IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Sunflower33 Tsemppiä piinapäiviin!

@Mariah33 Tervetuloa ja isosti tsemppiä hoitoihin! Pistäminen on lopulta aika helppoa, kun ei ajattele sitä. You van do it! (y) Kuten jo sanottiin, niin suurimmalle osalle punktio on helppo, mutta sitten on meitä toisenlaisellakin kokemuksella varustettuja. Mulla on takana kolme punktiota ja joka kerta se on ollut todella kivulias.:( Niistä on selvinnyt, kun hokee itselleen, että tämä kestää vain hetken...

Hitto näiden päivien kuluminen on niin kamalan hidasta ja tuskastuttavaa! Kirves on taas kolahtanut kaivoon ja epätoivo on iskenyt aika tavalla. Ajatukset väkisinkin karkaa siihen, että jos tämäkään siirto ei onnistunut, jäljellä on enää yksi refrozen alkio, johon ainakaan oma usko ei riitä (n) Lopulta pääsen ajatuksissani siihen, ettei me ikinä onnistuta ja voi elämä sitä ahdistuksen määrää:(:(
 
  • Tykkää
Reactions: Sunflower33
Pitkästä aikaa täällä lueskelemassa taas kun asia alkaa olemaan ajankohtainen.

Paljon on tekstiä mutta en millään kerkeä kaikkea lukemaan. Plussia kuitenkin oli jokunen tullut niin valtavasti onnea heille ja toivotaan että pettymyksen kohdanneet seuraavat pian perässä. On tää vaan niin väärin että kun koemme rankat hoidot niin silti joudutaan pettymään :(

Omaa napaa sen verran että menkat tekevät tuloaan joten huomenna varmaan kp1 ja en ole vielä edes klinikalle soittanu ku alkoivat etuajassa. Toivottavasti kerkee määrätä lääkkeet kuitenkin tähän kiertoon vielä. Ajattelin pyytää saman zumenon,disperin,kortisoni ja luget millä tämä pas vauva meille syntyi.
 
Kiitos vastauskista, ja @Mandala hassu, eihän sun nyt mun puolesta tarvii kysellä, omissakin on aina muistamista ihan tarpeeks. Pitää kysästä kohan lääkäri tänään soittaa.. en sit tosta klinikka jututsta tiiä, kun käyn felicitaksella muutenkin, et olisiko joteain "helpompi" jos niillä hesassa niitä tehdään niin käydä saman "talon" klinikalla..
@millionnea ensin on se 50€/per.vuosi alkuomavastuukertymää ennen kun se vuosiomavastuukertymä lähtee vähenemään.. toikinihan älytön juttu, miks sitä ei vaa nostettu 50€ sitä rajaa...
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea
@Mariah33 mulla punktio pisti. Varsinkin oikea puoli joka oli eka joten ei ehtinyt puutua kunnol. Ja oli arempi muutenkin. Vasen puoli ei sit tuntunu enää missään. Muutama ikävän tuntune pistos. Ja tosi nopeesti oli ohi. Jarrun pistäminen aiheutti ekalla kerral ihan jäätävän pahan olon. Mut sit olikin jo ihan tuttua huttua. Noi kynät on kyl helpoimpia.

Mä täällä odottelen vain perjantaita et saan kuulla miten jatkuu. Heillä joku kokous sillon. Tuhottoman pitkä aika.
Rinnat oli niin kipeät viikonloppuna et hyvä et pystyin käveleen ja nukkuun. Onko muilla vastaavaa ollut?

Onnea piinailijoille!

Odotan itsekin ko listalle pääsyä. Nyt vasta tajuaa kuinka paljon tuo viime viikon epäonnistuminen harmittaa. Suuri työ, pitkä odotus ja ei yhtään mitään tulosta kun edes yhden ois saanu mukaansa
 
Heippa taas! Onnea @-dino- plussasta ja suuret pahoittelut @Rusakkonen, @Domi ja muut joille edellinen siirto ei tuonut onnea. Tsempit piinailijoille ja onnea siirtoihin pääseville!

