IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

nasu: voimia vkonlopun yli odotteluun! Ei se määrä, vaan se...

ON: nyt meikäläisen masussa on sitten hyvin muodostunut blastokysti ja kaikki mahdolliset "herkut" on käytössä, että se jaksaisi siellä asustella pidempäänkin...Terbutaliinia taas vedetty siirron yhteydessä ja huomenna vielä gonapeptyl kirsikkana kakun päällä. Ei tässä muuta voi todeta kuin että niin kauan on toivoa, kun malttaa pysyä testeistä erossa...Ehkä tää perjantai 13. päivä oliskin se onnenpäivä:)

Hyvää viikonloppua itse kullekin ja kaikesta huolimatta!
 
Mulla oli myös punktio tänä aamuna. Vieläkin olo on tokkurainen kaikista niistä lääkkeistä. Viikko on ollut niin touhua täynnä etten ollut ehtinyt jännittää edes yhtään.

Punktio meni tosi hyvin. Ei sattunut ja sainkin kokoajan lisää kipulääkettä kanyylin kautta. Rakkuloita oli odotettu olevan 4-6, mutta lopulta saatiinkin kerättyä 7 munasolua. Ihana yllätys. :) Nyt sitten odotellaan että klinikalta EI tulisi soittoa huomenna, koska muussa tapauksessa menen maanantaiaamuna siirtoon klo 9:00. Tänään jäi vielä avoimeksi, montako alkiota sitten siirrettäisiin. Lääkärin kanssa on puhuttu kahdesta mutta sitä ei kuulemma lukenut papereissani kuitenkaan. Noh, sitten näkee mitä tulee vai tuleeko mitään.

Keskiviikkona oli ylimääräinen ultra, jossa tehtiin huooja löytöjä. Vasempaan munasarjaan on pesiytynyt endometrioosia ja sen puolen munatorvi näyttäisi olevan tukossa. Ultrassa näkyi, miten munatorvi oli täynnä nestettä mikä tarkoittaa ilmeisesti sitä ettei se toimi. Jos nyt ei ala raskaus, ennen seuraavia hoitoja pitää tehdä laparoskopia, jossa laitetaan klipsi tukkeutuneeseen munatorveen ja puhdistetaan endoa pois.

Tsemppiä meille kaikille samassa vaiheessa oleville. Varpaat ja sormet ristiin, että munasolujen ja simppojen treffit olisivat antoisat lähipäivinä. :)
 
Tsemppiä Nasulle ja Pienelle askeleelle!!:hug: Hyvät tulokset molemmilla ja hienoa että punktiot menneet hyvin! Mangulle onnea piinailuun!!

ON: Itselläni sen sijaan oli kivuliaampi punktio kuin edellisellä kerralla. Sain tuntea nahoissani sen miltä tuntuu kun "neulaa hakataan" tuolla sisuksissa kun viimeksi sitä ihmettelin kun itsellä ei ollut tuollaista ollenkaan, toki kipua oli silloinkin. Follit olivat hankalissa paikoissa ja neulan sisäänvienti jouduttiin tekemään n.4-5 kertaa, lopussa hoitaja runnoi vatsan päältä ja minä huusin kivusta. No lopputulos oli kivun arvoinen, saatiin tällä kertaa hurjat 14 munasolua, melkein puolet enemmän kuin viimeksi. Jospa noista edes puolet hedelmöittyisivät ja olisi edes yksi hyvä alkio muodostumassa. Eipä auta kuin toivoa. Siirto olisi maanantaina jos siirrettävää on, lupasivat soittaa huomenna jos yksikään ei hedelmöity.

