IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Nato ei voi olla totta. En voi käsittää että on noin vaikeaa. Raskaustuloksissa ei ole olennaisia eroja nykyaikana siihen liittyen, onko kierto lääkkeellinen vai ei. Tietysti nuo lääkkeelliset voi vaatia tarkempaa suunnittelua ja seurantakäyntejä. Ehkä julkisella ei ole resursseja niin tarkkaan suunnitteluun, ja sitä kautta vähemmän kokemusta?

En tiedä edes haluaisitko, mutta mietin, että jos siirtoon pääsy edelleenkin vain venyy ja venyy, oisko sun periaatteessa mahdollista saada noita alkioita siirrettyä yksityispuolella? (En tosin tiedä, miten alkioiden kuljetus labrasta toiseen edes teknisesti onnistuisi.) Voi olla että on ihan hölmö ajatus, mutta pälkähti vain päähän, kun tuo vain kuulostaa niin turhauttavalta!
 
Lehdessä luki, että koronarokotteen ottamisen jälkeen ei suositella raskautumista pariin kuukauteen. Vielä elättelen toivoa, että pääsisin siirtoon elokuussa ennen töihin palaamista, mutta tuskin sitä rokotetta ehtii ennen kesää saamaan kun ei kuulu mihinkään riskiryhmäänkään. Pitää nyt sitäkin vielä murehtia.
 
@Nato Eikä! Pistää niin vihaksi teidän puolesta. Me ollaan julkisella myöskin ja hommat etenee nopeesti, joskaan minä en ovuloi niin kaikki on lääkkeellistä ja vuotokin tehdään lääkkeillä. Kyllä minä miettisin jo hoitopaikan vaihtoa... Me tehtiin se julkisella puolella kun ei hommat toimineet, ja saatiin maksusitoumus yksityiselle. Ei maksa meille sen enempää kuin ennenkään. Kyllä näissä hoidoissa on niin paljon stressaamista jo muutenkin, että kyllä kommunikaation pitäisi voida oman hoitopaikan kanssa pelata. Puuh, täällä hormonien kourissa pihisen kun ärsyttää! :D

Koronarokotteesta, pitääkin muistaa tiedustella tuota omalta klinikalta. Kuulun riskiryhmään niin mielelläni sen kyllä ottaisin, mutta luotan tässä ammattilaisiin.

Mulla kp 5 menossa ja aloin sunnuntaina pistelemään Gonal-F 225 IU. Torstaina tulee kaveriksi Fyremadel ja perjantaina menen ekaan folliultraan. Mieskin pääsee mukaan sinne, jes! Hyvillä mielin ollaan ja kaikki lääkkeetkin on tällä kertaa valmiiksi hankittu. Viimeksi kaameeta stressiä ja säätöä reseptien kanssa, ei luoja..! Tämä kierros tuntuu nyt niin seesteiseltä ja ihanalta uudessa paikassa. Ensi viikolla todennäköisesti punktio. Siirrosta ei vielä ole tietoa uskalletaanko siirtää tuoreeltaan, kun hyperiin on iso riski. Tästä saa viisaammat päättää. Seuraavassa kierrossa sitten PAS, mikäli nyt päätetään kaikki pakastaa. Jännittää millainen saalis tulee <3
 
Tänään alkoi nyt sitten kuitenkin pieni vuoto, limaista vuotoa jossa kirkasta verta. Eilen kipeyty tissit mutta se loppui tänään. Pelottaa ihan sikana että tämä ei pysy kyydissä! Oliskin mennyt liian "helposti" tämä... :(

4+3 tänään.
 
Marrasmai, tuskin tuo haittaa, mullakin jatkuvaa vuotoa, välillä ruskeaa, välillä vaaleaa, limaista ja vetistä, millon minkäkinlaista, alussa tissikipu vaihteli, turvotus vaihteli, juurikintuossa 4-5 viikolla. Ja mikä erikoista, mulla näihin vuotoihin on kyllä liittynyt vähän kipuakin, sellasta menkkapolttoa, oon niin varma ollut km:sta, mutta silti siellä vaan syke näkyi, eikä vuodosta kohdussa tietoakaan. Ei kannata liikaa vielä hätääntyä, kaikki voi silti olla hyvin. Oliko sulla nyt lääkkeellinen pas vai omaan kiertoon? Oliko tukilääkituksiä? Yritä ottaa rennosti, vuodot on niin yleisiä ja kaikki voi silti olla hyvin. <3
 
Kiitos rauhoittelusta @Tupsuli ❤ Mulla ei oo siis vuodellut tipan tippaa tähän mennessä niin säikäytti kyllä. Viimeksi vuoteli heti kiinnittymisestä lähtien jatkuvasti ekat 7-8 viikkoa niin siihen tottui.

