*****JÄNNÄVIIKOT 23 JA 24*****

umayya: Toivottavasti olis tärpännyt. Kuulostaa kyllä hyvin paljon raskausoireilta :) .

Meillä mies tuntuu välillä kuumeilevan enemmän kun minä :eek: . Esikoisesta ei niinkään mutta kakkosta kyllä. Siis meillä kakkosen yritys oli miehen ajatus ja aloite. Mä olisin voinut odotella vielä hetkisen mutta kun kerrankin mies oli noin innokas niin aikaistin minäkin ajatusta ja nyt alkaa jo mopo karata käsistä :D .

Omaa napaa: Olo on edelleen sama, selkää jomottelee ja vatsaa juilii & jomottelee. Rintoja särkee enemmän ja vähemmän. Mä vaan en uskalla edes toivoa että nää tarkoittais muuta kun inhottavan ilkeitä menkkoja. Tänään sain pidettyä itseni irti testeistä ja ajattelin yrittää olla huomisenkin testaamatta. Listassa on kyllä sunnuntai testauspäivänä. Mun miehellä on synttärit sunnuntaina, joten olis aika ihana antaa synttärilahjaksi vaikka vaan haalea plussa :heart:. Varsinkin kun toinen koko ajan kehottaa testaamaan :LOL: .
 
Ihanaa kuulla, että teillä miehet ovat hyvinkin innostuneita ja kuumeilevat mukana :) Meillä ukko on vasta yli vuoden käännytykseen saatu antamaan lupa jättää pillerit pois. Mutta selkeästi hän on TJOT meiningillä, kun mulla alkaa mennä aivan överiksi tämä kuume :ashamed: Aktiivisesta miehestä on enemmän apuakin ;)
Täällä ovistesti näyttää edelleen kirkasta plussaa, eli jotain muuta tuo joka tapauksessa on kuin ovis. Mua on nyt viikon ajan väsyttänyt ihan järkyttävän paljon, huippailee välillä ja on välillä tosi ällö olo sekä sit alavatsa on kovinkin kipeä, vähän niin kuin menkkakivut mutta voimakkaammat. Lisäks tuntuu, että hajuaisti olis jotenkin terävöitynyt. Mut tuo väsymys mulla oli viime kierrossa myös, eli alkukierto on ihan pirteää touhua, mutta oviksen jälkeen iskee väsymys... Liittyykö teillä väsymys ovikseen?
 
Moi taas pitkästä aikaa tältäkin suunnalta! Olen ollut poissa palstalta, kun oltiin reilu viikko reissussa. Täällähän näyttää muutamilla olevan jo oikein lupaavia oireita, ja nuo testauspäivätkin joillain ihanan lähellä. Mulle vois testipäivaksi laittaa 9.6.

Sain taas ovistesteihin parhaimmillaankin vain todella hailakan viivan, mutta viime kierrosta viisastuneena tajusin sen saattavan tarkoittaa omalla kohdallani ovista. Seuraavana päivänä vahvimmasta viivasta tuntuivatkin oviskivut. Makuupusseja heiluteltiin ovista edeltävänä päivänä, niin että nyt on ainakin varmaan ajoitus osunut kohdilleen. Sen lisäksi nähtiin reissussa ihan hirveästi haikaroita, ja leirintäalueen suihkuhuoneen nelinumeroinen ovikoodi heitti vain kolme päivää meidän vauvan lasketusta ajasta. Kaiken järjen mukaan sen plussan pitäisi nyt siis vihdoin tulla, vai mitä!? :LOL:

Kuupas kyseli pari päivää sitten kirppispöydistä. Mulla ei ole kokemusta tuollaisista pysyvistä kirpputoreista. Olen aina ollut vain sellaisilla, jotka kestää päivän tai viikonlopun ja jossa ihmiset on koko ajan itse myymässä omia tavaroitaan. Tuollaisissa paikoissa ainakin kaikki parhaat tavarat viedään heti käsistä ja loppuvaiheessa kukaan ei enää osta mitään. Yhden aamupäivän aikana saa yleensä myytyä ihan valtavan määrän tavaraa. Pysyvällä kirpputorilla tilanne on tietysti aika tavalla eri.
 
niiskunenä: Jos työmotivaation puute on raskausoire, niin mä oon varmaan 110% varmasti raskaana :LOL: . Mä en ole koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, että oonko väsyneempi loppukierrosta. Ehkä hiukan, se tarmonpuuska alkaa aina menkkojen aikaan ja kestää melkein ovikseen.

