IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Blu
Joo ultra eilen. Siirtopäivä maanantaina ja luget alkoi tänään. Pakkasessa siis kaksi kuusipäiväistä. 3ab ja 3bb. Osaako kukaan kertoa noista laaduista jotain. Viimeksihän siirrettiin täydellinen 4aa, joka ei tarttunut.
 
@odotuksenodotus näinhän se on, vaihtelua on näköjään jonkin verran hoitokaavoissa. Mulle oli nyt tullut Digihoitopolulle ohjeet siihen lääkkeelliseen kiertoon, Progynovalla näköjään lähdetään liikkeelle ja siihen tulee lisäksi sitten Lugesteron (joka mulla ois ollut keltarauhashormoni-lääkkeenä muutoinkin). On vähän muistamista, kun molemmat pitää ottaa kolme kertaa vuorokaudessa :eek:

@Blu hyvä että pääsette siirtoon! Noista alkioiden luokituksista en kyllä tiedä mitään itsekään, meille ei ole kerrottu ollenkaan, minkälaatuisia alkioita siellä pakkasessa on. Toivottavasti teillä nyt kuitenkin tärppäisi :)
 
@Tuutikki84 Otin omat lääkkeeni (Progynova ja Lutinus) aina samoihin kellonaikoihin niin äkkiä siitä tuli rutiini eikä montaa kertaa meinannut unohtua. Vähän kyllä ärsytti herätä puoli neljältä - joka siis on mun arkiherätys aamuvuoroina - myös vapaapäivisin, mutta mitäpä sitä ei tekisi tällaisen asian eteen... Mutta siis käsittääkseni ei ole niin tarkkaa, että ne lääkkeet pitäisi ottaa just kahdeksan tunnin välein, halusin vain pelata varman päälle.
 
  • Tykkää
Reactions: Tuutikki84
Minäkin tulin nyt kirjoittelemaan tänne puolelle tuolta ”Haaveena vauva 2020”-ketjusta.

Yksityisellä olen käynyt alkututkimuksissa, joissa todettu ovulaatio ja kierto on normaaleiksi, mutta AMH lähellä alarajaa ja FSH tosi korkealla: 38. Ikää on jo lähemmäs 40, miehellä vähän yli. Gyne ehdotti suoraan luovutettujen munasolujen mahdollisuutta ainoana vaihtoehtona. ”Koska FSH-arvo on hyvin korkea, ovat mahdollisuudet raskauteen omilla munasoluilla olemattomat tai lähes olemattomat.”.
Tämä on kyllä vain yhden gynekologin mielipide ja ajattelin ottaa asiasta paremmin itse selvää. Ja ollaan jonossa kunnalliselle, mutta ensimmäistä käyntiä edelleen odotellaan.

Onko täällä muita jotka yrittävät ivf:llä samassa tilanteessa, vähillä munasoluilla, joiden laatukin on todennäköisesti jo heikko? Kuinka monta follia on minimi, että pääsee ivf:ää kokeilemaan? Minulla folleja näkyi yhdessä kierrossa vain 1+2 tai kolme, mutta alle 5 yhteensä (!). Samalla vahvistui, että ovulaatio todella tapahtuu ja limakalvo on tarpeeksi paksu ja kolmikerroksinen. Vaikka tämä tilanne vaikuttaa ihan toivottomalta, niin en haluaisi luovuttaa jo ennen kuin olen edes päässyt hoitoihin. Haluamme oman lapsen. Sen ihan ensimmäisen. Viimeisimmällä luomukierrolla tuntui että olisi jo jotain kiinnittynyt, mutta ei kuitenkaan tullut edes haaleaa plussaa. Niin lähellä, mutta niin mahdotonta, että välillä ihan sydäntä raastaa.
 
Minäkin tulin nyt kirjoittelemaan tänne puolelle tuolta ”Haaveena vauva 2020”-ketjusta.

