IVF/ICSI/PAS syyskuussa

Kiitos tsempityksestä, ystävät! :heart:

Edelleen olen sitä meiltä, että siinä se nyt sitten taas oli, vaikka vuoto onkin huomattavasti niukempaa kuin normi kuukautisvuotoni. Eilen tuli pelkästään sellaista rusehtavaa tuhrua, tänään on tullut ihan kirkasta vertakin ja ihan pyttyyn saakka. Siteeseen ei kuitenkaan lorahtele normaaliin tyyliin, eli siteet jäävät ihan puhtaiksi. Lugeja käytän tietysti edelleen.

Tosiaan, testiä en ole vielä tehnyt. Ehkä huomen aamulla. Mitään raskausoireita ei ole. Toissapäivänä oli myös normaali päänsärkyni, mikä aina tulee mulle päivää ennen tädin tuloa ja se tissikipukin alkoi hävitä silloin. Niin, että kyllä ne piinailut nyt aika varmuudella päättyi taas tähän.

Kylläpä sinua nyt koetellaan, Maricce. Koita jaksaa! Viikko on kyllä niiiiiin pitkä aika odottaa. Voimarutistus sinulle! :hug:

Marakatille tsempitystä tulevaan punktioon ja voimasäteitä mukaasi!! Toivottavasti palleroita löytyy hyvä määrä, eikä toimenpide ole kovin kivulias.

Tuomenmarjalle myös vaima- ja plussasäteitä piinailuun. Pidän paukut krampissa puolestasi ja varpaatkin varmuuden vuoksi :D

Joanna78, teillähän on jo neljäs ivf/icsi? Miten olette jaksaneet aikaisemmat hoidot? En nyt muista tarkemmin historiaanne. Onko tullut yhtään plussausta (kiinnittymisyritystä tms) mistään hoidosta? Muistan lukeneeni jotain tilastoa, että keskimäärin yksi neljästä siirretystä alkiosta kiinnittyy ivf/icsi -hoidossa. Miten olette miehenne kanssa muuten henkisesti jaksaneet hoidot? Tuntuu itsellä tekevän nyt todella tiukkaa. Varmasti suurin syy on se, kun näen työn kautta niin paljon lapsia jotka eivät saa vanhempien rakkautta ja huolenpitoa osakseen. Joudun taistelemaan katkeroitumista vastaan ihan tosissani.

Anteeksi, että olen niin murheellisissa tunnelmissa. Iloa minulle tuo nyt se, että tänne meidän pinoon on ihan pakko pärähtää niitä plussiakin, joita jään teiltä innolla odottelemaan!
 
Jäyhis: Meillä siis takana 2 x km, jotka molemmat ovat tulleet pas:seista. Toisaalta antaahan tuo toivoa, kun on kaksi kertaa raskautunut ja kerran nähtiin jo sykekin, mutta sitten toisaalta se vetää mielen matalaksi, että miksi kuitenkin on mennyt kesken... Laskeskelin, että meille on yhteensä siirretty 13 alkiota, joista siis kaksi on kiinnittynyt ja kaksi nyt mukana. Kysyit miten olemme jaksaneet, en oikein osaa itse sitä selittää. Välillä menee paremmin ja välillä on huonompia aikoja. Molemmilla on aikaavievä työ, joka toisaalta osaltaan auttaa, kun on jotain muuta ajateltavaa. Tällä hetkellä oon kyllä työttömänä, mutta alotan parin viikon päästä uudessa paikassa. Lisäksi meillä on koiria, joiden kanssa harrastetaan kovasti ja jotka on meidän vauvoja. Lisäksi meillä on selvät suunnitelmat jatkosta, eli tää on nyt viimeinen hoitokierros, jos ei onnistu, niin sitten todennököisesti sijaislapsi-kuviot kutsuvat... Paljon tsemppiä Jäyhis, toivotaan, että vuoto lakkaisi!

Vai pitää Mariccen piinailla vielä viikon!!! Tsemppiä sullekin!!!
 
Hei kaikille. Täällähän tapahtuu.

Maricce voimia. Kyllä se 22.9 tulee sieltä ihan pian ja pääsen veritestiin.

Kira, missä olet? Joko kävit ultrassa? Milloin siirto?

Joanna78 suunnitelmat kuullostavat hyviltä. Minä olen myös haaveillut sijaisperheilystä...

