S
simpula
Vieras
Olen ehkä joutumassa tilanteeseen, jossa revitään kahtia perheen ja uran kesken. Olen nyt kotona pian 1v lapsen kanssa, mies on vakityössä. Olen akateeminen ja alallani työpaikat ovat kiven alla. Mies toivoisi minun menevän töihin mahd. pian jos vain töitä löytyy, koska rahallisesti on aika kituutusta. Itse haluaisin olla kotona mahd. pitkään (eli niin kauan kuin säästöt riittävät, hoitoraha ei kata kaikkia kuluja, asumme Etelä-Suomessa tavallisessa rivitalokolmiossa ja omistamme yhden auton pakon sanelemana, mutta silti on elo kallista).
Olen haeskellut laiskanpuoleisesti työpaikkoja (enemmänkin miehen mieliksi) ajatuksella, että ei se kuitenkaan tärppää, koska olen vaihtanut alaa ja uudelta alalta on kokemusta vielä aika vähän. Nyt sain kutsun haastatteluun ja se meni hyvin. Muitakin toki haastatellaan. Nyt pähkin, että otanko työn, mikäli sitä tarjotaan, lapsi olisi hoitoon mennessään noin 1v 2kk. Vai jätänkö täydellisesti opintoihini/uraani sopivan työn, vaikkakin määräaikaisen, ottamatta vastaan, koska sydämeni sanoo, että haluan hoitaa omaa lastamme kotona ja nauttia hänen kasvunsa seuraamisesta. Kotona olo on ollut elämäni parasta aikaa, vaikka ennen lasta olin hyvin voimakkaasti urasuuntautunut. Jos en ota työtä nyt, saattaa mennä pitkään, että toinen alani paikka kenties tärppäisi ja tietysti mitä pidempään uraputkesta on pois, sitä vaikeampaa työn saanti on.
Lapsi nukkuu kahdet päikkärit, joskus kolmetkin, herättelee toisinaan öisin, mutta on pienestä pitäen nukkunut omassa huoneessaan ja perhe voi hyvin niin. Nukahtaa yleensä aina syliin/rinnalle, osittaisimetän vielä, joskin olen pikkuhiljaa vierottamassa (en imetä öisin/aamupäivisin). On hyvin herkkäuninen, herää joka kolahdukseen, joten päiväunien aikaan hissutellaan. Mietin sitäkin, että monissa hoitopaikoissa nukutaan vain yhdet päiväunet, joten kuinka lapsemme jaksaa mennä niin. Ja kuinka hän saa herkkäunisena nukutuksi, kun muut metelöivät jne jne. Vielä lisäksi yritämme toista lasta, mutta tuloksena on vain pari varhaista keskenmenoa, joten emme voi ajatella, että kohta olen raskaana kuitenkin. Ensimmäistäkin yritimme kauan, eikä elämää voi yrityksen ajaksi pysäyttää. Paljon on asioita päässä.
Vaakakupissa on siis perinteiset järki ja tunteet: uran kehittyminen ja taloudellinen etu tai lapsen kanssa kotona oleminen ja elämästä nauttiminen. En toivoisi tuomitsevia lapsen paikka on kotona 3v. asti viestejä, vaan tarinoita siitä mihin ratkaisuun te muut olette päätyneet ja oletteko olleet tyytyväisiä ratkasuunne tai mitä olisitte tehneet toisin. Onko joku jättänyt potentiaalisen työn väliin ja jäänyt sittenkin kotiin / onko joku ottanut työn vastaan? Toivoisin vertaistukea! Kiitos etukäteen...
Olen haeskellut laiskanpuoleisesti työpaikkoja (enemmänkin miehen mieliksi) ajatuksella, että ei se kuitenkaan tärppää, koska olen vaihtanut alaa ja uudelta alalta on kokemusta vielä aika vähän. Nyt sain kutsun haastatteluun ja se meni hyvin. Muitakin toki haastatellaan. Nyt pähkin, että otanko työn, mikäli sitä tarjotaan, lapsi olisi hoitoon mennessään noin 1v 2kk. Vai jätänkö täydellisesti opintoihini/uraani sopivan työn, vaikkakin määräaikaisen, ottamatta vastaan, koska sydämeni sanoo, että haluan hoitaa omaa lastamme kotona ja nauttia hänen kasvunsa seuraamisesta. Kotona olo on ollut elämäni parasta aikaa, vaikka ennen lasta olin hyvin voimakkaasti urasuuntautunut. Jos en ota työtä nyt, saattaa mennä pitkään, että toinen alani paikka kenties tärppäisi ja tietysti mitä pidempään uraputkesta on pois, sitä vaikeampaa työn saanti on.
Lapsi nukkuu kahdet päikkärit, joskus kolmetkin, herättelee toisinaan öisin, mutta on pienestä pitäen nukkunut omassa huoneessaan ja perhe voi hyvin niin. Nukahtaa yleensä aina syliin/rinnalle, osittaisimetän vielä, joskin olen pikkuhiljaa vierottamassa (en imetä öisin/aamupäivisin). On hyvin herkkäuninen, herää joka kolahdukseen, joten päiväunien aikaan hissutellaan. Mietin sitäkin, että monissa hoitopaikoissa nukutaan vain yhdet päiväunet, joten kuinka lapsemme jaksaa mennä niin. Ja kuinka hän saa herkkäunisena nukutuksi, kun muut metelöivät jne jne. Vielä lisäksi yritämme toista lasta, mutta tuloksena on vain pari varhaista keskenmenoa, joten emme voi ajatella, että kohta olen raskaana kuitenkin. Ensimmäistäkin yritimme kauan, eikä elämää voi yrityksen ajaksi pysäyttää. Paljon on asioita päässä.
Vaakakupissa on siis perinteiset järki ja tunteet: uran kehittyminen ja taloudellinen etu tai lapsen kanssa kotona oleminen ja elämästä nauttiminen. En toivoisi tuomitsevia lapsen paikka on kotona 3v. asti viestejä, vaan tarinoita siitä mihin ratkaisuun te muut olette päätyneet ja oletteko olleet tyytyväisiä ratkasuunne tai mitä olisitte tehneet toisin. Onko joku jättänyt potentiaalisen työn väliin ja jäänyt sittenkin kotiin / onko joku ottanut työn vastaan? Toivoisin vertaistukea! Kiitos etukäteen...