jaksaminen

Millaisten jaksamisongelmien kanssa teillä painitaan? Olisi mukava kuulla toistenkin kokemuksia. Itse huomaa syyllistävänsä itseään kehityksen ongelmista, ja pienetkin ulkopuolisten vihjeet siihen tuntuvat raskailta.

Turhauttavaa kun tulosta ei näy, ainakaan niin nopeasti kuin toivoisi. Kotiäitiys taitaa minun osaltani olla loppu. Hoitoon viemistä on suositeltu, ja huomasinkin ajattelevani, että jos en kotona pysty itse lastani hoitamaan niin miksi sitten edes olen kotona?

 

\

Millaisten jaksamisongelmien kanssa teillä painitaan? Olisi mukava kuulla toistenkin kokemuksia. Itse huomaa syyllistävänsä itseään kehityksen ongelmista, ja pienetkin ulkopuolisten vihjeet siihen tuntuvat raskailta.

Turhauttavaa kun tulosta ei näy, ainakaan niin nopeasti kuin toivoisi. Kotiäitiys taitaa minun osaltani olla loppu. Hoitoon viemistä on suositeltu, ja huomasinkin ajattelevani, että jos en kotona pysty itse lastani hoitamaan niin miksi sitten edes olen kotona?

Eniten itseäni painaa tällä hetkellä , että en pysty antamaan 2 muulle lapselle riittävästi aikaa koska tuo erityis(en ihana) lapsemme vaatii itselleen niin paljon. Mies vetäytyy kaikista poikaa koskevista päätöksistä, ihmettelee miten minä voin olla väsynyt terapioiden ja kuntoutusten jälkeen. Raha tilanne on täysin nolla ja omaa irtiottoa arjesta ei saa. Noh toivottavasti joku sai tästä tolkkua

 

Avioero painaa päälle täysillä ja arki vie voimat, johtuen erityislapsestamme. Mikäs tässä jos kaikki lapsemme olisivat terveitä...Sellainen elämä tuntusi nyt niin ihanalle ja helpolle!
Olenkin niin puhki ja poikki että perhetyöntekijä hoitaa lapsiamme n.6 tuntia viikko jotta saan itse hieman hengähtää.
Täytyy vain toivoa että yhteishuoltajuus alkaa toimia miehen kanssa, ei hän kovin innokas ole ollut vaippoja vaihtelemaan tässä asuessaan...
Mutta, mutta, elämä jatkuu--se on pääasia!

 

Eipä tahdo jaksaa, vaikka pakko on. Onneksi poika aloitti koulun se on omaa stressia vähentänyt. Pienimmille lapsille ei riitä niin paljon huomiota, vaikka nekin sitä tarvitseis. Rahaa ei jää käteen paljon mitään ja miestä eikä muutakaan apua ole. Mutta kasvaa ne onneksi koko ajan eikä ne enään ole niin rasittavia.

 

ei täälläkään tahdota jaksaa. mies painaa pitkää päivää ja saa työssänsä paljon haasteita ja vaihtelua. Itse riudun kotona lapsen kanssa. Kun lapsi sairastuu syytän itseäni että missäs ollaan taas käyty kun on pöpö saatu. Eristäydyn entisestään. Sos.työntekijä julisti miten on hyvä pärjätä itsekseen että jo itsensä kannalta hyvä että pärjää. Miten sellaiselle ihmiselle saa sanottua kuinka väsynyt oikeasti on ja että tarvitsee apua?

 

Olen huomannut, että nämä ns. sosiaalityöntekijät eivät kovinkaan usein itse huomaa tai ymmärrä tätä väsymystä tai tunteiden kanssa painimista..
Meillä 5v erityislapsi ja ihan pikkuinen vauva.. paljon on kokouksia ja terapioita ja lääkärikäyntejä/ tutkimuksia menossa. Helppo heidän vaan sanoa "tule sitten lapsen kanssa sinne ja tänne ja odota reilu tunti ja sitten..."
Olen monasti ihmetellyt, voiko erityislapsen omaava äiti ylipäätään koskaan olla normaalisti työelämässä mukana??
Jos johonkin tapaamiseen jonkun lääkärin/terapeutin/sos.työntekijän tms. kanssa ei yksinkertaisesti pääse... olet huono äiti..

No hui mitä vuodatusta... mutta tältä minusta tuntuu...
Meiltä odotetaan joskus niiiiiin paljon... liian paljon!

 

Näinhän se on!Minuakin aivan hirvittää ajatus että joskus tosiaan pitäisi lähteä työelämään,juuri näitten sairaala-ym.käyntien lomassa,miten se onnistuu...Ja kun joskus tuntuu että ei jaksaisi olla enää yhtään kotona mutta kun en raaskisi tuota erityistä viedä hoitoonkaan,on vähän kakspiippuinen juttu.
Parisuhde meillä toimii yhtä hyvin kuin ennenkin,siinä ei ole valittamista.Tosin minun harteille jää kaikki hakulomakkeet,sairaalakäynnit yms.ja ne jo pelkästään ovat henkinen taakka.Kyllä paremmin saisi tukea meitä,kovilla olemme,meilläkään kun ei hoitoapuakaan juuri saa,tai saa mutta liki kerjätä pitää että kävisimme mieheni kanssa edes elokuvissa.Eipä oo sitten aikoihin missään oltukaan
Mutta lapset juuri antavat voimaa jaksaa!Mutta kyllä joskus pelkään omaa jaksamistani sairastelukierteen tai muun jälkeen että koska lyyhistyy mutta aina on vain jotenkin jaksanut.Mies kun vielä kohtalaisen paljon töissä niin ei voi aina häntä vaatia hoitamaan lapsia minun levätessä kun hän on kotona.Onneksi usein kyllä itse ehdottaa mulle hengähdystaukoa,vie vaikka lapset ulkoilemaan ja sekin jo riittää aina vähäksi aikaa.

 

Mammuska: Meillä myöskin mies paljon töissä pitkin maailmaa, joten paljon olen yksin lasten kanssa..
Lähipiirissä kehottavat kyllä pyytämään apua mikäli tarvin, mutta sitten ollaan myöhemmin selkään puukottamassa kun "ei yksin pärjää"...
Yksin siis on parempi vaan pärjätä!