Omaan napaan: ovista bongailen. Tänään kp13 ja minulla normaalisti ovis 12-17 kp. Pitää tänään käydä ostamassa lisää testejäkin... En halua että ovis menee ohi ja en huomaa... minulla on sellainen sylkitestimyös... ihan höpö höpö koko laite. En ole ikinä osannut tulkita siitä milloin minulla on ovis. Tikut on yksinkertaisia. Ja passiin siis menossa luonnollisessa kierrossa.

Lotta
 
Tuomenmarja Minä plussasin vuosi sitten syksyllä ilman minkäänlaisia oireita. Joten älä heitä kirvestä kaivoon. Ja kuten jeps kertoi, resepiti voi pyytää etukäteen, vaikka hoito alkaisi vuoden 2009 alkuvuodesta. Minä pyysin reseptit joulukussa 2007 kun sen vuoden lääkekatto oli täynnä ja eka v. 2008 hoito tehtiin vasta helmi-maaliskuussa.


Marrice
Nyt valtavaa tsempitystä, että kaikki vielä hyväksi muuttuu

jäyhis Toivottavasti vuoto lakkaa :heart:

OmaNapa: PP 4, viime yönä vihloin ja nippaili mahaa, mutta ei erikoisempia oireita. Ja aivan kuin rinnat olisi ollut kipeämmätkin, mutta ei ne enää ainakaan erityisen kipeät ole.
 
Mariccelle voimia odotteluun. Olipas hämmentäviä uutisia. Joskus olen miettinyt, että miksei tää homma voi olla sellainen selkee joko tai. Mutta aina kulman takana riittää uutta jännitettävää vaikka raskaaksi pääsiskin... Nyt varsinkin näissä hoitokiemuroissa olen huomannut, että aina on joku tulos odotettavana: Miten lääkkeet/hormonit vaikuttaa, Onko munasoluja, hedelmöittyykö ne, tuleeko alkioita ja jos niin jakautuuko ne sopivasti, kiinnittyykö alkio, jatkuuko raskaus jne...??

Mä odotan nyt perjantaita ja kieltämättä sekin hämmentää sillä nyt on ihan oikeita vatsan vihlaisuja eikä ainoastaan mitään pieniä jomotuksia, vaan esimerkiksi yöllä heräsin siihen, että oikealta alavatsaa vihloi ja säteili nivusiin. Myös koiran kanssa kävelylenkillä huomaan ajoittain. Voi kunpa tää lupaisi jotain hyvää. Tule hyvä kakku, älä paha kakku...

Tänään olen kuitenkin päättänyt mennä taas ratsastamaan. Vihloi tai ei ja on tässä hoitotaukoa pideltykin. On päästävä ulos ja unohdettava nämä kaikki vihlonnat ennen kuin vihloo päässä liikaa!

Voimia kaikille!
 
Onko muita joilla punktio ajoittuu joko maanantaille tai perjantaille? Huomenna menen toiseen seurantaultraan jossa ratkeaa kumpana päivänä punktio on. Folleja näkyi n. 17 eilen. Jännä nähdä, mitä on tapahtunut huomiseen mennessä. Eilen aloitin pistämään myös Orgalutrania. ..
 
PeePee77: oliko sulla tänään siirto?

Maricce: Sullahan se vasta piinailut alkoi, huh huh. Voimia ja jaksamista tämän ekstra piinailun edessä ja toivotaan ettet turhaan piinaile nyt.

Jäyhis: Jännitän täällä sun puolesta...onko vuoto loppunut?

).( taas... minä olen jo mielessäni jo luovuttanut tämän koska tänään on ollut tosi kipeä vatsa...vihlaisuja ja todella kipeää menkkajomotusta josta tiedän että kohta taitaa tulla täti punainen käymään meillä vaikken haluaisi sitä meille päästää. Ja mulla on aivan armoton suklaan himo joka minulla on yleensä aina ennen tädin tuloa...muulloin en syö suklaata :( Olen jo laittanut katseen jo uusia hoitoja päin....eli päästäisiin marras-joulukuussa vasta mutta eipähän tuu ainakaan pidempää taukoa.

Anteeksi tämä vuodatus mutta tuntuu että itku kohta tulee :( mutta älkää te missään nimessä luovuttako vaan menkää niitä plussatuulia päin.
 
