IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Synarelasta ei mullekaan tullut mitään oireita, tooosi pieniä hikipuuskia lukuunottamatta. Tänään tosiaan ultraäänessä, johtofolli löytyi ja siirtoon päästään ensi viikon keskiviikkona, tuplaJee! Ilmeisesti pitäisi kuitenkin olla se nega ovistesti alla, mutta onneksi siirtoon suostuivat biologin kanssa. Tosiaan juurikin noiden alkioiden iän takia on pelivaraa. Kaksipäiväisillä olisi mennyt auttamatta viikonlopulle, viisipäiväisellä siis mennään. Luget käyttöön lauantaina ☺ Jospa tästä siirrosta tärppäisi ☺
 
Juru27, mulla on just meneillään Synarelat, olen sumutellut jo reilut 2 viikkoa ja pitkällä kaavalla siis liikkeellä minäkin. Ei muita oireita kuin päänsärky ja vähän sellanen huimaava olo välillä. Tosi vähäisiä ovat sivuoireet, ei kannata murehtia niitä etukäteen.

Mulla Gonal F -pistokset toista päivää menossa, annoksena 125. Maanantaina verikoe ja sen perusteella sitten päätös, että pidetäänkö annos samana. Ens pe uä ja silloin saan tietää punktiopäivän... Jännittävää ja ihanaa!

Eilen käytiin siis Naistenklinikalla ja melkein nauratti, kun hormoni/lapsettomuuspoli oli aamulla lähes ruuhkainen meistä pariskunnista. Hyvä, että tuoleja riitti kaikille. Samaan aikaa surullista, mutta toisaalta lohdullista - meitä kulkijoita on tällä polulla monta!

Tsemppiä siskot :)
 
Täällä alko menkat tänään ja pääsee nyt sitä ovista sitten tikuttelemaan... huomenna kauppaan ostamaan testejä. Lääkäri tietty suositteli ostamaan clearbluen testejä, mutta eikös tässä nyt alkupäivinä vois ainakin käyttää niitä halvempia liuskoja niin kauan, että alkaa viivat vahvistumaan? Tää on ihan uutta puuhaa mulle :D

Jotain hyvääkin on tähän odotteluun sisältynyt, eli mä olen nyt taas onnellisesti työelämässä, joten hoitojen maksut järjestyy tulevaisuudessa paljon paljon kivuttomammin. Nyt vain on tällä hoitokerralla yritettävä sovittaa työ ja hoidot jotenkin yhteen, mutta luottamus siihen, että kaikki alkaa taas järjestymään, on vahva. Nyt menee työt joka tapauksessa hetken ainakin ykkössijalla, koska jos töitä ei ole, niin loppuu hoidotkin rahanpuutteessa.... :whistle:
 
Hei, ultrassa on käyty, folleja yht. 15, suurimmat taisi olla jotain 14-15 mm, eli nyt sitten neulatyynynä muutama päivä ja kasvatellaan niitä ja alkuviikosta punktio. Limis oli 9 mm. Jännittäähän tämä yhä, mutta hyvä oli kuitenkin tietää että edes jotain kasvaa kun jotenkin on kai liian oireeton, mutta eiköhän se ole mukavampi näin :).

Hienoa Nempula että oli odottelulla hyväkin vaikutus, vahva luottamus siihen että hoidot ja työt saa sovitettua on tosi hyvä asia. Niin mäkin yritän ajatella, mutta välillä meinaa vaan stressata liikaa ja multa menee sillon aina yöunet, eli tänään liikenteessä lähes nukkumatta. Hyvä puoli on että ensi yönä sitten taas varmasti nukuttaa :).

Darni73lle tsemppiä piinailuun ja Jonpa77lle punktioon ja kaikille muillekin tasapuolisesti kaikkiin vaiheisiin.
 