Täällä kolmas ja viimeinen julkisen ICSI pyörähtää käyntiin ensi kierrosta. Päädyttiin lyhyeen kaavaan, koska pitkän kaavan tulokset eivät olleet lyhyttä paremmat. Pyysin, että käytettäisi jotain uutta lääkitystä ja määräsivät tuon Elonvan.. oisko ollut 150mg. Tuskin sillä hirveästi eroa on, mutta jotain muutosta oli pakko saada. Ahdistus iski ekaa kertaa oikein kunnolla päälle eikä asiaa helpottanut lähipiirin vauvauutiset. Yleensä olen pystynyt käsittelemään oman kurjuuteni ja muiden onnen hyvin erikseen, mutta nyt oli ekaa kertaa kuuteen vuoteen paha paikka. Jospa tästä nyt saisi taas sen positiivisemman vaihteen silmään ja tsemppaantuisi henkisesti tuohon tulevaan hoitoon. Oletteko muuten käyttäneet hyödyksi noita psykologipalveluja, joita julkinen tarjoaa?

Tervetuloa uusille, toivotaan positiivista syksyä jokaiselle! (y):love:
 
  • Tykkää
Reactions: Sunflower33
Hei hitsi, muistaako kukaan muu lukeneensa/kuulleensa sellasesta, että siirron jälkeen samana päivänä tms olisi hyvä harrastaa seksiä vielä, että olisi jotenkin luonnollisimmat olosuhteet sitten siellä alhaalla, tms?? :LOL:o_O
Mä kun sanoin miehelle, että perjantaina on siirto niin hän tokaisi jotain, että "ai sitten pitää harrastaa seksiä". Ja aloinkin miettimään, ja muistan jotain tuollaista hämärästi. Että olisiko se jotain näitä greippimehu/jalat ylös seksin jälkeen- tason juttuja mitä silloin joskus jostain lukenut kun edellisen kerran oltiin hoidoissa.

Entäs muistaako joku monta päivää Ovitrelle voi nostaa hCG:ta? mulla on vanhoja raskaustestejä himassa niin voisin kuvitella niiden huutelevan mun nimeä heti kun tiedän ovitrellen hävinneen kehosta :rolleyes: pp5 testasin viimeksi ekaa kertaa, siihen mennessä ainakin oli poistunut muistaakseni.
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea
Moi taas @daim1 ja toivotaan uudella lääkkeellä kivoja tuloksia! :)

@Mandala et muista väärin, mutta se ei ollut höpöjuttu vaan tanskalainen tutkimus alkiinsiirtojen yhteydessä. Siitä on puhetta ja linkki tässä ketjussa jossain sivujen 30-50 välissä :D Huomiseksi sama suunnitelma, mut aika vähän mietityttää ku en haluis pestä sit progesteroneja pois sen jälkeen ja en tiedä kehtaako ennen siirtoa vielä. :D
 
  • Tykkää
Reactions: daim1 ja Mandala
Meillä tämän eka ivf:n aloitus on ollut henkisesti niin raskasta etten ole edes jaksanut kirjoitella. Melkoista jännitysnäytelmää ollut. Ensin lääkkeet ei tuottaneet oikein mitään vastetta (ekasta ultrassa yksi rakkula), lääkitystä muokattiin, kolme johtavaa follia lähti kasvamaan ja lääkäri halusi lopettaa pistokset, koska tilanteeni huomioiden kolme ei ollut tarpeeksi hoitoon. No, viime pe ultrattiin uudestaan ja jollain ihmeen kaupalla uinuksissa ollut vasen munasarjani olikin herännyt, kun kaikki lääkkeet oli lopetettu. Siis häh?!
Pe ultrassa näkyi seuraavaa:
1 folli 18 mm
1 folli 16 mm
1 folli 15 mm
3 follia 11 mm
2 follia 10 mm
1 follia 9 mm

