IVF/ICSI tammi/helmikuussa

Heissan! Vautsi Chambon, ihanaa että kaikki meni kuitenkin parhain päin! :heart: Nyt sitä pikaliimaa tosiaan kaikille alkion kantajille =)
Pillipiipari, toivottavasti tänään parempia uutisia ultrasta, ja rakkulat olisivat kasvaneet vauhdilla. Samoin Stella, toivottavasti kuulisit myös hyviä uutisia ensi tiistaina. Tosiaan toivoa ei saa menettää, nyt pitää muistaa tsempata toisiamme :heart:

Mulla oli tänään myös seurantaultra, josta hyviä uutisia, maanantaina päästään punktioon =) Rakkulat jatkaneet kasvamista, niitä nyt n. 27 joista parikymmentä suurta. Kohdun limakalvo myös paksu, joten hyvältä näyttää tällähetkellä tilanne. Toivottavasti miehen simpatkin maanantaina toimisivat hyvin, ne kuulema laitetaan heti liuokseen jonka pitäisi laimentaa vasta-aineita. Huh kyllä on jännät ajat nyt tiedossa, niinkuin monilla muillakin!
 
Sahrami: Ei se niin kamalaa ollu sen pissihädän kanssa. Kellosta katsoin että olin 3 tuntia käymättä pissillä. Aluksi hermoilin että mullahan tuntuu jo mut sit lähdin kaupungille käveleen koska en pystynyt oleen kotona vaan. Juomisen lopetin n. 1,5 tuntia ennen kuin vessakiellon. Oli se niin jännää seurata kun ne ujutti sen sisään. Mulla oli kyllä koko yön sellanen olo et en kuitenkaan tuu raskaaksi. Jännittää ihan sairaasti se hoitajalle soitto. Mieluummin lukis itse paperista kun et joku sanoo et voi voi ei nyt sit tällä kertaa .

Vielä on kuitenkin pieni toivo olemassa. Toivon kaikille onnea ja varsinkin niille jotka on tässä hullunhommassa mukana ollu jo pidempäään. Niille toivon onnistumisia!!!!
 
JES, perjantai :saint:

saanalle, katille ja chambonille onnea masumatkaajista :heart:

Samoja pelkoja täällä ulostulon suhteen, jotenkin sitä on ylivarovainen kaiken suhteen, ei uskalla edes pissalla käydä. Ehkä tää johtuu kaikista niistä vastoinkäymisistä viime vuoden puolella (kaksi vaavia siis vessanpytyssä :'( )

Tyyne KOska sulla on siirto?

Annuli: Erittäin hienoja uutisia, onnittelut jo tässä vaiheessa saaliista :flower: bd täällä ollaan että ma punktio sujuu hyvin! Jännittää sun puolesta..... ;)

Fintulla oli tänään ultra, miten meni?

pillipiipari: nyt ei todellakaan menetetä toivoa!!! Kyllä sutkin on äidiksi tarkoitettu, haikaralla on vaan nyt mutkia matkassa :hug: Kyllä ne rakkulat sieltä vielä kasvavat, parempi antaa rauhassa kasvaa ekaks, ettei mennä rämpläämään liian aikaisin! Ja laatu korvaa määrän :heart:

Nyt taas niiiiin kiire töissä että palaan myöhemmin :wave:
 
Juupa juu :(
Oli tosiaan se ultra tänään ja kuusi follikkelia on oikean kokoisia.
Mulla on mieli niin maassa, et ei taas rajaa. Se lääkäri sano, et on sitä punktoitu viidelläki ja onnistuttu. Tosi kiva juttu. Mä itekseni ajattelin heti jo täs vaihees, et toista kertaa en tähän rumbaan lähde, jos ei tästä tulosta tuu. Mä en oo tästä puhunu kelleen, se ehkä tekee tän asian vielä raskaammaksi.
No, nähdään sitten tiistaina punktion jälkeen, et mitkä on fiilikset. Torstaina siirtoon jos edes sinne asti päästään.

Tsemppiä kaikille ja yrittäkää pitää lippu korkealla!
 
