IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

Kiitos Liiby
Itseasiassa mulla alkoi eilen iltapäivällä menkat :D Vähän pääsi yllättämään, etenkin kun edellisenä päivänä r-testi näytti haaleaa plussaa. Noh, pääasia, että vuoto tuli nyt eikä vaikka ensi viikolla. Sekä ehkä tämä kertoo, ettei kohtuun ole jäänyt mitään "jäämiä". Yllätyin nimittäin miten vähän vuotoa loppupeleissä tuulimunan tyhjennyksessä tuli. Toki lääkäri jonkin verran niitä "jämiä" vissiin kaiveli, liekö se sitten siihen vaikutti. Oletin kuitenkin, että sitä tulee ja paljon, mutta mulla vuoto oli ehkä perus kuukautisten määrä/ajan.

Ei tosiaan ollut puhetta mistään jäkitarkistuksesta. Vain "käsky" tehdä tuo testi (ilmeisesti ennen ollut verikoe, nykyisin pelkkä oma tikkutesti).
 
@janitainen ainakin pohjoisessa joulutauko alkoi klinikoilla jo, muuten ei ole vastausta kysymykseesi..

Mites @Jeppis83 meni suunittelukäynti?

Millos @Tupsuli sulla on se mahdollinen alkionsiirto vai oliko jo?

Tänne ei mitään uutta. Nyt joulukuu tosiaan menee huti hoitojen osalta, katsotaan sitten tammikuussa taas. Ostin muuten jouluihmeen toivossa (...) macaa ja ashwagandhaa (rohtokoisoa) meille molemmille, itse olen syönyt greippejä sekä sinkki&C-vitamiinilisää. Kyllähän näiden vuosien aikana pitäisi jo tietää, että kun ei luomuna tule niin ei tule, mutta näköjään sitä haksahtaa kaikennäköiseen. Onko teillä kokemuksia kiinalaisesta lääketieteestä? Eipä ne haittaakaan lie tee, vaikkei sillä ihmeraskautta saataisikaan aikaiseksi.

Rauhallista joulun aikaa ja taikaa kaikille tasapuolisesti <3
 
vierailija
PAS-piinaileva vierailija täällä taas... Eilen oli siis virallinen testipäivä, ja negahan sieltä tuli. Sain luvan lopettaa lääkkeet, mutta otin vielä illalla kun en halunnut että vuoto alkaa yöllä. Aamulla tein vielä varmistustestin, ja ja...

Ilmeisesti mulle on osunut nyt useampi viallinen testi, mutta en nyt uskallakaan lopettaa lääkkeitä ennen kuin testaan huomenna jollain luotettavammalla testillä. Eli tooosi haalea haamu siihen testiin sitten kuitenkin ilmestyi. Ärsyttää ihan sairaasti, olisin halunnut päästää tästä nyt jo irti. Huoh. Join jo pari lasia skumppaakin illalla...
 
Lara83
Onpas täällä nyt pelkkiä huonoja uutisia...

Pakko kysäistä omaa asiaa, eikös täällä jollain ollut tuulimuna, ja lääkkeillä tyhjennys? Miten teillä on siitä kierto normalisoitunut? Mulle käskettiin tehdä r-testi 4vkoa tyhjennyksestä, ja se näytti sellaista haamuplussaa. Toki on hormonit lähteneet "liukenemaan", mutta tosiaan edelleen sen verran, että testissä näkyy. (Verikoetta ei määrätty.)
Mietin, että soittelenko tämän takia polille (liekö ovat jo joulutauolla).
Mulla ei ollut tuulimuna vaan keskeytynyt keskenmeno, mutta haaleaa plussaa näytti vielä 4 vko tyhjennyksestä. Seuraavalla viikolla ei enää.
 
PAS-piinaileva vierailija täällä taas... Eilen oli siis virallinen testipäivä, ja negahan sieltä tuli. Sain luvan lopettaa lääkkeet, mutta otin vielä illalla kun en halunnut että vuoto alkaa yöllä. Aamulla tein vielä varmistustestin, ja ja...

