IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

[/B]Risukasa[/B] pahoittelut :(

Nonnii ittellä viikon päästä pitäisi alkaa ensimmäinen IVF:n hoitokierros. Eniten kauhistuttaa, jos selviää että solutasolla on jotain vikaa.

Hei kertokaa te kokeneet, että liittyykö IVF-hoitoon paljon turvotusta ja nesteen kertymistä ja painonnousua? Onko se jotenkin massiivista? Olen herkkä turpoamaan, vaikka olen aika hoikka, mutta hormonaalinen turvotus on joskus jotain ihan kamalaa, useita kiloja ja olo sen mukainen. Mietin, että miten nuo hormonit vaikuttavat... Sitä myös mietin, että miten mieliala kestää hormonit, onko teillä ollut kovin tukalaa henkisesti hormonien vuoksi?
 
risukasa :( :(

liljeby mä en muista henkilökohtaisesti mitään muuta turvotusta kuin mitä oli punktion jälkeen. Muutenkaan ei tullut oikein mitään oireita kaikesta siitä lääkkeiden määrästä (mulla pitkä kaava). Ainoastaan silloin kun otin nenäsumutteiden lisäksi käyttöön myös pistokset niin tuntui väsyttävän joitain päiviä jonkin verran.

Toivotaan ettei sullekaan tule sen pahempaa :)

-es- onnea paljon siirtoon pääsystä, nyt sitten alkaa todellinen piinailu :D kerrothan mikä päivä sulla on testipäivä niin lisään sut vaikka piinailijoihin viimeistään keskiviikkona kun saan itse tietää miloin mulla on testipäivä. Tai no, tietty eka etappi on odotella selviääkö kaverit sulatuksesta. Mutta jos selviää niin kiva saada piinailukaveri! :)
 
Viimeksi muokattu:
Tänään oli pakko soittaa tyksiin niistä mun labra hommista, ja niistä ei ollut mitään saneltu vielä, hoitsu ei osannut sanoa niistä juuta eikä jaata. prolaktoniini oli koholla en tiiä paöjonko oli sitä ei mulle kerrottu. Se lääkäri joka noi labrat määräsä niin on tän viikon poissa tuolta tyksistä et toigon mukaan ens viikolla sais jotain tietoa niistä. Kauhee stressi ku on tullut netistä katottua kaikenlaista tosta maitohormoonista. Paskassa tapauksessa joutuu vielä kolme viikkoa odottamaa et saa tietää et missä mennään sillo olis se ivf-suunnittelu kerta. Mun hermoille ei vaa sovi odottelu tällä hetkellä.. sen verran se hoitsu mua lohdutti siel toisessa päässå et tää lääkäri hoitaa kaikki hommat suurella sydämellä ja sellainen välittää olo mullakin on siitä tullut..
 
Pitkästä aikaa kirjoitan tänne, olen kyllä päivittäin lueskellut teidän juttujanne.
Ja onnea plussanneille ja pahoittelut negan saaneille!

Ajattelin tulla kertomaan että meidän edellinen pas ei siis tuottanut tulosta.... Tuntuu että näissä kaikissa siiroissa on ollut joku pielessä.... Eka pas oli niin ei ollut follikkelia mut siirto tehtiin silti ja tässä toisessa oli kaksi isoa joista toinen jopa 3 cm, niin siirrossa samat möllykät näkyivät monitorissa, jonkun kysyin eikö ne olleetkaan irronneet sain vastaukseksi jotain mutinaa.... Ja toisekseen kysyin tosta isommasta lääkäriltämettä eikö se ole jo liian iso, niin minulle naurettiin ettei sellaisia olekaan.
No, kuinkas ollakaan olin oikeassa, tuo iso follikkeli olikin kysta, joka löytyi kun menin vatsa kivun takia ultrattavaksi. Ja se oli jo 7cm. Sain ajan laparoskopiaan jos se leikattaisi. Samalla katsottaisiin onko muuta häikkää esim endoa. En vain tiedä haluankokaan siihen leikkaukseen kun lääkäri pelotteli jo avanteilla ja hedelmättömyydellä..... Kukaan ei oo kertonu leikkauksesta mitään mulle että millanen se on. Onko täällä kokemusta siitä?
Jääkö siitä hirveät jäljet tai onko kivulias leikkauksen jälkeen? Onko pitkään kieltoja esim. Liikkumisessa?
Pelottaa ihan hirveästi kun ei tiedä mitään....
 
