta sen nimen kans... Siinä vaiheessa emäntä putosi rattailta lopullisesti. Päätin lopettaa kiusaamisen siihen ja totesin vain, että kun sen nimi oli Laina, nin mikskä sitä ny sitten pitäs sanoo, ku se on maksettu...
Näytti ihan siltä että emäntä mojauttaisi minua halolla päähän, mutta onneksi sellaista ei ollut saatavilla. Vasta, kun koko jutun juju selvisi hänelle, hän purskahti ihan hervottomaan nauruun. Olin onnistunut pelottamaan hänet ihan kunnolla.
Mutta vielä tästä ilveksen viemästä, sen toinen korvamerkki löytyi hiukan runsaan vuoden päästä katoamisesta, mitään muuta siitä ei ole vieläkään löytynyt.

 

Tere taas!
Vai sellaista meinaat, -S-, ettei kansallinen kirjasivistys sopisi haikuille. Näkisin asian lähinnä niin, että tässä oli kysymyksessä inhimil... siis eläimellisestä erehdyksestä johtunut väärinkäsitys. Noille ipanoille ei vielä oikein ollut selvinnyt, kenen sinne kivelle piti kiivetä. Että mielestäni vain kuullun ymmärtämistä pitää tehostaa.
Joo, tänään Faba muisti minua melkoisella laatikollisella korvamerkkejä. Siinä niitä nyt sitten tuli, uusia E-merkkejä koko vuoden tarpeiksi. Ihan alkuvuodesta niitä ei tarvita, mikäli olen asioita oikein havainnoinut.
Tänä aamuna huomasin pihassa ilveksen jäljet. Niitä ei näin lähellä olekaan käynyt lähes vuoteen.
Niistä tulikin heti mieleen muutaman vuoden takainen juttu.
Meiltä hävisi laitumelta yksi vasikka. Etsinnöistä huolimatta siitä ei löytynyt jälkeäkään. päättelimme, että joku nurkissamme pyöriskellyt ilves olisi sen napannut.
Tarvitsimme sille korvaajan laumaan ja pistin Sp:n eräälle täkäläiselle kasvattajalle otsikolla "Vasikka hukassa." Vastaus tuli otsikolla "Onko hukassa vai kateissa?" minulla löi vähän aikaa tyhjää, että mikäs tämä nyt sitten taas on ennenkuin huomasin. Silloin joskus, kun haimme kyseisetä paikasta sonnin, kertoi tämä samainen emäntä, että heillä edellisenä kevättalvena ilvekset repivät sonnien kylkiä melko pahastikin. Myöhemmin siltä kulmakunnalta on tehty jokusia susihavaintoja. Siinä se oli, Hukassa, hukka= susi vienyt, kateissa, katti-kissa =ilves vienyt. Sen verran tuosta otin nokkiini, että päätin vielä palauttaa jäynän takaisin.
Kun hänelle sitten, sattuneista syistä, tuli tilanne, että hänellä oli eläimiä liikaa, hän teki pakettitarjouksen parista vasikasta. Kun vasikat olivat hyvinkehittyneitä ja hyvää sukuakin vielä, eikä hintakaan ollut ihan huippua, otin tarjouksen vastaan ja siitäpä karjani sitten lisääntyi yhdellä mustalla ja toisella ruskealla pörröpäällä. Niillä oli niin hankalat nimet kuin Quiseag ja Quelaina. Eihän tuollaisia kukaan, ainakaan täkäläinen saa lausutuksi väärinkään. Siksipä myyjäkin totesi, että toinen tottelee nimeä Ansku ja toinen on Laina.
Kun seuraavan kerran tapasin tämän kyseisen emännän ja hän kyseli, miten tytöt ovat jakselleet ja niin poispäin, aloin ihan pokalla selittämään, että juu, ihan hyvinhän ne on pärjäilleet, paitsi ton Lainan kanssa on ollut vähäsen ongelmantynkää.
Emännällä on aina ollut kunnia-asiana, ettei heiltä huonoa elukkaa myydä kuin korkeintaan teuraaksi. Niinpä hän olikin ihan silmät ymmyrkäisinä, että mitä ihmettä sillä nyt sitten on vialla. Tuumin vain ihan rauhalliseen tapaani, että ei siinä ny oikeen muuta, mutta sen nimen kans... Siinä vaiheessa emäntä putosi rattailta lopullisesti. Päätin lopettaa kiusaamisen siihen ja totesin vain, että kun sen nimi oli Laina, nin mikskä sitä ny sitten pitäs sanoo, ku se on maksettu...
Näytti ihan siltä että emäntä mojauttaisi minua halolla päähän, mutta onneksi sellaista ei ollut saatavilla. Vasta, kun koko jutun juju selvisi hänelle, hän purskahti ihan hervottomaan nauruun. Olin onnistunut pelottamaan hänet ihan kunnolla.
Mutta vielä tästä ilveksen viemästä, sen toinen korvamerkki löytyi hiukan runsaan vuoden päästä katoamisesta, mitään muuta siitä ei ole vieläkään löytynyt.

Oikeasti ilves vie vasikan?

Mä olen tupsukorvaa katsellut muutaman metrin päästä. Onhan se jäntevä, mutta...

 

Oikeasti ilves vie vasikan?

Mä olen tupsukorvaa katsellut muutaman metrin päästä. Onhan se jäntevä, mutta...

Kyllä vie. Haikkuvassu on tollasena alle viikkoisena aikas pieni. Tuskin se enää pariviikkoista mihinkään saisi vietyä, vaikka siltäkin kyllä hengen pois saisi.