Eli yhteensä 9 follikkelia. Lääkäri oli itsekin aika hämmentynyt ja tuloksena nyt tästä se, että pe & la pistin pergoveris tä taas uudellen sekä aloitin jarrut, su illalla irrotuspistos Ovitrelle ja huomenna ti aamuna punktio!
Vaarana kuulemma kuitenkin on, että tässä mun hyvin oudossa ekassa kokeilussa munikset saattaa pahimmassa tapauksessa kuulemma karata ennen punktiota tai nuukahtaa kasvamasta, joten vielä ei olla varmoja päästäänkö sinne asti.. On tämä niin hermoja kiristävää..:(

Tässä pienessä paniikissa kysyisinkin miltä teillä on munasarjat tuntuneet päivää ennen punktiota? Mulla oli viikonloppuna pistelyä ja vihlaisuja ja paineen tunnetta, nyt lähinnä tuota viimeisintä, mutta vatsa ei ole tippaakaan turvonnut. Onko teillä muilla saatu rakkuloita, vaikka ei pahemmin ole ollut kipuja tai turvotusta ennen punktiota?

Jännittää ihan, ihan hirmuisesti päästäänkö punktioon huomenna vai löytyykö sieltä vaan pari hassua rakkulaa ja koko homma perutaan...
 
Viimeksi muokattu:
Hei hitsi, muistaako kukaan muu lukeneensa/kuulleensa sellasesta, että siirron jälkeen samana päivänä tms olisi hyvä harrastaa seksiä vielä, että olisi jotenkin luonnollisimmat olosuhteet sitten siellä alhaalla, tms?? :LOL:o_O
Mä kun sanoin miehelle, että perjantaina on siirto niin hän tokaisi jotain, että "ai sitten pitää harrastaa seksiä". Ja aloinkin miettimään, ja muistan jotain tuollaista hämärästi. Että olisiko se jotain näitä greippimehu/jalat ylös seksin jälkeen- tason juttuja mitä silloin joskus jostain lukenut kun edellisen kerran oltiin hoidoissa.

Entäs muistaako joku monta päivää Ovitrelle voi nostaa hCG:ta? mulla on vanhoja raskaustestejä himassa niin voisin kuvitella niiden huutelevan mun nimeä heti kun tiedän ovitrellen hävinneen kehosta :rolleyes: pp5 testasin viimeksi ekaa kertaa, siihen mennessä ainakin oli poistunut muistaakseni.
@Mandala, kuinka suuri Ovitrelle-annostus sulla oli? Mulla on oi-hoidoissa näkynyt 12 päivää 6500 iu annos, kun testasin joka päivä huvikseni koska lääke katoaa elimistöstä. Kesken menneessä raskaudessa kävi niin, että testi ei näyttänyt negaa missään vaiheessa, haaleni vain kunnes vahvistui uudelleen 14 päivää triggauksesta, josta tiesin että tämä on nyt oikea plussa.
 
@Mannari sullahan on hankala alku ollut tän suhteen :( toivottavasti tuo nyt kuitenkin onnistuisi eikä tulisi karkulaisia.
Mulla ei ekaa punktiota ennen muistini mukaan ollut oikein juuri mitään tuntemuksia. Ehkä lievää painetta joissain hankalissa asennoissa jos kumartui mut en muuta muista olleen. Silloin tuli 12 kypsää munasolua.
Muistan jopa miettineeni että ootin paljon isompia tuntemuksia tulevaksi, ihmetytti kun oli niin oireeton olo.

Tässä tokassa oli kasvatusaika pitempi kun oli ekaa kertaa pari päivää hitaampi vauhti follikkelien kasvussa. Loppua kohti lisättiinkin gonalin annostusta rutkasti. Paineen tunteen muistelisin tulleen vasta pari päivää ennen punktiota, ja vasta päivää ennen muistan että olo oli töissä hankalahko, ei varsinaisia kipuja mutta täräykset (kovaa kävely, äkisti istuminen) toi epämukavan tunteen.
Oletin hitaan kasvun takia että tulisi vähemmän ku ekalla kerralla, mutta tulikin peräti 24 kypsää munasolua.