Flow voi kauheaa että lääkäri on pelotellut sua tuolla lailla :O en edes ymmärrä mitä hittoa avanteet voisi liittyä tähän??!

Noh joka tapauksessa olen itse käynyt laparoskopiassa kun ultrassa joskus havaittiin pari 4cm möllykkää vasemmalta puolelta. Lääkäri eka epäili kystoiksi mutta varoitteli myös samalla että voi olla myös suurentuneet munajohtimien päät.
Noh long story short niihän ne olikin ja multa poistettiin johtimet. Kuvien perusteella siellä sisällä oli jotain kiinnikkeitä tms (ei endoa) mitkä myös siistittiin pois.

Leikkauksen jälkeen oli maha kyllä turvonnu ja kipeä viikon pari mutta kyllä siitä hengissä selviää. Viikon saa saikkua mutta hain vielä toisen viikon koska en ollut täysin palautunut viikon jälkeen.
Burana ei kyllä mulle auttanut yhtään siihen kipuun mutta onneks oli vahvempia kipulääkkeitä kaapissa jostain aiemmasta niin pystyin olemaan.

Kolme pientä arpea tuli: yksi napaan ja kaksi sivulle. Ei näytä pahalta yhtään mun mielestä.

Mulla oli onnea että pääsin jonottamatta yksityisellä hoitamaan tämän työpaikan puolesta, mutta ilmeisesti jonot julkisella voi olla kuukausia.
 
Minut voi poistaa huhtikuun hoidoista. Tänään olisi ollut siirto. Yksikään alkio ei selvinnyt pitkästä viljelystä. Tämä oli 3. ivf/icsi. Olo on musertunut. Pidän taukoa palstailusta ja hoidoista. Jaksamista kaikille ja onnea hoitoihin.
 
Mandala Jee, te pääsette siirtoon. Voi vitsit kun toivon, että tällä kertaa onnistais. Ja vähän ehkä lohduttaudun sillä, että mullakin seuraavaksi zumenonit eli jospa ne toimis mullakin.

risukasa ja haave79 Sanat ei riitä lohduttamaan, voimia kummallekin :hug:

Jännää Vastaan sulle tänne, kun viitsi tuolla kuumeilijoissa avata koko hoitohistoriikkia (pelästytän muuten intoilijat karulla todellisuudella : /). Eli tosiaan mulla on koko hoitojen ajan (ja varmaan muutenkin) ollut ohuehko limakalvo ja nyt lääkkeellisessä kierrossa sitä ei saatu laastareilla buustattua. Ilmeisesti aika harvinaista. Mulle sanottiin, että muutamia tulee vuodessa vastaan. Mutta siis nyt taas uusi toivo kaivettu jostain ja kaikkeni teen, että saadaan vielä joskus oma pienokainen.

Tervetulloo uusille :)

ON: Täällä ei mitään ihmeellistä.. primolut kuuri vielä meneillään ja kovasti toivon, että hanat aukeaa pian niiden lopettamisen jälkeen. Terolutit oli käytössä joskus kauan, kauan sitten käytössä ja ne ei saaneet menkkoja aikaiseksi. Olen taas käännellyt ja väännellyt kalenteria suuntaan jos toiseen, että millä aikataululla hoito tulisi toteutumaan... ihan turhaa, tiedän. Mutta joka tapauksessa päätin myös elää ja varasin matkan kesäkuun ekalle viikolle :)
 
Moikka! Pitkän aikaa täällä palstoilla ollaan pyöritty ja toivotti raskautta sydämen kyllyydestä, mutta ei. Primääri lapsettomuus kyseessä. Useissa sisätutkimuksissa käyty ja mitään rakenteellista vikaa ei lääkäri ole vielä löytänyt. Miehen siittiöistä liikkuvia yli 70% ja paikallaan chillailevia myös. Kummallakaan ei lapsia ennestään. Mulla ei takana yhtään raskautta, ei kemiallista ei mitään.