Maricce: :hug: Pidän peukut pystyssä! Älä vielä luovu toivosta. Jaksamista piinailuun! :heart:

Jeps1: Olin 3. punktio- ja siirtopäivänä

Nasu29, Lintu, Tuomenmarja ja Rouva P:: Kovat menkkamaiset juilinnat alkoivat myös täällä eilen eli PP4. Hieman pelottaa, että enteilevätkö ne oikeasti menkkoja ja pitäisikö kivusta olla huolissaan. En yhtään tiedä milloin menkkojen pitäisi alkaa, jos ne alkavat. Särky on kohdun kohdalla, ei munasarjojen. Niitäkin nipistelee, mut se kipu on samanlaista kuin punktion jälkeen (onneksi kuitenkin lievempää). Jotenkin pelottaa et kuitenkin joku bakteeritulehdus tai vastaava on iskenyt :'( En kuitenkaan ilkeä soittaa hoitajalle ja kysyä asiasta, kun jos se on ihan normaalia kipua :ashamed:
 
Hei taas, Täällä jännätäänkin teistä monen plussien puolesta :heart:

Itsellä siirtyy kin koko helahoito viikolla eteenpäin, koska kuukautiset ei alkanutkaan viellä. kiukuttaa. Koko synarela on tehnyt musta ihan hermoheikon paniikkikohtauksista kärsivän raadon. Alkais jo se piikittely. sitten se meidän oma lääkäri ei voikaan ottaa meitä vastaan kun sillä on niinä viikkoina sitten muuta kiirettä jne, joten lääkärit tulee sitten vaihtelemaan. Olen ollut ihan masentunut koko päivän, tuntuuu, että mun kroppa taistelee vastaan. jos nyt on ongelmaa, mitä mulle tapahtuu sen piikittelyn aikana.

Kysymys, osaako kukaan sanoa, onko n 7-10 pv alkion siirrosta huonoa mennä kylpylään, ja hierontaan. ollaan äidin kanssa suunniteltu matkaa jo aikaisemmin, ja nyt alkaa pelottaa onko se sittenkään hyvä ida, nyt kun on nämä hoidotkin. Voimia kaikille.
 
PeePee77:: Onneksi olkoon kahdesta kyytiin laitetusta pikkukaverista! :flower: En tuohon sulamiskysymykseen osaa vastata mitään, koska olen vielä aloittelija näissä hommissa. Siitä olen 100 %:sti samaa mieltä kanssasi, että tällä hetkellä ollaan raskaana ja siitä nautitaan sen hetken mitä se kestää. Toivottavasti meillä kaikilla nautinto kestää pitkälle ensi kevääseen! Paljon plussatuulia sinne suuntaan!
 
moikka vaan vaan kaikki!

Karmeeta olla yks päivä nettipimennossa ja heti tuntuu kuin ois ikuisuuden ollut pois :ashamed:

Maricce, pidetään edelleen peukkuja että oisit raskaana kuitenkin!

PeePee onnittelut kahdesta matkalaisesta ja tarrasukkia sinne!

Jeps, millaiset tuntemukset siellä päin?

Ja kaikille muille tsemppiä ja jaksamista! En millään muista kaikkia, mutta kaikki olette ajatuksissa!

Mulla oli sitten sunnuntaina positiivinen ovistesti joten PAS tehdään torstaina! Jännää! Meillä on siis vielä viisi alkiota pakkasessa ja nyt mietinkin sulattavatko huomenna sen "putken" miss on kaks alkiota vai sen missä on kolme. Jos ton kolmen ja siitä kaks selviää, pyydän että siirtäisivät ne molemmat. Mutta katsotaan nyt torstaina mikä on tilanne!

 
Ihan ekana kaikille kovasti jaksamisia täältä suunnalta!!

haltia En usko, et kylpylään menosta on haittaa. Todennäköisesti perushierontoja voit ainakin ottaa huoletta. Varmasti saat rennon olon ja mielen virkistystä! Tekis terää varmaan itsellekin..

Täällä on kauhea väsymys iskeny päälle eli nukkua vois koko ajan. Lugesteronin mättäminen tympii jo nyt vaikka en oo niitä käyttäny kun muutaman päivän vasta.. :/

Yritetään pitää lippu korkeella vaikka välillä tulee sellanen tunne, et miten tää voi olla näin vaikeeta!!! |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoitsuäippä:
Jeps, millaiset tuntemukset siellä päin?