Teidän pissahätä-jutuista tuli mieleeni, että itselleni kävi niin, että olin kokonaan unohtanut, että rakon pitää olla täynnä siirrossa. Muistin sen vasta polille mennessäni. Onneksi olivat puolisen tuntia myöhässä, joten kittasin vettä minkä ehdin ja sain rakon täyteen :D
 
Moikka!

Annuli, sullahan on tosi hyvä tilanne päällä! Aivan mahtava saalis tulossa. Älä tosiaan turhaan jännitä sitä punktiota - hyvin se menee. Mun mielestä yksi kivoimpia juttuja siinä oli se, kun hoitaja tai lääkäri koko ajan kertoi, mitä on tekemässä ja mitä seuraavaksi, joten mikään "ronkkiminen" alapäässä ei tullut yllätyksenä. Hyvää huolta ne pitää.

Chambon, ihan hyvinhän se sun tilanteesi sitten päättyi. Kovasti onnea kahden masumatkaajan alkutaipaleelle sullakin! Onneksi sullakin kävi toi yllätys noin päin, eikä toisin. Veritesti tosiaan mullakin ja Saanalla sitten ma 28.1., joten silloinpa kuullaan sitten totuus.

Stella, ihan hyvä, että on kuitenkin mahdollisuus kasvattaa rakkuloita pitemmänkin aikaa, kunnes ovat sopivankokoisia. Tosiaan, ei se määrä, vaan laatu. Vähän samoilla linjoilla itsekin menin - ainakin ihan loppuvaiheessa. Positive thinking on tosiaan meidän kaikkien avainsana!

Sahrami, kyselit tuosta täyden rakon ongelmasta. Mulla itse asiassa siirtoon mennessäni rakko oli niin täynnä, että olo oli lähes tukala. Olin ollut käymättä wc:ssä sen pari tuntia. Vatsa oli oikein turvonnut, ja lääkärikin totesi sen olevan tosi täysi. Koitin jo ehdottaakin, jos kävisin hieman tyhjentämässä, mutta toimenpiteen sanottiin olevan nopeasti ohi. Hoitaja kuitenkin opasti harjoittelijaa, ettei painaisi kovin voimakkaasti ultratessa. Ihme kyllä, siirto meni tästä huolimatta oikein hyvin. Mutta, opetuksena siis, rakko on hyvä olla täysi, muttei niin täysi... :LOL:

Finttu, oikein paljon tsemppiä sulle tiistain punktioon. Voihan siihen mennessä follit vielä kasvaa. Ainahan niitä voi ilmestyä lisääkin, kun eihän ultrassa kaikki edes aina näy.

Saana ja Miikkis, mulla kans on sama piina persuksissa. En edes oikein uskalla ajatella sitä, että sisällä on "joku". Mietin vaan koko ajan, että kunhan tää kestäisi siihen 28.1. asti. Mietin myös, että miltä tämänhetkisen olotilan pitäisi ylipäänsä tuntua. Pitäisikö olla jotakin tuntemuksia kiinnittymisen suhteen vai ei. Mulla on ollut punktiosta asti tuossa vasemmalla puolella sellaista kummallista turvotusta, joka nyttenkin vähän tykyttää. Toivottavasti se on ohimenevää. Luin tossa muuten eilen netistä, että alkio pitäisi kiinnittyä muutamassa päivässä. Mulle on ainakin jäänyt vähän mysteerioksi se, että miten se kiinnittyminen oikein tapahtuu ja mitä nää päivät ennen kiinnittymistä oikein menee. On meinaan koulubiologia hieman jäänyt joskus takavasemmalle... Osaako kukaan kertoa tarkemmin asiasta?