Kaikki verikokeet otettu ja niissäkään ei mtn vikaa. Pitkään kärsin epäsäännöllisestä kierrosta(n.vuoden), kpt 24-60. Kierron tueksi sain Terolutit joita en ole moneen kuukauteen syönyt. Nyt viime kuukausina kierrot ovat olleet oppikirjan mukaisia melkein, 28-30 päivää. Ovista en ole tikuttanut koskaan, enkä sen suuremmin tunnekaan millon se tapahtuu vai tapahtuuko. Verikokeiden mukaan ainakin ovuloin.

N. Kk sitten lääkäri teki lähetteen ivf hoitoon. Tiedän että tässäkin pinossa on varmaan miljoona mun kaltaista kyselijää, mutta jos vielä yhden epätoivoisen naikkosen huolisitte mukaan kyselemään.

Ylihuomenna naisten polilla suunnittelukäynti, yksin vai miehen kanssa? Mitä siellä keskustellaan/suunnitellaan? Aloitetaanko me inssillä vai suoraan ivf? Mulle nämä käsitteetkin oli ihan vieraita, kun ei ole lähipiirissä ketään joka olisi näin kovin joutunut raskautumisen eteen tekemään. Kiitos teille, nyt jos koskaan saan kokemuksen rintaääniä <3
 
Täällä kans ilmottautuu yks hoidoissa oleva. Meillä syynä miehen vähäiset ja huonot siittiöt. Yritystä vuodesta 2009, inssejä 7 joista tuloksena rypäleraskaus, terve lapsi ja keskenmeno. Nyt takana ensimmäinen Ivf/icsi lääkkeinä puregon 150, orgalutran 0,25 ja gonapeptyl 0,2. Punktiossa saatiin 18kypsää munasolua joista 13 hedelmöittyi (3ivf:llä ja loput icsillä). Pitkässä viljelyssä eloon jäi 6 blastokystiä, joista yksi ivf luokka 3BA siirrettiin tuoreena ja loput pakkaseen (huonompia).

Pp tarkoittanee siirron jälkeistä aikaa?? Nyt täällä siis pp 3. Vatsan turvotus melkein olematonta. Alkuun olin ihan ilmapallona punktiosta siirtoon. Lutinukset valuu, aina säikähtää, että nyt alkoi..Menkkajuilintaa alavatsalla ja pelko persiissä, koska alkaa vuoto. Rinnat vähän arat. Hoidon aikainen väsymys poissa. Toissapäivänä raskaustestissä vielä hailakka plussa joka johtunee punktiossa saadusta pregnylistä. Laskin, että ens pe sen pitäis jo olla poissa näkyvistä. 6.5 olis virallinen testipäivä.

Empuska: Jos saat miehen mukaan niin menkää yhdessä. Hoitosuostumuksiin tarvii molempien allekirjotuksen. Luulis, että inssillä alku, jos kerta simppoja löytyy ja ovuloit.

es: melkein samat piinailut ;)

Tsemppiä ja jaksuja kaikille!!!
 
Tervetuloa uusille! :)

Kannattaa ottaa mies mukaa suunnitteluun kyllä, ehkä hänellekin sitten valkenee mistä kaikesta on kyse.

Ja pp on tosiaan yhtä kuin piinapäivä, siirtopäivä on pp0.

Viljonkka hyvä että olet löytänyt paremmat fiilikset! Toivotaan että seuraavalla kerralla pääsette siirtoon <3

Haave79 voi kamala miten inhottava tilanne :( paljon virtuaalihaleja!
 
Haave79, ihan hirveetä :'( :hug:

flow^ Mullakin jäi vaan 4 pientä arpea (napa, sivut ja karvojen rajaan), kun tehdään tähystysleikkaus. Omituista pelottelua lääkäriltä kun kuitenkin tollaset riskit on niin häviävän pienet.

liljeby Mulla ei hoidot oo aiheuttanu ulospäin erityisempää turvotusta tai lääkkeet mielialamuutoksia (poikkeuksena ehkä kortisoni), tai en ainakaan ite oo huomannu sellasia.

Tervetuloa uusille!