Tää oli täyslääkkeellinen siirto, kun mun oma kierto ei oikein ikinä palautunut kunnolla synnytyksen jälkeen. Lyheni 23-25 päivään ja tiputteli jo vikat 5-6 pv ennen menkkoja. Tukilääkkeinä Progynova x3, Terolut x 2 ja Cyclogest x 2 päivittäin. Lisäksi kortisoni rv 7 asti. Eli aika setti. Mulla on matalat progesteronitasot niin siksi toi tuplatuki.

@Nato lle suurensuuret tsempit, kylläpä kuulostaa omituisilta perusteluilta ja aivan järjettömän turhauttavalta! Voisitkohan sä sanoa vaan lääkärille että ihan sama, haluat ottaa riskin ”huonommista tuloksista” lääkkeellisessä siirrossa? Vai kieltäytyykö ne ihan kategorisesti?
 
@Katti75 siirto onnistuu yksityiselle puolelle, tästä kyselin alkuvuonna paljonkin. Tässä vastaan valitettavasti kävelee raha, aika pahastikkin. Meistä toinen vielä jäi työttömäksi ja uutta duunia ei löydy millään, kilpailu on ihan kamalan kovaa joten ollaan ihan hillittömässä paskalingossa kirjaimellisesti.

Tästä syystä kyllä haluan kysyäkkin @MammaMimosa lta että miten te saitte siis sen maksusitoumuksen? Millä perusteella siis?
Meillä siis omalla paikkakunnalla ei tehdä ollenkaan ivf/icsihoitoja julkisella, vaan joudutaan matkustamaan aika pitkä matka toiselle paikkakunnalle. Mutta tässä kaupungissa yksityinen klinikka tekee ivf/icsi-hoitoja. Hullua, mutta INSEMINAATIO-hoitoihin pääsee julkiselta käymään tossa yksityisellä puolella, eli sitä tuetaan, mutta ei näitä rankempia. En ymmärrä näitä koukeroita yhtään!

@marrasmai älä heitä kirvestä kaivoon vielä, onneks ihana Tupsuli käy täällä rauhoittelemassa laumaa :) Minulla ei ole vuodoista kokemusta niin en osaa asiaan mitään sanoakkaan. "Onneksi" täällä on kokemusta vaikka jos mistä ja yleensä vertaistukea kyllä saa. Ja joo, klinikka torppaa aivan kokonaan sen lääkkeellisen hoidon.

Minusta vaan tuntuu pahalta, kun joutuu kyselemään ja ihmettelemään, en pysy kärryillä noissa alkionsiirron laskutavoissa yhtään, en pätkääkään enkä tiedä että millon on ok ja millon ei, tuntuu että se riippuu ihan siitä hoitajastakin joka puhelimeen vastaa - yksi on tyly ja kylmä ja patskauttaa asiat silleen tönks tönks ja sit siel on toinen hoitaja ollut, joka rauhoittelee ja sanoo että "kyllä me jotain keksitään". Nyt sinne kun soitin, vastasi aivan uusi hoitaja puhelimeen joka ei tiennyt mistään mitään, ei siirtopäivistä, ei laskutavoista, ei mitään. Ja tottakai klinikalle on vain tunnin puhelinaika ja saat jonottaa sen 45min että pääset EHKÄ läpi, tai jos jätät soittopyynnön, ne soittaa sinulle takas vain kerran, todennäköisesti juuri klo 10 jolloin olet jossain palaverissa kiinni etkä voi vastata ja sinne ei voi jättää uutta soittopyyntöäkään!

Monesti tulee olo, että me ollaan jotenkin ulkopuolisia tai jotenkin tahallaan tehty tämä kaikki kun kohtelu on välillä ylimielistä ja sellaista "ettekö te idiootit tajua" tai sitten tämä "mikäs kiire tässä nyt muka on"- meininkiä. Koen, ettemme tule kuulluksi ihmisinä jotka vaan toivovat sitä vauvaa syliin, edes yritystä ja ettei me mahdeta tälle asialle mitään, että me vanhenemme emmekä saa lapsia luomuna.

