IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

Enpä ollut minä joka sanoi tuota raskaustestiä siksi mitä se olikin, tyylipuhdas negatiivinen. En myöskään väittänyt, etteikö toivotun lapsiluvun täyttymättä jäämistä saisi surra tai että kyseessä olisi jokin kärsimyskilpailu. On kuitenkin oikeasti lapsettomien pilkkamista ja vähättelyä, kun lapsellinen omii lapsettomuuden aiheuttaman surun ja kivun, vaikkei siitä mitään tiedäkään.
Tietääköhän sinun mielestäsi sitten kukaan mitään lapsettomuudesta vaikka hoitojen avulla monen kerran ja vuosien yrittämisdn jälkeen sen lapsen olisi saanut. :O Ihmettelen vain... Lapsettomuudesta kun ihan yleisesti ottaen puhutaan myös silloin, jos ei tietyn ajan kuluessa lapsettomuushoitojen aloituksesta ala raskaus tai keskeytyy jatkuvasti.
 
Kiia, sehän siinä on niin väärin, kun ehtii lyhyessä ajassa, halusi sitä tai ei, mutta ajatukset ja toiveet on siinä pikkusessa ja tulevassa😢
Hänet haluaisi kovasti pitää❤
Ja sitten kun ei onnistu, niin taas on oma prosessinsa toipua fyysisesti ja henkisesti😔

Kävin eilen vihdoim siirrossa.
Hyvän blaston sain matkaan❤
No, oon ollu tässä noroviruksessa, tjm vatsapöpö, ripuloinu kolmatta päivää. Tänään toki on olo jo parempi, mutta ei se hippu nyt varmaan täydelliseen olosuhteeseen påässyt🙄
Lapset myös sairastunut, mutta he päässy vähällä.
Hermo kireellä ja oon tosi äkänen, stressitasokin varmasti kohillaan😅 Käytössä alakerran kautta keltarauhashormoni.
Se ei oo ikinä sopinu mulle ja musta tulee vähän ahdistunut "hullu"🙈
Mutta nyt yksityisellä multa mittailtu keltarauhashormonitasoa ja se kuulemma matalahko. Ikinä aiemmin sitä ei oo tehty.
Siksi nyt tärkeetä sitä käyttää kuulemma sitä tukena, mutta mistä minä tiedän, vaikka se oma ois olllu aina tuolla tasolla??
Progesteronin viitearvot on tosi laajat ja lääkärikin sanoi, ettei oikein tiedetä niistä tarpeeksi, että mikä on riittävä arvo kenelläkin.
Mulla ne on viitearvoissa mutta lääkärin mielestä pitäis olla enemmän. Sitten kun oon tutkinut niitä viitearvoja, niin en oikeen tajua miten sen pitäis olla ja miten niitä tuökita🤷‍♀️
No, eipä tienny lääkärikään kun vähän kyseenalaistin🤔
Nyt kuitenkin työnnän sitä hormonia alakertaan aamuin illoin💪

En usko milläön ettö tää vois onnistua. Niin monta huonoo tekijää taas pyörii mielessä, mitkä estämässä onnistumista.
Tää kireä mieli,
sitten toi vatsavirus,
sitten ylipäätään se, että siirrettiin blasto....ne ei oo ikinä muhun jääny😟
Sitten vielä tällanen reilusti taikauskon puolelle menevä juttu, että, raskaudun "vain" syksyllä onnistuneesti🤣
Olemassa olevat lapset on syntyny kesällä.
Keväällä tehdyt siirrot ei oo onnistunu kemiallista tai negaa pidemmälle, tai sitten on tullu kesken.
Pakkanen on nyt tyhjä, tai on siellä neljä munasolua, jos vielä niistä halutaan kokeilla, mutta en oikeen tiiä nakatakko enää enempää rahaa hukkaan, kun viimeksi ei edes yrittänyt ja sama on todnäk edessä nytkin.

