Voi ei Luis, kovasti halauksia sinulle! :hug: Mutta kuten muutkin ovat jo aiemmin todenneet, niin on ajateltava positiivisesti, että mahdollinen vika nyt löytyi ja hoito voidaan keskittää nyt siihen. Uskon, että teillekin on vielä ratkaisu olemassa.
Kandeista: Meillä ei onneksi ole vielä kandeja ollut yhdelläkään kerralla mukana. Se tästä vielä puuttuisi, että siellä joku tuttu opiskelija olisi paikalla, kun aihe on tosiaan muutenkin niin arka. Vaikka ymmärrän, että heidänkin täytyy oppia, vain tekemällä ja näkemällä oppii. Olen itsekin hoito-alalla, joten ymmärrystä heille on, mutta varmasti haluaisin valita itse tilanteen mihin opiskelijan ottaisin. Ja punktio olisi kyllä sellainen tilanne, johon mies tulisi mukaan ennen opiskelijoita! Itseäni ihmetyttää, kun vuosi sitten olin laparoskopiassa ja kuulin jälkeen päin, että salissa oli ollut mukana opiskelijoita, joista vain 1 lopulta minulta sitten esittäytyi leikkauksen jälkeen heräämössä. Vähän kyllä kiusallista, kun miettii, ketä siellä on voinut olla katsomassa alapäätäni. Meille ainakin opetettiin opiskeluaikoina, että lupa pitää aina kysyä asiakkaalta, jos toimenpiteeseen mennään mukaan.
Omaa napailua: Kertokaa kenellä synarela ollut käytössä!! Onko teidän kuukautisvuoto pidentynyt synarela-kierrossa? Nyt minulla on menossa jo 9.vuotopäivä! Normisti varsinaista runsaampaa vuotoa on 3-4pvää ja sen jälkeen 2-3pvää rusehtavaa tuhrua. Mutta nyt tullut varsinaisen runsaan vuodon jälkeen jo 5 päivää kirkasta verta, tosin vähäisiä määriä, mutten kuitenkaan pelkällä pikkarisuojalla pärjää. Puregon-piikityksetkin alkoi jo torstaina, joten onko tää nyt ollenkaan hyvä juttu, että vuodan edelleen, vaikka uutta limakalvoa pitäis alkaa jo kehittymään? Minulla on kyllä vahva tunne, ettei mekään siirtoon päästä, jos limakalvo ei ehdi riittävästi kasvaa. Normisti minulla on aina ollut hyvä limakalvo oviksen aikoihin, mutta taitaapi nämä lääkkeet sekoittaa kropan aivan totaalisesti.
Piikityksistä vielä sen verran, että vaikka hoito-alalla olenkin, niin kyllä se eka pistos kynällä jännitti. Ihan nauratti jälkeenpäin, että mikä siinä oikein jännitti. Neula meni paljon paremmin sisään, kuin Pregnylissä. Pientä menkkamaista tunnetta ollut munasarjoissa satunnaisesti ja illalla vatsa ollut todella pinkeä, mutta aamuksi on taas laskenut entiselleen. Päänsäryt olen saanut Puregonin seuraksena kaverikseni joka päivä, sekä myös kuumat aallot ovat alkaneet vaivaamaan öisin. Välillä kyllä tulee tunne, että voi kun tämä olisi jo ohi ja pääsisi palaamaan takaisin normaaliin elämään...