Onneksi se työterveyslääkäri on tulossa, mulla on alkanut ihan kurkkua kuristaa tää kaikki ja tuntuu ettei uskalla ihan oikeesti pyytää edes mitään saati vaatia, kun on jotenkin syyllinen olo tästä kaikesta että ollaan väärällä paikkakunnalla ja jotenkin..en osaa selittää.

Perjantaina kai selviää sitten, päästäänkö siirtoon ensiviikolla vai katsellaanko taas myöhemmin.
 
@Nato Meillä meni tosi kivuttomasti, soitin yhden puhelun omaan sairaalaan ja pyysin maksusitoumuksen siirtoa ja sen tekivät. Seuraava puhelu asian tiimoilta tulikin uudesta paikasta, että milloin aloitellaan. Mitään isoa dramatiikkaa ei ollut meillä taustalla, suurin syy oli nuo tiukat puhelinajat - ne vaan ei toimi mun työn kanssa ja tuovat stressiä hoitoihin kun ei saa kiinni. Ihan kaikkea en viitsi näin julkisesti kirjoittaa, esim hoitopaikkoja. Mutta kommunikaatio on nyt ihan eri maailmasta ja hyvä niin <3
 
  • Tykkää
Reactions: Nato
Te kokeneemmat, pitäisikö tuntua jossain tuo Gonal-F:n vaikutus? Nyt 3 pistosta takana enkä mitään oloja tai tuntemuksia. Huolestuttaa että jos siellä ei tapahdu yhtään mitään... Muistaakseni viime kerralla mulla oli niin, että vasta juuri ennen punktiota olo alkoi olla tukalampi.
 
@MammaMimosa Mun edellisestä punktiosta on jo jokunen vuosi, mutta en kyllä muista että kovin aikaisin olisi mitään tuntemuksia tullut. Vasta sitten joskus pari-kolme päivää ennen punktiota.

ON. Digi näytti tänään edelleen Raskaana 2-3, mutta mietti sitä viikkolukemaa jotenkin ihan todella kauan. Nyt sitten tietty pelkään että hcg on laskussa ja siksi se digi mietti että onko vielä yli rajan arvot... Eniten häiritsee nyt se tissikivun yhtäkkinen lopahtaminen. Se alkoi niin lupaavasti pari päivää sitten ja mielestäni oli aika paljon turvotustakin, mutta nyt ei kumpaakaan. Löpsähti ihan täysin eilen. Jonkin verran oli polttelevaa tunnetta kohdun tienoilla eilen, tänään ei sitten mitään. PC antoi eilen tasavahvat viivat iltapissasta, mutta eipä se hirveästi kerro.

Yritän huomenna ehtiä taas veritestiin. Tuntuu että järki lähtee ja aika vaan matelee, huuhpuuh!
 
@Tupsuli ihanaa että ultrassa tuli varmistus siitä, että kaikki on hyvin, vuodoista huolimatta. Alkuraskauden vuodot on yllättävänkin yleisiä, varsinkin hoitoalkuisissa käsittääkseni. Silti aiheuttavat kyllä kovasti pelkoa ja huolta.

@marrasmai varmastikin oireet voivat vaihdella päivästä toiseen, vaikka kaikki etenee ihan normaalisti, ja pissatesteihin liittyy aina epävarmuuksia. Virtsan väkevyyshän voi vaihdella merkittävästikin. Kertomasi perusteella ei mun mielestä ole mitään syytä huoleen! <3 Ymmärrän toki oikein hyvin sen, miten hermostuttavaa tämä vaihe on, kun itse olen aika kova stressaamaan tästä aiheesta.

@Nato oispa kyllä hyvä jos pääsisit maksusitoumuksen kanssa johonkin sellaiseen paikkaan, jossa olisi aktiivisempi ote. Tuntuu pahalta miten teitä tuolla kohdellaan. Voisikohan teillä onnistua vaihto samalla tavalla ja samoilla perusteilla kuin @MammaMimosa lla?

Koronarokotteesta: olen itse terveydenhuoltoalalla, palaan töihin hoitovapaalta nyt alkukeväästä ja luultavasti nyt keväällä rokotetta mulle tarjotaan. Haluaisin kyllä rokotesuojan, koska riski työssä altistumiseen on. Koronarokotteen suhteenhan on valmistajalla tuo tiukka suositus varovaisuusperiaatteen vuoksi. Ei ole mitään erityistä syytä epäillä, että siitä aiheutuisi vaaraa, mutta koska mitään kokemusta ei ole, on varminta laatia suositus, että sitä ei raskaana olevat tai raskautta yrittävät ottaisi. Nythän Yhdysvalloissa koronarokotetta on alettu antaa erityistilanteissa myös raskaana oleville, esimerkiksi riskityön vuoksi. Juttelin asiasta oman lääkärini kanssa ja hänellä oli ihan selvä mielipide: voin ottaa rokotteen missä kohdassa tahansa. Itse koronainfektio on todennäköisesti isompi riski raskaudelle kuin rokote, ja monet kansainväliset asiantuntijaryhmät ovat ottaneet sen kannan, että harkinnan mukaan on ok rokottaa myös raskaana olevia.