Että en tiiä voiko siitä oireista hirveesti mitään päätellä sitä tuleeko ns. lainkaan vai ei... mulla toki on vaan yksi munasarja joten en tiiä voiko se vaikuttaa miten paljon niitä paineen tunteita tulee. Lääkäri kysyi jatkuvasti ultria ennen että onko ollut mitään tuntemuksia ja vasta vikassa ultrassa täl tokalla kerralla (2 päivää ennen punktiota) koin että painetta alkaa olla.
 
  • Tykkää
Reactions: Mannari
@justhope kiitos vastauksesta, helpottavaa kuulla, että ilman kummempia turvotuksia ja paineen tunnetta voi olla tulossa monta munista. On tämä taival ollut jo heti alussa mutkia täynnä, nyt kaikki peukut pystyyn huomiselle, että päästäis punktion ja sieltä olisi tulossa enemmän kuin muutama rakkula!

@Haaveissavauva, toivottavasti alkio olisi kiinnittynyt. <3 Ei ole helppo matka tämä kyllä.
 
@Ihanapa milläs fiiliksillä siellä? Ilmoittelehan testitulosta, olisi hienoa päästä avaamaan plussasaldo heti näin syyskuun alussa
@haaveissavauva-81 joillain hcgt nousee kovin maltillisesti, sullahan on vielä monta päivää jäljellä viralliseen testipäivään. Itse olen lakannut välittämästä noista ns. raskausoireista. Mulla ainakin keho reagoi lugeihin melkoisella liudalla raskaudenkaltaisia oireita ja oon ihan varma, että ainakaan minä en pysty oireista tai niiden puuttumisesta päättelemään onko raskaus alkanut vai ei.
@Mannari rakkuloiden määrä ei korreloi lopulliseen munasolumäärään välttämättä paitti tietysti niinpäin että jossei niitä ole ei voi olla solujakaan. Se rakkuloidenkin syynääminen ultralla tuntuu olevan vähän niin ja näin. Viimekerralla meillä oli rakkuloita kymmenen mistä saatiin viisi solua. Sitä edeltävällä kerralla rakkuloita oli mukamas vain kaksi mutta kuusi solua saatiin. Meillä ongelma on ollut iästä johtuva solujen eriaikaisuus kehityksessä ja sen vuoksi ollaan saatu epäkypsiä soluja jonkinverran. Lopunkaiken mä olen nykyään enää kiinnostunut siitä kuinka monta hedelmöittynyttä alkiota saadaan, sen verran niitä putoilee aina matkan varrella syystä tai toisesta pois.

Täällä jatketaan vielä limakalvon kasvattelua ainakin viikon verran, siis pas tulossa jossain vaiheessa.
 
  • Tykkää
Reactions: millionnea
Nimi# yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
atvk87 #7/17 #1. #siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
BabyMaybe #4/17 #1. #ei varsinaista vikaa, mun ikä(39)# 1. IVF
Carinem #10/16 #1. #endo # 1.IVF/2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 3. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. # 2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/2.PAS
Katti75 #4/2018 #2. #ikä # 2. IVF (ekasta tyttö)
KuuBe #2013 #1.#selittämätön # 2.IVF/1.PAS
love- # 2014 #1. #siittiöt # 3.IVF/ICSI
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy
# 2.IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
rouvaNiisku #-14 # 1. #selittämätön #1.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF (ICSI)
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Sunflower33 #2011 #1.yht. #selit. # 1.IVF

Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 #3. #endo ja siittiöt # 2.ICSI 2.PAS tulossa

Piinailijat:
haaveissavauva-81 6.9. (3pvä?/23.8.)
Jantzu 7.9. (3pvä/24.8.)
Sunflower33
13.9. (3pvä/31.8.)

:love: Plussat 2017 :love:
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv)
 
Suuren suuret onnittelut @Ihanapa, aivan mahtavia uutisia:love::love::love: oliko raskausoireita jo ennen testiä?

Tsemppiä punktioon @Mannari, toivotaan hyvää saalista(y)

@haaveissavauva-81 älä vielä heitä kirvestä kaivoon, vielä on päiviä aikaa testipäivään, kovasti plussatuulia sinulle:)

@Mariah33 tervetuloa mukaan ja rutkasti onnea hoitoihin(y)

Täällä pp5.. yllättävän rauhallisin mielin, ei minkäänlaisia oireita lugeista/zumenonista.. ei edes niitä raskausoireita:D
 
  • Tykkää
Reactions: Ninnupinnu
Valtavasti onnea Ihanapa! <3

Punktiokokemuksiin,. mulle siis tehty se 7 kertaa, ja valtaosa menny niin että tuskin edes ehdin tajuta kun homma on jo hoidettu! Yks punktio oli kivuliaampi (kauan sitten julkisella puolen), puudutteet ei kai menny ihan kohdilleen ja loppuvaiheessa toista munasarjaa jouduttiin paineleen että saatiin kaikki kerättyä. Pari kertaa jonkinlaista kipristelyä on tuntunu jossain vaiheessa kun soluja on kaivettu mut hyvinkin siedettävää. Nykysin käytetään jotain muuta puudutetta kun sillon kivuliaan aikoihin. Siinä saa kyllä sellaset aineet ennenkun alotetaan että leijuu jossain euforiassa eikä haittaa yhtäkkiä ollenkaan vaikka mitä sorkitaan :) ja yleensä koko operaatioon on menny alle 10 minuuttia. Useimmiten se kivuliain juttu on ollu kanyylin laitto käsivarteen. Eli en ois ollenkaan huolissani punktiosta, vaikka tottakai se jännittää kun ei oo koskaan kokenu moista. Mutta kuulostaa oikeesti paljo pahemmalta mitä on, ja todennäkösempää varmaan että se on lähes kivuton! Lääkettä saa myös aina lisää ja kannattaa pyytää jos alkaa tuntua hiukankaan epämiellyttävältä.

Joku kyseli tuntemuksista ennen punktioo.. ei siellä välttämättä tunnu mitään ihmeempää vaikka rakkuloita oiskin munasarjojen täydeltä, ei mulla oo koskaan ollu kovinkaan selkeitä oireita, kipuja, turvotusta tms. Enempikin joskus alkupäivinä kun alottanu pistot, niin tuntunu kipristelyjä. Korkeintaan ehkä sellasta täyden tuntua loppupäivinä, ja tietenkin oon varonu etten juokse, hypi tms. hytkyttele jottei kipuja tulis.

Paljon onnea kaikille omiin vaiheisiin, toivottavasti syksy tuo mukanaan mahtavan plussa-aallon! (y)
 
Onnea hyvästä tuloksesta @Mannari! Nyt alkaakin jännittävät ajat, mutta asia kerrallaan. :)

@haaveissavauva-81 & @Mariah33 me ollaan myös taysissa. Tosin meilläkin oma poli eri, mutta toimenpiteet taysissa.

Onpas täällä nyt hyvä onnistumistahti! (y)
Mä voin tulla pilaamaan sen :LOL: Taas kerran täydellisesti sulanut top-blasto siirretty. Limakalvo oli noin 6,6 mm neljän viikon zumenonin jälkeen, ei sillä juhlita, mutta kyllä silläkin voi kuulemma onnistua....
 