Virallinen testi tänään ja kuten jo oli tiedossa, ei tullu simalinjaa tällekään vuodelle.
Hauskaa vappua.
 
risukasa vaikka osasitkin jo odottaa tulosta, niin ei se silti vie sitä faktaa pois, että ihan paska ja epäreilu homma :(

Kävin just itse hakemassa 8-soluisen/3-päiväisen kaverin matkaan. Jotenkin meni kyllä niin nappiin koko homman kanssa. Ne siis oli eilen sulattanut sellainen kahden 2-päiväisen alkion ampullin eikä ollut osanneet päättää kumpa siirretään. Biologi päätti jatkoviljellä tähän päivään ja siinä kävi ilmi että toinen oli pysähtynyt, mutta toinen tuplasi solunsa normaalisti. Eli täytyy kiittää biologia päätöksestään!

Tämä siis ei ois voinut paremmin mennä koska mä olin eilen vielä aika heikossa kunnossa kotona jonkun vatsataudin/ruokamyrkytyksen jäljiltä. Klinikalla on tapa, että siirtopäivänä soitetaan vaan jos on huonoja uutisia ja eilen aamulla kun puhelin soi olin vielä edellisen päivän/yön vatsamöyhennyksen jäljiltä niin huonossa hapessa, että mielessäni mietin "ihan sama vaikka kuolivat sulatukseen, eipähän tarvi liikkuu sängystä mihinkään", no onneks oli näin sitten kuitenkin :D
JA kaiken lisäksi biologi siinä mun henkilötietoja tarkistaessa mainitsi, että mulla on vielä se yksi jatkoviljelty ja pariin otteeseen uudelleen pakastettu, eli se blasto on sittenkin hengissä! lääkärit koko ajan tässä puhunut että kaksi alkiota pakkasessa, vaikka ollutkin kolme.

Jotenkin pitkästä aikaa sellanen välinpitämätön fiilis vaihtui ihan kivaksi fiilikseksi ja mietin, että pitäisikö kokeilla positiivista asennetta tällä kertaa - unohtaa se taikauskoisuus ja itsesuojeluvaisto hetkeksi ja vain yrittää olla niin positiivinen tämän suhteen kun mahdollista. Että jos vaikka ei sinne yksityiselle tarviskaan mennä! koska ei se tässä konkurssissa enää mitään tee jos vähän annan itseni toivoa ja iloita vaikka lopuksi pettyisin taas.

Eli näillä mennään ja toivottelen teille kaikille ihanille vertaistuki-ihmisilleni aivan ihanaa ja aurinkoista vappua :heart: :heart:
 
Nimi # yritys aloitettu # monesko lapsi # syy # hoidot:

ananias # 2011 # ensimmäinen
Bonniemoi # 1/2011 # ensimmäinen # PCOS
Cafe Latte # 2010 # 1. yhteinen # selittämätön
Ellae # toinen # siittiöt
epplu # 8/2011 #toista yritetään (eka luomu) # selittämätön#
EukkoI # 11/2012 # ensimmäinen # siittiöt/tutkimatta
Fibbis # 01/2014 # ensimmäinen # selittämätön (ikä)
flow^ # 6/13 #ensimmäinen # pco, selittämätön
Haave79 # 2/2012# ensimmäinen #selittäm./endo?
hannuliini# 8/11# ensimmäinen # pco+endo
Havina # 02/2013 # esikoinen toiveissa # siittiöt
Hedelmiina # 2014 # ensimmäinen # ovulaatio+siittiöt
Henrietta # 8/12 # ensimmäinen # siittiöt
Hilippa # 3/2013 # 1. yhteinen # siittiöt
ilo2010 # kesä 2012 # toinen # PCO
-jennica- # 9/2012 # ensimmäinen # endo
Jännää#1/2015#ensimmäinen#selittämätön
Kaisla78 # 01/2013 # esikoinen # siittiöt
Lauriska # 10/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Läiti #09/2011 #toinen # PCO
Liljeby # 6/2013# ensimmäinen # lievä endo poistettu, selittämätön
Mandala # esikoinen toiveissa # johtimet poistettu
Misericordia # n.2v # 2.yht (3. miehelle) # selittämätön, vähän endoa
Nenna81 # 3/2013 # 3 (1. yhteinen) # munajohtimien tuhoutuminen
patsuli # 2010 # ensimmäinen # endo+siittiöt
Retikka # 2012 # ensimmäinen # siittiöt
RiiMini # 2/14 # 2.lapsi # pco ja huonot munasolut
Saaga76 # 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön
Sarah85 # 11/2006 # 2. lapsi (2km) # selittämätön
Sofi12 1/2013 # 2. yhteinen # endo, johtimet poistettu
Tintti_76 # 6/12 # 1. lapsi # huonot munasolut
Timjami77 # 7/13 # 2. oma (3. miehelle) # selittämätön
Untuvikko80 # 1/2010 # ensimmäinen # selittämätön, kiinnikkeet
Vilijonkka_ # 7/2012 # ensimmäinen # pco-tyyppiset munasarjat + siittiöt
-es- # 03/2011 # ensimmäinen # siittiöiden huono liikkuvuus
kop kop # 2009 # toinen # vähäiset/huonot siittiöt
empuska # ensimmäinen # selittämätön

