Moro.
Kyllä on jännät paikat tässä pinossa ens viikolla, voi hittolainen miten tätä kestää...Mä kyllä en tiedä testaisinko vaiko en himassa ensin, jos oisin jonkun teistä kengissä, Miikkis, Saana, Chambon ja Kati... ehkäpä yrittäisin odottaa kuitenkin käskettyyn päivään... Saa nyt nähdä miten käy, jos sinne asti tässä päästään... Iik, mä en kestä kyllä ajatusta siitä, että te saatte tietää jo kahden päivän päästä että :attn: olette raskaana !!!!
ON: Mä en tajuu miten te, jotka ootte kantaneet jotain 20+follia, olette pystyneet olemaan!!! Nyt kun olen virallisesti voinut antaa itselleni luvan tiedostaa ja tuntea, että mun muniksissa kasvaa folleja sittenkin, niin olohan aivan huikean tukala...Mun ei tee mieli pistää mitään housuja kiinni, kuljeskelen housun napit auki koko ajan
Ja paineen tuntu on melkonen - täytyy toivoa, että jarrupiikit pelaa, muuten oisin aivan varma, että ovis pärähtää lähihetkinä, sen verran on limaakin tullut...
Pregnyl tänä iltana klo 22 ja sitten maanantaina siis punktioon klo 10. Olen edelleen onnellinen kuin mikä, että punktioon päästään - etappi kerrallaan tuntuu ihan lottovoitolta, ainakin tässä vaiheessa vielä. Kai tää on tätä 1.IVF:n hourupäisyyttä: just nyt olen pelkästään onnellinen, että hoidoissa ollaan - jospa vaikka tärppäis...Tää onnellisuus on kyllä harvinainen tunne (yleensä on se perusvatutus, että minkä hel... takia meidän pitää tämä joutua läpikäymään kun kaverit lisääntyy "vahingossa") - aion pitää tästä tunteesta nyt kiinni niin hyvin kunnes...no, kunnes toisin todistetaan!!! Mun miehelle tää projekti ei kyllä ole ollut ihan näin huikeaa menoa ylös eikä alaskaan - murehtii tietysti itsekseen ja vaikuttaa vähän alakuloselta. Vaikeeta välillä kyllä on ollut: meidän on edelleen vähän vaikea puhua näistä jutuista. Kyllä se tottakai on iloinen, että hoito nyt jatkuukin, mutta ei se oikein halua tietää yksityiskohtia eikä ole toistaiseksi halunnut kauheesti puhua tästä hoidosta muutenkaan, esim. muniksien määrästä tms. Eikä se esim. tule mun mukaan maanantaina. Toisaalta, en tiedä olisinko halunnutkaan. Luulen aika varmaksi (vaikkei sitä voikaan mitata), että isku on ollut lujempi hänelle kuin mulle siitä, että hoidot jouduttiin aloittamaan. Luulen,että mun mies olisi ollut valmis hinkkaamaan luomukiertoja vielä vaikka kuinka kauan koska ei halunnut myöntää, että joku on vialla - vaikkei sitten oikein kestänytkään mun itkua sitten kun täti aina vaan tuli...Mutta ettei kelleen jää väärää kuvaa: kyllä me ihan yhdessä tähän ryhdyttiin, mutta puhuminen tästä on edelleen vähän vaikeaa.
Geri: Missä sä oot hoidoissa, eli missä sun punktio tehdään? Mä olen Fertinovassa. Jännittääkö...? Mulla itse asiassa toistaiseksi yllättävän kepeä fiilis, luotan täysin lääkäriini ja olen tosi hyvällä tuulella. Kunhan nyt follit käyttäytyis kuten pitääkin, kasvais ja pysyis paikoillaan loppuun asti!
Kati: Vuosien chat-taustailujen perusteella sanoisin, että noi kovat vihlasut tässä vaiheessa kiertoa ja hoitoa on tosi hyviä merkkejä...ainakin on jäänyt mieleen jotain sellasia tarinoita, missä ihmiset tunnisti just niistä ilkeistä vihlasuista, että raskaana ollaan. Toivotaan, toivotaan :heart: :heart: :heart:
Annuli ja Miikkis: Onnittelut tupakkalakosta...Mitä tahansahan sitä kärsii, jos vain haikara tulis kylään...Mä olen tehnyt itteni kanssa noin sata diiliä, että teen sitä ja sitä jos vain plussaisin...Lähinnä mun kohdalla ne liittyy urheiluun ja terveisiin elämäntapoihin muuten...Kamalaa kyllä muuten ajatus siitä, että JOS josjosjos sitä joskus raskautuis, niin se ois sitten ainakin lähes täydellinen goodbye punkulle ja siiderille melkein vuodeksi, huh...Kyllä tää suomalainen kansantauti istuu syvässä...Mutta, mitä tahansa sitä kärsis...
Mitäs muuta, eipä tässä kai tähän hätään...Kävin just apteekissa ostamassa illan Pregnylin ja huomenna ei sitten enää tarttekaan piikitellä, jee! Vaikka ei se nyt niin kamalaa ollut, pelkäsin pahempaa. Ja mulla oli sentään sekä Puregon että Menopur, plus viikon verran jarruja...eli tässä ollaan jo ihan professionaaleja lääkkeiden sekottajia ja piikin käyttäjiä (mä tein kaikki coctailit ite ja piikitinkin ite, mies ei oikein välittänyt nähdä sitä showta lähietäisyydeltä, mistä en kyllä sitä syytä yhtään, vaikka kieltämättä joskus kadehtien oon lueskellut teidän juttuja, kuinka mies on osallistunut siihen(kin) rumbaan - välillä mulla on ollut vähän yksinäinen olo...Noh, jokainen omalle rakkaalle sopivalla tyylillä... :heart: Nojoo, piti vaan vielä sanoa, että voi että mä toivon, että tää professionaalius piikittämisessä ois ns. turha taito, eli että koskaan ei enää tarvitsis!!!!
:hug: :hug: :hug: kaikille, voimia ja positiivista uskoa ihmeisiin ja toiveisiin, pienen pieniin nuppineulanpään kokoisin alkioihin, anniin+onniin ja kaikkiin muihin pikkasiin, jotka me toivotetaan tervetulleiksi maailmaan vuonna 2008 samalla kun tosiaankin toivotetaan täti tervemenneeksi Novosibirskiin vähintään siihen asti kunnes nyytit ovat turvallisesti sylissä.
Stella (selvästi hurmostilassa, hormonimyrskyjä...)