Mutta, onnistumisia kaikille🥰, myös tätä toivon itsellenikin kaikesta huolimatta😅

Tsemppiä
 
Siida meilläki molemmat lapset samaan vuoden aikaan eli syksyllä syntyny nii nyt tuntuu onnistutaankohan me ennen ens talvea kun jos keväällä onnistuis nii oliski alku vuoden vauva 😅
Mutta sitten taas tuntuu että molemmat lapset tullu jos sellasesta kierrosta et ollu flunssassa ja muutenki tuntuu, ettei mitään mahollisuutta onnistua jospa sieläkin nyt onnistuis sitten 😁👍👍

Lääkäri käski tehä raskaustestin viel 4 viikkoa keskenmenon jälkeen varmistaa viel et kaikki tullu ulos ja mä sit menin tekee sen jo nyt 3viikon jälkeen ku ajattelun et niin alus meni et eiköhän oo jo hcg laskenu ja viel tuli et raskaana kun jäljellä oli vaan digi enkä jaksanu ostaa testejä lisää, potiki tehä ärsyttävää nyt tuo teksti saaha ku tietää et ei sielä mitään oo..
 
Moi Kiia!
Mullakin on näkynyt testissä jonkin aikaa aina km jälkeen, mutta en kyllä yhtäön muista että kuinka kauan.
Mutta, sen muistan, että seuraavat menkat km jälkeen ollu aina tosi runsaa ja paljpn hyytymiä

Voiko olla, että oiski luomuna tärpännyt?🤭🥰

Täällä pp6 ja testit negaa. Kyllähän siinä jotaki pitäis olla jo kaiken järjen mukaan. Menkkapäänsärkyä eilen ja tänään. Muutenkin kropassa sellanen olo, että ne kyllä alkais heti, jos lopettasin tukilääkkeen ja tod näk alkaa siitä huolimatta.
Harmittaa ihan hirveesti. En tiedä jatketaanko vielä vai mitä tehdään.
Blastot ei oo mun juttu. Monta siirretty julkisellakin, eikä ne muhun tartu.
Kaksoset on 2päiväisistä lähteny ja esikoinen 3 päiväinen. Sitte kummassakin onnistuneessa siirrossa on ollu tukena raskaushormoni.
Täytyy polilla keskustella, että haluaisin seuraavan siirron nuoremmalla alkiolla. Jos ne lun munasolut nyt ylipäätään edes hedelmöittyy🤷‍♀️

Sitten sekin tosiasia, että mulla on ikää ja pian taas yks numero lisää😔 Ehkä tää ei vaan toimi enää tää homma. Nytkin alkio oli kuulemma loistava.
Mutta, kunhan kierto alkaa, niin täytyy soitella polille ja jutella vähän.
 
Minulla on tutuille täällä sellainen uutinen, että lapsemme on syntynyt. Tyttövauva, pituus 51 cm, paino 3170g. Aivan ihana! Pikkusisko enkeliveljelleen (2019).

Terveisin Rusakkonen
Oikein paljon onnea pikkuisesta! ❤

Meillä on tässä kierrossa viimein ensimmäinen PAS. Ihanaa kun on luonnolliseen kiertoon eikä tarvitse enää pistellä mitään. No yksi Ovitrelle ei haittaisi, se ottaisin ihan mielelläni jos on tarve.:giggle:
 
  • Rakkaus
Reactions: Rusakkonen
Rusakkonen
Lämpimät onnittelut tyttövauvasta. Pikkuinen ihme siellä syntynyt❤
Pitkä ja rankka oli taival, mutta nyt hän on siellä, teidän kanssa💕

Millis onnea siirtoon ja pidä hippu mukana seuraavat 9kk❤

Mulla alko tänään menkat. Nyt mietitään, jatketaanko enää vaikko ei.
Huomenna soitan polille.
 