Ilmeisesti mulle on osunut nyt useampi viallinen testi, mutta en nyt uskallakaan lopettaa lääkkeitä ennen kuin testaan huomenna jollain luotettavammalla testillä. Eli tooosi haalea haamu siihen testiin sitten kuitenkin ilmestyi. Ärsyttää ihan sairaasti, olisin halunnut päästää tästä nyt jo irti. Huoh. Join jo pari lasia skumppaakin illalla...

Millä testillä testasit?! Toivottavasti ois kuitenkin joku viipyilevä, hidas alkio joka olisi kiinnittymässä!? Omasta lukuisista kokemuksista todenneena voin sanoa, että RFSU antaa viivanpaikan joka haihtuu muutaman tunnin kuluessa. Nykyisin myös Pregcheck antaa harmaan viivanpaikan, mutta siinä ei ole väriä yhtään, ei tippaakaan vaaleanpunaista vaikka päällä seisoisi. Sitten ne kaikista surkeimmat, eli ne "onestepit" mitkä on jo niin ohuitakin, ettei mitään järkeä.
Niin julmaa kun se onkin, niin jos viivaa täytyy tirkistellä varjossa, auringossa, viivalasit päässä ja muuten, niin viivaa siinä ei silloin ole koska se aito ihana viiva näkyy kyllä kääntelemättäkin.
Laita vierailija kuva tänne jos pystyy laittamaan niin tulkitaan ja tiiraillaan yhdessä! Viivojen tiirailu on ihanaa puuhaa :love:
 
Pregcheck on hyvä halpistesti. Kerran olen ennen hoitoja tehnyt saanut täysin selkeän vaaleanpunaisen plussan RFSU:n testiin. Vuoto alkoi seuraavana päivänä. Enkä siis voinut mitenkään olla luomusti raskaana, kun miehen siittiöt piti myöhemmin hoitoihin ottaa kiveskudoksesta.

Minä kävin hakemassa lääkkeet seuraavaan hoitoon ja maksoin niistä 7,50€! :D Lyhyellä kaavalla mennään toinenkin ICSI. Lääkkeiksi tulee entuudestaan tuttu GONAL-F ja jarruksi uusi tuttavuus Fyremadel. Kellään kokemuksia tuosta jälkimmäisestä? Näytti ainakin olevan esitäytetyssä ruiskuissa eli luojan kiitos ei tarvi itse sekoitella. Mulla on jo kiva kalenterikin valmiina uutta hoitoa varten ja fiilis todella positiivinen. Niin paljon sain kuitenkin tsemppiä siitä, että alkio kiinnittyi ja hetken sain olla raskaana. Oli jo sellainen olo, että jos meidän solut ei sovi yhteen ollenkaan tai jotain vastaavaa. Mutta meitäkin kannattaa hoitaa ja nyt vasta toka kierros alkaa. Toivottavasti tämä tsemppi säilyy tammikuulle asti!
 
vierailija
@Nato Jostain verkkokaupasta ostin sellaisia kuin Abblo Pharma, puikkotestejä. Tänään aamulla apteekin omalla ei mitään etäisestikään edes haamua muistuttavaa, joten lopetin lääkkeet. Eli eipä kannata niitä testejä ostaa jos sattuisi jossain tulemaan vastaan.

Suru ja v*tutus vaihtelevat fiiliksissä. En oikein tiedä miten tästä eteenpäin, lähdetäänkö potentiaalisesti heittämään vielä uudet neljä tonnia kankkulan kaivoon ja kokonaan uusi stimulaatio, vai jatketaanko epätoivoista luomuyritystä hamaan vaihdevuosiin asti. Meillä lapsettomuuden syy on siittiöiden laadun vaihtelu ja molempien ikä (39 ja 40), mutta mitään täysin selittävää tekijää ei ole.