Tsemppiä muille kasvatteluun!!:wave:
 
Viimeksi muokattu:
Hyvähyvä -nasu- ja Pieni askel, nyt peukut pystyssä jatkon suhteen! :) Myös Mangu 76:lle hurjat tsempitykset ja onnentoivotukset. Ehkä tosissaan se pe 13 voi tietää hyvääkin, kyllä se tietää! :heart:

Taas mulla tulee tällänen teoreettinen kysymys... Mitäs jos kävisi niin hyvin, että saisi pakkaseen alkioita, mutta niin huonosti, että tuoresiirrosta tulisi nega ja sattuisi muuttamaan ja vaihtamaan sairaanhoitopiiriä IVF:n ja PAS:n välissä, niin kai ne pakkaseen saadut huurunenät pystyisi kuitenkin hyödyntämään, vai onko niin, ettei niitä esim. aleta kuskailemaan sairaalasta toiseen? Miten tuollaisessa tilanteessa tulisi toimia?

Muoks. Jensarilta piti kysyä, että saitko kuitenkin saman lääkityksen kuin ekalla kerralla? Harmin paikka, että oli kivuliaampi nyt... :( Noi taitaa olla aika sattumankauppaa sitten, että kuinka paljon sattuu milläkin kerralla. Noh, kohta sen saa (toivottavasti) itsekin tuntea ja kokea.
 
Viimeksi muokattu:
Karpalo: Voisin kuvitella että kävisit hakemassa alkiot siirrettäväksi sieltä nykyiseltä paikkankunnalta jos se vain suinkin olisi mahdollista. Tuosta punktiosta, sain kyllä saman verran lääkettä kuin ekalla kerralla, follien sijainti saattoi olla huonompi tällä kertaa ja olihan siellä isoja folleja nyt enemmänkin kun saaliskin oli isompi. Viimeksi tosin sain yhden ylimääräisen lääkeannoksen suoneen loppuvaiheessa mutta tuolloin mulla olikin lävistynyt joku iso suoni joka alkoi vuotamaan lorisemalla ulos ja se tietysti pidensi toimenpidettä. Nyt meni tuon osalta paremmin ja vuoto oli niukkaa eli normaalia=)
 
Meitä oli siis (ainakin) kolme eilen punktiossa - minä, Nasu ja Jensar. Mulla oli eilinen helppo päivä, mut tänään on vähän nipistellyt alavatsaa, jos en oo muistanut olla liikkumatta liikaa.

Onko teille soitettu tänään alkioiden tilanteesta? Itse iloitsen tässä, koska puhelin EI ole soinut. Sehän tarkoittaa että jotain hedelmöittymistä on tapahtunut! Maanantaina taitaa päästä tuoresiirtoon. :)

Pitääkö siirron jälkeen lähtiä kotiin lepäilemään jalat ylhäällä vai voikohan sitä mennä töihin, jos työ on kevyttä toimistotyötä?
 
Onnea pieni askel ja jensar, jos ja kun puhelin ei teillä ole soinut. Meillä piina vielä jatkuu, sillä maanantaina vasta aamulla soittavat jos siirrettävää ei ole. Meillähän ei se solujen määräkään ollut kummoinen.

Eilen punktion jälkeen kirjoittelin, kuinka vointi oli hyvä ja niin edelleen... olihan se tosiaan hetken. Sitten alkoi pahoinvointi ja kovat kivut, pyörryinkin kertaalleen kun verenpaineet laskivat niin alas ja soittelin miehen kotiin joka oli mennyt töissä käymään. No, sairaalaan en kuitenkaan lähtenyt vaan kotona sinnittelin. Edelleen mahakipua on ja sohvalla olen kiltisti makoillut koko päivän.
Toivottavasti tämä tästä, ja peukkuja edelleen pidetään pystyssä että saisin maanantaina alkaa piinailemaan pienen askeleen ja jensarin kanssa :)

Niin ja käsittääkseni siirron jälkeen voi ihan hyvin töihin mennä, jos vaan vointi sallii. Minulla itselläni on kuitenkin jo valmiiksi kirjoitettu vielä ma saikkua, ja silloin arvioidaan tarvitsenko sitä vielä lisääkin, siis ovatko kivut helpottaneet.
 
