Ivf hoitoja lapsettomille

Moi,

olen jonkin aikaa lueskellut tätä palstaa, mutta en vielä ole mitään kirjoitellut.

Millaiset alkiot saitte kyytiin? Luokitus? Mullehan siirrettiin kaksi alkiota (2soluinen 2-luokka ja 3soluinen 1,5-luokka) marraskuun lopussa (pakkaseen ei jäänyt mitään), mutta eivät kiinnittyneet. Olin aivan varma, että edes toinen, mutta ei niin ei... Vuoto tuli läpi Lugejen ja rt-. Onkohan mitään erilaista tukilääkitystä saatavilla kuin noi Luget? Kun mulla alkaa aina menkkakivut tukilääkityksen aloittamisen jälkeen ja niin oli nyt tälläkin kertaa. Jotenki alkaa vähän tuntua siltä, ettei Luget oikein sovi.

Epikriisissä luki jo seuraavan hoidon lääkitysohjeet, joten ei tainnut lääkärikään paljoa uskoa meidän onnistumiseen. Onko kellekään määrätty lh-lisää pitkään kaavaan? Ilmeisesti sen tarkoitus olisi parantaa munasolujen laatua.

Voinette arvailla mikä on fiilis näin joulun aikaan:( Tänäkään vuonna en ole raskaana ja nyt pitää hammasta purren vain kestää tämä sietämätön kaipuu omaan lapseen. Miksi me emme voi onnistua? Tuntuu niin pahalta ja epätoivoiselta, kun ei tässä tunnuta ikinä onnistuvan. Ja tuskin mistään luomuihmeestä on turha edes haaveilla, kun ilmeisesti mun soluissa jokin mättää ja tiputtelu alkaa melkein heti ovulaatioajankohdan jälkeen.

2.ivf julkisella (1.ivf/icsi lyhyellä kaavalla tehtiin yksityisellä ja siinä ei päästy edes siirtoon, oli muutenkin niin floppi koko hoito ko.paikassa, joten en edes laske sitä hoidoksi) menee helmi-maaliskuulle, saa kroppa levätä tässä välin. Tosin olen aloittanut vaihtoehtoiset hoidot, vyöhyketerapian ja sitten ajattelinkin käydä akupunktiossa. Ei tässä ole mitään menetettävää enää.. Jotenki usko raskautumiseen on (tällä hetkellä) niin nollissa, että kaikki mahdolliset hoidot ja noituudet ovat tervetulleita:D

Onko teillä muuten minkälaiset vitamiinilisät käytössä?

Tsemppiä kovasti teille piinailuun!:)
 
Helge Meillä OLI 7 pakkasessa, 3 sulatettiin ja niistä vain yksi oli hyvälaatuinen ja se siirrettiin, eli pakkaseen jäi 4. Tämä kaveri minkä sain tänään kyytiin on kuulemma todella todella kaunis alkio :D ja tällä kaverilla oli niin kovakuori, että päätettiin tehdä alkiokuoren avaus. Harmittamaan jäi kun eivät ruvenneet siirtämään kahta mun kohdun takia, koska yksi alkio näistä huonoista oli jollain lailla elossa mutta ei enää pakastuskelpoinen joten se menee roskiin. Tuntuu jotenki kauheelta ja tosi surulliselta että se ei saanu edes mahdollisuutta :( Niisk.

Mohair Tervetuloa joukkoon! Minä en mitään lukuja alkioistani tiedä, mutta ovat jokakerta minulle sanoneet että ovat parhaita mahdollisia ns. top luokkaisia. Vitamiineina minulla on omegat, foolihappo ja monivita :)

Ambrosio Onnea kyytiläisistä!! Toivotaan plussia !!

Keijukainen Täällä jo jännään sun puolesta tulosta! Toivotaan että sinä aloitat täällä sen plussarivin !