Hyvää joulua ja parempaa ensi vuotta kaikille! ❤❤❤
 
Vierailija, jaksamisia sinulle.

kirjoitin just tuonne toiseen ketjuun, mut kysyn vielä sinultakin, kun kirjoitit että ehkä yritätte luomusti vielä. Me myös hetki vielä yritetään luomusti, mulla siis pas syyskuussa toi plussan, mutta oli tuulimuna ja nyt annetaan vaan olla. Mutta sitä kyselen, just kun mietin onko järkeä edes luomuna yrittää, että onko sun omat hormoniarvot luomua ajatellen mitkä? Itsellä siis lievä endo ilm lapsettomuuden syy, ja luomuna olen saanut useita biokemiallisia.Yksi lapsi on IVF:llä ja toista on yritetty eikä pas onnistunut.
mutta tämä luomuyritys, mietin onko jo ihan turhaa. Mun FSH alkukierrossa on jo 10 Olen käsittänyt että aika huono arvo. Amh oli kuitenkin vielä jotakuin ei-niin-toivoton, 1,5, mutta tuo FSH on omaan korvaan jo tosi korkea.
 
@Nato: Suunnittelukäynti meni ihan ok. Tsekattiin ultralla että kaikki oli ok ja sovittiin että jatketaan tammikuussa PAS- siirrolla. Sopii mulle ihan hyvin niin saa vähän nautiskella joulun herkuista ja juomista rauhassa.

@MammaMimosa: mulla oli Fyremadel jarruna. Helppo lääke muuten mutta neula oli niin tylsä että joutuu melkein survoa ihon läpi. Muutenkin aiheutti jonkin verran kirvelyä mutta meni ohi puolessa tunnissa.


Mulle jäi suunnittelukäynniltä epäselväksi että kun siirto tehdään omaan kiertoon ja siirtoja ei tehdä viikonloppuisin niin mitkä ne ovulaatiopäivät on jotka osuu niin että ei voida siirtää. Ne alkiot on 3päiväisiä ja niitä ilmeisesti kasvatetaan pari päivää?!? Voisiko joku kokeneempi selventää :)
 
@Jeppis83 Kiitos kun jaoit oman kokemuksen. Kuulostaapa aika jäätävältä tuo Fyremadel! :D Onneksi en ole piikkikammoinen. Ihan mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Mulle on aina PAS tehty lääkkeelliseen kiertoon, joten en tuohon päiväasiaan osaa vastata. Kaikkea hyvää tulevaan hoitoon <3
 
vierailijaTupsuli
Eilen alkio haettu kyytiin lääkkeelliseen kiertoon, eka kerta kun en pistä hcg:a missään muodossa vaan tänään gonapeptyl, en kysellyt laatuja enkä tiedä oliko tämä 5- vai 6-päiväinen. Elossa oli ja päivän aikana kehittynyt eteenpäin, limis hyvä ja olotila neutraali (jos se on mahdollista)... Toiveita ei liiemmin ole, en ole elätellyt ajatuksia, että saataisiin elo-syyskuinen vauva vaan enemmän ajatuksia, että nyt on pakkanen tyhjä ja aika siirtyä elämässä eteenpäin. Tosin aika moni täällä plussaa minun mielestä just viimeisellä alkiolla, mikä lie taika siinä on. Onneksi on joulu ja saa ajatukset suunnattua muualle. Testaan tod näk viikonloppuna aikaisintaan, nyt ei oo pregnyliä antamassa turhia haamuja. Ihanaa joulunodotusta kaikille!
 