Mulla oli sitten sunnuntaina positiivinen ovistesti joten PAS tehdään torstaina! Jännää! Meillä on siis vielä viisi alkiota pakkasessa ja nyt mietinkin sulattavatko huomenna sen "putken" miss on kaks alkiota vai sen missä on kolme. Jos ton kolmen ja siitä kaks selviää, pyydän että siirtäisivät ne molemmat. Mutta katsotaan nyt torstaina mikä on tilanne!

Viime siirrossa mä kävin tosi tiukan keskustelun Väestöliiton lekurin kans jotta sain tahtoni lävitse ja siirsivät molemmat oljessa olleet alkiot.
Tosin eipä niistä kumpikaan jäänyt matkaan, mutta kuitenkin periaatteessa väänsin vastaan siitäkin että toinen ois mennyt roskiin ja olivat hyvä laatuisia.

Tsemppiä kovasti torstaille
:hug: :heart:

Mun tuntemukset: olen nyt vakaasti päättänyt olla kuuntelematta kroppaani koska muutoin mun pää hajoaa. Helppoa se ei ole, mutta toistaiseksi olen pärjännyt ihan hyvin kun tuo kuopus pitää mut aika hyvässä vauhdissa niin ei jouda mietiskelemään omiaan.
Ainoa mikä tässä ns kyrsii niin on toi luge-mömmön valuminen...

Maricce: pidän sulle peukkuja jotta ne arvot lähtisivät nousuun ja saisit upean plussan :heart:

ja toki tsemppaan teidän muidenkin mahdollisten plussaajien osalta jotta onni olisi matkassa meillä kaikilla.
 
Monet jännäilee edelleen, joten kaikille heille voimapuhureita!

Marakatille hyviä punktiotuloksia tälle päivälle. Sullahan oli useampia folleja kasvamassa - pidän kovasti peukkuja, että saisitte ne talteen. Minulla kävi nyt niin, että pistettiin koko homma jäihin eli lopetettiin lääkitys ja jäädään odottelemaan. Kaksi follia oli kasvamassa ja ihan hyvin olivat kasvaneet, mutta niiden kokoero oli jo alunperin turhan suuri, joten yksi olisi voinut olla kypsä punktiopäivänä. Nyt olen sitten yrittänyt sopeutua tilanteeseen ja suunnata energian johonkin muuhun. Eli mut voi siirtää listalla myöhempiin. Nyt itkettää...

Plussatuulia kaikille!
 
Saara :hug:

Jäyhis ja Maricce Mikä tilanne? Miten jakselette?

Nasu ja Melia Tuo menkkajomotus on tosi hyvä asia! Sillä tavalla mulla IVF:n jälkeen alkio tarrautui kiinni. Nyt ei mitään :'(

Hopottitar Vähän sain lohtua siitä, että sä et silloin aiemmin plussatessasi tuntenut mitään menkkakipuilua. Mutta nyt kun muut samaa piinapäivää elävät on tuntenu ja mä en, niin mieli alkaa olla alakuloinen. Miten voisin uskoa kiinnittymiseen?!

PeePee Mulle sanottiin ekan PASin yhteydessä, että periaatteessa voidaan sulattaa vasta siirtopäivänäkin, mutta mieluummin sulattavat päivää aikaisemmin, että pystyvät seuraamaan jakaantumista.

Jeps1 Meillä ei ole vielä Kelan lääkekatto rikki, koska zumet on niin paljon halvempia kuin IVF:ä edeltävät lääkkeet. Lugeja vastaavia Progesteronejakin mulla oli jäljellä keväisestä siirrosta. IVF tehtiin viime syksynä ja silloin katto meni räpäyksessä rikki. Loput hoidot taas oli reilusti tämän vuoden puolella. En myöskään voinut ostaa lääkkeitä etukäteen viime vuonna, koska makasin km:n vuoksi sairaalassa uudenvuoden... Kiitos kuitenkin vinkistä! Tällä kertaa siitä saattaa olla hyötyä.
 