Manuliina..........1.IVF, ei tuoresiirtoa.............1.PAS joulukuu 2012?
Lutinus.............2.ICSI.............. ....................1.PAS tammikuu 2013
Valoa..................2.IVF............ .....................helmi-maaliskuu
Nannukka81……...1. ICSI…………..............…....2 . ICSI helmi-touko 2013
idealisti..............1.IVF km/1.PAS ei siirtoa.........................2. IVF 2013

piinailijat

nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä

*keijukainen*......1.ICSI/1.PAS...........2....................... ..19.12.
Helge.................1.IVF/2.PAS............2...................... ....24.12.
ambrosio............1.IVF/2.PAS............2...................... ....27.12.
Haikala...............1.ICSI/1.PAS...........1...................... ....30.12
 
Jahas, liki puolet porukasta jo piinailijoissa!=) *keijukainen* milläs mielillä/tuntemuksilla siellä ollaan?! Eikös sulla ole se testipäivä ens keskiviikkona?

ambrosio Onnittelut sullekin kyytiläisistä, sinäkin sait heitä oikein kaksin kappalein!:heart:

Mohair Tervetuloa, tää porukka täällä on ihan mahtavaa!!:wave:

Ultrassa tänään käyty. Enpä kyllä voi sanoa paljoa viisastuneeni, limis oli vissiin 6 tai 7mm ja kaks rakkulaa oli jotka oli halkasijaltaan 12mm. Eli jos hyvin käy niin voi ovis ehtiäkin mutta varmaa se ei ole:headwall: Kuulemma rakkuloiden kasvuvauhti on yleensä 1,5-2mm/vrk, ja vähintään 15mm pitää kuulemma olla että ovistestit mitään näyttävät. Eli hyvällä tuurilla vois olla jo vaikka sunnuntaina plussaa mutta voi olla ettei ehdikään kasvaa riittävästi. Aaaargh tätä epätietoisuutta! Ja kaiken hulluinta tässä on se että yleensä ku ovistestit mulla on negaa ni niissä on iiiiihan semmonen hailukka se testiviiva, tänäaamuna oli vain hiukan kontrolliviivaa vaaleempi. Noh, peukut pystyyn vaan, testailu jatkuu!
 
  • Tykkää
Reactions: ambrosio
Mohair : Tervetuloa! :) Kyselit noista tukilääkityksistä. Tuoresiirrossa mulla oli vain luget, mutta nyt tässä PASsissa on luget + zumenon (estrogeeni). Mulla kans tiputtelua yleensä keskellä kiertoa moonta päivää, mutta joskus myös tolleen kuin sulla, että ennen menkkoja tiputtelee pitkään. Noiden vuotohäiriöiden vuoksi päädyttiin lääkkeelliseen kiertoon PASsissa ja toi lugesteron-zumenon yhdistelmä on toiminut mulla kyllä tosi hyvin. Normaalissa kierrossa mulla olis alkanut menkat jo useampi päivä sitten, mutta tällä lääkityksellä en ole vuotanut vielä tippaakaan. Tosin toivottavasti johtuisi siitä, että olisin raskaana, eikä pelkästään noista lääkkeistä. :) Tuoresiirrossa mulle siirrettiin 8-soluinen 3,0 laatupisteen alkio ja nyt PASsissa 2BB-luokan blastokysti sekä varhainen blastokysti. Vitamiinilisistä käytössä mulla on Berocca-tabletit (sisältää foolihapon, magnesiumin yms yms.) ja vehnänalkioöljy. Tosi paljon jaksamista sinulle, nää on rankkoja asioita eikä kenenkään toivoisi näitä läpi käyvän...! Toivotaan, että seuraava hoito sujuisi teillä mallikkaasti ja tuottaisi tulosta! :heart:

Haikala : Onnea kyytiläisestä! :heart: Oon lukenut tuosta alkionkuoren avauksesta, että se monesti auttaa alkiota kiinnittymään. Varmasti tuntui pahalta, etteivät suostuneet kahta siirtämään... :( Ehkä he sitten ajattelivat, että se olisi liian suuri riski. Halaus! Toivotaan, että se pikkukaveri, joka siirrettiin, tarraa tiukasti äitiin kiinni! :heart: Tsemppiä piinailuun! :)

