järki vs. sydän

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kuristus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kuristus

Vieras
Tunnen suoraansanottuna pakokauhua rällähetkellä, en saa itseäni rauhoitettua.
4 vuoden suhde takana, 1 yhteinen lapsi (1,5v). Pahaa luottamuspulaa ollut alkuaikojen valheiden takia, erokin siinä välissä sen takia. Valehtelija ollut siis mies. Valheet ovat olleet aika raskaita, eikä niiden kertomiseen ole ollut minusta kunnollista syytä. Varsinaista pettämistä niihin ei liity. Tätä rehellisyysasiaa käytiin terapiaa myöden läpi ja asiat alkoivat minusta jo selkiytyä. Yhteen emme muuttaneet, monesta syystä, yksi ollut tuo luottamuspula.
Lapsi syntyi ja muutti palettia niin että yhteenmuutto tuli lähes välttämättömäksi jotta käytännön asiat sujuvat. Parisuhteeseen panostin ja mieskin vaikutti näin tekevän. Talo on ostettu viikko sitten. Nyt taas selvisi että mies on valhdellut minulle ihan päin naamaa viimeksi noin 3 kk:tta sitten, valheet liittyvät rahaan ja hänen menneisyyteensä, niinkuin ennenkin. Jotenkin minä vain putosin.. huomaan etten enää rakasta, en kunnioita, en vain näe häntä ihmisenä jonka tunnen, hän on vieras ja hän tuntuu vaaralliselta.
Minun pitäisi jakaa talous, elämä ja koti nyt ihmisen kanssa johon en voi luottaa. Hänestä minun ei pidä kaikkea tietääkkään, minulla ei ole oikeutta tietää, hän syyllistää minua siitä että ylipäätään kysyn tai kyseenalaistan mitään. Järki käy nyt hirveää taistelua sydäntä vastaan, järki sanoo että nyt tässä kestetään kun on lapsi ja talo, pää kylmänä ja tarkkana. Sydäntä kirjaimellisesti särkee ja ahdistaa ihan hirveästi kun haluaisin tästä ihmisestä eroon, olen vain loppu, enkä tunne enää muuta kuin jotain säälinkaltaista tuota ihmistä kohtaan. Onko täällä niitä jotka käytännön asioiden takia elävät samassa taloudessa ihmisen kanssa jota eivät enää rakasta, tappaako se henkisesti? Siltä minusta tuntuu nyt..että "kuolen"..
 
Olen kokenut aika kovia asioista elämässäni. Jos jotain olen oppinut niin sen, että AINA kannattaa kuunnella sydäntään. Sydän tietää, se ei valehtele. Kuuntele sydäntäsi ennen kuin on liian myöhäistä.
 
mulla on tällä hetkellä vähän samankaltaiset fiilikset omassa parisuhteessani. meilläkin on yksi pieni lapsi. siitäkin huolimatta en meinaa jäädä tähän suhteeseen roikkumaan ja pilaamaan lopullisesti omaa lyhyttä elämääni.
 
Voimat on vaan niin vähissä että tuntuu ylivoimaiselta alkaa järjestelemään taas kaikki talo/raha/huoltajuusasiat. Nyt on jo vähän helpottanut. Nuo kauhuntunteet tulevat aalloittain, aamulla paha olo taas niin voimakas että ei happea meinaa saada. Olen sellainen ihminen joka vaan ei "taivu" tai "tyydy" osaansa jos se ei tunnu oikealta, ja siitähän tässä on kyse. Se raja on nyt ylitetty joss minun tunteeni sammuivat ja tilalle tulee vain halu olla vapaa tuosta ihmisestä joka hajoittaa. Vertaistukea? Oletteko selvinneet, eronneet, seonneet?
 
Minä erosin tuollaisesta miehestä. Itse en pystynyt eroa ottamaan, olin jotenkin niin sotkeutunut omiin tunteisiini ja ajatuksiini. Mies onneksi jätti. Kuukauden itkin ja sitten pikku hiljaa aloin ymmärtää, kuinka onnekas olin ollut kun pääsin miehestä eroon.

Itse ajattelin tuon täysin päin vastoin. Järkeni ja sisäinen ääneni, intuitio, sanoi, että lähde! Lähde äkkiä ennen kuin olet raskaana! Olimme siis juuri alkaneet yrittää ensimmäistä lasta. Tunnepuolella olin taas niin solmussa ja koukussa, etten osannut vain laittaa välejä poikki.

Elämässä on vielä paljon luvassa! Jos jäät, kiellät itseltäsi mahdollisuuden parempaan. Tiedät, että asiat eivät ole kohdallaan - ei ole oikein, että on kauhuntunne tai että ei voi luottaa. Sinulla on vain yksi lyhyt elämä ja olet vastuussa sekä itsellesi että lapsellesi. Tee niin kuin intuitiosi sanoo.
 

Yhteistyössä