Mulla on nyt menossa eka stimulaatio pitkään aikaan. Edellinen tehtiin alkusyksystä 2018. En muista, että aiemmissa stimulaatioissa olisi ollut juuri mitään oireita, edes punktiota edeltävinä päivinä. Nyt on stimulaatiopistokset jatkuneet viikon, ja ehkä toissailtana alkoi tuntua hieman pinkeyden tunnetta alavatsalla. Samalla on ollut ihan lievää kuvotuksen tunnetta, mutta ruokahalu ja toimintakyky on ihan normaalit. Paino on noussut viikon aikana melkein pari kiloa, eli nestettä on keräytynyt. Mulla on nyt Pergoveris, ja Fyremadel aloitettiin varmuuden vuoksi jo perjantai-iltana rinnalle. Maanantaina oli ultra (kun stimulaation aloituksesta oli 5 päivää). Oikealla taisi olla 8 melko tasaisesti kehittyvää, vasemmalla oli yksi reilummin kasvanut ja sen lisäksi pari pienempää. Todettiin, että tällä viikolla ei vielä punktioon päästä, mahdollisesti maanantaina. Perjantaina taas katsotaan tilannetta.
 
Te kokeneemmat, pitäisikö tuntua jossain tuo Gonal-F:n vaikutus? Nyt 3 pistosta takana enkä mitään oloja tai tuntemuksia. Huolestuttaa että jos siellä ei tapahdu yhtään mitään... Muistaakseni viime kerralla mulla oli niin, että vasta juuri ennen punktiota olo alkoi olla tukalampi.
Mulla takana kuusi (tai oikeastaan viisi, kun eka piti keskeyttää kystan takia) hoitokierrosta ja aina on alkanut tuntua jotain enemmän n. viikko piikittelyn aloittamisesta. Siihen asti on voinut hyvin juoksulenkkejäkin tehdä. Viimeiset päivät ennen punktiota on ollut sitten tukalampaa. Mutta ei nekään hirveän pahoja. Mullahan vain toinen puoli simuloituu, mikä tietysti helpottaa.
 
Sain onneksi sitä DHEA:ta lisää. Kiitos avusta!

@Nato Voi harmi tuota teidän epäonnea hoitojen kanssa. Toivottavasti tuohon tulisi pikainen muutos ja pääsisitte jatkamaan hoitoja ihan kunnolla. Ei kai klinikka voi oikeasti tuollaisin perustein viivytellä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lumitalvi
Tulin äsken klinikalta, ei vielä maanantainakaan punktiota. Kärsimätön olo. Todennäköisesti on keskiviikkona. Follit kasvavat kyllä, mutta melko rauhallista tahtia. Oikea puoli on ihan hyvä, siellä 8 tasakokoisena kehittyvää. Vasemmalla on yksi iso mörökölli joka on nyt jo 20 mm ja sen kyljessä toinen pienempi. On mahdollista, että sen ison katveessa on vielä jotain, mutta voi olla että vasemmalta ei paljon mitään saada. Tuo iso ehtii varmaan nuupahtaa keräykseen mennessä, mutta se on uhrattava tuon isomman oikeanpuoleisen joukon hyväksi.

Solusaalis on jäämässä alle kymmeneen, mutta ikä huomioiden tilanne on silti aika hyvä. Kaikki on silti vain veikkailua, totuuden hetket on edessä punktiossa, hedelmöittymisessä ja sitten viljelyssä. Kunpa edes pari blastoa saisi aikaiseksi.
 
Tulin äsken klinikalta, ei vielä maanantainakaan punktiota. Kärsimätön olo. Todennäköisesti on keskiviikkona. Follit kasvavat kyllä, mutta melko rauhallista tahtia. Oikea puoli on ihan hyvä, siellä 8 tasakokoisena kehittyvää. Vasemmalla on yksi iso mörökölli joka on nyt jo 20 mm ja sen kyljessä toinen pienempi. On mahdollista, että sen ison katveessa on vielä jotain, mutta voi olla että vasemmalta ei paljon mitään saada. Tuo iso ehtii varmaan nuupahtaa keräykseen mennessä, mutta se on uhrattava tuon isomman oikeanpuoleisen joukon hyväksi.

