IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Kiitokset shelterme, Siida, mamido, adelmiina ja lullaby ja muutkin asiaan kantaa ottaneet, ootte ehkä maailman paras tuki ja turva tän kaiken keskellä <3

AJ, olen niin hirvittävän pahoillani, ei ole sanoja :cry:

Päädyttiin nyt sitten siihen blastoviljelyyn, kun kerran ollaan sillä kakspäiväsellä kokeiltu eikä onnistunut. Tänään sain tiedon klinikalta, että KAIKKI 11 lähtivät jakautumaan normaalisti! Ei siis yhtään edes hitaasti jakautuvaa toistaiseksi! :eek::eek::eek: Ihan epätodellinen fiilis, mutta en osaa kyllä oikeastaan iloita, kun aiempi epäonnistuminen kummittelee vielä niin vahvasti mielessä. Pelko siitä, että kaikki menee kuitenkin vielä pieleen, on ihan järkyttävän vahva, vaikka järjellä ajateltuna tilannehan näyttää enemmän kuin hyvältä. Ja tuntuu kurjalta olla niin negatiivinen, kun monilla on paljon huonompia saaliita. Tuntuu vaan että jos sallin itselleni pienimmänkään toivonmurun, tulee epäonnistumisen tuoma pudotus murskaamaan mut lopullisesti.

Itse haluaisin pistää vaikka pari huomenna (3pv) pakkaseen ja viljellä loput viisipäiväsiks jos on huomisen jälkeen vielä paljon alkioita jäljellä, mutta ei taida klinikka siihen suostua. En tajua miksi siellä ollaan niin ehdottomia sen kanssa että se tasan tarkkaan vain joko 2- tai 5-päivänen joka siirretään, ja että vain 5-päiväsiä pakastetaan. Jotenkin tuntuu aika vanhanaikaiselta. Hermoja raastaa myös se, että nelipäiväisiä ei tarkasteta ollenkaan, klinikalta sanoivat että alkioiden kehitys voi muuten "häiriintyä" jos niitä yhtenään tarkastellaan. o_O
 
Ai niin, jos joku jaksaa päivitellä (en tällä masiinalla uskalla etten sotke), niin meidät on nyt siirretty kategoriaan selittämätön, koska miehen sperma-arvot on edelliset 4 näytettä olleet hyvin lähellä normaalia, ja mun luteaalivaihe on saatu progesteronihoidolla pidennettyä normaaliksi, eli marrasmai #2015 #1 #selittämätön #2.ICSI
 
shelterme ihanat viivat sulla. ONNEA :). Toivottavasti pysyy ja kaikki menee hyvin. Kyllä täällä saa iloita onnistumista, se luo toivoa meille muillekin.

marrasmai VAU, onpas hyvä tilanne. Saa nähdä miten paljon saatte vielä pakkaseen (ja kyllä sä voit vähän iloita, ei se tulosta muuta).

AJ voi v***u, kyllä elämä on epäreilu!! Jaksamisia teille.

(.) Täällä hyperin oireet parantuneet kokonaan, JEE :).
Plussaa tästä ei enää tuu, mutta saapa ainakin vielä nämä muutamat hoitokilot pois ennen PASsia. Ja meillähän on tosiaan 8 alkiota pakkasessa, että sinänsä tilanne hyvä.
Kalliiksi tulee nämä hoidot näin julkisellakin, kun oli pakko varata lohdutusmatka kuun vaihteeseen kaverin kanssa ;). Saapa ajatukisia vähän jonnekin muualle. Ja hainpas pokkana yhtä lähes mahdotonta työpaikkaakin, saa nähdä pääsenkö haastetteluun.

Aurinkoista syysviikonlopunjatkoa. Mä otan koiran kainaloon ja vietän leffailtaa, kun mies lähti kulkuun.
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne ja love-
AdeliinaJosefiina voi p! :cry: otan osaa ja paljon voimia, vaikkei se varmasti auta.. :(

marrasmai peukut pystyssä et kaikki jaksais! (y) meillä silloin kasvateltiin 5 alkioo, niistä yksi kuukahti matkalla. Mut nää kun on niin yksiööllisiä (n) ja alla siis 3 siirtoa 3pvn alkioilla kaikista nega ja sitten yksi blasto siirrettiin keväällä ja siitäkin nega. Pakkasessa odottaa vielä se 3 blastoa jos joskus siirtoon vielä pääsen..

Domi tervetuloa takaisin tänne syksyyn ja tsemppiä tulevaan punktioon! (y)

Vilijonkka_ hienoa että oot parantunut! Mut jos se plussa sieltä vielä? Vai onko aivan täysin mahdottomuus?:unsure: Rentouduhan sitten reissussa ja nollaa vähän ajatuksia! :)

Täällä omalainen "piina" päällä, siirtoonhan ei päästy mutta juilintaa ym löytyy oviksen jälkeen.. en usko et tästä mitään on tullakseen mutta onpahan jotain tekemistä seuraavaa kiertoa odotellessa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Siida ja marrasmai
Hienoa marrasmai! Mahtavaa (y)

Moni on täällä pohtinut tuota, että jos antaa itselleen luvan positiiviseen ajatteluun niin aina tulee joku juttu mikä tyrmää sen. Siskolle tätä asiaa juuri kuvailin sillä, että olo on kun sillä myyrällä pelissä, jossa niitä hakataan kumivasaralla heti kun nousee kolostaan.
Kuluva viikko on ollut juurikin tähän kuvaukseen sopiva. Kurkku on itellä ollut kipeä jo useamman päivän ja tänään on ollut todella flunssainen olo :cool: Autossa piti tänään ensimmäisen kerran miettiä, että mihin pysätyä oksentamaan kun huono olo tuli niin voimakkaana :sick:
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
Kova kiire, joten nyt tosi pikainen omanapa ja kyssäri: muistin et mulla ois ollu vielä "tavallinen" testi kotona, mut ei ollukkaan ni päätin tehdä digin. Oon sitä säästäny. Digiin tuli raskaana 1-2. Josta tulikin mieleeni, että miten raskausviikot lasketaan kun on ivf? Täällä tänän aamun oireena ihan järkyttävän kipeet rinnat! Yöpaita ku koskee ni sattuu. Yöllä napostellu viinirypäleitä ja keksejä kun pahanteko on niin voimakas. Mies nauraa mun doggy bag-ratkaisua ku pakkasin illalla eväitä alakerrassa yöpöydälle ettei tarvi lähtee yöllä alakertaan syömään.
 
Alkionsiirto on 2+0 ja muistaakseni siihen päälle alkion ikä. Mulla kyllä laskettiin normaalisti menkoista kun siirto tehtiin ihan koulukirjaesimerkillisesti kierron oikeaan vaiheeseen. Eikä mulla vaihdettu LA:ta koskaan.

Digiä ei kyllä kannata pitää tarkkana viikkojen kertojana, nekin kuitenkin vain pissalla värjää liuskoja niinku perus liuskatestit. Eli vaikka näyttöön tulee numeroita niin nekin perustuu digin sisällä olevien liuskojen viivojen tummuuteen. Kerron siis vain, jos haluat viikkojen nousua seurata digeillä niinku minäkin aiemmin ja moni muu. Mutta varsinkin sitä 3+ tulosta jahdatessa monelle (mulle myös) tulee hurja stressi jos ei viikot nouse ns normaalisti. Liuskatestien vahvuuden seuraaminen on ehkä jopa parempi valinta, näin itse päättelin. Ja kun saa tasavahvaa tai ainakin rv6 aikaan kannattaa lopettaa testaus koska liuskatestitkään ei hurjan isoja hCG määriä oikein ymmärrä enää ja tulokset voi olla mitä sattuu.
 
Domi ja joku kuka päivittää listaa? Ei tää kemiallinen ole, kemiallinen ei anna viikon ajan positiivista testiä ja nosta hcg:tä noin paljon. Ja mulla ei vieläkään ole vuoto alkanut eli ei tod kyse kemiallisesta, jos viittitte korjata.

Vissiin täytyy huonenna varata aikaa lääkäriin ja käydä hakee jotsin pillereitä millä vuoto alkaa, vai kauanko sitä voi odotella?? Tää on kyllä superoutoa edelleen. Mielummin olisin ottanut sen keskenmenon että alkaa vaan vuotaa heti ekana.
 
Lämpimät onnittelut plussasta, shelterme! :)

Adelmiinalle ja Vilijonkalle pahoittelut negoista. Lohdutusmatka tähän saumaan on varmasti hyvä veto! (y)

AJ, olen todella pahoillani. Ikävää sekin, että joudut edelleen vuotoa odottelemaan. :( Minä päivittelin tuon kemiallisen listoille sen enempiä miettimättä, lähinnä siksi että lääketieteellisessä mielessä (bio)kemialliseksi katsotaan raskaudet, jotka on voitu todentaa "vain" verikokeesta (eli kemiallisesti) eikä vielä ultraamalla. Mutta ei siis _todellakaan_ ollut tarkoitus mitenkään "vähätellä" kokemaasi tms., olen tosi pahoillani jos koit niin. Korjataan ilman muuta listoille km.

Marrasmai, onnittelut todella upeasta alkiosaaliista! :) Vaikka pitkässä viljelyssä usein vähän katoa tuleekin, niin aivan varmasti saatte tuosta porukasta ison joukon hyviä blastoja pakkaseen!

Tuota pitkää/lyhyttä viljelyä voisin vielä lyhyesti kommentoida, vaikka täällä onkin jo tullut tosi hyviä kommentteja aiheesta. Itse olin aiemmin tosi vahvasti lyhyen viljelyn kannalla, osin siksi että meillä alkioita on aina tullut vähän enkä olisi halunnut riskeerata mitään. No, nykyisellä klinikalla sitten lääkärini sai pääni kääntymään puhumalla niin vakuuttavasti pitkän viljelyn eduista - mm. siitä, että vasta blastona kohtuun siirretyillä alkioilla olisi paremmat edellytykset kiinnittyä. Mutta mutta, en nyt edelleenkään ole ihan vakuuttunut asiasta, sillä kyllä ainakin täällä tuntuu onnistumisia (ja epäonnistumisia) tulevan ihan tasaisesti eri ikäisillä alkioilla. Mulle itselleni on nyt siirretty yksi 2-päiväinen, yksi 3-päiväinen ja yksi 5-päiväinen, ja kaikista tullut nega. Että ota näistä nyt sitten selvää... :rolleyes:

EDIT: Reuna, jos vielä käyt täällä niin kertoisitko, monipäiväinen alkio sulle siirrettiin, jotta saadaan tiedot listoille? :)
 
Viimeksi muokattu:
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 # 2. # 2.ICSI/2.PAS
Adelmiina_ #2012 #1. # vähän endoa/tuhoutunut johdin # 2.IVF/8.PAS
Bridge # 5/15 # 1. # matala AMH, ikä # 4.IVF/ICSI
Darni73 # 9/12 #1. yht # simpat # 4.ICSI/1.PAS
Deseo # 2015 # 2. #selitt. # 2.IVF/ICSI
Domi # 4/12 #1. # selittämätön # 3.IVF/ICSI
Hipsunpöpsy #11/11 #2.# helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako #2015 # 1.# siittiöt # 2.ICSI
Ilo2010 # 06/12 # 2. # selittämätön # 3.IVF
Karhuemo75 # 2013 # 2. # johtimet tukossa # 2.IVF/4.PAS
Kerttu80 #11/14 # 2. # selit.#1.IVF
Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#3.ICSI
love- #2014 # 1. # siittiöt # 1.ICSI/4.PAS
marrasmai # 2015 #1 # selittämätön # 2.ICSI

mishala # 2016#1.#mies steril.#1.IVF/1.PAS
Nappeus #2014 # ? #PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/5.PAS (ei tuoresiirtoa)
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt# 2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht #azoospermia #2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/12 # 1. # amh, siittiöt, endo # 4.ICSI/1.PAS
Roxanne # 12/14 # 1. # ikä/siittiöt # 4.IVF/ICSI/1.PAS
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä # 3.IVF
Siukku87 # ? # 3. #lievä pco, endo ym. # 1.IVF/ICSI
Sphinx # 06/13 # 1. yht # selittämätön+endo # 2.IVF/2.PAS

Toive* # 7/13 # 1. # johtimet tukossa # 2.IVF/1.PAS
Toiveikas81 # 2014 # 1. #endo,siittiöt # 1.ICSI/1.PAS

Toivo2016 #3/13 #1. #pco # 3.IVF/1.PAS
Valois #2013#1. #matala amh, kork. fsh (POF-epäily) # 2.IVF
Vilijonkka_ #2012 #1. #monta syytä # 2.IVF/ICSI

vipe1986 # 2013 #1. yht. # siittiöt # 1.IVF
Yrittäjä J # 1/13 # 1. yht. # endo/selittämätön #
2.IVF/ICSI


Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
Toive* 12.9 (5pv/31.8)

Vilijonkka_ 15.9 (2pv/1.9)

Plussat 2016: :love:
Maalis:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)
Madga78 1.IVF
Elika 2.ICSI/IVF (3pv)
RooRoo1 1.IVF (3pv)
Yrittäjä J 1.IVF/ICSI (kem)
Mari32 5.ICSI/1.PAS (3pv)
Nenna81 2.IVF/3.PAS (kkm)
Tupsuli 4.IVF (2pv)
Domi 2.IVF/ICSI 2.PAS (kem)
Huhti:
SalamaT 2.IVF/1.PAS (km)
mar80 1.IVF/ICSI 1.PAS (5pv)
Siida 1.ICSI/6PAS (kkm)
Emmiina85 1.IVF (kem)
mamido 1.IVF/1.PAS (km)
cerezah 1.IVF (3pv)
Bridge 3.IVF/1.PAS (tm)
Touko:
Pirunpelto 1.ICSI/1.PAS (3pv)
narana85 1.IVF/ICSI (2x3pv)
Janne91 1.IVF (4pv)
Jenifer 1.IVF (3pv)
Sphinx 2.ICSI (kkm)
Ankkalinna 1.IVF/1.PAS (2x3pv)
Emmiina85 2.IVF (3pv)
Mimmi_83 2.ICSI/1.PAS (5pv)
Kesä:
piipa85 2.IVF (2x5pv)
CherryPie85 3.IVF (2pv)
Xesca 1.ICSI/1.PAS (kkm)
ilo2010 2.IVF/1.PAS (km)
IirisL 1.IVF/1.PAS (5pv)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida 1.ICSI/7.PAS (kem)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (2pv)
Reuna 1.IVF/1.PAS (?pv)
shelterme 1.IVF (2pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Roxanne ei se mitään, anteeksi jos olin tökerön kuuloinen! Mutta siis (bio)kemiallisia ovat vain raskaudet jotka eivät kiinnity ollenkaan, eli hedelmöittyneet munasolut jotka todella aikaisin testattaessa nykyaikaisilla "jopa ennen odotettua kuukautisten alkamispäivää" -testeillä saadaan näkyviin, mutta jotka eivät koskaan kiinnity kohtuun ja vuotokin alkaa aina vain pari päivää myöhässä normaaleista kuukautisista.
Ja tosiaan ne eivät ikinä näkyisi 6 päivää putkeen testeissä ja odotuttaisi vuodonkaan kanssa näin pitkään. Minulla tänään jo kp 41/30 eli ns. "menkat myöhässä" 11päivää. Vai pitääkö mun nyt puhua raskausviikoista (5+4) niin pitkään kun se vuoto vihdoin alkaa.

Ja kiitoksia teille kaikille ihanille myötäelämisestä :love: olette korvaamattomia!
 
Hmm.. hämärää tuo (bio)kemiallisen määrittäminen.. itsellänihän vuoto alkoi ennen virallista testipäivää.. mutta viiva vahvistui kolme päivää kunnes alkoi haalistumaan, mutta näky vielä viikon päästä haaleasti. Muistelin et mulle olis polilla sanottu jotain et kaikki ennen varhaisultraa tulleet "keskenmenot" on kemiallisia.. tiiä noista.. Mut tosiaan outoa ettei vuoto tule AJ!
 
Sorry jo etukäteen tämä vänkääminen :), mutta pakko vielä sen verran kommentoida, että hcg:tä ei erity vereen lainkaan, jos alkio ei ole kiinnittynyt. Vasta alkion kiinnittymisen myötä muodostuu istukka, joka sitten alkaa muodostaa istukkahormonia (= hcg:tä). Ilman sitä ei raskaustestissä näy mitään.

(Bio)kemiallinen raskaus määritellään siis sen mukaan, että raskaus näkyy verestä mutta ei vielä ultraäänellä. Sen jälkeen, kun sikiö (ja syke) on nähty ultrassa, kyseessä on kliininen raskaus. Tässä yksi linkki aiheesta:
"A chemical pregnancy occurs when an embryo does not implant properly. The embryo produces enough HCG (human chorionic gonadotropin, the molecule which is unique to pregnancy) so that it can be detected on the beta HCG blood test and the sensitive uterine pregnancy home tests (hence its name, because it can be detected using chemical tests) , but because it does not develop normally, the HCG levels decline. No pregnancy sac can be seen on ultrasound scanning. It is a very early miscarriage, and is a type of non-viable pregnancy. It needs to be differentiated from a clinical pregnancy (when a scan can be seen on ultrasound scanning; and an ectopic pregnancy)."
Lähde: http://www.drmalpani.com/knowledge-center/articles/chemicalpregnancy

Mutta joo, en nyt aio tästä aiheesta tämän enempää jatkaa. Kyse on todellakin vain määritelmistä, jotka joku on jossain luonut. :) Ja nehän ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että kemiallinenkin raskaus ON raskaus ja sen päättyminen ON varhainen keskenmeno.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja Domi
Voi ei Reuna! Kunpa kaikki olisi hyvin. Eikös vuodot ole kuitenkin aika yleisiä alkuraskauksissa? Hyvä että pääset tarkistuttamaan tilanteen, voimia!

Mullekin tuli mieleen, että olisi hyvä jos AJ pääsisit verikokeeseen tai vaikka ultraankin. Tosi outoa, että viivat katoaa kokonaan mutta vuoto ei kuitenkaan ala!
 
Minäkin toivon että Reunalla on kaikki hyvin!!

(.) En testannut tänäänkään. Aamulla niin jäätävä menkkajuilinta ja hailakan ruskeita rämmäleitä paperissa pyyhkiessä. Päivällä ei mitään oloja mutta nyt illalla taas lievempää juilintaa, ikään kuin sellai kiristävä tunne vatsassa. Huomenna verikokeeseen ja kai se on sitten sama odottaa tiistaihin soittoa polilta. Alkaa usko loppua että tästä positiivista tulosta tulee..
 
Heippa! Onpas täällä tapahtunut paljon!. Reuna! Voimia epävarmuuteen ja jospa kaikki olisi kunnossa...paljon on hoitoalkuisissa vaarattomia vuotoja, mutta tiedän ettei se lohduta.... huoli ja epävarmuus on varmasti suuri! Voi kunpa kaikki olisi hyvin!

Mulle sanottiin, kun tuoresiirto meni kesken ennen varhais uä:tä, että on keskeytynyt km ja ei ollut ehtinyt syke kehittyä, mutta oli edelleen toimiva istukka ja erittäin voimakkaat raskausoireet. Oli kehitys loppunut viikkoa aiemmin. Selkeästi ultraaja kertoi, että täällä on alkion kehitys pysähtynyt ja ihan oikein on raskaus yrittänyt alkaa. Määrityksistä en tiedä sen enempää, mutta omalla kokemuksella tiedän, mikä on kuukautisvuodon ja tyhjennysvuodon ero. Kouristavat supparit ja samalla hyytymiä... ja kierto sekaisin. Kemiallisessa tulee oikeat menkat...näitä ollut kaksi ja menkat ollu vain päivän kaksi myöhässä ja alkaneet vain vähän runsaampina ku normisti! Kemiallinen vain hipaisee ja näkyy testissä muutaman päivän..ei siis tartu kunnolla. Km sekoittaa kierron. Näin olen polilta ymmärtänyt tämän eron kemiallisen ja km välillä. He antoivat ymmärtää että nytkin oli varhainen km kyseessä ja sanoivat, että välikierto koska menkkoja ei tullut.

AJ! Ihmettelen suuresti, ettei sua määrätty verikokeeseen. Mut määrättiin heti ku soitin ja kerroin hämäävistä viivoista....ja vieläpä päivystyksenä pääsin jonojen ohi ja vaikka se minimaalinen vuoto tuli, niin sitte vielä uudelleen piti käydä varmistus kokeessa. Soitahan sinne huomenna ja kerro tilanne ja VAADI päästä ultraan tai edes verikokeeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on taas tapahtunut vaikka kuinka paljon kaikkea. Olen tosi pahoillani kaikkien keskenmenon kokeneille, tunnen isoa sympatiaa paluumuuttajia (joka itsekin kesällä olin) ja epävarmuuden keskellä olevia kohtaan. Ja tietenkin olen tosi iloinen niiden puolesta, jotka ovat onnistuneet - tällä palstalla jokainen ansaitsee sen ilon <3

Mulla keskeytyi edellinen PAS ihan muista terveyssyistä, mutta nyt odottelen menkkojen alkua ja siis tuon listoillakin olevan 2. ICSI:n 2. PASsia. Letrot jo huutelee mua keittiön pöydällä.

Todella syvissä vesissä olen uinut ja päätin hakeutua myös oman klinikkamme psykologin juttusille. Monta vuotta jatkunut lapsettomuus, lukematon määrä tyhjyyttään ammottavia raskaustestejä, kaksi keskenmenoa (joista tämä jälkimmäinen hoitoalkuisesta raskaudesta) ja lähellä olevien ihmisten raskausuutiset ovat vetäneet mielen maahan. Välillä tuntuu, ettei tästä tule mitään.

Tänään on parempi päivä :) Huomenna ajattelin pistää elämän risaiseksi ja shopata itselleni uudet syysvaatteet - hah, ainakin pinnalta kaunis, jos vaikka sielu oliskin vähän mustelmilla :LOL::p

Halaukset ja tsempit kaikille tasapuolisesti :love:
 
Aina se vaan on yhtä piinaavaa, tai tällä vuosien kokemuksella jo lähinnä huvittavaa, kun soittaa klinikalle alkaneista menkoista ja sieltä alkutietojen jälkeen tokaistaan että sinuun ollaa yhteydessä kahden viikon kuluessa joko puhelimitse tai kirjeitse :ROFLMAO:o_O no joo tänään siis piikittelyn pitäis alkaa että eiköhän ne ihan jo tänään soittele ohjeistusta ja reseptejä tai muuten tulee yks välikierto lisää, mitä ei ainakaan suunnitelmissa ollut kun heinäkuussa keskenmenon jälkeen soittelin... hohoijaa, onhahan taas jotenkin vaikea asennoitua tähän vimoiseen alkavaan IVF-hoitoon..:confused::confused:
MUOKS... eli nyt tekis mieli PARIKIN kirosanaa päästää, soitto polilta tuli ja olivat antaneet väärää infoa mulle viime soitolla että yhdellä välikierrolla mennään, nyt siis tulikin juuri se toinen koska mua ei ole buukattu sinne punktioon tähän kiertoon niin en mahdu.. :mad::mad::mad::mad:
 
Viimeksi muokattu:
Tilannepäivitystä hieman omasta navasta. Istuin siis päivystyksessä sen 4 tuntia, yhtäkään labraa ei otettu. Sisätutkimuksen kyllä lääkäri teki, kohdunkaulansuu oli kiinni ja hyytymärämmäleitä näkyvissä. Ultraan sain kiireellisen lähetteen kuitenkin. Kovasti lääkäri pahoitteli, että odotellessa olisi voinut ottaa vaikka sen hcg:n, mutta ei tiennyt asiasta o_O No odotellaan sitten sitä ultraa.
 
Toivottavasti Reuna kaikki on hyvin ja olis ihan harmintonta vuotoa.

Mulla alko eilen vuoto ja tänään soittelin klinikalle. Letrot alkoi tänään ja ens ma ultra, vielä ois se yks blasto pakkasessa, toivottavasti selvii sulatuksesta..
 

Yhteistyössä