Mukavaa perjantai-iltaa kaikille! :wave: :wave:
 
Pillipiipari; Sorry mä olin kirjottanu sun edelliseen viestiin, et sun annosta oli nostettu...luin tekstisi uudelleen ja tajusin et eihän sulle annosnostoa ultran perusteella oltukkaan tehty...vaan mainitsit et nyt sul on kovempi lääkitys kuin aiemmin...kun lukee yömyöhällä monia tekstejä niin tahtoo tää eukko mennä sekasi... :LOL: Kuis siel ultras meni???? Toivottavasti kaikki on hyvin!!!! :heart:

Stella: Mä toivotan sulle paljon jaksamista...Toivotaan,Toivotaan.... :hug:

Finttu; Nyt et saa lannistua, sul on mun mielestä kaikki mahdollisuudet vielä saada tää hoito vietyä loppuun saakka...käy täällä purkamassa tunteitasi, älä jää niiden kanssa yksin...jookosta!!!! :heart: Nyt tsemppiä... :hug:

Joo täytyy kyl sanoa, et tää kolme vuotta mitä on vauvaa haaveiltu, on ollu yhtä tuskaa...piinaavaa odottelua ja tunteiden vuoristorataa...Kävimme tänään IVF :suunnittelussa (julkisella puolella)....Olemme olleet lapsettomuushoidoissa 1/06, IVF jonossa puoli vuotta ja nyt sit vaihteeksi joudumme odottamaan IVF:n pääsyä aina toukokuulle asti...siel on niin ruuhkaista...ei paljoa lohduttanut..."lohdutukseksi" mulle tehdään seuraavasta kierrosta 4;s IUI, lääkityksenä menopur+pregnyl... tällä hetkellä mul kp31 ja norm.kierto 42:sta ylöspäin, kiertoni on hyvin epäsäännöllinen...Me tehdään se inssi, mut valitettavasti se ei meidän kohdalla toimi...no mut on oltava nöyrä ja tehdä niin kuin lääkäri täti parhaimmaksi katsoo...Onneksi olin jo varautunut siihen, et kaikki ei mun kohdalla voi tietenkään mennä suunnitelmien mukaan...ei auta kuin odottaa taas kerran, mut sehän me jo osataan vai mitä TYTÖT???? :LOL: Ei tässä enää tule edes itku, kai sitä on jo niin lopussa...Mut nyt te joilla on homma hanskassa niin nauttikaa...oikein antoisaa ja rentouttavaa viikonvaihdetta kaikille rakkaille kohtalotovereilleni :heart: :heart: :heart: :heart:

Ai niin ANNULILLE paljon onneva hienosta saaliista...niin sitä pitää =)
 
Moikka,

Pikaisesti kerrotaan punktiokuulumiset kun ei tää istuminen vielä niin kivaa ole. Punktio siis meni todella hyvin. Kaikissa 13 rakkulassa oli munasolu sisällä. Nyt sitten vaan toivotaan, että mahd. moni hedelmöittyy. Punktio oli edelleen mulle lähes tuskaton kokemus mutta kivut tuli sitten sen jälkeen. Polilla meni vielä ihan hyvin ja päästiin aika pian kotiinkin mutta autossa olinkin sitten ihan tuskissani. Piti vielä istua semmoiset 1 1/2 tuntia ennenkuin oli kotona. Ilmeisesti se pienikin liikkuminen polilta autoon teki olon tukalaksi. Kotona onneks särkylääkkeet ja nukkuminen auttoi ja nyt on jo ihan inhimillinen olo.

Maanantaina iltapäivällä olis siirto.

Fiinu: Mullakin oli viimeks vaan kuusi rakkulaa mutta niissä oli kaikissa munasolut joista neljä hedelmöittyi ja kolme lähti kasvamaan. Kaikista tuli vielä top-luokan alkioita. Älä siis vielä heitä kirvestä kaivoon.

Pillipiipari:Älä säkään masennu. Mullakin ekalla kerralla kasvoi todella huonosti rakkulat. Hoito jätettiin sillä kerralla kesken mikä oli musta ihan maailmanloppu mutta uusissa hoidoissa annosta lisättiin ja nyt niitä munasolujakin jo saadaan.
 
Minäpäs koitan hiukan asiaa aukaista...