  • Rakkaus
Reactions: Rusakkonen
Hei, mä tulen kyselemään täältä kun ehkä teillä on kokemuksia eniten (valitettavasti). Ei olla ivf hoitoon menossa eikä siitä apua meille olisi mutta nyt alkavassa kierrossa kokeillaan ovulaation induktiota piikityshoidolla. Ongelma siis on ohut kohdun limakalvo, tulen kyllä raskaaksi mutta ne menee kesken. Kohta 2v sitten on aloitettu yritys ja keskenmenoja kolme viikoilla 8-10. Ensimmäisen km jälkeen mulla oli kohtutulehdus joka voi olla syynä tähän.

Mittauksissa kohdun limis on ollut suurimmillaan 5mm juuri ennen ovista ja reilu 4mm sen jälkeen samassa kierros. Viimeisin raskaus alkoi kun kp13 oli 4,6mm ja ovis kp19. Eli on se sillä välillä kasvanyt mutta tuskin millitolkulla. Tässä kierrossa ja raskaudessa oli apuna lugesteron ja inhixa sekä asa, tämä eteni pisimmälle ja kasvoi muutenkin odotusten mukaan, kunnes sitten lakkasi. Aiemmat on jätättäneet vähän koko ajan kasvussa.

Avuksi olen nyt jo vuoden ajan käyttänyt e-vitamiinia (2-3x 268mg) l-arginiinia 6-10g sekä asa 100mg. Tietysti foolihappo 400mg päälle ja nyt myös rautaa kun ferrit tippunut 150 -> 37.

Kaikki tutkimukset on tehty ja missään ei ole mitään vikaa, paitsi tuo limis. Mulla ikää 37 ja 17v ja 18v lapset aiemmasta liitosta, nyt uuden puolison kanssa ensimmäinen (ainoa...) yhteinen toiveena. Nyt siis pistoksin koetetaan kasvattaa limakalvoa ja samalla toivotaan ettei munasarjat villiinny sitten liikaa.
Voisiko joku kertoa mulle noista pistoksista, lääkkeistä, miten ne toimii ja mitä maksaa jne. Jännittää koko homma ja vähän pelottaakin, ei pistäminen vaan tilanne yleisesti. Jos tämä ei auta niin sitten kai ei mikään. Uskon siis että raskaus kyllä vielä alkaa, mutta saadaanko se jatkumaan...
 
Mä oon pistänyt sellaista Nivestimiä, jota lapsettomuusklinikat käyttää siirtokierrossa limakalvon tsemppaamiseen. Tänään juuri pistin. Joillakin se on auttanut - itsellä ei ainakaan vielä, mutta pistellään nyt kuitenkin.

Onko teidän alkiot testattu?Olet nuori, mutta olen ymmärtänyt, että alkion testaamisestakin voisi olla apua. Ja ERA-testi myös. Ilmeisesti monella on niin (myös itsellä), että ei oikea siirto ajankohta ole se 5 päivää ovulaatiosta, vaan 6 vuorokautta. Eli sillä siirtoikkunallakin/aikavälillä on iso merkitys.

Kaikki lääkkeet tuntuu olevan kalliita, mutta sinä saat varmastikin niihin Kela-korvauksen?

Mä olin todella piikkikammoinen viime kevääseen asti. Nyt olen piikittänyt jo yli 50 pistosta ja ei se ole niin kamalaa. Pieniä, teräviä neuloja ja helpottaa, jos on vähän ylimääräistä vatsan seudulla.,
 