Oi kun jännittäviä aikoja monella! Nyt sormet ja varpaat pystyyn että nasu, pieni askel ja Jensar päsevät siirtoon saakka ja vielä pakkaseenkiin saisitte huuruneniä. :hug: Mangu jo piinailuvaihessa. Miten voikin yksi pariviikkoinen olla pitkä tossa vaiheessa. Nyt vaan kaikki usko ja toivo siihen että alkio pysyy matkassa.

Itselläni alkoi menkat tänään ja tyytyväinen olen kun kerrankin meni niinku elokuvissa tämä homma. Viimeisen terolutin nappasin keskiviikkona ja tänään siis viiden sumuttelupäivä. Edelleen turvottaa ja mieli meinaa olla kireä, mut se johtuu myös näistä menkoista.

Mä olen miettinyt tota kuinka monta alkiota haluan istutettavaksi. Ainakin ensimmäisellä kerralla ajattelin et lähdetään yhdellä liikkeelle.. siis olettaen että joskus sinne siirtoon saakka päästään. Mut nyt suuntaa ekaan ultraan, sinne vielä aikaa reilu viikko. Saapa nähä.

Mites muut sumussa eläjät, onko mennyt vähillä oireilla vai kuinka?
 
Jepelis, hyvä että homma sujuu =) Nyt oon sumutellut viikon, eikä tunnu kyllä mitään oireita. Väsynyt ja ärtynyt oon, mutta sitä mä oon ollut jo pitkään :D Syytän siitä talvea, tai epäonnistuvaa laihdutusta :p Mutta siis tosi hyvin on mennyt sumujen kanssa. Nyt ihan lähipäivinä pitäis menkat alkaa huomenna tai maanantaina. Toivottavasti alkaakin ajallaan!

Onpas nyt monta jännäilijää, tsemppiä teille!
 
Nasu: Meille ei ainakaan tullut soittoa ettei olisi hedelmöitystä tapahtunut ja maanantaina kuulemma biologi katsoo tilanteen niin myöhään että olemme luultavasti jo matkalla klinikalle. Katsovat kuulemma vasta hetkeä ennen siirtoa tilanteen. Joten me menemme sinne joka tapauksessa, jos ei siirrettävää ole niin voihan sitä aina sitten kysellä asioita jne ja saamme kuitenkin tietää alkioiden tilanteen sillä hetkellä. Täällä varmaan nestettä taas vatsaontelossa, sen verran menee kramppiin esim. pissatessa ja vatsa on TODELLA turvonnut. Makuulla ollessa aamulla ennen kuin turvotus nousee, tuntuu toinen munasarja potkupallon kokoisena möhkäleenä vatsan päällä, samalla lailla oli viimeksikin. Ja yllättävän nopeesti alkaa pakottamaan ja särkemään jos ei muista levätä. Muuten selvisin ihmeen hyvin, tällä kertaa ei tullut pyörtymistä eikä pahoinvointia punktiopäivänä, viimeksi tuli kaksi pyörrytyskohtausta ja oksentelin koko illan, verenpaineet huiteli silloin jossain 60/80 tms.

Tsemppiä Nasulle, kumpa saisitte yhden tai useamman hyvän alkion noista 4:stä!! PS. Me saatiin viimeksi vain 4 alkiota joista vain yksi oli siirtokelpoinen, mutta sanoivat sen olleen ihan kelpo alkio, joskin hidas. Saa nähdä miten tällä kertaa....
 
Heissan! Eilen oli kolmas ja viimeinen ultra ja 5 munasolua oli. Vasemmalla 17mm, oikeella 16, 14, 12 ja 8 millinen. Tänään oli viimeinen pistos ja jos joku tarvii ni 225IU jäi Gonal F:ää. Huomen olis irrotus piikki ja ti aamuna punktio. Nyt vaan toivotaan parasta ja pelätään pahinta...
 