Andala: Mä veikkaan, että mulla on ovistestien kanssa sama homma. Eli keskivahva viiva, kuitenkin haaleampi kuin kontrolliviiva, merkitsee mulla ovista. Mä en ole saanut vahvaa viivaa koskaan ovistestiin. Toivotaan, että tärppäsi, sillä eihän haikarat yms. voi tarkoittaa muuta :D .
 
Iines: Sullahan voi sitten olla sama juttu noiden raskaustestien kanssa, ettei ne näytä raskautta kovin helposti ja nopeasti. Nuo sun oireet vaan kuulostaa just niin siltä, että nyt vois olla tärpännyt. Joiltain keskustelupalstoilta ole lukenut, että joillain on kestänyt ihan kamalan kauan, ennen kuin kotiraskaustestit on näyttäneet plussaa. Siis raskaus on ollut ties monennellako viikolla jo.

Mua ei nappaa mennä töihin takaisin ollenkaan (maanantaina pitäis jaksaa taas...), joten toivottavasti se motivaatio-ongelma todella on vain raskausoire. ;)
 
Umayya: Mä en ole ollut cool missään vaiheessa, kun nämä ovissekoilut alkoi. Siinä vaiheessa toivo heräsi ja en malta odottaa sekuntiakaan :D Tää kävi taas apteeksissa hakemassa läjän testejä, ku vanhat pääsi loppumaan :LOL: :LOL: Näillä pärjää varmaan hetken aikaa. Mä en VOI sille mitään, että tää kierto menee testaten. Onhan se ihan mielenkiintoistakin seurata näitä juttuja :ashamed: Ens kiertoon sitten LUPAAN ottaa vähän rennommin B)
 
niiskunenä mulla oli tuossa talvella sama homma, synnytyksen jälkeen tuli yhdet menkat ja ei käytetty ehkäsyä vaan aloteltiin heti kolmosen tilaus.. no se kierto venykin sitten 160 pvään ja testejä kyllä palo :ashamed: että siks mä oon nyt aika jäykkis :ashamed: :snotty:
 
umayya: Joo, ihan ymmärrettävää ettei tuollaisella kierron pituudella juuri testailla... Toivotaan, että kierrot asettuvat, tai pikemminkin että tärppäis :heart: Kyllä jos mullakin kierrot alkaa muuttumaan, niin jotain tässä on tehtävä tai menetän järkeni :eek: Onneks ainakin toistaiseksi ovat olleen sen 28 pv säännöllisesti, joten ei noiden testien kanssa ainakaan vielä ole vararikkoon menny :LOL: Mulla menee tää hössötys varmaan sen piikkiin, kun on esikoisesta kyse ja yritys vasta alkanut :ashamed:
 
Moi vaan!

Pikkuhiljaa pääsee taas yrittämään uudestaan. Tuohon vauvakuume asiaan, että meidän perheessä se taitaa olla tuolla esikoisella. Sanoo aina silloin tällöin, että tilatkaa vauva. Täytyy yrittää ja toivoa, että saadaan tytön toive toteutettua.
 
niiskunenä-78: Meillä kuumeillaan kakkosta mutta silti lähti mopo käsistä jo yk 1 alussa :whistle: :saint: . Eli kyllä esikoisesta saa hössätä niin paljon kun ehtii ja jaksaa ;) . Mä aion jatkaa tällä linjalla hamaan tulevaisuuteen, kun en muutakaan osaa :LOL: .
 
Huuui kuinka paljon tekstiä!!
'Niiskunenä Tuo väsymyshän on myös yks raskausoire :heart:

Umayya ymmärrän täysin tuon testailun.. samanlaista oli täälläkin kun eka kierto oli joku 90pv niin tuli sitten syydettyä muutama euro noihin tikkuihin :ashamed:

ON: APuva, mitähän mun pitäs nyt sitten miettiä??! Tänään sain ovis tikkuun melkein yhtä vahvan viivan kuin kontrolliviiva :eek: Kaikki edelliset on ollu kyl niin haamujen haamuja että.. mut nyt siis lähes kontrolliviivan tummuinen! Ja pari päivää oli nippailut tipotiessään, mut tänään jomotti selkää ja alamahaa eli jospas mulle tuleekin ovis vasta nyt piakkoin, sitten kierto olis sen 40pv!! Jännää!! pitää vaan jaksaa harrastaa vauvantekoa :D
Meinin tilaamaan eilen r-testejä 9kpl :ashamed: ei vaan sit pääse loppumaan kesken :whistle:
Ovistestit loppu tänään joten en nyt sit saa tietää et oisko viiva ollu huomenna viel tummempi!