Tuomenmarja tsemppiä tuomenmarja. Itsellä tuo oireettomuus oli silloin hyvä juttu. Nyt minulla on ollut juilintaa ja nippailua.. ja tänä aamuna supisteli, mikä ei muistaakseni ole minkään hyvän merkki näissä hoidoissa. Uskon, että mulla nää oireet ei enteile hyvää... ainakaan noi supistukset. Taitaa niin yksilöllisiä olla nämä plussan merkit, että ei kannata pelästyä menkkakipuja eikä oireettomuutta.

Onko muilla piinailijoilla ollut supistuksia?

t:Hopottitar, pp 5
 
Hei kaikille palstalaisille... :wave:

Piinailen nyt kuudetta päivää ja menkkatuntemukset kasvaa koko ajan.. noi lugetkin valuu tosiaan koko ajan ja aina luulen tädin tulleen. Vaan ei vielä. Toivoisin, että ne vihdoin alkaisi ja pääsisi suunnittelemaan seuraavaa kertaa. Tänä aamuna huomasin myös nännipihojeni olevan turvoksissa ja hellänä (luulin sitä jo raskausoireeksi), kunnes luin lugejen pakkauksesta, että ne aiheuttaa pingotusta rintoihin. Että se siitä.

Tulipa taas omaa napaa.. tämä piinailu alkaa vaan totaalisesti kypsyttämää |O
 
Muuten mulla jäi hoidosta täydet pakkaukset jääkaappiin 1x300 ja 2x900 Puregonia. Viimeinen käyttöpäivä 10-2010. Uskallanko säilyttää ne ja käyttää mahdolliseen hoitoon esim. ensi vuonna? Nyt lääkekatto täyttynyt jo monet kerrat.
 
Kyllä mun mielestä ne Puregonit voi käyttää ensi vuonna, RouvaP. Ilman muuta, jos ovat täydet pakkaukset ja käyttöpäivääkin on 2010 -saakka. Hyvä, että ylimääräistä jäi noin paljon! Tsemppiä piinailuun ja plussasäteitä sulle!!!

Täällä alkoi vuoto ihan tosissaan eilen illalla. Lopputuloksesta ei ole kyllä yhtää epävelvää. Testin teen vasta perjantaiaamuna, mikä varsinainen testipäivä olikin. Kyllä on turhautunut ja väsynyt olo. PAS olisi sitten seuraavaksi, mikäli alkiot selviävät sulatuksesta. Usko alkaa kyllä mennä koko hommaan.

Parempaa onnea teille muille ja paljon plussatuulosia kaikille!
 
[/url]
[color=Green3]Mukana menossa Tiistaina 16.9.2008:[/color]