Kohdunontelossa blastokystan l. alkiorakkulan solut käyttävät ravinnokseen limakalvon rauhasten tuottamia eritteitä....Kohdussa blastokysta l. alkiorakkulan on kuoriuduttava ulos zona pellucidasta prosessissa, jossa trofoblastien erittämä trypsiini tekee reiän zona pellucidaan. Tämä on välttämätöntä, jotta alkiorakkula pääsee vapaasti kasvamaan ja kiinnittymään kohdun seinämään. Kiinnittymisprosessin aloittaa trofoblastien ulkopinnan proteiinien, L-selektiinien, kiinnittyminen kohdun seinämän solujen hiilihydraattiketjuihin. Tämä hidastaa alkiorakkulan liikettä ja lopulta pysäyttää sen, jolloin varsinainen kiinnittyminen alkaa. Blastokysta kiinnitty muutaman päivän kuluessa kohdun seinämään n. 3-5vrk....vähitellen limakalvo kasvaa blastokystan päälle ja näin ollen ihanainen blastokysta hautautuu lämpimään kotiinsa kohdun limakalvon sisään. Tätä tapahtumaa kutsutaan implantaatioksi, muutaman viikon ajan alkio saa ravinteensa implantaation yhteydessä tuhoutuneista endometriumin soluista...sitten kun istukka on muodostunut saa sikiö kaiken ravinteensa luonnollisesti siitä...on se vaan melkoinen prosessi...ja erittäin hankalasti selitetty... :p

Siisamille onnittelut punktiosta!!!!!Hyvä saalis... :heart: ja Tyynelle tosi paljon onnea ja 100 kuorma-autolastillista kaikkee tahmeeta...jotta kyytiläiset pysyisvät matkassa... :heart:
 
Finttu, mullekin lääkäri sanoi ihan alussa että viisi follia riittää, jotta voidaan hoitoa lähteä tekemään. Tsemppiä kovasti, niinkun jo sanottu ettei se määrä vaan laatu! :hug: Itseä hieman pelottaakin muuten tuo laatu, kun folleja on niin paljon. Ja olo on myös todella tukala.

Kiva Siisami että punktio sujunut hyvin! nyt sitten vaan lepoa ennen siirtoa =)
Tyynelle paljon vauvaliimaa, toivottavasti nyt tärppää :heart:

Ymmärsinkö oikein puoli-enkeli, että teillä IVF siirtyy toukokuulle? Jos näin, paljon jaksamista odotteluun ja toivotaan että tärppi tulisi jo sitä ennen :heart: :hug:
Mukavaa viikonloppua tosiaan kaikille. Lähden takaisin tuonne sohvan pohjalle hautomaan muniani, tunnenkin itseni ihan kanaemoksi :LOL:
 
Voi ku te ootte taas ihania, ku jaksatte kannustaa. Nyt olo inan parempi, itkeätihrustin tossa ja sit painelin nukkumaan. Mietiskelin ,et pitäiskö tästä jollekin kertoa ja mahtaskohan se silti oloa helpottaa yhtään. Mutta on tää sen verran raskas asia, että ei tämmöstä kuuluis yksin joutua itkeskelemään. Mieskin on raukka ihan avuton, ku mä en yleensä koskaan itke vaikka mikä olis ja nyt oon ihan pilli-iita. :headwall:
Tarroja Tyynelle!
 
Annuli; Kaunis kiitos sinulle tsemppauksesta...Kyllä ymmärsit oikein ruuhkan vuoksi hoitoni venyvät ja venyvät...mut 4. lääkkeellinen IUI toteutetaan seuraavasta kierrosta...Haudohan "kana" munasi oikein hyviksi pallerroiksi... :LOL: Todenteolla voin kuvitella vaan, minkäläinen olo sulla on ton lastin kanssa...mut mitäpä sitä ei pienen ihmeen eteen tekisi...Jaksamista...

Finttu; Hyvä, jos olet saanut edes hiukan tältä palstalta lohdutusta...sä olet oikeutettu kyyneliin ja surun tunteisiin....itke vaan se kummasti helpottaa...se että patoo kaiken sisälle, lisää ahdistusta,katkeruutta ja voimattomuuden tunnetta...mua henkilökohtaisesti on helpottanut avoimuus, olen puhunut lapsettomuudesta ja hoidoista niille jotka olen katsonut luottamuksen arvoisiksi...puhumalla mä olen saanut nujerrettua sitä surun tuomaa alakuloisuutta...jokaisen on löydettävä voimavarat ja vahvuus itsestään...surunkeskellä on vaikea nähdä niitä iloisia ja hyviä asioita joita ympärillä on...toivon koko sydämestäni voimia ja onnistunutta hoitoa sinulle ja miehellesi...+ tietysti kaikille meille muillekkin :heart: :heart: :heart:
 
Tervehdys! Kylläpä ulkona osaa olla kauhea keli...