Solusaalis on jäämässä alle kymmeneen, mutta ikä huomioiden tilanne on silti aika hyvä. Kaikki on silti vain veikkailua, totuuden hetket on edessä punktiossa, hedelmöittymisessä ja sitten viljelyssä. Kunpa edes pari blastoa saisi aikaiseksi.
Hyvä saalis sieltä on tulossa! Tässä on kyllä niin monta vaihetta, joka vaikuttaa. Tsemppiä kasvatteluun!

@marrasmai mahtavaa, että arvot nousee! Itse varmaan testaisin joka välissä, jos edes jotain viivanpoikasta joskus saisin.

Täällä odottelen kuukautisia alkavaksi. Tänään ovulaatioajankohdan ja tuntemustenkin mukaan pitäis alkaa. Mä sen aina haluan bongata vaikka siitä ei ole meille hyötyä, kun putket tukossa. Jotenkin haluan testata, että kroppa kuitenkin toimii. Mulla on ensi viikolla hysteroskopia, jossa kohdussa oleva polyyppi pitäis poistaa. Vuoto pitäis olla loppunut ennen sitä eli sais kyllä tänään sit alkaa. Onko teillä kokemusta ko. toimenpiteestä? Onko sen jälkeen millainen olo, eli voiko mennä takaisin töihin?
 
@Katti75 Hyviä uutisia ultrasta! Meillä menee myös punktio melkein samoille päiville, todennäköisesti loppuviikkoon.

Mulla näkyi tänään ultrassa ainakin 12 follia, koot 8-12 mm. Vasen puoli hieman hitaammin stimuloituu, jospa ehtii mukaan. Limakalvo 9.5 mm ja erittäin kaunis. Arvostan kyllä sisäistä kauneutta :D Rento fiilis ja maanantaina uudelleen kurkkaamaan follien tilannetta.
 
  • Tykkää
Reactions: Lumitalvi
@Katti75 ja @MammaMimosa paljon tsemppiä vielä viimeisiin päiviin ennen punktiota! Toivotaan että tulee hyvät saaliit :)

Ja @Lumitalvi tsemppiä hysteroskopiaan! Ei ole kokemusta ko. toimenpiteestä itsellä, mutta kaverillani on tehty tuo sama polyypin poisto ja oli muistaakseni aika nopeasti taas kunnossa. Nyt en kyllä muista menikö takaisin töihin saman päivän aikana. Ja joo sehän on siis ihan tekosyy että sain vähän ekstratestejä, olisin varmaan muutenkin testaillut koko ajan ja tilannut vaan lisää hehe...

ON. Sain nyt eilisen toisen hcg-verikokeen tulokset, ja nyt oli hcg 1790. Laskin sellaisella ivf frozen embryo transfer -nettilaskurilla, niin tuplaantumisaika on ollut noin 37h, elivähän tavallista nopeampi. Lääkärin (kaupallisen labran random lääkäri) kommentti tulokseen, että luku vastaa noin 5-6 raskausviikkoa. Ja nyt on siis 4+6. Hmm?
 
  • Tykkää
Reactions: Lumitalvi
vierailija
ON. Sain nyt eilisen toisen hcg-verikokeen tulokset, ja nyt oli hcg 1790. Laskin sellaisella ivf frozen embryo transfer -nettilaskurilla, niin tuplaantumisaika on ollut noin 37h, elivähän tavallista nopeampi. Lääkärin (kaupallisen labran random lääkäri) kommentti tulokseen, että luku vastaa noin 5-6 raskausviikkoa. Ja nyt on siis 4+6. Hmm?
@marrasmai hyvin tuplaantuu, sullahan on just viides raskausviikko, kohta alkaa kuudes, eli luku sopii tuohon hyvin. Musta nuo hämää nuo viikot, luvulla 4 alkava viikko, esim 4+0 on just viides viikko jne. Mulla tuplaantui alussa 45 tunnissa. Mut se tuplaantumisen vauhti vaihtelee, se lähtee hidastuun kuudennella viikolla, netistä löytyy jotain käppyröitä.
(.) Täällä tasaista, vuoto nyt useampana päivänä vähäisempää, joko ois loppumassa?
Tsemppiä punktiooon meneville @Katti75 ja @MammaMimosa Mulla on tullut soluja vaihtelevasti 6-9, koska vain yksi munasarja, näistä saatu blastoja ja raskauksia aikaan. Ei se määrä vaan laatu <3 Jos laatu on hyvä, vähempikin riittää!
Muillekin onnea matkaan, kaveri raskautui muuten pian polyypin poiston jälkeen, sehän on tavallaan kohdun limakalvon aktivointia. Ja @Domi raskautui vähän samantyyppisen tmp jälkeen luomusti? Joillakin auttaa kohdun raaputus. @Nato lle eritys tsempin ja halit <3 Ansaitsisitte nyt parempaa hoitoa. Vaatikaa sitä maksaria parempaan paikkaan, suosittelen yhteyttä potilasasiamieheen, jos yksin tuntuu raskaalta taistella.
 