vierailijaTupsuli
Täällä paistetaan kinkkua ja jännitetään pukkia ja pientä vuotoa, jonka äsken bongasin dpo 8. Onko jollain lääkkeellisessä PAS:ssa ollut jollain kiinnittynisvuotoa? Mä luulin että nuo PAS-lääkkeet, estrogeeni 2 mg x 3 ja luge 200 mg x 4 päivässä pitäis kaikki vuodot pois, mutta niin vaan äsken pinkkiä vuotoa ihan hitunen bongattu. Eilen oli jos jonkinlaista painetta ja tuntemusta kohdussa, yöllä ja nyt aamulla ei mitään. Hirveet toiveet se eilinen vaan nostatti ja olin jotenkin superonnellisena ja mietin että ehkä siellä joku kiinnittyy. Nyt on pessimistisempi olo ja luojan kiitos ensimmäistä kertaa elämässä oon jättänyt testit ostamatta, en voi vielä testata. Kaksi ovistestiä löyty kaapista, mutta pistin 2 pv sitten gonapeptylin joten sehän reagoi siihen ja jätin testaamatta. Haluaisin vielä nauttia joulusta pienessä toivonkipinässä. Lueskelin vanhoja postauksiani, harmi kun en löydä oirelistausta ekassa raskaudessa. Siinä mulla oli myös vuotoa, mutta muistaakseni vasta dpo 10-11. Edellisessä en vuotanut yhtään ja siinä olen tehnyt plussan jo tänään dpo 8, ja olin kirjannut että dpo 6 lähtien voimistuvat menkkatuntemukset... Mutta tämä on mun eka lääkkeellinen pas joten tämä voi mennä eri oireilla... huh kun on piinaa, onneksi kohta alkaa härdelli kun muu porukka kömpii sängyistä ja touhua ja tohinaa riittää. Ihanaa joulua kaikille! (Käykää pikaisesti kommentoimassa tuota vuotoasiaa, jos jollain on kokemusta pliis, jos ehtii..!:)
 
  • Tykkää
Reactions: MammaMimosa
Täällä paistetaan kinkkua ja jännitetään pukkia ja pientä vuotoa, jonka äsken bongasin dpo 8. Onko jollain lääkkeellisessä PAS:ssa ollut jollain kiinnittynisvuotoa? Mä luulin että nuo PAS-lääkkeet, estrogeeni 2 mg x 3 ja luge 200 mg x 4 päivässä pitäis kaikki vuodot pois, mutta niin vaan äsken pinkkiä vuotoa ihan hitunen bongattu. Eilen oli jos jonkinlaista painetta ja tuntemusta kohdussa, yöllä ja nyt aamulla ei mitään. Hirveet toiveet se eilinen vaan nostatti ja olin jotenkin superonnellisena ja mietin että ehkä siellä joku kiinnittyy. Nyt on pessimistisempi olo ja luojan kiitos ensimmäistä kertaa elämässä oon jättänyt testit ostamatta, en voi vielä testata. Kaksi ovistestiä löyty kaapista, mutta pistin 2 pv sitten gonapeptylin joten sehän reagoi siihen ja jätin testaamatta. Haluaisin vielä nauttia joulusta pienessä toivonkipinässä. Lueskelin vanhoja postauksiani, harmi kun en löydä oirelistausta ekassa raskaudessa. Siinä mulla oli myös vuotoa, mutta muistaakseni vasta dpo 10-11. Edellisessä en vuotanut yhtään ja siinä olen tehnyt plussan jo tänään dpo 8, ja olin kirjannut että dpo 6 lähtien voimistuvat menkkatuntemukset... Mutta tämä on mun eka lääkkeellinen pas joten tämä voi mennä eri oireilla... huh kun on piinaa, onneksi kohta alkaa härdelli kun muu porukka kömpii sängyistä ja touhua ja tohinaa riittää. Ihanaa joulua kaikille! (Käykää pikaisesti kommentoimassa tuota vuotoasiaa, jos jollain on kokemusta pliis, jos ehtii..!
Mulla oli kiinnittymisvuotoa pp 8-9 muistaakseni silloin, kun plussasin. Ja oli siis lääkkeellinen PAS ja mulla pysyy vuodot pois niillä lääkkeillä yleensä. Tsemppiä piinailuun!