Olisinkin tässä kysellyt, Saana, Chambon, Miikkis ja muut alkion siirrossa äskettäin olleet, että mikä on teidän vointinne ja millaiset on mahdolliset vatsatuntemukset.

En tiedä, johtuuko Lugeista (2x2 annostuksella päivässä), mutta mulla on ollut tämän päivää alavatsassa sellaista outoa juilintaa. Ei voi miksikään kivuksi tai sen vakavammaksi sanoa, mutta sellainen menkkamainen olotila ja jomotus. Onkohan toi normaalia? Sitä alkaa tulla ihan vainoharhaiseksi tän kaiken kanssa. Vessassa käydessä tarkkailee koko ajan tilannetta ja muutenkin koittaa ottaa mahdollisimman varovasti, ehkä ylivarovaisestikin.

Mites teillä muilla menee?
 
Heissan ja hyvää lauantaita!
Täälläpäin alavatsakivut olleet tänään todella kovat, istuminen on aika tuskallista ja jostain syystä oksetusolo kokoajan. Ultrassa ei eilen kuitenkaan mitään hyperin merkkejä näkynyt, joten siltä osin pitäisi asioiden olla kunnossa.
Otin äsken yhden Panacodin,joten eiköhän se ala kohta helpottamaan :)
Pregnyl pitää pistää tänään myöhemmin illalla, ja sitten vaan odotellaan maanantaita...

Mukavaa iltaa kaikille :heart:
 
kati: mulla on lähinnä samanlaisia tuntemuksia kun punktionjälkeisinäkin päivinä. Juilii, pingottaa ja välillä särkee ja välillä kävellessä tuntuu...
Luulen, että tuntemuksemme johtuvat punktion jälkitilasta, mutta su-ti alkio voisi mahdollisesti kiinnittyä sillä sen matka kiinni kestää noin 3-5 päivää.
Odotan hulluna että muka tuntisin jotain kiinnittymiskipua, ääh, pöhköksihän tää tekee...ja ylivarovaiseksi, se on totta! Ajattelen siis täysin samoja ajatuksia koko ajan kun sä!!! =)
 
Niin, täytyy pitää kuitenkin tosiaan mielessä, että nythän on vasta pp2 eli todennäköisesti mitään kiinnittymistä ei ole edes vielä tapahtunut. Sitä vaan toivoo niin kovasti...

Annuli, tsemppiä sulle maanantaille. Koitahan kestää nää viime hetken tuskat tuon "munasaaliin" kanssa. Vaikka mulla ei muniksia niin paljon ollutkaan, niin silti sitä tunsi olevansa jonkinlainen "munahautomo". :LOL:
 
huh, ihana taas lueskella teidän juttuja.
Toivottavasti moni plussais!

Tuli vaan itselle ihan epätoivoinen fiilis, kun tuntuu, että täti tulee ihan kohta. Mulla oli siis vielä viimeinen luomukierto ja nyt sit IVF alkaa tulla jo ihan todellisuudeksi. Ja yhtäkkiä rupesi pelottamaan. Mutta kyllähän tekin näytätte siitä selvinneen! Eli miksen minäkin...

Miten muuten, onkohan siitä lugesta mitään haittaa miehelle? Oon parina iltana asetellut kapselin ja sit mies on tullut vasta sen jälkeen mun kimppuun... Toivottavasti ei tee pahaa.. ?
 
Iltaa kaikki,

Onko Annulin olo yhtään helpottanut? Mulla ainakin tuntui olo käyvän vielä tuskaisemmaksi irrotuspiikin jälkeen ja sulla on vielä paljon enemmän sitä tavaraa.

Kivut rupee täällä jo menemään ohi mutta ihan järjetön turvotus on jäljellä ja se tekee olon kyllä aika epämukavaks. :/

Kyllä noita raskausoireita tulee varmaan taas kytättyä ihan kympillä jos sinne asti pääsee. On vaan niin kauheen hankala sanoa mitkä oireet johtuu hormooneista, mitkä mielikuvituksesta ja mitkä voisi olla oikeita oireita. Mulla on ainakin nyt jo tissit ihan järjettömän kipeet ja viimeks ne viel turposkin ihan kamalasti vaikka testi oli ihan puhdas nega.

Kerrottiin tänään anoppilassa, että ollaan lapsettomuushoidoissa ja taidettiin saada aikamoinen järkytys aikaiseksi. Anoppikin joka yleensä hössöttää aiasta kuin asiasta ihan rolkuttomasti otti kerrankin jotain rauhallisesti. Ihan hyvin kyllä asennoituivat ja kyselivätkin jonkin verran mutta taitaa ens kerralla olla enemmän kysyttävää kun saavat vähän sulatella uutista. Mun vanhemmillehan tää oli jo tuttu juttu koska veljeni perhe on käynnyt samat hoidot läpi. Voiko oikeesti olla näin huono tsäkä yhdessä perheessä?

Onneliina: Mä olen kanssa miettinyt noita Lugeja seksin kannalta. Viimeks tais olla parin viikon selibaatti mut jos on raskaana niin kuusi(?) viikkoa on jo pidempi aika. Tuskin niistä mitään haittaa on kun ei siinä tuoteselosteessa taideta mitään mainita. Enemmän ehkä semmoinen "esteettinen" juttu. Tosin suuseksi saattaa olla pannassa :LOL:
 
siisami: joo, on se vähän tahmaista kyllä noiden lugejen kanssa...

Mulla on myös rinnat ihan sairaan sairaan kipeät ja turvonneet. Nyt huomasin et ne on vielä kaiken lisäksi ihan muhkuraiset! Tässä kierrossa tuli kipeäksi heti pregnylin jälkeen ja on koko ajan pahentunut. Ennen hoitoja ei ole kyllä ollut ikinä kipeät. Johtuukohan lugeista sekin?
 
Huomenta. Siisami, kiitos kysymästä, mullakin taitaa tuo irroituspiikki vielä lisätä oireita. Panacodin otin taas juuri äsken, sen voimalla selvitään näistä kivuista =) Hyvä kuulla että sielläpäin kivut helpottamaan päin! Tuo turvotus varmasti kuuluu asiaan, ja sitä saakin sitten katella jonkin aikaa, jos, eipäs KUN on raskaana :D
Onneliinalle pidän peukkuja, että olisi nyt jo tärpännyt :heart:

Finttu, tuosta muille ihmisille kertomisesta. Mua itseäni on kovasti helpottanut, että olen voinut keskustella asiasta muidenkin kuin miehen kanssa. Olen kertonut lähimmille ystäville ja miehen sekä omille vanhemmille. Eihän kukaan heistä voi ymmärtää näitä tuntemuksia, mutta voivat tukea ja ainakin tietävät miksi en näinä aikoina aina ole ehkä oma itseni. Klinikallahan löytyy muuten myös ammattiauttajia, minne varmasti kannattaa varata aika jos vähänkin siltä tuntuu =)
 
Eli teidän muiden tuntemuksia joilla siirretty alkio sisässä...
Mulla nyt kolmas päivä menossa ja mitään ihmeoireita ei ole tähän asti ollut.
Mutta tänään heräsin ärtyneenä, amupalan jälkeen huonovointisuutta puoli päivää, kovaa huimausta ja verenpaineiden heittelyä ja sitten väsymystä ja palelua ja jalkojen särkyä. Kotona mittasin kuumeen ja oli 37,2. Luin enkunkielisiltä sivuilta artikkelista että kiinnittymisestä voi tulla lämpöpiikki.
Voin myös olla vilastunut ja hullu nyt jo ainakin olen.
Teidän mahdollisia oireita, tytöt??? :heart:
 

Yhteistyössä