Manuliina : Joo, testipäivä ens keskiviikkona. Jännittää ja pelottaa jo siinä määrin, etten uskalla tehdä testiä yhtään aiemmin. Pelottaa, että mitäs jos onkin negatiivinen... Niin kuin se voi hyvinkin olla. Aluksi yritin pitää toiveet matalalla, ettei tulis niin suurta pettymystä, mutta en vaan pysty siihen. Toive saada oma lapsi on niin valtavan suuri. Ryminällä tullaan alas, jos nega tulee. Alavatsalla tuntuu edelleen hetkittäin sellaisia hentoja menkkamaisia tuntemuksia, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin. Väsyttää (voi johtua pimeydestäkin) ja hetkittäin iskee hirveä nälkä, ja toisaalta syödessä yht'äkkiä saattaa tökätä se ruoka niin, ettei tee mieli syödä enää haarukallistakaan. Toisaalta tää jännitys ja pelko ja toiveet voi varmaan aiheuttaa jos minkälaisia tuntemuksia... Noh, keskiviikkonahan tää sit selviää suuntaan tai toiseen. Toivon sulle ovisplussaa huomiselle, että pääsisit siirtoon mahdollisimman pian! :) Tsemppiä testailuun! Pidetään peukut pystyssä sulle! :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Haikala
Manuliina Joko ovistesti näytti plussaa? Toivon niin. Mä oon joskus myös testaillu ovista tikkutesteillä ja en ottanu niistä mitään selvää. Nyt pelasin varman päälle ja ostin digitaalisen testin :D

Keijukainen Kiitos kannustavista sanoista. Toivotaan, että sun oireet enteilee plussaa :D

Piinailijat Kertokaas kun alkaa "oireita" ilmaantua, niin voidaan yhdessä niitä ihmetellä :D hihhih.

Onnea ja joulun ihmeitä kaikille !
 
Haikala Ei vielä, tiistaihin asti on "armonaikaa"...:eek: Ja mulla on molempia testejä. Ens testaan tikuilla ja sitte ku se on selvästi plussa(mulla sillon siis testiviiva jopa vahvempi ku kontrolliviiva) ni sitten vielä varmistan asian digillä. Tavallaan hölmöä mutta eipä niihin digeihin paljon mene rahaa ku yleensä max.2 menee per kierto=) Jotenkin kyllä alkaa olla sellanen olo että ei taida ehtiä tiistaiksi ovis, mutta katotaan nyt.
 
ambrosio onnea kahdesta kyytiläisestä! :heart: mehän piinaillaan ihan samoilla päivillä! :)

Mohair Tervetuloa joukkoon mahtavaan! :) mä en tiedä sen paremmin noista siirretyistä, kuin että toinen oli 10-soluinen, en huomannut kysyä tarkemmin eikä lääkärikään maininnut. Vitamiineista käytössä on omegat, sinkki, foolihappo, magnesium, kupari ja vehnänalkioöljy.

Haikala onnea kyytiläisestä! :heart: mahtavaa että pakkaseen jäi vielä alkioita, vaikka tottakai varmasti harmittaa sen yhden puolesta joka ei saanut mahdollisuutta :( Toivottavasti alkiokuoren avaus tuottaa tulosta. itsekin olisin ollut avauksesta kiinnostunut mutta unohdin siitäkin kysyä lääkäriltä. (hajamielinen musta tullut :LOL: )

Manuliina toivon sinulle ovisplussaa niiiiin paljon! Voi kumpa se nyt pian tulisi! :) :heart:

minä kans odotan jo malttamattomana keijukaisen tulosta :) tsemppiä viimeisiin piinapäiviin! :heart:

päivitän tässä listaa samalla ja vaihdan omaksi testipäiväksi kans tuon 27.12. koska en mä jouluna kyl mihkään verikokeeseen taida päästä, tai vaikka pääsisin nii tuskin tuloksia kuitenkaan saisin samana päivänä, kaippa se on sit ihan sama oottaa pari päivää ja testata kotona. Hieman alkaa vaan kyllästyttää nuo raskaustestit ku kertaakaan en ole kahta viivaa saanut. en edes haamua, pienintäkään.