Hyvää joulua kaikille <3
 
Täällä tänä aamuna tehty aivan haamuista haamuisin plussa. Olin eilen epätoivoinen, kun omasta mielestä on ollut raskausoireita ja eilen illasta tuli nega dpo 9. Viimeksi plussasin dpo 8 selvän haamun, esikoisesta tein testin vasta dpo 11 ja se oli jo selkeä. Kuitenkin olin eilen kuvittelevani pientä viivaa, mutta kun PC tekee nykyään viivanpaikkaa niin en uskonut siihen. Olin jo ihan luovuttanut ja aamullakin mietin, miksi mun rukouksiin ei ole vastattu... Olin hyvin surullisissa mietteissä ja ajattelin hoitaa negan testaamisen pois alta. Tein samasta pissasta myös RFSU:n earlyn, joka mulla ei ole näyttänyt vääriä haamuja / viivanpaikkoja, mutta ihan tajuttoman pitkään Pregnylin häntiä kylläkin. Nyt mulla ei ole mitään hcg pistoksia tukena. Raskausoireet ovat kyllä vähentyneet koko ajan, niitä oli enimmäkseen dpo 7-8, jolloin tuli lievää vuotoa ja oli jatkuvaa nipistelyä ja polttoa kohdussa, siksi olinkin niin varma, että joku on asettunut tuonne. Jospa ne oireet alkais sitten 4-5 viikolla, jos sinne asti päästään, silloin mulla viimeksikin alkoi menkkajomot ja pahoinvoinnit. Rinnoissa ei juuri ollut oireita viime raskaudessa, ja ajattelin sen johtuvan siitä kun imetyksestä oli niin vähän aikaa. Nyt on ollut myös voimakasta alaselän ja nivusten kipua, eilen kävelyllä melkein onnuin kotiin kun nivusia särki niin paljon.


En kyllä tiedä näkeekö noissa kukaan muu vielä mitään Mutta PC:n tuli värillinen hento viiva n 5 min kuluessa, RFSU:n myöhemmin mutta paljon selkeämpi. No nyt vaan odotellaan viivan vahvistumista. Luin jostain, että pakastetut blastot alkais erittää hcg:a hitaammin kuin tuoreet, en tiedä miksi. Se selittäisi hieman myöhäisen näkymisen... ehkä? Toivo kyllä nyt nosti päätään... pitäs jalat pitää nyt maan pinnalla vaikka pää onkin pilvissä....
 
Viimeksi muokattu:
  • Rakkaus
Reactions: Nato
Moi! Tuun tännekin kirjoittelemaan, kun tarve vertaistukeen on kova. Olen näillä palstoilla kirjoitellut enemmänkin joskus parisen vuotta sitten aiempien hoitojen yhteydessä, ja nyt hiljattain tuolla 40+ -puolella. Olen 45-vuotias ja mulla on 2 IVF-hoitojen avulla saatua lasta. Nuoremman hoidosta jäi pakkaseen yksi alkio, jonka siirtoon päätettiin lähteä nyt syksyllä, ja siirto toteutui 30.11. Siitä tuli plussa ja olin onneni kukkuloilla, kun verikokeestakin tuli hieno arvo ja jäin hyvillä mielin odottelemaan varhaisultraa (ei puhuttu kenellekään mitään ja ajattelin tuolloinkin, että asia varmistuu vasta sitten ultrassa, kun on kipeä kokemus siitäkin, että menee hyvässä uskossa siihen ekaan ultraan eikä siellä sitten sydän lyökään). Sitten ihan yllättäen, kun laskennallisesti olisi ollut 5+1, alkoi kirkas verinen vuoto, vaikka oli kunnon tukilääkitys päällä (siirto tehtiin täysin lääkkeellisesti). Ultraäänessä tyhjä kohtu ja laskeva hcg-arvo sinetöivät kohtalon.

Olin jo ehtinyt innostua tästä lyhyestä ajasta, jolloin luulin että meille saattaisi tulla loppukesästä vauva. Joulun aika on mennyt pettymystä sulatellessa. Aiotaan vielä lähteä uuteen yritykseen, vaikka se onkin vähän hullua. Omilla soluilla onnistuminen on ihan lottovoitto tässä iässä, mahdollinen mutta äärimmäisen epätodennäköinen. Mutta silti haluan vielä yrittää. Aika on varattuna loppiaisen jälkeen uuden hoitokierroksen suunnittelemiseksi. Pääsiäisen tienoilla tulee 46 vuotta täyteen ja se on mun klinikalla takarajana hoitojen aloitukseen (olemassa olevia alkioita siirtävät senkin jälkeen, mutta keräyksiä ei enää tehdä). Nyt on siis enää lyhyt hetki jäljellä yrittää tällä tavalla, mikä tuo ihan omanlaisen paineensa vielä tähän päälle.