Moikka!

minä liityn mukaan keskusteluun, en ole nyt kerennyt palstailla pitkään aikaan. Muutamia tuttuja nimiä löytyy tästä keskusteltusta.

Eli meillä oli tulossa seuraava hoitokierros. Pinnasängyssä tuhisee 8/19 syntynyt esikoinen joka sai alkunsa icsillä. Nyt kierto puolessa välissä ja pitäis hakea lääkkeet seuraavaa stimulaatiota varten. Stimulaatio ei niinkään jännitä vaan se punktio . Kyllähän siinä sitten saa hyvät lääkkeet, mutta aikaisemmat kaks punktiota ovat olleet kyllä silti kipeitä.
 
Tervetuloa @Ihanapa ja @Tupsuli sinusta kyllä vertaistukea. Osaat valita sanasi niin oikein!

Nyt tarvin apua tai selitystä.. Odotan siis, että menkat alkaisi, kun pitäisi loppua ennen tulevan torstain polyypin poistoa. Ovulaation mukaan olisi viimeistään eilen pitänyt alkaa ja kaikki tuntemukset alavatsassa on, että ihan just alkaa. Eilen tuli "ovulaatiolimaa" ja tänään nyt aamulla sit huvikseen testasin ovulaatiotestillä ja ihan selkeät kaksi viivaa testiin tuli, kontrolliviiva jopa vahvempi. Kaapissa on edellisestä hoitokierroksesta jäänyt raskaustesti ja samalla tein sen ja siihen ilmesty haalea viiva. Mitä! En siis mitenkään voi olla raskaana, kun tutkitusti mun munajohtimet on tukossa ja toisella puolella ei ole munasarjaa. Ja jos nyt joku maailman seitsemäs ihme olisi tapahtunut niin mitä sille polyypille nyt tehdään.. DHEA:ta oon siis nyt yli kuukauden popsinut. Miten se nyt vaikuttaa? Nyt on vielä viikonloppu enkä pääse hoitopaikkaankaan soittamaan. Ja mulla on siis kaikki mun yleiset menkkatuntemukset. Tissit ehkä vähän turvoksissa mutta ei kipeät.

Liitän tähän kuvan testeistä, jos vain osaan. Tässä linkki siihen, kun minusta tuo kuvan laittaminen ei tehnyt mitään. https://aijaa.com/gPAK0W
 
  • Tykkää
Reactions: PumpuliNumpuli
vierailijaTupsuli
@Lumitalvi tuo raskaustesti on aivan selvä plussa. Tiedän tuon testin joskus mulle näyttäneen haaleaa väärää plussaa, mut se oli paaaljon vaaleampi. Käyppä hakeen toinenkin testi tai seuraa tummeneeko? Ja tuo ovistesti viittais kyllä vahvasti plussaan myös. Uskomattoman hieno juttu! En usko tuo polyypin olevan enää ongelma, kun kiinnitttminen on onnistuneesti tapahtunut, oon ymmärtänyt että ne saattaisi joillakin estää kiinnittymistä, mutta kyllä sulla on joku kiinnittynyt siellä! Ihan huippu juttu, toivotaan että tyyppi pysyy syyskuulle <3 ihanaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Antzu
vierailijaTupsuli
Oisko toista munanjohdinta pitkin päässyt kuitenkin läpi? Sulla varmaan tulee jo hyvin varhain ar-ultra, että tyyppi on varmasti oikeassa paikassa, mulla näkyi jo 5+1, että raskaus on kohdussa, kannattaa synkin käydä vaikka silloin ei sykettä näykään.
 
  • Tykkää
Reactions: Lumitalvi

Yhteistyössä