Ei ole testattu, olen siis kolmesti tullut raskaaksi puoleentoista vuoteen, ensimmäinen 2kk kierukan poistosta, todettiin nt-ultrassa menneen kesken rv8. Sen jälkeen menkat muuttui olemattomiksi (ne yhdet ennen raskautta suht normaalit 4pv) ja limakalvo mitattiin kolmessa kierrossa 2-3mm ja 5mm (asa, arginiini, e-vitamiini aloitettu tän kierron alussa -> tästä seuraavassa kierrossa toinen raskaus eli 6kk km jälkeen) joka kesken rv9, siitä eteenpäin sit 4 kierrossa kolmas raskaus joka kesken rv 10 ja siinä mukana tuo koko lääkearsenaali. Kemiallisia raskauksia ollut myös ainakin kolme, viimeisin ja selkein viime kierrossa, tässä kierrossa ei. Mulla on aika selkeät ovulaatio oireet ja saan tikuilla sen myös kiinni. Lisäksi mulla on ollut kiinnittymiskipuja joka kerta dpo5, siis tietty kiinnittymiseksi tiennyt vasta kun plussaa mutta merkannut oireita ylös ja joka kerta täsmännyt.

Tulen siis raskaaksi siitäkin huolimatta että limakalvo on niukka mutta niukkuus mahdollisesti johtuu huonosta verenkierrosta ja sen takia myös alkion on hankala muodostaa istukkaa ja siksi menee kesken. Ei siis varmaa koska vaikea tutkia mutta paras veikkaus. Mutta koska esim. sildenafiilia ja nitrolaastareita ei ole tutkittu niin paljon että ne olisi hoitosuosituksissa, niitä ei myöskään lääkärit määrää 🤷🏻‍♀️

Laajat tutkimukset on tehty mulle ja miehelle, hormonit, kilpirauhanen, amh, hyytymistekijät, siittiöt jne. Missään ei mitään vikaa paitsi ultrassa toi ohut limis. Mitään ei ole kokeiltu, ei estradotiakaan, vuosi sitten jo sanoin että limiksessä on vikaa ja sanottiin että katsotaan nyt... Olen nyt sitten lääkinnyt itse noilla evita-asa-arginiini kombolla ja tässä kierrossa sain cyclogestin myös, sehän ei limistä toki paksunna mutta voisi jotain avittaa. Ensi kierrossa sitten niitä piikkejä.

Yksityisellä olen käynyt muutaman kerran ja toki km vuoksi julkisella naistenpolilla. Omaan shp lapsettomuuspolille otetaan vasta vuoden yrityksen jälkeen, vuosi siis lasketaan keskenmenosta uudelleen eli tuon toisen km jälkeen sanottiin että kesällä 2023! Kolmannen jälkeen toki sitten olisivat ottaneet mutta valitsin vaihtaa sairaalaa ja sain lähetteen syksyllä sinne, juuri ennen tuota kolmatta raskautta. Nyt siis ollaan julkisella lapsettomuuspolilla jossa tutkittu km syitä.
 
Googlettelin tota nivestimiä, voi olla että menee samaan kategoriaan "ei tutkittua hyötyä, ei käytetä" tuolla polilla 🙄 Itse uskoisin että nimenomaan verenkierron buustaaminen kohdussa, nitrolla tai sildenafiililla voisi auttaa. Samaanhan vaikuttaa tuo arginiini mutta rajansa silläkin että kuinka paljon siitä saa nyt enempää hyötyä kun annos nytkin jo iso. Mulla siis oli kierukka 15 vuotta tätä ennen ja menkkoja ei ollenkaan. Siis ihan loogista senkin vuoksi että verenkierto siellä voi olla heikentynyt.

Sinänsä tilanne on nyt parempi kuin ekan km jälkeen vuosi sitten. Silloin 3. kierto mulla limis oli 2mm ja 4.kierto n.3mm oviksen jälkeen.
Toisen km jälkeen 4.kierrossa limis sen 4,6 (7pv Ennen ovista ja tästä raskaus).
Ja nyt kolmannen km jälkeen oli 3.kierto jossa 4,3mm 5pv ennen ovista. Eli limis on toipunut sentään vähän nopeammin nyt ja uskon että nuo mun syömät tropit on auttaneet. Kutsunkin arginiinia yksisarvisjauheeksi 😇