  • Tykkää
Reactions: JONPA77
Hei muuten! Raskauskeijulla tarjouksessa clear bluen ovistestit. 10kpl testejä ja kaupanpäälisinä 2 raskaustestiä 27€. Tulee jo seuraavana päivänä tilauksesta postilaatikkoon, huomaamattomasti pakattuna ☺ja on muuten käteviä testejä, ei jätä mitään arvailujen varaan! ☺
 
  • Tykkää
Reactions: Nempula
Ultrassa käyty. Kp5 eli tosi aikanen, kolme piikkiä oon pistäny. Limis oli 4,5 mm vielä vähän tiputtelee vuotoa. Follien määrästä kuulemma viel vaikee sanoa muuta kun n. 6-7 oli 10 mm. Luultavasti pienempiä ehtii vielä hyvin mukaan... Ma kp 8 seuraava ultra. Veikkasi, että kun follit jo nyt 10 mm niin ens viikolla ehtii hyvin punktiot ennen viikonloppua. Eli punktio ke-pe. Ma selvii... Huomenna jarru mukaan pistoksiin.

Mar: mikä kp sulla on? Kuulostaa hyvältä, eiköhän me ens viikolla punktiot päästä kumpikin, hui!!
 
  • Tykkää
Reactions: Darni73
No niin, siirto takana. Hidas kolmosluokkainen alkio siirrettiin. Oli 6-soluinen nyt siirrettäessä. Kysyin muuten sitä kahden alkion siirtoa, mutta eivät siihen vielä suostuneet.. Sanoivat että kaksosraskauden riskit ovat niin paljon suurempia, että siirretään nyt edelleen yksi. Olin vähän hölmistynyt mutta myönnyin sitten siihen kerta se kanssakumppani oli vaan 4 soluinen. Nyt mieli on jotenkin tyhjä. Ei voi enää yhtään mitään. Pitäisi saada positiivinen mieli, mutta ehkä se ajan kans tulee..
Ei ole oikein uskoa noihin kolmos ja nelosluokkaisiin alkioihin, kun en niillä tähänkään mennessä ole saanut väriä tikkuun..
No mulle voi siis päivittää 1.icsi, 4.pas (2päiväinen alkio), testipäivä 31.1.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Darni73
Täällä alko menkat tänään ja pääsee nyt sitä ovista sitten tikuttelemaan... huomenna kauppaan ostamaan testejä. Lääkäri tietty suositteli ostamaan clearbluen testejä, mutta eikös tässä nyt alkupäivinä vois ainakin käyttää niitä halvempia liuskoja niin kauan, että alkaa viivat vahvistumaan? Tää on ihan uutta puuhaa mulle :D

Jotain hyvääkin on tähän odotteluun sisältynyt, eli mä olen nyt taas onnellisesti työelämässä, joten hoitojen maksut järjestyy tulevaisuudessa paljon paljon kivuttomammin. Nyt vain on tällä hoitokerralla yritettävä sovittaa työ ja hoidot jotenkin yhteen, mutta luottamus siihen, että kaikki alkaa taas järjestymään, on vahva. Nyt menee työt joka tapauksessa hetken ainakin ykkössijalla, koska jos töitä ei ole, niin loppuu hoidotkin rahanpuutteessa.... :whistle:
Ajattelin tuohon ovistestiin asiaan kommentoida että suosittelen lämpimästi noita clearbluen digitaalisia, sillä kun olen tikuttanut samasta pitsasta niin liuska ei edes näyttänyt positiivista vaikka digi hymyili(ja ovulaatio siis varmistettiin ultralla)
Tai sitten mun keho on outo ja poikkeava, niinkuin se tietty onkin Itse olen kokenut helpommaksi. Luomukiertoja tikuttaessa olen käyttänyt välillä halpistestejä ja melko vahvan viivan saanut kp 21-23 välillä eli myöhäinen ovulaatio silloin tällöin tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nempula
Liuskatesteillä mä en ole saanut koskaan postiivista tulosta ovista etsies. Vaikka siis ovuloin normisti ja kierto on säännöllinen. Tämäkin siirto tulee siis luomukiertoon. Luget vaan tukena.
 
Tänne tulee tekstiä niin hirveetä vauhtia, että en pysy mukana teidän kuulumisista.. siksipä kirjoittelu hyvin omanapaista.

mä kävin polilla, oliko tuo nyt sitten jälkitarkistus tai muu, mutta tosiaan keskiviikkona kävin. tehtiin ultraus ja kaikki oli kohdussa ja muniksissa niinkuin pitääkin. Limakalvo oli tietty naurettava, olinhan vuotanut kovasti kahteen otteeseen, eikä mulla ole tapana itsekseni muniksia tai limakalvoja kasvatella muutenkaan.
Ei ollut siis mitään kohdussa jäljellä keskenmenneestä raskaudesta, eikä ollut edes tulehdusta, ihme!
Tänään, kp 15 aloitin Primolut Norit, yks per päivä ja käytän sen kymmenen päivää. Seuraavan vuodon alettua soitan hoitajalle ja varataan ultra-aika ja samana päivänä aloitan Zumenonit. Lääkärin mielestä olisi ollut parempi tehdä pas luomukiertoon, mutta minä kun en ovuloi itsekseni kuin ehkä kerran vuodessa, voi olla melkoista hakuammuntaa tuo luomukiertoon teko. Koska sokerini heittelevät ja paastosokeri on aina koholla, meinasi että kova estrogeeniannos saattaa aiheuttaa arvojen heittelyä entisestään. Päädyimme kuitenkin ottamaan estrogeenit alkuperäisen suunnitelman mukaan. Eli PASia kohti täällä mennään tärinällä. Ei muuta raportoitavaa. Voikaa hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: Darni73
Koitan huomenna tai viim. su keritä keräillä kaikki päivitettävät jutut ajatuksen kanssa (jos kukaan muu ei urakkaa halua tehdä ;)) Edelleen ne olisi helpompi poimia jos olisivat punaisella, tai minun puolesta millä vaan muulla erottuvalla värillä.. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Darni73
Koitan huomenna tai viim. su keritä keräillä kaikki päivitettävät jutut ajatuksen kanssa (jos kukaan muu ei urakkaa halua tehdä ;)) Edelleen ne olisi helpompi poimia jos olisivat punaisella, tai minun puolesta millä vaan muulla erottuvalla värillä.. :)
Joo, anteeksi kun oli viel eilen mustalla kun puhelimella jouduin kirjoittamaan, niin ajattelin et korjaan oikean väriseksi tänään. Nyt asia korjattu:)
 
Viimeksi muokattu:
Miten teillä muilla, oletteko puhuneet hoidoista ympärillänne oleville ihmisille? Meillä asiasta tietävät molempien vanhemmat- lapsen hoitoon ja yökylään saaminen on aina helpompaa lyhyelläkin aikataululla, kun tietävät miksi. Olemme sanoneet tosin, ettei kiinnosta selittää sen kummemmin, kunhan tietävät koska olemme reissussa jne. Kaksi ystävääni tietää myös. Esim siskoni ei tiedä, eikä tule tietämäänkään, muutakuin sitten kun /jos joskus vauvan näillä saamme. Tulevasta PASista en aio sanoa edes ystävilleni, tuntuu, että on liikaa paineita kun asiasta tietävät. Haluan unohtaa asian mahdollisimman hyvin ja sehän ei unohdu ainakaan sillä, että pitää muille raportoida. Siksipä tulevasta ei tiedä kuin minä ja mieheni ja vanhemmille on pakko kertoa ihan jo työasioidenkin - ja lapsen hoidon puolesta.
 
Me ollaan hoidosta oltu aika hissukseen. Vain mun äiti ja yksi ystävä tietää. En kuitenkaan koe tarpeelliseksi salailla vaan luulen olevan ennemminkin itsesuojelun tuotosta tää tietoinen vaikeneminen asiasta ja jos tulos ei ole raskaus niin en halua/kestä yhtään niitä "kyllä se sieltä vielä tulee" selkään taputuksia.
 
  • Tykkää
Reactions: Hipsunpöpsy
Joo ja lisään vielä... kaikki kuvittelee että kun siirrossa alkio laitetaan kohtuun ni tietysti siintä vauva syntyy. Ihmiset ketkä ei tätä ole läpi käynyt ei myöskään asiasta juuri mitään tiedä. Harvapa taitaa edes hoidoista lukea tai niistä infoa haalia jos ei ole omakohtainen ongelma.
 
  • Tykkää
Reactions: Hipsunpöpsy
! anoppi oli ihan varma, että kaikki menee hyvin kun oltiin tuoresiirrossa. No, plussahan siitä tuli mutta kesken meni, ennenkuin ehti kissaa sanoa. sitä vaan ajattelee, että sehän on nyt alkanut raskaus, ja kun itsellä on kolme raskautta mennyt aikanaa kuin elokuvissa, kuvittelee, että muillakin menee.
 
Kielon-Kukka
Heh.. minä taidan sitten olla ihan ääri pää :giggle:
Minä oon ihan reilusti kertonut oman puolen perheelle ja lähi suvulle ja miehen puolen perheelle ja lähisuvulle ken on sitten kysynyt. En mä nää siinä mitään ongelmaa vaikka he nyt tietävätkin. Omilta yhtäviltä ja perheeltä saan tukea mikä on minulle ollut henkisesti hyvä jotta ei pää niin leviä näissä juttuissa. Minusta on muutenkin ihana kun on kenelle puhua ja tullaan kysymään "kuinka voin" :)
Vaikka se kui monesti tuntuun että on yksin näiden asioiden kans niin onneksi on minullakin paljon ihania ihmisiä jotka auttavat :love: eli se henkinen tuki ja puhuminen on mulle ollut sen jaksamisen kannalta tärkein.
 
  • Tykkää
Reactions: frankie
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Brindge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH # 3. IVF
Darni # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 1. PAS
epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
Hilippa
# 2.ICSI 1.PAS
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Jasmina20
# 12/2013 # ensimmäinen # siittiöt # 1.ICSI 1.PAS
JONPA77
# 2004 # ensimmäinen (2 sijaislasta on) # selittämätön # 1.IVF
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

kiia-s # 11/2011 # ensimmäinen # pcos # 1.IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/1.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 1.PAS
Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS

virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI 01/2016


"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Darni73
: testipv 25.1 (3 pv siirretty 11.1)
virvatulia: testipv. 31.1 (2 pv siirretty 15.1)


Plussanneet 2015::love:


Maaliskuu 2015
Zoona2.IVF
Viiva842.IVF
Fibbis3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta2.ICSI (km/kkm?)
Havina2.ICSI
Läiti1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015
Saga761.IVF 2.PAS (km)
Riimini5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es-1.ICSI
Kesäkuu 2015
Sofi123.ICSI
Bonniemoi
Lauriska

Heinäkuu 2015
Läiti -luomu
Elokuu 2015
Mandala2.IVF (kem)
Viljonkka_1.IVF 2. PAS (km)
Syyskuu 2015
iinukka_2.IVF
kop kop1.IVF/ICSI /2.PAS
Kesäheinä-78(kem)
Mandala2.IVF / 1.PAS (yht 7 PAS)
Aanis1.IVF
Lokakuu 2015
Henrietta2.ICSI / 2. PAS
nans1.IVF
Lia 2.ICSI
hannuliini keskeytynyt 1.IVF
bridge 2.IVF (tm)
Hipsunpöpsy 1.IVF (kkm)
Marraskuu 2015
flow 2.IVF
kiisuli80 1.IVF
Kettu81 2.IVF ? PAS
grey83 1.ICSI 3 PAS
epplu 1.IVF 2.PAS
Toiveikas81 1.ICSI
Joulukuu 2015
Suvipilvi 1.IVF
Lottainen 2.IVF
Mari32 5.ICSI (km)
Vilijonkka_ 1.IVF 4.PAS(tm)
frankie 1.IVF
Domi 2. IVF/ICSI 1. PAS (kem)
dimou 1.IVF

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 

Yhteistyössä