kuupas
 
kuupas ja niiskunenä mulla varmaan syyllinen oli imetys, ja kun se loppui kokonaan jäi kierto enää 38 päivään ja varmaan tasottuu koko ajan, ellei sitten tärppi käy..
kyllä mä tässä nyt vakavasti harkitsen hakevani testin huomenna apteekista... koettakaa nyt vähän painaa järkee mun päähän :eek:

tuulia ihan jos tyttö kerta niin sanoo :D olis paree äitin ja iskän uskoa sentään :saint:

ja andalalle piti viel sanoo että on teillä kyllä jo niin hyvät ennemerkit että kumma on jos ei plussa tule :eek:
 
Nyt tulee omaa napaa...sori. Eli tänään tuli jo tuhrua. Toivon, että olisi vain joku "haamuvuoto", mutta pahoin pelkään että kohta tulee ja kunnolla. Pitäisköhän laittaa jo toinen jalka oven väliin ens kiertoon siirtymisen suhteen? No, katsotaan tämä nyt loppuun asti. Sunnuntaina testaan jos ei punatulkkujen verilöyly ala sitä ennen. Eikä edelleenkään mitään oikeita oireita.
 


Perjantai 30.5.2008[color]

jennuli.................28v........19/27-29.........yk2........esikoinen
Alexandra-85.......23v........20/30..............yk3........esikoinen
niiskunenä-78......29v.......21/28..............yk2.........esikoinen
Selis....................24v........23/30-34.........yk1......toinen
Andala.................30v.......25/31-41..........yk12......esikoinen
kekkeri................30v.......25/28-30...........yk2........neljäs
Dreamer-88.........19v.......25/36................18kk.....
Perla....................25v.......25/28-43...........yk2......esikoinen
kuupas...............23v........26/30-40..........yk3........toinen
Lilla My................28v.......26/29-31...........yk13......esikoinen
umayya...............27v.......26/38................yk3........kolmas
Kuumeilija...........20v........27/28-35..........yk4.........esikoinen
Tatyana..............26v........27/28-30...........yk4.........esikoinen
Iines79...............28v........28/30................yk1..........toinen
miracle................23v.......28/31-36.....yk2(km04/08).........esikoinen
Kaa.....................29v.......30/31...............yk5............esikoinen
[color]

Haamuilijat[color]
[color]

Plussanneet[color]
[color]



Testauspäivät:
1.6. kukkavanamo, Iines79
3.6. Tatyana, Kaa
6.6. Lilla My
7.6. Kuumeilija, Tuulia79, niiskunenä-78
8.6. Dreamer-88, umayya
9.6. Andala
11.6. Selis
14.6. kuupas


Tippuneet
Tuulia79
kukkavanamo
 
Huomenta!

Ihanaa, meidän jännäviikot on ihan käsillä :D ! Kukkavanamo toivotaan että sun tuhru olis merkkiä raskaudesta eikä ikävistä menkoista :hug: ! Älä luovuta ihan vielä!

kuupas: kai hyödynsitte varmuuden vuoksi sen vahvan ovisplussan :) ? Kannattaa varmistella vielä viikonlopun ajan ;) .

Omaa napaa: Ostin kans eilen kaupan liuskatestejä 2 kpl ihan vaan varastoon. Tää on ihan hölmöä :ashamed: . Olo jatkuu samana, selkää jomottelee, alavatsalta oikealta nippaa tai viiltää aina välillä. Rintoja särkee vaihtelevasti lähinnä sivulta, joskus jännästi sisältä ja tänään kainaloista :eek: . Eilen illalla sydän jyskytti ihan hullunlailla enkä saanut nukahdettua. Aamulla olin kyllä kärppänä pystyssä klo 6 kun kello herätti. Lämmöissä oli hiukan notkahdusta, muina päivinä on ollut 37,2 mut eilen oli 36,8-36,9. Mitä lie merkitsee...

Mä oon joka toinen päivä sitä mieltä että on tärpännyt (eilen olin sitä mieltä ) ja joka toinen päivä taas menkat on tulossa. Tänään oon varma menkoista. Alkaiskin pian niin pääsis seuraavaan kiertoon :/ .
 