@Tupsuli , mä nään ainakin tossa alemmassa kuvassa oikeanpuolimmaisessa hentoa viivaa. (Valokuviin on aina vaikea saada vangittua noita alkupäivien hentoja plussia, vaikka ne näkyykin luonnossa paljon selkeämmin!) Kovasti tsemppiä tuleviin päiviin, lupaavalta vaikuttaa! Pidän peukkuja että viivat alkaa vahvistumaan! Mulla ei muuten yleensä ole mitään oireita, oli tulos mikä tahansa - ei onnistuneissa raskauksissa, kemiallisissa tai negoissa, eli niistä tai niiden puutteesta en voi päätellä mitään. Toisessa onnistuneessa raskaudessani mulla oli ruskeansävyistä tuhruttelua noin viikko siirron jälkeen, sitä kesti parisen päivää.
 
  • Tykkää
Reactions: Tupsuli
@Tupsuli minäkin kyllä näen viivaa noissa ilman tihrustelua, varsinkin tuossa vihreässä testissä viiva erottuu selkeästi! Minä en ole saanut tollaisia viivoja vaikka miten viivalasit päässä olen niitä pyöritellyt, varovaiset onnittelut täältä, ihana joulu yllätys!

Täällä dpo7 vissiin nyt, en tuon joulutauon takia kehdannut edes testata ovulaatiota "turhaan". Olo on todella syönyt joulun jäljiltä, huhhuh.
 
  • Tykkää
Reactions: Tupsuli
Huomenta! Tervetuloa @Katti75 keskustelemaan ja saamaan vertaistukea <3 Olin niin onnellinen sun plussasta, luen muitakin palstoja täällä, ja niin surullinen keskenmenosta. Ehdottomasti teet vielä yhden IVF:n, jos resursseja löytyy, kannattaa kaikki konstit käyttää. Aina on pieni toivon hippu. Itse aina ajattelen, että kannattas kuitenkin yrittää, niin ei harmita tekemättä jättäminen kiikkustuolissa sitten. Tsemppiä kovasti hoitoon!! (.) Täällä havaitsin eilen illalla jo pientä vahvistumista testeissä, mutta tänään vahvistuminen on selkeää jo, kyllä siellä jotain tapahtuu. Joulun taika, pieni ihme. Riskit tiedostan ja nautin joka päivästä nyt. On niitä oireitakin alkanut taas tulla, juilintoja kohdussa, rinnoissa sivuilla kipua, jatkuvaa pissihätää jne. Yritän alkuviikosta päästö veritestiin, että sais tietää missä mennään.
 
@Tupsuli Onnea!! :) Selvästi viivat vahvistuu. Toivottavasti kaikki menee hyvin <3

@Katti75 Tervetuloa keskustelemaan! Kuulostaa niin samalta tuo sinun kertomus kuin mitä meille kävi viime PAS:ssa. Omien laskujen mukaan kirkas vuoto alkoi lääkkeiden läpi rv 5+6. Hurjasti tsemppiä sinne teille yritykseen!

Minä olen joulusta huolimatta saanut painoa laskemaan mukavasti, noin 3 kiloa joulukuun aikana. Terolutit aloitan 1.1., koska kierto mulla niin epäsäännöllinen. 12 pv kuurin jälkeen alkaa vuoto ja kp 3 Gonal-F:n piikittelyt. En malttaisi millään odottaa! Onko muita joilla tulossa uusi stimulaatio tammikuussa?
 