Oireista sen verran, että viime PASsissa kirjasin kaiken ylös päivittäin. jo pp2 oli tissit arat, mahavihlaisuja, menkkajuilintoja yms ja näitä kesti sinne pp9 asti. No, nytpä ei ole mitään, ei yhtään mitään, tissejä vois puristella kuinka kovaa tahansa eivätkä ole kipeet. Omituista, koska AINA tullut edes lugeista jotain oireita. Toivon että tämä oireettomuus olisi oire :LOL:

Manuliina..........1.IVF, ei tuoresiirtoa.............1.PAS joulukuu 2012?
Lutinus.............2.ICSI.............. ....................1.PAS tammikuu 2013
Valoa..................2.IVF............ .....................helmi-maaliskuu
Nannukka81……...1. ICSI…………..............…....2 . ICSI helmi-touko 2013
idealisti..............1.IVF km/1.PAS ei siirtoa.........................2. IVF 2013

piinailijat :xmas:

nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä

*keijukainen*......1.ICSI/1.PAS...........2.........................19.12.
Helge.................1.IVF/2.PAS............2..........................27.12.
ambrosio............1.IVF/2.PAS............2..........................27.12.
Haikala...............1.ICSI/1.PAS...........1..........................30.12
 
  • Tykkää
Reactions: ambrosio
onnea Haikalalle kyytiläisestä :heart:

mä popsin muuten noiden vitamiiinien lisäksi miniaspiriiniä salaa :LOL: juu vähän hullu kun olen

pp4 eikä myöskään mitään oireita. kai ne olis jo kiinnittyneet jos ovat kiinnittyäkseen? ehkä vähän viilteli aamulla jostainpäin alavatsalta, mut muuten ei mitään normaalista poikkeavaa, en meinaa välillä edes muistaa että elän piinapäiviä, töissä on ollut niin hektistä :)

Voi keijukainen, odotan myös sun tulosta kuin kuuta nousevaa ja toivon niin kovin sulle hyviä uutisia! :heart: tehdäänkö sulle veritesti vai testaatko kotona? jos verestä niin missä käyt? saako tuloksen samana päivänä?
 
Kiitos tsemppauksesta teille kaikille! :)

Helge ja ambrosio : Toivon, että oireettomuus tarkoittaisi teillä hyvää. Nää on niin mystisiä asioita, kun joillekin tulee alkuraskaudessa paljonkin oireita ja joillekin ei mitään ennen testiä. Hirveästi voimia piinailuun! :heart: Mä teen kotona pissatestin. Sinänsä harmittaa, että lapsettomuuspolilla on sellainen käytäntö. Ois niin kiva saada täysin varma vastaus sillä verikokeella. Vaikka kai siihen kotitestiinkin voi luottaa. Mulla on kaks testiä hankittuna ja ajattelin ne molemmat tehdä. :)

Haikala : Tsemppiä piinailuun! :)

Manuliina : Pikaista ovisplussaa! :)

Täällä tämmöiset oireet: Väsyttää, rinnat arat, alavatsalla hentoja (ja välillä vähän kovempia) menkkatuntemuksia, hetkittäin hirveä nälkä yllättää ja välillä ei tee ruokaa yhtään mieli. Pissalla joutuu käymään useemmin. Sinänsä ihan lupaavilta noi oireet vaikuttaa, mutta monet oireet voi johtua lugeista ja zumenonista ja myös kova toive saattaa aiheuttaa sen, että kuvittelen oireita itselleni... Pelottaa, että noi menkkajuilinnat johtuu siitä, että menkat yrittää alkaa, mutta luget ja zumenon pitää ne poissa. Normaalisti mulla ois nimittäin alkanut menkat jo monta päivää sitten. Ihan kamalaa, kun tunteet heittelee ihan laidasta laitaan! Välillä oon hyvinkin varma siitä, että raskaana ollaan ja sitten tulee taas tunne, että en varmasti ole. Käkäkäkäääääks! Hulluksi tässä tulee vielä ennen keskiviikkoaamua! :attn:
 
  • Tykkää
Reactions: HelgeR
Keijukainen Sun oireet vaikuttaa todella lupaavilta !! Minulla edellisessä tuoresiirrossa alkoi menkat samaan aikaan kuin aina, joten jos nyt pääsisin sen päivän ohi niin hyppisin jo riemusta :D

Ambrosio Mulle hoitsu sano et pakastealkio kiinnittyy vasta 5-6 pv päästä? Pitääköhän paikkaansa?