Tuulia: pahoittelut tädistä :hug: Toivottavasti ens kierrosta tärppää!
Kukkavanamo: Toivottavasti täti tajuaa pysyä poissa :kieh:
Umayya: Mites kävi, sorruitko ostamaan testin? =)
ON: täällä en pystynyt pysymään erossa testistä... :headwall: Aamulla testasin ja täysin negahan se oli. Ne viikko sitten näkyneet haamut oli varmaan jotain ihan muuta, eikä enteile mistään positiivisesta. Toki onhan tässä vielä päiviä jäljellä, etten nyt kirvestä kaivoonkaan aio heittää :saint: Onhan se totta, että pitäisi tapahtua ihme, että tässä vaiheessa jotain haamua edes näkyisi. Mun mielestä raskauden pitäisi näkyä HETI testissä, kun hedelmöittyminen tapahtuu. Ei tarvisi näin kamalasti arvuutella ja piinailla B)
 
Iines79: Toi on NIIN tuttu tunne, että välillä on varma et on raskaana ja toisena taas ettei varmasti ole =) Mulla on vaihdellut tän kierron aikana koko ajan fiilikset. Pääsääntöisesti mulla on tässä kierrossa ollut se fiilis, et nyt olis tärpännyt, mutta toisaalta en voi uskoa, että raskautuminen tapahtuisi noilla pupuilukerroilla ja näinkin nopeasti :ashamed: :ashamed: Mut joka tapauksessa, jos/kun täti tulee, niin sitten putoan korkalta ja kovaa :/
 
Iines tuli hyödynnettyä ja olisi tarkoitus varmistella sunnuntaihin saakka, sen jälkeen on pakko kyllä saada "lomaa" tästä touhuilusta.. menkkojen jälkeen ollaan meinaan joka päivä touhuttu :ashamed: :whistle:

Niiskunenä Kannatetaan! eli kehitttäiskös joku meille sellaisen testin mikä ilmoittaa heti kun hedelmöittyminen on tapahtunut :p

ON: toisaan, eilen sain sen ovisplussan ja koko päivän jomotteli menkkamaisesti selkää ja alamahaa.. tästä sitten päättelin että ne viime viikonlopun ja alkuviikon jomottelut kertoivat kasvavasta munasolusta :) ja varsinainen irtoaminen tapahtui luultavasti eilen tai sitten on tapahtumassa hetkenä minä hyvänsä!
Jos näin todella on tapahtunu, niin kiertoni olisi sen 39-40pv :D

Umayya Vaihdatko mun testauspäivän, eli uus testauspäivä olisi 14.6
En kyllä taida jaksaa tuohon asti odottaa, mutta olkoon se nyt sitten "virallinen" testauspävä :D
Ja nuo 9 testiä ovat pisara meressä kun miettii ensimmäisen kierron testailuja :D

Kuupas Innoissaan
 
Kuupas: Hienoa, että olette jaksaneet pupuilla :D Meillä on niin hiljaista, että ei sillä tyylillä vauvoja synny :headwall: :headwall: Ens kierrossa sitten täytyy panostaa siihen puoleen paaaaljon enemmän :saint: :saint:

Ai joo - nyt tulee limajuttuja- mitähän mahtaa tarkotaa kun mulla ei tässä kuussa ole oikein minkäänlaisia limoja ollut liikkeellä? Ei sen ekan bongatun oviksen jälkeen ole valkovuotoa tullut juuri nimeksikään. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ja onko tuo jo merkki siitä, ettei raskautuminen ole edes mahdollista? :x
 
niiskunenä: Mun käsittääkseni on aika yksilöllistä nuo valkkarijutut. Eli toisilla tulee tosi vähän oviksen jälkeen ja ovat silti raskautuneet. Sit se yleensä runsautuu vasta reilusti plussan jälkeen. Mulla taas esikoisesta runsastui valkkari heti niin, että piti käyttää koko ajan pikkuhousunsuojaa. Sitä aina holahteli pöksyyn :x . Kuten sanoin, taitaa olla kovin yksilöllistä.
 
Huomenta vaan kaikille!

Olette kyllä olleet tosi ahkeria kuupas, nyt tosiaan ei ainakaan jää yrittämisen puutteesta kiinni!
Niiskunenän kuivaan kiertoon en kyllä osaa sanoa juuta enkä jaata. Itsellä kun tulee tosi säännöllisesti noita limoja.

ON: Ensimmäinen hätähousu testailija ilmoittautuu... :ashamed: Ja negahan sieltä pärähti. Aivan puhdas, ei mitään viivanpaikkoja tms. Se vanha (09/2007) acon10 poltti aamulla kaapissa, enkä voinut itselleni mitään. Kontrolli oli ihan vahva, joten kyllä se tulos varmaan oli ihan oikea. Mutta mitään tätiä ei sen eilisen tuhrun jälkeen ole näkynyt. Pysykää te muut nyt tiukkoina ja ottakaa mut vaan varoittavana esimerkkinä, että miten käy kun testaa liian aikaisin.
 

Yhteistyössä