Ymmärrän että mun tilanne on eri kuin teillä jotka vielä rankemmissa hoidoissa olette. Mutta tuolla toive vauvasta- ketjussa kun suurimmalla osalla yritys on sen joitain kuukausia ja tärppi niin ei siellä oikein voi keltään tällaisista kysyä tai saada tukea. Meillä kun toisaalta ongelma ei ivf:llä edes hoidu sen paremmin, paitsi ehkä alkiodiagnostiikka jos vika sittenkin soluissa mutta tehdäänkö sitä julkisella? Ja miten kauan ja miten moni hoito tai raskaus kesken pitää mennä pieleen ennen kuin siihen ryhdytään?
 
vierailija
Googlettelin tota nivestimiä, voi olla että menee samaan kategoriaan "ei tutkittua hyötyä, ei käytetä" tuolla polilla Itse uskoisin että nimenomaan verenkierron buustaaminen kohdussa, nitrolla tai sildenafiililla voisi auttaa. Samaanhan vaikuttaa tuo arginiini mutta rajansa silläkin että kuinka paljon siitä saa nyt enempää hyötyä kun annos nytkin jo iso. Mulla siis oli kierukka 15 vuotta tätä ennen ja menkkoja ei ollenkaan. Siis ihan loogista senkin vuoksi että verenkierto siellä voi olla heikentynyt.

Sinänsä tilanne on nyt parempi kuin ekan km jälkeen vuosi sitten. Silloin 3. kierto mulla limis oli 2mm ja 4.kierto n.3mm oviksen jälkeen.
Toisen km jälkeen 4.kierrossa limis sen 4,6 (7pv Ennen ovista ja tästä raskaus).
Ja nyt kolmannen km jälkeen oli 3.kierto jossa 4,3mm 5pv ennen ovista. Eli limis on toipunut sentään vähän nopeammin nyt ja uskon että nuo mun syömät tropit on auttaneet. Kutsunkin arginiinia yksisarvisjauheeksi

Ymmärrän että mun tilanne on eri kuin teillä jotka vielä rankemmissa hoidoissa olette. Mutta tuolla toive vauvasta- ketjussa kun suurimmalla osalla yritys on sen joitain kuukausia ja tärppi niin ei siellä oikein voi keltään tällaisista kysyä tai saada tukea. Meillä kun toisaalta ongelma ei ivf:llä edes hoidu sen paremmin, paitsi ehkä alkiodiagnostiikka jos vika sittenkin soluissa mutta tehdäänkö sitä julkisella? Ja miten kauan ja miten moni hoito tai raskaus kesken pitää mennä pieleen ennen kuin siihen ryhdytään?
Mielestäni julkisella ei tehdä alkiodiagnoosia ollenkaan ellei jommalla kummalla ole geeneissä jotain. Se tutkitaan ilmeisesti km tutkimuksissa?
 
@Mimerkki Oliko sulla jo lääkärissä puhe mitä meinaavat määrätä? Mulla oli ovulaation induktiossa munasolujen kasvattamiseen Gonal-F 300 IU moniannoskynä. Sen hinta oli Kela-korvauksen jälkeen reilu 62€ ja riippuen annostuksesta mulla taisi mennä se 1-2 kynää per kierto, mutta riippuu annostuksesta. Toisena lääkkeenä oli sitten munasolun loppukypsyttämiseen ja irroittamisen Ovitrelle, joka maksoi noin 50€. Gonal-F ja Ovitrelle oli ainakin helppoja käyttää kun oli samanlaisia kyniä ja ei tuntunut juurikaan pistäessä. Gonalia pistettiin joka ilta samaan aikaan ja Ovitrelle käytettiin sitten triggaamiseen n. 12-36h ennen inssiä.

Gonal-F:n sijaan oli mulla myös Bemfola yhdessä kierrossa kerta-annoksena ettei tarvinnut ostaa uutta Gonal-kynää. Se oli puolestaan musta paljon hankalempi kun se oli yksittäisruiskussa ja asteikkokin oli erilainen.