Täällä pp3 ja tänään alkoi "naputus" mahassa :D en osaa tuon paremmin sitä kuvailla..se ei ole menkkakipua vaan ajoittaista ja sarjoissa tulevaa naputusta :D
 
Hei kaikille! kirjoittelin jo tuonne toiseenkin pinoon, nyt vasta huomasin että täällä on erikseen lapsettomien puoli, me siis esikoista yritämme joten tämä lienee minulle oikeampi paikka kirjoitella? jos vain huolitte mukaan. Teillä hieno lista täällä käytössä joka helpottaa hahmottamaan missä vaiheessa kukin on :) huomasin että Helge ja Ambrosio menevät melkein ssamoilla päivillä piinailussa minun kanssa, minun testipäiväni on 26.12. Koitan laittaa itseni tuonne listaan jos osaan. Meillä siis meneillään 1.IVF 2.PAS ja monirakkulaiset munasarjat todettu. Olemme reilu kolmekymppinen pariskunta, hoidoissa käymme Pirkanmaalla.

keijukaisella testipäivä huomenna? voi miten jännää! toivon sinulle plussaa tietenkin. tsemppiä kaikille muillekin, koitan lukea vielä uudelleen tekstejänne lääpi jotta "tutustun" teihin paremmin :) ihana saada vertaistukea täältä, teillä vaikuttaisi olevan hyvä porukka ja henki täällä :)

Manuliina..........1.IVF, ei tuoresiirtoa.............1.PAS joulukuu 2012?
Lutinus.............2.ICSI.............. ....................1.PAS tammikuu 2013
Valoa..................2.IVF............ .....................helmi-maaliskuu
Nannukka81……...1. ICSI…………..............…....2 . ICSI helmi-touko 2013
idealisti..............1.IVF km/1.PAS ei siirtoa.........................2. IVF 2013

piinailijat :xmas:

nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä

*keijukainen*......1.ICSI/1.PAS...........2....................... ..19.12.
Helge.................1.IVF/2.PAS............2...................... ....27.12.
ambrosio............1.IVF/2.PAS............2...................... ....27.12.
Haikala...............1.ICSI/1.PAS...........1....................... ...30.12
grosjean..............1.IVF/2.PAS............1..........................26.12.
 
Manuliina joko sait ovisplussan? Voi kumpa olisit saanut!

Tervetuloa grosjean :) kiva kun liityit joukkoon mahtavaan :) ompas jännät ajat nyt monella. Saako kysyä että onko teillä pakkasessa vielä alkioita? Meillä on aika samantapainen tilanne, nimittäin monirakkulaiset munasarjat minullakin joten ovuloin luomusti ehkä kerran vuodessa. Onko sinulla mitään oireita ollut?

Haikala toivottavasti se kuvailemasi naputus enteilee hyvää :)
 
  • Tykkää
Reactions: grosjean
keijukainen: Hyvä tietää tukilääkityksistä enemmänkin. Olen kuullut, että joillakin olisi Pregnyl käytössä tukilääkityksenä. Millähän perusteella sitä määrätään? Nyt on ihana viettää lääkkeetöntä aikaa. Huomaa selvästi, että turvotus on lähtenyt. Sulla on käsillä jännät päivät!:)

grosjean: tervetuloa! Meilläkin esikoinen toiveissa! Toivottavasti nappaisi!

Muillekin piinailijoille tsemppiä!:)

Mulla ovisajankohta lähenee. En ole testaillut, kun jotenkin en jaksaisi lähteä leikkimään noiden tikkujen kanssa, mutta toisaalta sitä koko ajan miettii asiaa ja ovistuntemuksiakin kyllä on. Tosin oon luullut, etten ovuloisi, kun mulle annettiin yksityisellä pco-diagnoosi. Kuitenkin julkisella todettu moneen kertaan normaalit munasarjat. Eivät oikein ymmärtäneet, että miten yksityisellä nähty mitään pco:hon viittavaa. Hassua.