Nimi# yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
atvk87 #7/17 #1. #siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
BabyMaybe #4/17 #1. #ei varsinaista vikaa, mun ikä(39)# 1. IVF
Carinem #10/16 #1. #endo # 1.IVF/2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 3. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. # 2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/2.PAS
Katti75 #4/2018 #2. #ikä # 2. IVF (ekasta tyttö)
KuuBe #2013 #1.#selittämätön # 2.IVF/1.PAS
love- # 2014 #1. #siittiöt # 3.IVF/ICSI
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy
# 2.IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
rouvaNiisku #-14 # 1. #selittämätön #1.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF (ICSI)
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Sunflower33 #2011 #1.yht. #selit. # 1.IVF

Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 #3. #endo ja siittiöt # 2.ICSI 2.PAS tulossa

Piinailijat:
haaveissavauva-81 6.9. (3pvä?/23.8.)
Jantzu 7.9. (3pvä/24.8.)
Sunflower33
13.9. (3pvä/31.8.)
atvk87 18.9. (5pvä/4.9.)

:love: Plussat 2017 :love:
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv)
 
Viimeksi muokattu:
@Sunflower33 lauantaina tein jo varuksi testin kun oli ollut vähän jännä olo. Silloin testi näytti puhdasta negaa. Mutta jotenkin oli tunne että kyllä tämä tästä. Oli ollut aaltoilevaa pahoinvointia ja lisäksi oli koko ajan jano, mutta suu maistui pahalta ja kurkku oli kokoajan kuiva. Nämä kaikki kylläkin loppuivat Maanantaina kuin seinään..
 
  • Tykkää
Reactions: Sunflower33
Hei vaan kaikille, kirjoittelin täällä viimeksi kevällä 2016 (varmaan about sivun 350 molemmin puolin) jolloin meillä oli menossa 3.ICSI-hoito ja sen tuoresiirrosta raskauduin. Tyttö syntyi 1/2017 eli on nyt 1v7kk. Pakkaseen jäi tuosta hoidosta 3 alkiota, yksi 2pv ja blastot 5pv ja 6pv. Nyt subst pas eli lääkekierron pas meneillään, siirto huomenna. Liityn tänne taas piinailemaan koska viimeksi se ainakin toi hyvää onnea kun viimeinkin tulin raskaaksi heti kun liityin foorumille. :love: Muutenkin kiva lukea ja kirjoitella samassa jamassa olevien kanssa. En montaa sivua taaksepäin ehtinyt vielä lukea, toivottavasti ei juurikaan vuodelta 2016 tuttuja pyöri enää täällä tai ovat sitten jo toisella kierroksella. (y)

Nyt itsellä menossa siis 3.ICSI:n 1.pas, 2.lapsi. Yritys alunperin aloitettu muistaakseni 4/2014 ja nyt uudelleen 8/2018. Lapsettomuuden syy selittämätön/matala AMH.

Huomenna tarkoitus siirtää blasto jolle tehdään hatching ennen siirtoa. Olen itse IVF-hoitaja samalla klinikalla jossa hoitoa tehdään eli työkavereiden kädenjälkeä on kaikki. Klinikkatyöstä olen itse nyt ollut poissa 1/2017 lähtien kun jäin kotiin tytön kanssa mutta pientä tutkimushommaa olen välillä tehnyt ettei ihan ote kirpoa. :whistle:

Onnea lähiaikoina plussanneille ja kaikille muille tasapuolisesti tsemppiä meneillään oleviin ja tuleviin hoitoihin. :love:
 
@CherryPie85 tervetuloa jännäilemään uudestaan :)

Huomasin, että olet suunnilleen saman ikäinen kanssani ja minullakin on matala amh-arvo ikäisekseni - 0.8. Jos saan kysyä, onko sinulla arvo laskenut näiden vuosien myötä vai pysynyt suht samalla matalalla tasolla? Itseä, kun asia mietityttää kovasti omalla kohdalla, että kuinka nopeasti se oma reservi hupenee vaikka kai nämä ovat aika yksilöllisiä juttuja.

Tsemppiä kovasti tulevaan!
 

Yhteistyössä