Meneillään tai tulossa olevat hoidot ja lääkitys:

Huhtikuu
Piikit ja punktiot:
-es- 1.ICSI

PAS:
Retikka 2. ICSI:n 1.PAS Luonnolliseen kiertoon
Vilijonkka 1.IVF/ICSI 1.PAS Hormonaaliseen kiertoon

Toukokuu
Piikit ja punktiot:
Hilippa 2. ICSI touko-kesäkuussa. Suprecur, Menopur, Pregnyl
Liljeby 1. IVF Gonal-f, Orgalutran

PAS:
Jännää 1.IVF 1.PAS lääkkeellinen kierto

Piinailijat: :snotty:

Mandala 1.IVF/5.PAS - lääkkeellinen - verikokeen tulos 13.5.
-es- 1.ICSI - testipäivä 8.5.


Plussanneet: :heart:
Heinäkuu 2014

Ricardina 1.IVF tuoresiirto (km)
Elokuu 2014
Läiti 1.IVF tuoresiirto (ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto
Syyskuu 2014
ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto (geneettinen keskeytys 22+3)
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto
Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto (km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS
Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS (kkm 11+6)
Astrea 1.ICSI tuoresiirto
Joulukuu 2014
Mari32 3. IVF tuoresiirto (geneettinen keskeytys)
Kaisla78 1. ICSI tuoresiirto (km)
Henrietta 1. ICSI 3. PAS (km)
Hiippis81 1. IVF/ICSI 1. PAS
Tammikuu 2015
Deja 1.IVF 2.PAS (kkm rv15)
Helmikuu 2015
EukkoI 1.ICSI 1.PAS (ei tuoresiirtoa, 2 alkion PAS)
Hedelmiina 1.IVF
RiiMini 5.ICSI (kemiallinen raskaus) hCG 17/PP14
Hertta2015 1.ÍVF 1.PAS
Tuutunen80 2.IVF
Maaliskuu 2015
Zoona 2.IVF
Viiva84 2.IVF
Fibbis 3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta 2.ICSI (km/kkm?)
Havina 2.ICSI
Läiti 1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015

Saga76 1.IVF 2.PAS
Riimini 5.ICSI/1.PAS

Päivityspyynnöt punaisella tai jos muokkaat itse, käytä "lainaa"-toimintoa, säilyttääksesi listan muotoilut. Poista viestistä QUOTE-merkinnät hakasulkeineen alusta ja lopusta ennen uuden listan postaamista.
 
Viimeksi muokattu:
Kävin tällä viikolla klinikalla varhaisultrassa jossa koettiin melkoinen yllätys. Viiden päivän ikäinen pakastealkio oli vielä kohdussa jakautunut identtisiksi! Mutta.... Toisella näkyi syke, toisella ei. Lääkäri oli myös hyvin yllättynyt että näin on käynyt ja varmisti vielä toiselta lääkäriltä että voihan se olla mahdollista että alkio jakautuu vielä noin myöhään kahdeksi. Harvinaista, mutta mahdollista. Menen parin viikon kuluttua uudestaan että katsotaan mikä on tilanne. Sellasta lisäjännitystä nyt tähän tuli. Toivottavasto selviävät. Alkioit olivat kooltaan noin viikkoa pienempiä kun piti. Eli hitaasti kasvaneet.
 