Jäyhis: 2. IVF/ICSI, punktio 3.9 ja siirto 5.9. Testipäivä 19.9. pp 12

tanyan 1.ICSI, punktio ?, siirto 5.9 Testipäivä 16.9 pp 12

lintu: 1.IVF, punktio 5.9 ja siirto 8.9 pp 9

Joanna78: 4.IVF/ICSI, punktio 8.9, siirto 10.9, Testipäivä 24.9 pp7

Hobelix: 1.IVF, punktio 8.9, siirto 10.9 pp 7

RouvaP: 1.IVF, punktio 9.9 ja siirto 11.9 Testipäivä 25.9 pp 6

Tuomenmarja: 1.IVF:n 2. PAS, siirto 11.9 pp 6

nasu29: 1. IVF, punktio 9.9, siirto 11.9 pp 6

melia: 1.IVF, punktio 9.9, siirto 11.9 Testipäivä 25.9 pp 6

Hopottitar: 3.IVF, punktio 8.9 ja siirto 12.9 pp 5

marakatti72: 2.IVF/ICSI, punktio 17.9, siirto?? pp--

kajastus: 2.IVF/ICSI, punktio vko 38??, siirto?? pp--

Ellastiina: 1.IVF, punktio vko 38 tai 39, siirto?? pp--

kira: 1.ICSI:n 2.PAS, siirto vko 38 tai 39 pp--

nipsu08 : 1.IVF, punktio vko 39, siirto?? pp--

Sini 78: 1.IVF, punktio vko 39, siirto?? pp--

lotta08 1.IVF:n 1.PAS, siirto viikko 39 pp--

Miimi78: 2.IVF/ICSI, punktio vko 39 tai 40, siirto?? pp--

kirsmo: 2.IVF/ICSI, punktio ja siirto vko 40 pp--

haltia: 1.IVF/ICSI, punktio ja siirto vko 40 pp--

seiskaseiska: PAS, siirto syyskuussa? pp--

Martta 75: 2.ICSI, punktio syyskuu, siirto?? pp--

Saara10: 1.ICSI, punktio syyskuu, siirto?? pp--

Kris: 3.IVF, punktio syyskuu, siirto?? pp--

riepuriia: PAS syys-/lokakuussa pp--

T0iv0: 1.IVF, punktio lokakuussa, siirto?? pp--

Angelina: 2.IVF/ICSI, PAS siirto syys/lokakuu?? pp--

Poloinen: 1.IVF, punktio ja siirto syys/lokakuu pp--

hoitsuäippä 2. IVF:n 3. PAS, siirto? pp--

PeePee77 1. IVF:n 2.PAS, siirto? pp--

Soleil76: 1.IVF, punktio??, siirto?? pp--

MinzuS ?.IVF?, 3.PAS, siirto?? pp--

Tiger: ICSI lokakuussa pp--



[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:



[color=Green3]Plussanneet:[/color]



[color=Green3]Myöhemmin onnistuvat:[/color]

Maricce

 
Lisäsin itseni myöhemmin onnistuviin... Mariccelle halaukset!!! Yritetään jaksaa! :hug:

[/url]
[color=Green3]Mukana menossa Keskiviikkona 17.9.2008:[/color]


Jäyhis: 2. IVF/ICSI, punktio 3.9 ja siirto 5.9. Testipäivä 19.9. pp 12

tanyan 1.ICSI, punktio ?, siirto 5.9 Testipäivä 16.9 pp 12

lintu: 1.IVF, punktio 5.9 ja siirto 8.9 pp 9

Joanna78: 4.IVF/ICSI, punktio 8.9, siirto 10.9, Testipäivä 24.9 pp7

Hobelix: 1.IVF, punktio 8.9, siirto 10.9 pp 7

RouvaP: 1.IVF, punktio 9.9 ja siirto 11.9 Testipäivä 25.9 pp 6

Tuomenmarja: 1.IVF:n 2. PAS, siirto 11.9 pp 6

nasu29: 1. IVF, punktio 9.9, siirto 11.9 pp 6

melia: 1.IVF, punktio 9.9, siirto 11.9 Testipäivä 25.9 pp 6

Hopottitar: 3.IVF, punktio 8.9 ja siirto 12.9 pp 5

marakatti72: 2.IVF/ICSI, punktio 17.9, siirto?? pp--

kajastus: 2.IVF/ICSI, punktio vko 38??, siirto?? pp--

Ellastiina: 1.IVF, punktio vko 38 tai 39, siirto?? pp--

kira: 1.ICSI:n 2.PAS, siirto vko 38 tai 39 pp--

nipsu08 : 1.IVF, punktio vko 39, siirto?? pp--

Sini 78: 1.IVF, punktio vko 39, siirto?? pp--

lotta08 1.IVF:n 1.PAS, siirto viikko 39 pp--

Miimi78: 2.IVF/ICSI, punktio vko 39 tai 40, siirto?? pp--

kirsmo: 2.IVF/ICSI, punktio ja siirto vko 40 pp--

haltia: 1.IVF/ICSI, punktio ja siirto vko 40 pp--

seiskaseiska: PAS, siirto syyskuussa? pp--

Martta 75: 2.ICSI, punktio syyskuu, siirto?? pp--

Saara10: 1.ICSI, punktio syyskuu, siirto?? pp--

Kris: 3.IVF, punktio syyskuu, siirto?? pp--

riepuriia: PAS syys-/lokakuussa pp--

T0iv0: 1.IVF, punktio lokakuussa, siirto?? pp--

Angelina: 2.IVF/ICSI, PAS siirto syys/lokakuu?? pp--

Poloinen: 1.IVF, punktio ja siirto syys/lokakuu pp--

hoitsuäippä 2. IVF:n 3. PAS, siirto? pp--

PeePee77 1. IVF:n 2.PAS, siirto? pp--

Soleil76: 1.IVF, punktio??, siirto?? pp--

MinzuS ?.IVF?, 3.PAS, siirto?? pp--

Tiger: ICSI lokakuussa pp--



[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:



[color=Green3]Plussanneet:[/color]



[color=Green3]Myöhemmin onnistuvat:[/color]

Maricce, Jäyhis



 

Yhteistyössä