Mä en kyllä osaa sanoa auttoiko mikään noista limakalvon kasvua mutta muistaakseni kyllä yhdessä kierrossa Gonalin annosta nostettiin kun lääkärin mielestä puolivälin kontrolliultrassa limis oli vielä hieman liian ohut.
 
Ei ollut, puhui vain fsh ja lh hormoneista. Tai jos mainitsi niin muista 🤔 Sinänsä mulle ei ole väliä millainen lääke on ja miten se pistetään, kunhan se vaan auttaisi 😥 olen pistellyt itseäni ja muita ennenkin.
 
Ei ollut, puhui vain fsh ja lh hormoneista. Tai jos mainitsi niin muista Sinänsä mulle ei ole väliä millainen lääke on ja miten se pistetään, kunhan se vaan auttaisi olen pistellyt itseäni ja muita ennenkin.
Toivotaan että sopiva lääkeyhdistelmä ja annos löytyisi! Mulla kyllä taisi lääkekierroissa tulla ihan hyvä limis.
 
  • Tykkää
Reactions: Mimerkki
vierailija
Moikka.
Nyt kun kelakorvattavuus on muuttunut nii oletteko yksityisellä saaneet kelakorvausta alkionsiirroista?
Meillä siis viimeisin 2019 syntynyt nii sillon vielä sai korvauksen.
 
Onkohan Sulla @Mimerkki tarpeeksi suuri estrogeeniannos? Esim mulla oli 2 tabl aamuin ja illoin, ilmeisesti yht. 4+4 mg. En tarkoita, että tartteis välttis olla sama annos, mutta joskus lääkärit voivat olla liiankin varovaisia.
Ei mulla ole estrogeenia ollenkaan. Vuosi sitten jo sanoin että ongelma on limakalvossa, eka lääkäri sanoi että sille ei voi tehdä mitään, toinen sanoi että voi tehdä mutta odotetaan vielä että 6kk kuluu km:sta jolloin sanoikin että ei kun vuosi. Nyt sitten vasta sille tehdään jotain. Tai siis ensi viikolla kunhan nyt ensin menkat alkaa.
 
No ainakin jotain on tehtävissä/kokeiltavissa. Estrogeeni on perusjuttu alkionsiirroissa yleensä - jollei sitten päätetä tehdä luonnolliseen kiertoon. Ikä varmaan on vaikuttanut suunnitelmaan.

Kaikilla ei estrogeenikaan toki paksunna limistä, mutta sulla ei ole vielä kokeiltu sitä. Toivoa on siis paljon :).
 
No ainakin jotain on tehtävissä/kokeiltavissa. Estrogeeni on perusjuttu alkionsiirroissa yleensä - jollei sitten päätetä tehdä luonnolliseen kiertoon. Ikä varmaan on vaikuttanut suunnitelmaan.

Kaikilla ei estrogeenikaan toki paksunna limistä, mutta sulla ei ole vielä kokeiltu sitä. Toivoa on siis paljon .
Joo, se eka lääkäri oli niin järkyttävän tyly "ei ole MITÄÄN mitä sille voisi tehdä, ei ole keksitty miten kasvattaa kohdun limakalvoa". Käski tulla 4kk päästä uudelleen ja jos ei ole alkanut toipua, e7 voida tehdä mitään. Kysyin itku silmässä että eikö siis mitään, sittenkö me ei siis voitaisi saada lasta? Ei mitään, niin se sitten on, vastasi 😭

No, tutkin asiaa ja onneksi oli väärässä ja tosiaan tän jälkeen olen ollut kahdesti raskaanakin. Mutta menee kesken aina. Mutta koska missään muussa ei ole mitään vikaa niin limis on ainoa mitä voidaan yrittää hoitaa.

Kysyn siitä estrogeenista jos lääkäri ei ota puheeksi sitä itse.
 
Yhteistyössä