Onko muuten kellään tietoa tuosta DHEA:sta? Kyselin siitä toisessa keskustelussa, mutta en ole saanut vastausta - ainakaan vielä. Kiva olis vähän tietää ko. tavarasta.

ambrosio: Missä vaiheessa kiertoa olet tuon miniaspiriinia aloittanut? Onko sen tarkoitus auttaa kiinnittymistä?

Huomenna vyöhyketerapiaan:)

Ai joo. Sain kirjeen kotiin hoitopaikasta. 2. ivf tehtäisiin vasta huhtikuussa! Sinnehän on ihan kauheasti aikaa..:headwall:
 
grosjean Tervetuloa! Totta tosiaan on kyllä hyvä porukka, ei varmaan pää kestäis tätä kaikkea p**kaa ilman tällästä vertaistukea=)

HelgeR Eihän sitä plussaa siihen pirun ovistikkuun nyt sitten ajallaan tullut:'( Eli ensi vuotta odotellessa... Aamulla oli semmoset räkäparkumiset ettei mitään määrää mutta pakko oli kerätä ittensä rippeet kasaan ja painua töihin. Hammasta purren ja leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä:headwall:

Parempaa loppuvuotta teille muille!

Manuliina..........1.IVF, ei tuoresiirtoa.............1.PAS tammikuu 2013
Lutinus.............2.ICSI.............. ....................1.PAS tammikuu 2013
Valoa..................2.IVF............ .....................helmi-maaliskuu
Nannukka81……...1. ICSI…………..............…....2 . ICSI helmi-touko 2013
idealisti..............1.IVF km/1.PAS ei siirtoa.........................2. IVF 2013

piinailijat

nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä

*keijukainen*......1.ICSI/1.PAS...........2....................... ..19.12.
Helge.................1.IVF/2.PAS............2...................... ....27.12.
ambrosio............1.IVF/2.PAS............2...................... ....27.12.
Haikala...............1.ICSI/1.PAS...........1....................... ...30.12
grosjean..............1.IVF/2.PAS............1...................... ....26.12.
 
grosjean Tervetuloa joukkoon mahtavaan mukaan ! Ja plussaonnea :D

Manuliina Voi itku..harmittaa sun puolesta :( Onneksi Tammikuu koittaa pian! Jos se nyt yhtään lohduttaa :heart: :hug:

Mohair Odottavan aika on pitkä, toivotaan että odotus palkitaan huhtikuussa :)

Täällä pp 4 tänään. Olo on iltaisin turvonnut ja ajatukset alkiossa. Onkohan se jatkanut jakautumista vai hiipunut pois. Onko se vielä elossa... sen täytyy olla :heart:
 
Helge meillä on pakkasessa vielä 3 alkiota, saatiin aika hyvin pakkaseen ekasta punktiosta, mut jonkinlainen kato käynyt kyllä sulatusvaiheessa, niinkuin aika monella täällä?

Manuliina olen pahoillani sun puolesta :hug:

oon kans miettinyt tota miniaspiriinia mut en sitten ole uskaltanut, vaikka tuskimpa siitä haittaakaan voi olla?
 
Mohair Noista tukilääkityksistä; eikös se pregnyl ole munasolun irroituspiikki? tai niin mulla oli, sillä varmistettiin että munasolut irtoaa ennen ku menin punktioon. Sitten ekassa PASsissa mulla oli tukilääkityksenä zumenon x5 ja luget x4 sekä estradot laastari, tämän lisäksi vielä pari päivää siirron jälkeen pistin gonapeptyl piikin tukemaan kiinnitystä.
Nyt tämän siirron jälkeen samat lääkkeet, mutta zumenon pienemmällä annostuksella. Lääkäri viimeksi totesikin, että mulla kokeiltu jos jonkinmoisia lääkkeitä ja kaikenlaisilla annostuksilla..mikään ei meinaa oikein auttaa :/ ja ilmeisesti eka IVF aina sellaista kokeilua että mitkä lääkkeet sopii kellekin. Tuo lääkkeetön aika on kyllä ihanaa, jotenki musta ainakin tuntuu että elän jotenkin "sumussa" koko ajan, ilman lääkkeitä näen kaiken kirkkaammin. Tai sitten olen myös tulossa hulluksi. :LOL:

Aika outoa muuten tuo sinun PCO analyysi touhu :confused: voisko olla niin, että julkisella olet seurantakertoina sattumalta ovuloinut normaalisti? itsellä kans PCO mutta ovuloin normaalisti silti 1-2 kertaa vuodessa. Tuo DHEA on mulle ihan vieras käsite.

Voi Manuliina toivoin sulle niin kovasti sitä ovista. Oon tosi pahoillani, surettaa sun puolesta :hug: Toivon että pystyt nauttimaan joulusta kaikesta huolimatta :heart:

keijukainen HUOMENNA saat testata! en malta oottaa!!!! :heart:

Meillä on Haikalan, ambrosion ja grosjeanin kanssa vielä piinailtavaa edessä.

pp6 eikä edelleenkään mitään oireita :confused: näinköhän on, että tää siirto oli niin tuhoon tuomittu :O eniten ihmetyttää mullakin puuttuva tissikipu mikä viimeks tuli jo ihan siittä gonapeptyl piikistäkin...
 
HelgeR: Juu, Pregnyl on se irrotuspiikki, jota olen itsekin pistellyt kaikissa hoidoissa. Mutta jostain olen lukenut, että sitä voidaan käyttää myös tukilääkityksenäkin. Mulla ollut vain Luget tosiaan tukilääkityksenä, mutta aion sitten huhtikuussa kyllä vaatia jotain muutakin lisäksi taikka sitten ihan toisenlaista tukilääkitystä.

Mietityttää jo valmiiksi, että se on jo 2. ivf eikä tässä välissä ole passejakaan. Olin niin onnellinen, että päästiin edes siirtoon, mutta harmittaahan se, ettei pakkaseen jäänyt mitään. Mitäs sitten kun kaikki julkisen tarjoamat hoidot on käytetty? Sinne yksityiselle en tasan ole menossa, sitä en edes harkitse! Tarjoaako julkinen puoli vielä 3.ivf:n jälkeen mahdollisuutta lahjoitetuilla munasoluilla, jos omilla ei onnistu vai mitenkä? Vai onko se vaihtoehto tulossa jo tuon 2.ivf:n jälkeen.. Jos passeihin ei päästä lainkaan, saadaanko vielä 4.ivf julkiselta ja voidaanko sen jälkeen vielä saada mahdollisuus lahjoitettuihin munasoluihin julkiselta. Mihin se raja vedetään julkisella? En mä mitenkään näitä asioita pyörittele päässä.. Pelottaa vain.

Arvaa miten yllättynyt olin, kun julkisella sanottiin, että sullahan on normaalit munasarjat. What.... :D Oon aina ultrassa kysynyt, että näkyykö siellä mitään pco:hon viittavaa ja aina he ovat sanoneet, että ei, normaalit munasarjat. Mutta ehkä se syy siihen lapsettomuuteen onkin sitten huonolaatuiset munasolut, oli munasarjat normaalit taikka ei.

Jaksamista piinailuun! Eikös se oireettomuuskin ole hyvä asia:)
 
Helge : Hih, toivottavasti sun uni oli enne! :D Mies näki toissayönä monta kertaa samaa unta. Teimme siinä raskaustestin, joka osoittautui positiiviseksi. Iloitsimme hurjasti ja sitten mies tajusi, että tämä on unta ja heräsi. Tämä sama uni ja herääminen sen jälkeen toistui kolme kertaa! Oli raukka ihan uupunut aamulla. Taitaa sitäkin vähän jännittää. :D Toivottavasti sun oireettomuus on oire! Tsemppiä piinailuun! :) :heart:

Haikala : Toivottavasti naputus enteilee hyvää! :) Jaksamista piinailuun! :heart:

Mohair : Harmi, että teidän seuraava ivf venyy noin pitkälle. Mulla ei oo tietoa, poiketaanko julkisella siitä kolmen ivf:n säännöstä joissain tapauksissa... Hirmusti tsemppiä odotteluun! Toivottavasti vyöhyketerapiasta on apua. Ainakin se varmasti rentouttaa ja tuntuu hyvältä, joten ei siitä haittaakaan voi olla. :)

Manuliina : Voi kurjuus! :( Mä niin toivoin sulle sitä ovisplussaa...!! Voimia ja jaksamista odotteluun! :heart:

Huomenna se sitten koittaa.... TESTIPÄIVÄ! Jännittää ihan hulluna! Mitenhän sitä pystyy nukkumaankaan... Herään varmaan jo ennen viittä, kun en malta oottaa! :D

*keijukainen* ja kyytiläiset pp13
 
Mohair... Meillä nyt sellainen tilanne, että kolme hoitoa on saatu ja julkinen puoli ei enää jatka hoitoa. Ensimmäisenä tehtiin IVF, jossa ei päästy edes siirtoon asti, koska munasolut eivät hedelmöittyneet (yli 20kpl), tämän jälkeen tehtiin kaksi ICSIä ja niissä oli monitumaisuutta. Molemmilla kerroilla tehtiin yksi siirto, mutta mitään ei jäänyt pakkaseen. Nyt julkinen puoli on sanonut itsensä irti meidän hoidota ja ainut mitä he siellä loppukeskustelussa tarjosivat, oli psykologi!!! Julkinen puoli on siis periaattessa tarjonnut meille kaksi tuoresiirtoa.
Luovutettujen munasolujen hoitoa julkinen puoli ei tue, jos ei ole selkeää syytä/ aihetta. Esim. jos miehellä ei olisi siittiöitä ollenkaan tai naiselta ei saa omia munasoluja. Meidän tapauksessa siis julkinen puoli ei tee lähetettä eteenpäin. Meillä kun ongelma on lähinnä tuolla jossakin solutasolla ja siihen ei tiedetä syytä. Sperma on ok ja ovulaatio tapahtuu ja munarakkuloita on aina tullut hyvin. Niillä ei vaa jotenkaan kemiat pelaa keskenään.
Nyt tässä sitten mietitään, että mitäs nyt? Luovutettujen munasolujen hinta pyörii niin suurissa lukemissa, ettei meillä nyt ainakaan tässä elämänvaiheessa siihen ole varaa =(

Tsemppiä kaikille kovasti ja kaikesta huolimatta lämmintä Joulunaikaa!
 
Ei tule meille elokuussa vauvaa... Tuntuu ihan hirveän pahalta... :( :'( Kaikista niistä oireista huolimatta testin näytössä luki tänään "Ei raskaana." Tuijotin sitä ruutua ihan turtana ja sitten alkoi ihan kamalasti itkettää... Ryminällä tultiin taas maanpinnalle...

Jospa tämä nega täyttäisi tämän hetken piinailijoiden negakiintiön... Toivon sydämestäni plussaa teille ystävät! :heart:


Manuliina..........1.IVF, ei tuoresiirtoa.............1.PAS tammikuu 2013
Lutinus.............2.ICSI.............. ....................1.PAS tammikuu 2013
Valoa..................2.IVF............ .....................helmi-maaliskuu
Nannukka81……...1. ICSI…………..............…....2 . ICSI helmi-touko 2013
idealisti..............1.IVF km/1.PAS ei siirtoa.........................2. IVF 2013
*keijukainen*......1.ICSI/2.PAS..........................................2013

piinailijat

nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä

Helge.................1.IVF/2.PAS............2...................... ....27.12.
ambrosio............1.IVF/2.PAS............2...................... ....27.12.
Haikala...............1.ICSI/1.PAS...........1....................... ...30.12
grosjean..............1.IVF/2.PAS............1...................... ....26.12.
 
keijukainen voi ei :( oon niiin pahoillani, ihan itku tuli. Ymmärrän sinun pettymyksen täysin, niin kovasti toivoin plussaa sinulle. tsemppiä ja voimia paljon, lähetän voimahalauksia sinulle täältä :heart:
 

Yhteistyössä