Yksityisellä olen käynyt alkututkimuksissa, joissa todettu ovulaatio ja kierto on normaaleiksi, mutta AMH lähellä alarajaa ja FSH tosi korkealla: 38. Ikää on jo lähemmäs 40, miehellä vähän yli. Gyne ehdotti suoraan luovutettujen munasolujen mahdollisuutta ainoana vaihtoehtona. ”Koska FSH-arvo on hyvin korkea, ovat mahdollisuudet raskauteen omilla munasoluilla olemattomat tai lähes olemattomat.”.
Tämä on kyllä vain yhden gynekologin mielipide ja ajattelin ottaa asiasta paremmin itse selvää. Ja ollaan jonossa kunnalliselle, mutta ensimmäistä käyntiä edelleen odotellaan.

Onko täällä muita jotka yrittävät ivf:llä samassa tilanteessa, vähillä munasoluilla, joiden laatukin on todennäköisesti jo heikko? Kuinka monta follia on minimi, että pääsee ivf:ää kokeilemaan? Minulla folleja näkyi yhdessä kierrossa vain 1+2 tai kolme, mutta alle 5 yhteensä (!). Samalla vahvistui, että ovulaatio todella tapahtuu ja limakalvo on tarpeeksi paksu ja kolmikerroksinen. Vaikka tämä tilanne vaikuttaa ihan toivottomalta, niin en haluaisi luovuttaa jo ennen kuin olen edes päässyt hoitoihin. Haluamme oman lapsen. Sen ihan ensimmäisen. Viimeisimmällä luomukierrolla tuntui että olisi jo jotain kiinnittynyt, mutta ei kuitenkaan tullut edes haaleaa plussaa. Niin lähellä, mutta niin mahdotonta, että välillä ihan sydäntä raastaa.
Mulla ei oo sama tilanne mutta ajattelin kuitenkin sanoa että sinuna kävisin vielä hakemassa toisen lääkärin mielipiteen. Ja ihan yksityisen lapsettomuuteen erikoistuneen klinikan lääkärin. Et sanonut oliko aiempi mielipide mistä? Ja jos hänen mielestään kannattaa kokeilla omilla soluilla vielä niin lähtisin heti yksityisen ivf:ään kun valitettavasti julkisella kestää ja silti lopputulema voi olla etteivät edes hoida noilla arvoilla. Eli sitten oisit turhaan odottanut ja tuhlannut kalliita kuukausia turhan takia. Julkisen jonosta sun ei kuitenkaan tarvi poistua vaikka yksityisellä käviskin. Tsemppiä raskaaseen tilanteeseen! ❤
 
@Tuutikki84 kommentoin myös että mun mielestä lääkkeellinen siirto on päinvastoin tosi hyvä juuri aikataulutuksen suhteen. Jos ei limis kasva tarpeeksi-jatketaan vielä pari päivää. Jos siirto osuisi vkolopulle-siirretään sen yli. Jos alkio ei selviä sulatuksesta-sulatetaan toinen tänään ja siirretään huomenna. Nää on mulle ollut ainakin tosi iso plussa.

Miinuksena että lääkkeitä pitää käyttää paljon ja kauan, ja niihin menee paljon rahaa. Erityisesti lugesteron on todella kallis lääke. Että kelan katto tulee kyllä äkkiä käyntiin.

Mulla on tullut pari kertaa Zumenonista (estradioli) migreeni aluksi, mutta sitten helpottanut. Vissiin joillekin luget tekee "raskausoireita" ja onhan ne ällöjä limalölleröitä.

Mutta silti tykkään kyllä lääkkeellisestä siirrosta (mulle tehty 5). Mulla ei ole ovulaatiota joten synarelaa tms. munisten alasajoa ei oo tarvinnut tehdä.
 
  • Tykkää
Reactions: Tuutikki84
@PumpuliNumpuli Mä lähdin vuosi sitten hoitoihin ihan samanlaisesta tilanteesta, taisi olla tuo FSH-lukemakin kokolailla sama. IVF:ää omilla soluilla kannatti lääkärin mukaan yrittää huonoista mahdollisuuksista huolimatta, sillä "koskaan ei voi tietää", mutta ei siitä mitään tullut ja nyt ollaan lahjasolujonossa. Vaihdettiin välissä klinikkaa ja uusi lääkäri oli aika vahvasti sitä mieltä, ettei enää kannata haaskata omasoluhoitoihin aikaa tai rahaa. Rahaa meni hukkaan hirveästi, mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen, että tuli kuitenkin kokeiltua, ei tarvitse jossitella. Missä olet hoidossa?
 
Hei, ehkä tyhmä kyssäri, ja olisi varmaan pitänyt esittää alunperin lääkärille, mutta olin niin tohkeissani jo siitä, että lääkäri päätti kokeilla jotain muuta lääkitystä kuin kahdella ekalla minun mielestäni munasolumääräisesti heikohkolla kierroksella. (Ekalla yksikään ei myöskään hedelmöittynyt) Ja siis että ylipäätään haluaa vielä tehdä 44-vuotiaalle omilla soluilla hoitoja (y)

Olen nyt aloittamassa hoitokierroksen huomenna kp 21 Zumenonilla, ja mieleen pälähti, että mitä jos olisikin käynyt mieletön mäihä ja luomuna olisi tärpännyt, niin mitähän ylimääräinen estradioli tekisi siinä tapauksessa raskaudelle? (n)

Minulla on joka tapauksessa kotona yksi herkkä digitaalinen testi, jota olen säästellyt sitä varten jos liuskatestillä tulisi jotain heikon plussan tapausta. Mutta näkyisikö siinä mitään? Vai kantseisko mennä suosiolla verikokeeseen privaattiin huomenna aamulla? Ja näkyisikö siinäkään mitään? Ja jos näkyisi, niin mitä sitten?

Kehtaako tällaisesta soittaa Terveysneuvontaan? Ja tietääkö ne?
Meillä on työterkkarin puolesta 24/7 lääkäri-chat, mutta en millään haluaisi sieltä kysyä, eikä nekään vältsyyn tiedä.

Onko kellään tietoa/kokemusta vastaavasta? :)
 
@Emmelie75 Mulle lääkäri sanonut kahdella eri kerralla että estrogeeni ei haittaa vaikka olisikin tullut juuri luomuna raskaaksi. Jos tuo estradioli on estrogeeniä niin ei varmaan sitten haittaa. Tosin se lääkäri olisi ollut luotettavampi lähde vastaamaan kuin minä :D
Kiitos nopeasta vastauksestasi @Ellinoora38 ! :love:
Estradioli on nimenomaan estrogeeniä, jäi mainitsematta kirjoituksessani.
Luotan tähän toisen käden asiantuntija-arvioosi :)
Jos sattuisin plussaamaan, niin sitten käännyn myös lääkärin puoleen (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Ellinoora38
@Pinnii Oli ihan tavallisen yksityisen lääkäriaseman gyne, joka minulle tuon sanoi, ettei kannata omilla yrittää kun mahdollisuus mahdottoman pieni. Hän on kyllä myös lapsettomuuteen erikoistuneen klinikan gyne, joten siksi hänellä oli ehkä vakuuttavampaa tietoa. Kiitos rohkaisusta, kokeilen vielä kysellä, vaikka pieni epätoivo on jo päällä. (y)

@Florie Kuinka monta munasolua sulta saatiin yleensä kerralla ja minkä laatuisia ne oli? Minulle gyne sanoi, että jos on vain muutama per kierto, niin se on ihan liian vähän ja luomuyrityskin on parempi kuin hukkaan mennyt ivf-hoito. Joten sikäli olen samoilla linjoilla. Joku kertoi että oli saatu lisättyä follien määrää lääkkeellisesti, mutta silloin FSH on ollut vasta ylärajoilla. Jos on niin korkea kuin mulla, niin kroppa ei välttämättä vastaa hormonihoitoonkaan enää, jos oikein käsitin? Ja miten rankkaa tuollainen on sitten keholle? Tämä on vielä vähän uusi juttu mulle ja asioissa on paljon uutta mietittävää.

Tiedättekö millaiset jonot lahjasoluhoidoissa on kunnallisen puolella? Vaikuttaako se mitenkään jonoihin millä alueella asuu vai onko ns. koko maa samassa jonossa?
 
Hei muutama kysymys! Punkteerataanko follit siis yleensä ovulaatiopäivänä? Montako päivää sen jälkeen tehdään sitten alkionsiirto? Entäpä jos alkio siirretään pakkasesta, siirretäänkö se ovulaatiopäivänä vai sen jälkeen?
 
Hei muutama kysymys! Punkteerataanko follit siis yleensä ovulaatiopäivänä? Montako päivää sen jälkeen tehdään sitten alkionsiirto? Entäpä jos alkio siirretään pakkasesta, siirretäänkö se ovulaatiopäivänä vai sen jälkeen?
Laskennallisesti ovulaatio päivänä vai? Se taitaa riippua ihan siitä miten follit kasvaa. Eli ihan follien koon perusteella mennään.
Alkion siirto meidän polilla tehdään yleensä 3 tai 5 päiväsillä, mulla oli 2 päiväinen (pyhät tuli vastaan).
Pakastealkionsiirrossa lasketaan sen alkion iän mukaan, eli 3 päiväinen 3 päivää ovulaation jälkeen jne. (olen huomannut että joissain siirretään 3 päivää ovis plussasta ja joissa dpo3).
 
  • Tykkää
Reactions: Mohan
@PumpuliNumpuli Ensimmäinen hoito keskeytettiin kun ei kasvanut oikein mitään, toinen koska kierto oli mennyt ihan sekaisin ja olin aloittanut väärästä kohtaa. Kolmannessa näkyi ensin muistaakseni 5 tai 6 follia, mutta ne alkoivat kadota jonnekin ja lopulta vain yksi punktoitiin; hedelmöittyi muttei selvinnyt pakkasesta. Välissä oli myös yksi inseminaatio aikataulusyistä, silloin oli kaksi hyvänkokoista follia mutta ilmeisesti vain laatu surkea. ESöin myös useamman kuukauden DHEA:ta, mutta eipä siitä ollut merkittävää iloa.

Mulla oli lääkitys ihan tapissa. Ensimmäisellä yrityksellä tuli hirveät vaihdevuosioireet, kaksi jälkimmäistä oli fyysisesti helpompia – vaikea sanoa, johtuiko mielialojen heittely lääkityksestä vai tilanteesta. Oli kuitenkin selvää, että jarrulääke, jota klinikka käytti, ei sopinut ja tuli kaikkia ihmeellisiä välivuotoja ja muita. Aika rankka yritys tuo oli, ja vaikka harmittaakin ettei onnistunut, stressaa ainakin tämä lahjasolujen odottaminen huomattavasti vähemmän.
 
@Florie Luulen ja pelkään että mulla kävisi aika samalla tavalla kuin sulla noiden omasoluhoitojen kanssa. DHEA:ta kokeiltiin mulle joskun vuosia sitten, mutta siitä tuli muistaakseni reilun kuukauden käytön jälkeen tosi kovat kivut. Muistatko millä annoksella sulla se DHEA oli ja miten sen oli tarkoitus vaikuttaa?
 
@Silmu75 varmasti kätevintä ottaa ne lääkkeet yhtä aikaa. Vaikeuksia mulle tulee tuottamaan ehkä se, että teen vuorotyötä ja päivärytmi vaihtelee jonkin verran... pitää varmaan vaan päättää joku tietty aika milloin sen lääkkeen ottaa, vaikka sitten töissä :sneaky:

@MyMa mulla on migreenitaipumusta, siksi vähän jännittää että saankohan migreenin niistä lääkkeistä itsekin. Mutta kuulostaa kyllä muuten aika helpolta. Tuntuu jo siltä, että miksei voitu heti lähteä tuohon lääkkeelliseen kiertoon tekemään sitä alkionsiirtoa... ei olisi käynyt näin että kaksi kertaa jää väliin. Helpotus on varsinkin tuo, ettei aikataulun kanssa ole niin tarkkaa!

Tiedättekö millaiset jonot lahjasoluhoidoissa on kunnallisen puolella? Vaikuttaako se mitenkään jonoihin millä alueella asuu vai onko ns. koko maa samassa jonossa?
Se riippuu asuinpaikasta, minkä sairaanhoitopiirin alueella niitä hoitoja saa, eli samanlailla kuin muissakin lapsettomuushoidoissa. Tähän mennessä ilmeisesti vain HUSin ja Taysin alueella on käynnistetty ne hoidot, muiden sairaanhoitopiirien ois tarkotus aloittaa myöhemmin. (Löysin tiedon https://sateenkaariperheet.fi/uutiset/tilannekatsaus-sateenkaariperheiden-lapsettomuushoitojen-kaynnistaminen-julkisilla-klinikoilla/)