Tsemppiä Jensarille ja Nasulle!

Näköjään ne oireet paheni täälläkin näin toisena päivänä enemmän. Kaupasta piti tulla tuskien kanssa kotiin sohvalle vaikeroimaan. Iski hyvän turvotuksen ja polttavat kivut alavatsaan ja -selkään. Onneksi, onneksi kova veden juominen ja panacod auttoivat ja nyt on jo inhimillinen olo. Vieläkään ei kyllä uskalla oikein liikkua vaan lepään sohvalla viltin alla konetta naputellen. Jospa tästä selvittäis vain säikähdyksellä. Pitää vaan jatkaa tuota veden lipittämistä reippaasti.
 
Ihanaa, ettei soittoja tullut tänään Jensar ja Pieni askel <3 Toivotaan myös -nasu-lle hyviä uutisia maanantaille!! Nyt tankkaatte vaan vettä ja otatte iisisti :)
Seuraavaksi päästään sitten Tammuskan kanssa jännittämään, mennään aika samoissa aikataulussa kun meillä on maanantaina punktio! Alkaa jo jännittämään, varsinkin kun monet on teistäkin ollu punktion jälkeen noin kipeitä! Mun ois aika pakko mennä töihin heti punktiosta seuraavana päivänä.. Tänään pistän vielä sen Gonapeptylin ja sitten loppui piikittelyt tältä erää. Iik.
 
Pieni askel: Tsemppiä , mä heräsin jo aamuyöstä tuollaiseen selän polttoon, alaselkä ihan kun olisi tulessa. Ja päivän mittaan tuo polte siirtyy vatsan puolelle heti kun ei ole makuulla.

Vihlooko teillä (Nasu, Pieni askel) munasarjoihin?? Mulla vihloo välillä tosi kovaa ja nyt mulla on hartiapistostakin jo, plaah:| Lisäksi nuo Luget aiheuttaa ilmavaivoja mikä pahentaa oloa kun ilma pakkautuu tuonne alavatsan tietämille. Vali vali:).

Mökkelö:Tsemppiä punktioon, hyvin se menee!!! Muista varata kunnon särkylääkkeet jos meinaat töihin punktiota seuraavana päivänä;) Uskoisin että kivun kestääkin vielä mutta mulle tulee välillä tosi heikko olo kun tuo kipu on sellasta jatkuvaa. Vaatii rautaista hermoa jos tällaista meinaa kestää esim. istualleen toimistotyössä, itse ajattelin olla vielä maanantainkin poissa ihan vaan tän tuskaisen olon vuoksi ettei vaan pääse pahoinvointi tms.yllättämään...

Tammuskalle myös lopputsempit ennen punktioon "pääsyä"=)
 
Viimeksi muokattu:
Mulla olisi punktio edessä maanantaina ja jännittää todella paljon. Stressaan aina kaikista toimenpiteistä vaikkei olisi verikoetta kummempaa ja nyt kun vielä tietää, että se sattuu... Rakkuloita oli perjantaina ultrassa kymmenen, mutta ilmeisesti niitä kaikkia ei välttämättä saada kerättyä vai kuinka se menee?
 
Ronjalle myös tsemiä punktioon. Monenlaisia kokemuksia siitä tuntuu olleen, mut jos jotain hyvää niin aika nopeesti on ohitse. Juu, kaikkia ei tosiaan saada kerätyksi ja jos saadaan, niin kaikki eivät välttis hedelmöity. Mut eiköhän ja toivottavasti sulle saada hyvä saalis, siitähän tässä lähdetään. :)