  • Tykkää
Reactions: Nato
@Nato ihan kuin tossa olis viivan alkua! Mulla oli kans sillon dpo 9 ihan sellaiset harmaat viivat/varjot vaan, siitä ne hiven lähti vahvistumaan. Onko sulla siis luomukierto menossa?
@MammaMimosa ihan huippu tuo painonpudotus! Se on tosi vaikea laji, ja oon niin onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka siinä onnistuvat. Itselläkin se sitten jossain vaiheessa taas edessä, kun ekasta raskaudesta jo jäänyt 10 kg, joka on nyt ”lastina” jo valmiiksi.
Mulla viiva vahvistuu, olen testannut nyt aamua iltaa ja on aina vahvempi, edellisistä muistan että näin ne on mulla selvästi 12 tunnin välein ennenki vahvistuneet, mulla nousee hcg nopeasti. Mutta kuten todettua, km:t on hirveän yleisiä näissä hoidoissa ja nyt on vielä lääkkeellinen pas. Pidän toivoa yllä ja yritän olla pelkäämättä, päivä kerrallaan. Soittelen varmaan tänään klinikalle, koska tarvin lähetteen hcg mittaukseen. Periaatteessa mun pitäis myös kilpparit heti mittauttaa, ainakin ne ohjeisti niin klinikalta että siihen sais varmaan neuvolasta lähetteen. Mutta tuntuis jotenkin ihan pöljältä soittaa neuvolaan, siis minä, enhän minä oo raskaana..! Eli mieluummin menen omalla kustannuksella labraan ja lykkään neuvolaan yhteydenottoa hieman, että näkis, että tämä jatkuu... Tässä ylempänä tän aamun ja alla eilisaamunen.
 
Viimeksi muokattu:
@Tupsuli juuri noin, päivä kerrallaan! Nyt näyttää ihan todella hyvältä, ei kannata murehtia vaan nauttia juuri nyt tästä hetkestä. Mä muuten toimin neuvolavarausten suhteen samalla tavalla, eli lykkäilen. Tässä nyt keskenmenneessä olin ajatellut, että jos varhaisultrassa 7+0 kaikki hyvin, niin sitten varaan. Silloin vielä ehtii kaikki tarvittavat jutut hoitaa kuntoon ja jotain yksittäisiä labroja voi tarvittaessa käydä ottamassa omalla kustannuksella. Jos mahdollista niin kannattaa esim. kilpirauhasarvot teettää jossain edullisemmassa yksityislabrassa (esim. Synlab), tai jos oot Uudenmaan alueella niin HUSLABin jotkut toimipisteet tekee myös yksityislääkärin lähetteellä, hinta paljon halvempi kuin yksityisten lääkäriketjujen labroissa. HCG:t oon kyllä mittauttanut aina klinikan labrassa ihan siksi, että niillä on heti se lukema siellä käytössä ja voivat mulle mahdollisimman nopeasti kommentoida arvoa.
 
@Tupsuli on luomukierto menossa, ollaan siis vuodesta 2016 oltu icsi-hoidoissa ja nyt alko tärisyttää ihan, testissä jotain näkyy? Mutta eikös nykyisin Pregchekitkin ole alkaneet antaa viivanpaikkaa? Eihän se voi olla mahdollista että luomuna tärppäisi vuosien jälkeen, eihän?!!

Testi 2min vanhana
https://aijaa.com/TBjpWS

Testi 5min
https://aijaa.com/KQMji7

Palaan kohta koneelta kirjottamaan. Meni pasmat ihan sekaisin!!

Muoks. Noh, nyt näin. Alkutärinän jälkeen nyt testi jo kuivuneena eikä näy mitään. Viivanpaikka korkeintaan, mutta ei mitään muuta. Aika persiöstä jos PC:t ovat menneet myös tuohon, että viivanpaikkoja tulee. Enää on siis jäljellä ilmeisesti apteekin omat joihin ei tule mitään?
Harmittaa ja hävettää oma touhotus, meinasin jo, että poistan koko viestin, mutta en poista. Tämmönen minä olen. Vauvakuumeinen, nollasta sataan innostuva vaikka kaikki toivo olisi jo menetetty.

Tupsuli malttaa olla ihanan rennon oloinen, kumpa saisin vähän tota sun rauhallisuutta itsellenikin. Toivottavasti kaikki menee hyvin, toivon paljon uskoa, toivoa ja onnea odotukseesi!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä