Ivf oli elokuussa

Moikka!
Löysin täältä tälläisen paikan jossa on kohtalotovereita ja ajattelin kysyä olisko kellään kokemusta tälläsestä.

Mulla siis ensimmäinen Ivf elokuussa. Aloitin hoidot yasmin nimisillä pillereillä. Sitten Puregon annoksilla ja sitten Orgalutraa. Alkion siirto mulla oli 27.8.2008. Tämän jälkeen odotin kovasti sitä aikaa kun sain tehdä testin, mmutta kuinka ollakkaan 6.8 alkoi vuotaa ja pettymys oli suuri. Menkat oli aika kivuliaat ja runsaat ja sen jälkeen on tiputtanut koko ajan vähän on pitäny käyttä pikkuhousun suojia. Sitten 14.9 aivan kun jokin olisi mulle sanonut et tee nyt vain se testi kuitenki kävi miten kävi. Noh minähän tein kaksin kappalein ja molemmissa niin selvä punanen viiva kun vaan voi olla. Ajattelin kuitenkin että eipäs vielä iloita ja soitin omalle lääkärille. Sielä hoitaja heti suoralta kädeltä tyrmäs koko ajatuksen ja sanoi että mulla on ollut biokemiallinen raskaus. mut passitettiin verikokeisiin josta katottiin hcg-arvot ja sain samana päivänä sain kuulla tulokset. Soitin tuloksia hcg oli 202 :eek: hoitaja siinä sitte puhui mulle jotenkin niin ettei itekkään ollut varma et mitä tää tarkottaa. Passitti uuteen kokeeseen jossa olin eilen 18.8. Nyt hcg oli reilusti yli 400 (en musita tarkkaa lukemaa) puelimessa oli joku muu hoitaja ja hän kertoi että ei arvo olisi noussu jos raskautta ei olisi. Käski kuitenkin soittaa tänään aamulla uudestaan,koska tulokset ei ollut viä lääkärin tiedossa. Soitin aamulla heti kun linjat oli auki. Sielä oli tämä sama hoitaja joka tyrmäs koko jutun silloin alkuun ja hän oli ihmeissään kun arvot oliki tuplaantunu. Hän kuitenki oli vieläkin sitä mieltä että ei voi olla totta ja sanoi että mulle soitetaan tän päivän aikana kun lääkäriltä on kysytty neuvoa.
Siis hä :'( en oikein nyt käsitä tätä hoitajaa. Jos nuo arvot on tuplaantunu parin päivän aikana noin paljon onko se liian vähä. Näin mulle sanottiin. Kuitenki ollaan yritetty raskautta yli 3,5 vuotta ja sitten vihdoin saa positiivisen testin siitä sanotaan että et voi olla raskaana. Mä oon kuitenki ymmärtäny että jos tu hcg on 50 raskaus todetaan alkaneeksi. Voisko kuitenki sitte olla niin että on kohdun ulkopuolinen kun kerta tiputtelen vieläki, mutta en kyllä oo kipeä mistää. Niin ja tänään ei kyllä ole vuotoja ollut. Rasittavaa epätietoisuutta :'( toivoisin niin että tää kuitenki olis totta.
 
no niin on kyllä minustakin omituista. Kysyin kyllä ultraamisestä, mutta tää hoitaja sanoo että ei voi ultrata kun ei näy vielä kuulemma :headwall: mutta toivoa en nyt menetä ennenkö toisin todistetaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Riiksu:
no niin on kyllä minustakin omituista. Kysyin kyllä ultraamisestä, mutta tää hoitaja sanoo että ei voi ultrata kun ei näy vielä kuulemma :headwall: mutta toivoa en nyt menetä ennenkö toisin todistetaan.
Hmm, nyt en todella tiedä mutta miten se sitten voidaan todentaa jos alkio onkin esim munasarjassa ? Luulen, että se ultraus ois ainoa vaihtoehto.
Jos jaksat niin soitappa jollekkin yksityiselle lääkäriasemalle ja kysy missä kohti voidaan ultrata ja todeta onko siellä kohdussa mitään.

Tuli vain mieleen, jotta esikoista odottaessani mulla tuli yhdet kunnon menkat ja toiset hieman vaimeammat.
 
No nyt keskiviikkona 24.9 meen hcg kokeeseen ja sitten perjantaina 26.9 tehään ultra tutkimus ja toivotaan että ollaan viisaampia sitten. Toivon kovasti että kaikki ok! En menetä toivo kun toisin todistetaan =)
 
No niin aamulla varhain käyty TAAS hcg verikokeessa ja äskettäin soitin tuloksia ja nyt tulos oli 1195 =) Nyt kyllä mielestäni aika raskaana olen, mutta katotaan nyt viä tuo perjantainen ultra kontrolli mitä sielä sanotaan. Pitäkäähän peukkuja kovasti :heart:
 
Lääkärin diagnoosi oli siis kohdun ulkoinenraskaus :'( nää pettymykset on sitte raskaita joka kerta :'( kohdussa ei ollut mitään, mutta munatorvessa oli jotain nestettä ja lääkäri pisti ja sieltä tuli tummaa verta :( :'( :'(
 
Voi Riiksu.. :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

Paljon voimia sinulle uuteen yritykseen. :heart:

Kumma juttu muuten, olin jotenkin kuvitellut että IVF:ssä ei voi tulla kohdun ulkopuolista kun alkio ruiskutetaan suoraan kohtuun, en tajunnut että ne voisi jotenkin joutua munatorveen. Nimim. IVF-tuloksia ylihuomenna saava.
Ehkä sulla Riiksu kävi vain erityisen huono tuuri, ehkä seuraava pikkuinen tarraa jo oikeaan paikkaan kohdussasi! Kaikkea hyvää jatkossa.
:heart:
 

Kiitos paljon vaan tsempeistä.

Nyt kävi vain niin et su:na 5.10 tulin niin kipeeksi, et jouduin lähteen sairaalaan päivystykseen. Lääkäri siinä tutki ja hoiti mut nopeasti leikkaukseen. Leikkauksessa multa poistettiin vasen munatorvi jossa kohdunulkoinen raskauskin oli. Munatorvi oli jo revenny ja mahaontelossa jonkin verran verta (muistaakseni 400ml) Nyt tässä eilen 6.10 pääsin kotiin ja parantelen kipeitä leikkaus haavoja. Sitten kun oon parantunu alkaa taas hoidot ja nyt kohdunulkoisen raskauden riski on pieni kun munatorvi poistettiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja onneliina:
Hurja tarina Riiksu!
Tosi paljon tsemppiä uuteen hoitoon! Jäikö teillä muuten alkioita pakkaseen?
Juu meille jäi 2 alkiota pakkaseen. Toivon todella että ne säilyy sitten sulatuksesta, ettei tarvisi taas mennä pitkän kaavan mukaan.
 

Yhteistyössä