Omaa napaa:Sellaista aloin kysymään, et valuuko toi mönjä muilla joka kerta kurkkuun jne? Kun mulla tuntuu että välillä tuntuu et kurkku ja joka paikka täynnä Synarelaa ja toisinaan taas en huomaa mitään. Tästä syystä sitten herääkin epäily et saanko lääkeainetta tasaisesti.. Aamusta esim en huomannut suihkeen menoa muusta kuin siitä suhauksesta joka pullosta tulee kun sumuttaa, illalla taas meni vaikka kuinka kauan ennen kuin edes vesi alkoi maistumaan vedeltä.
Turvottelu senkun jatkuu. Jos jotain hyvää niin turpean naaman johdosta on muutamat rypyt oienneet. :LOL: Mut oikeesti, onko muut huomanneet sumuista tällaista nesteen kertymistä? Mä muistutan varmaan vesi-ilmapalloa piikittelyvaiheessa jos nyt jo tällaista. :whistle:
 
ON: Täällä saatiin huomattavasti parempi tulos tokassa hoidossa kuin ekassa. 10/14 solusta oli hedelmöittynyt ja noista oli jopa 2 top yksilöä kolmantena päivänä hedelmöittymisestä; 7 ja 8 soluisia. Näistä siirrettiin tuo 8 soluinen tänään ja toinen meni omassa oljessaan pakkaseen. Noiden lisäksi oli vielä kahteen eri olkeen pakastettu n. 7 ja 9 soluiset yksilöt molempiin, kaikki 4 kappaletta olivat muuten normaaleja mutta ulkonäössä oli toivomisen varaa ja siitä laatuluokitus 3. Helpottunut olo!! Sanoin vielä viimeseksi miehelle ennen siirtoa että jos ei tässä satsissa oo yhtään normaalia alkiota, en enää tee näitä hoitoja omilla soluilla:whistle: No onneksi nyt kävi näin:heart:

Mites Nasulla ja Pienellä askeleella on mennyt???

Entä Ronjan ja Mökkelön punktiot??
 
Nyt on viikko PAS-siirrosta eikä mitään tuntemuksia. Turvotusta oli ovulaation yhteydessä, mutta sekin täysin kadonnut. Joo, testiin on vielä reilu viikko, mutta jo etukäteen ottaa pattiin, että jos tääkään nyt ei onnaa.
 
Punktiosta selvitty ja ihan kohtuullisen hyvä olokin on, ainakin toistaiseksi. Täytyy vielä katsoa, mikä vointi on huomenna eli pystyykö töihin ja vai täytyykö vielä olla kotosalla. Ilmeisesti osalle toinen päivä saattaa olla kivuliaampi kuin itse punktiopäivä (?)

8 munasolua saatiin talteen ja huomenna lupasivat soittaa ja kertoa, miten niiden on käynyt. Keskiviikolle on varattu alustava siirtoaika joten nyt vaan peukut pystyssä odotellaan. Täytyy kyllä antaa pisteet hoitohenkilöstölle, olivat todella ystävällisiä, mikä teki operaatiosta ihan kestettävän vaikka se aika kivulias olikin.
 
Onnea kaikille punktiosta selvinneille!!! Älkää luovuttako liian aikaisin, jos niitä raskaustuntemuksia ei tule, mulla ei ole vieläkään juuri mitään!!! Menin tänään alkuraskauden ultraan pahimpaan valmistautuneena, kun noita tuntemuksia ei ole juuri ollut, mutta siellä se pieni katkaravun näköinen asukki kölli ja sydän löi tosi lujaa. :heart: Itkuhan sinä tuli, minulle ja miehelle. Vollotin ja hytkyin siinä pöydällä sitten se ultravärkki haarovälissä :DJos tätä joku päivittää, niin laskettu aika on 29.8

Tässä teille naiset voimabiisi sitten alkionsiirtoa varten

Juha Tapio - Anna pois itkuista puolet - YouTube

"Tiedän mitä on, tiedän mitä on kantaa unelmaa,
joskus toivoton vaikkakin se on taivas kimaltaa
Yllä kauan ollut on selkäpuoli auringon
...
Mä olen kyllästyny kuvia katsomaan,
kyllästynyt sivusta seuraamaan ja elämään jossakin
Mä en vielä ole toivoa heittänyt
olen tässä, kiinni tartu nyt, oo tartu kiinni nyt"

Tätä kovasti kuuntelin silloin ja itkin ja itken vieläkin sen kuullessani

Haaveilija ja pallero 7+5


P.S. Taisin siis suorastaan karjua tuota "tartu kiinni nyt"- kohtaa, en sitten tiedä oliko siitä apua...
 
Viimeksi muokattu:
Ensiksi suuret onnittelut kaikille plussanneille!!! En ole tänne hirveästi ehtinyt kirjoitella mutta taustaillut olen sitäkin ahkerammin :)
Tässä hieman mun omaa napaa... (Joo ja olen todella laiska ja kopioin nämä tekstit tuolta toisesta paikkaan :| )


No nyt sitä ollaan päästy oikein tosi toimiin ja olis tuo punktioaika varauksessa keskiviikoksi. Hieman kyllä jännittää, pakko myöntää. Mulla oli tossa vielä edellisellä ultrakäynnillä joka oli viime torstaina kasvamassa vaan kaksi mukavan kokoista rakkulaa mutta nyt on tilanne sitten toinen... Sieltä bongattiin yhteensä 24 rakkulaa (no osa oli aika pieniä mutta kuitenkin). Eli aika räjähdysmäisesti on kasvanut ihan pienessä ajassa (eli pienelläkin lääkekorotuksella näyttää olevan vaikutuksia ) . Tänään pitäisi sitten pistellä pregnyl...

Mites muilla? Sattuuko mulla olemaan kanssasisaria jotka pääsevät keräykseen samoihin aikoihin?

Mutta tälläistä tänne kuuluu... Tsemppiä kaikille ja jaksamista hoitojen parissa!!:heart:
 
Onnea tuhannesti haaveilijalle. Ihan kylmät väreet kulki kun luin sun kertomustasi ultrassa. On se vaan niin uskomaton näky ja tunne kun pieni sydän lyö ruudulla. Silloin velatkin on saatavia jne. Ihanaa. Onnea vielä kerran myös lasketusta ajasta, nyt on se the day tiedossa mihin tähdätä. :)

Tänään taisi useammalla olla punktiopäivä ellen ihan väärin muista? Mitkäs on tuntemukset punktion jälkeen? Ja eikös ainakin Nasu, Jensar ja pieni askel elele siirron hetkiä? Huimaa!

Mulla vielä yhdeksän pitkää päivää eka ultraan. Menkat vetelee viimeisiään ja olo on edelleen selkeesti normaalia turvonneempi. Nyt onneksi tuntuis että nupin pahin kiristys on ainakin tällä hetkellä takanapäin, taisi osasyyt olla noissa menkoissakin. Eli tässäpä ne tämän hetkiset tuntemukset.

Hyvää alkavaa viikkoa itse kullekin ja tsemppiä koitoksiin ja ihan muutenkin vaan.:wave:
 
Hei sisaret,

Anteeksi pitkä hiljaisuus, on ollut järkyn kiireinen työviikko (myönnän, ehkä myös eksapismia ettei tarvi ajatella lapsiasiaa koko ajan, kuten mulla tapana. Elikkäs viime ke pistettiin alkio (1kpl) ja jäi kavereita vielä pakkaseenkin. Mulla oli Ronja R. just se tilanne, että punktion jälkeen toka päivä oli nahkein, kolmas olikin sitten jo ihan normaali. Onks teistä kellään ollut punktiopäivänä (tai iltana) tosi voimakkaita vilunväristyksiä, ihan semmosta horkkaa. Mua nauratti että onko nää nyt jotain morfiinin vierotusoireita ja kyllä meinas leuka loksahtaa kun hoitaja sanoi myöhemmin, että siitäpä juuri voi olla kyse. Kaikkea sitä tulee tässä koettua.

Hitsi, meitä onkin tosi monta samassa aikataulussa (ja melkein samassa) jännääjää. Tehdäänkö porukalla sellainen sopimus, että saadaan aikaan kaikkien aikojen tilastopoikkeus ja tullaan kaikki näistä kerroista raskaiksi!!!!
 
Ronja R. , kiva että oli suht mukavasti mennyt punktiokokemus, antaa toivoa itsellekin! ;)
Jensar, onnittelut hyvästä tuloksesta!
krisuli, voi että...toivottavasti oireettomuus olisi oire tällä kertaa, joskushan se on! :)
sannamary, tsemppiä hurjasti keskiviikon koitoksiin. Ja kun kyselit, niin täällä toinen keskiviikkolainen, tänään tuuppasin Pregnylin ja nyt sitten vain odotellaan.

Järkkyä puuhaa oli tuo ampullien avaaminen. Kysyinkin hoitajalta mahdollisuutta harjoitella sitä vastaanotolla ja kysyin myös, että onko vaikeaa, kun olen lukenut netistä vaikka mitä kokemuksia. Hoitaja vastasi. "Ei ole vaikeaa sulle". Ööö.. tavattiin nyt ensimmäistä kertaa ja ei tainnut tietää miten toivoton tapaus olen näissä hommissa! :D No hyvin mielin rupesin harjoittelemaan ja räkspoks, harjoitusampulli meni täysin murskaksi ja hoitajan ilme oli näkemisen arvoinen. Toinenkin harjoitusmateriaali meni vähän reisille, mutta paremmin kuin eka. Hän antoi sitten mukaan sellaisen "työkalun", joka osottautui käytössä aika surkeaksi. Tai sitten vika käyttäjässä. Kyllä sen litkun purnukka aukesi, mutta samalla tuli valtaisat haavat käteen ja veri lensi. Toisen napsautin sitten ihan käsin auki ja se menikin sitten ihan hyvin. Luulin, että Pregnylin pistäminen olisi ollut jotenkin "kivuliaampaa", mutta täytyy sanoa, että noi kemistin hommat olivat se vaativin osuus ja kun sain tuikattua piikin sisään, niin ainut tuntemus oli syvä helpotus! :)

Mutta jei, nyt on piikit piikitelty ja toivottavasti keskiviikko olisi hyvä päivä. Onnentoivotukset myös muillekin! Pitääkin rallatella Haaveilijan rallia, josko olisi jotakin apua! ;)
 
Nuo Juha Tapion biisin sanat, jotka Haaveilija82 oli laittanut oli erittäin osuvia. Oli pakko kuunnella biisi heti näin aamutuimaan.

Eilen alkio siirretty :) Koko eilisen aamun olin suorastaan paniikissa, pelkäsin, että puhelin soi ja klinikalta soittavat, ettei yhtään siirrettävää alkioo ole. Onneksi eivät soittaneet. Yksi huurunenä saatiin vielä pakkaseenkin. Meidän määrä on huono, mutta siitä on oltava iloinen että jotain edes saatiin. Lääkäri ja laborantti olivat sitä mieltä, että harvoin näkee noin hyvä laatuisia alkioita. Meillä siis panostettiin laatuun, ei määrään :) Nyt vaan toivotaan parasta!
Sairaslomalla olen edellee, vielä huomisenkin. Lääkäri oli sitä mieltä, etten vielä ole työkuntoinen. Mulla itsellä olisi kyllä jo kova halu päästä töihin, alkaa tää sohvalla makoilu jo riittämään, mutta toivottavasti tästä on apua :)

Moni elää nyt jänniä aikoja on piinailijoita. Onko muuten pp1 alkion siirtopäivä vai tämä siirrosta seuraavapäivä?? Toisilla on punktio juuri ollut tai tulossa. Tsemppiä teille kaikille ja toivottavasti tästä tulee hyvä alkuvuosi :)
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva

Yhteistyössä