Pikapaniikkipäivitys/-kysymys omasta navasta: Nyt kp25/pp6/punktiosta 11pvää. Testi nega, rusehtava vuoto ja menkkakivut alkoi tänään iltapäivällä. Pari pikkuhousunsuojallista tullut. Ilman särkkäriä pärjään. Lutinus aamuin illoin käytössä. Normi kierto 25-27. Toivoa vielä? Blasto siis siirretty. Meidän ekasta inssilapsesta vuodin rv5-10 toooodella runsaasti. Viime syksyn keskenmeno alkoi niukalla vuodolla saman tien, kun testi näytti plussaa. Pitäis nyt uudessa kierrossa alottaa kp2 letrozol passia varten, mutta mistäs tiiän onko tää menkkoja vai muuta.. taitaa tulla oottelua/taukokierto :( Ja tottakai vkl/pyhä nyt.

Mandala:Enpäs tiennyt, että alkioita voi vielä uudelleen jatkoviljellä, sulatella ja pakastella?? Ihmeellistä tuo nykytekniikka!!

Saaga76: Ihme! :) Peukut pystyssä!

En saa tekstin väriä vaihdettua, mutta korjauspyyntö: meillä siis yksi lapsi ennestään.
 
Onko kellään laitettu irroituspiikkinä sekä Ovitrelle että Gonal F? Lääkäri ajatteli että ehkä jotkut kypsyisivät toisella ja jotkut toisella ja saataisiin enemmän kerättyä. Mut se kiinnittyminen on se oikea ongelma...
 
Täällä pyörähti vihdoin ensimmäinen IVF käyntiin lyhkäsellä kaavalla. Jos joku osaa päivittää niiin minut voisi laittaa toukokuun hoidoissa oleviin. Hoito siirtyi pidentyneiden kiertojen vuoksi tähän, mutta nyt siis se on menoa. Punktio on varmaan toukokuun puolivälin jälkeen.
Liljeby 1. IVF Gonal-F, Orgalutran
 
Saaga76, kuulostaa hyvin samanlaiselta miten mullakin oli, 5 pv blasto jakautui identtisiks.. varhais uä:ssä 7+5 kasvu oli 4 pv jäljessä, muuten syke ja kaikki ok (toista alkioo ei tuolloin vielä huomattu, näkyy kuvissa kylläkin vaaleena taustalla). Suunnilleen viikko tuosta ja kummankin kasvu oli loppunu. Mutta toivottavasti sun raskaudella ois onnellinen loppu!

Timjami77 :hug: ;( täällä kans melkonen tappiomieliala ollu viime päivät, mutta sen 5. ivf:n aattelin jaksaa vaikka väkisin joskus kesätauon jälkeen.. "pakko" kai kun kuitenkin kelasta vielä korvauksia 1 hoidosta ja lääkekattokin täys. Se yks blasto yritettäs siirtää kesäkuun luonnon kiertoon.
Aattelin että yrittäsin kinuta nyt sitä jotakin DHEAta seuraavaan hoitoon, mikä joillain on parantanu soluja, ompahan sekin sitten kokeiltu.
 
  • Tykkää
Reactions: Timjami77
[BTimjami[/B] voi harmin paikka :( :hug: onko sulla mitä tukilääkkeitä ollut kiinnittymiseen, onko vielä mitään kokeiltavaa siinä suhteessa?

kop kop tsemppiä, sinullahan siellä on piinaa oikein riittämiin :hug:

Saagalle tsemppiä myös, toivottavasti päättyy parhaimman päin!

Eipä täällä muuta kuin voi herran juugels, nyt tiedän mitä kunnon tissikipu on!! lutinuksesta kun ei tullut koskaan mitään havaittavia oireita, niin nää luget on kyllä ihan omaa luokkaa tässä tissiosastolla |O
 
Te jotka ootte tyksissä ivf-hoidossa ja miksei muissakin paikoissa olevat. Mulla olis yks kysymys johon tarviin apua, soittelin viime viikolla niistä labravastauksista ja se hoitsu sanos et ivf jono menee tällä hetkellä lokakuuhun alkaako se jonotus siitä hetkestä ku tehdään se päätös et siirrytään koeputkihoitoon vai alkaa jonotus suunnittelu käynnin jälkeen? Meidän ivf hoito päätös on tehty laparaskopian jälkeen kun paljastus et mulla on endoa, tulee vähän sellainen olo et koko operaatio on ollut turha jos joudutaan loppuvuoteen asti odottamaan..
 

Yhteistyössä