IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Täälläkin on tosi turvonnut ja täysi olo.:wave: Maha on aivan uskomattoman piukeena eikä puhettakaan että pystyis hyppimään tai tekemään kovin äkkinäisiä liikkeitä. Toka ultra oli tänään ja puktiopäiväksi varmistui maanantai. Huominen pitäisi vielä jaksaa töissä remuta. Mulla kasvaa folleja tosi paljon. Noin kymmenen kummallakin puolella alakanttiin arvioituna. Suurin taisi olla 16mm ja suurin osa 12mm. Lääkärin mukaan hyperin riski on nyt koholla ja on tällä hetkellä kysymysmerkillä päästäänkö tuoresiirtoon siitä johtuen. Riippuu kuulemma punktion sujumisesta ja mun voinnista. Saikkua on luvassa ainakin kolme päivää, ehkä koko viikko.

Tuota Gonal-fää on kyllä himputin vaikea saada täällä meillä päinkin. Ei ole juuri kellään varastossa eikä tilausten ennakointikaan oikein onnistu tässä vaiheessa kun lääkettä kirjoitetaan ultrassa lisää ja sitä pitäisi olla jo tänään käytössä, huoh! Tällä viikolla oon joutunu joka päivä ajamaan kaupunkiin mömmöjen perässä. Uusimpana ihanuutena irroituspiikki gonapeptyl, jota en tarvitse kuin kaksi piikkiä ja laatikossa niitä on vissiin seitsemän. Kiva soittaa ja jankuttaa apteekkeihin että ostaisin vaan vajaan rasian :kieh: Eivät ole oikein myötämielisiä asian suhteen. Pregnyliä ei kuulemma uskalla nyt laittaa kun lisää hyperin riskiä, mutta voipi olla että se on mullakin tukilääkkeenä punktion jälkeen.

Meilläkin mies on ehdottomasti tervetullut punktioon ja ultriin. Ultrissa oon käynyt yksin ihan yhteisestä sopimuksesta. Mies kyselee sitten multa miten on mennyt enkä ole niihin kokenut tarvitsevani henkistä tukea. Punktioon meneminen yksin olis varmaan aika ahdistavaa. Viimeksikin oli mukavaa kun mies piti kädestä kiinni ja silitteli
 
Pääsin päivystykseen ja ylimääräiseen ultraan. Siirtoon ei päästä, limakalvo oli maanantaina kp 10 7mm ja nyt kp 13 sitä ei enää ollut. Siinä lienee syy meidän lapsettomuuteen, vaikka endokin on todettu. En tiedä voiko tuolle asialle tehdä mitään. Rakkulat punktoidaan suunnitellusti huomenna. Oon itkeny silmät päästäni ja tuntuu, ettei mun kohdussa voi koskaan kukaan kasvaa :(
 
Moikka, nopea omanapainen päivitys.. Ei tärpännyt ekasta passista, tiesin sen jo alkuviikosta negatesteistä ja fiiliksistä. Virallinen testipäivä vasta huomenna, mutta sain nyt jo luvan lopettaa tukilääkityksen ja ohjeet seuraavaan yritykseen. Nyt kokeillaan "luonnollista" kiertoa, eli mun kohdalla se tarkoittaa, et yritetään letroilla saada ovis aikaan ja jos onnistuu, niin sen jälkeen sitten uusi PAS.

Tsemppiä kaikille!
 
Olen tosi pahoillani Luisja Ricardina :hug:

Me käytiin tänään suunnittelukäynnillä ja mä olen tosi väsynyt, näköjään jännitti aikalailla vaikka tiesi ettei siellä vielä mitään sinänsä tehdä. Teidän kertomusten takia oikein tietoisesti seurasin, että kuinka miestä kohdellaan ja se kyllä sai todella hyvän vastaanoton ja kannustettiin/suositeltiin osallistumaan kaikkeen mahdolliseen, piikityksistä, punktioon jos vain itse niin haluaa. Vielä halattiinkin kun lähdettiin!

Nämä piikitykset vain meinaa tuottaa nyt jo harmaita hiuksia kun oon luonteeltani, että mun pitää hahmottaa koko roska, että voin luottaa siihen, että osaan. Onneksi mies oli mukana kuuntelemas ja kyseli hyviä kysymyksiä.. mm mun pitää nyt pikaisesti käydä ottamas jäykkäkouristuspiikki kun työskentelen välillä koirien kanssa ja viime viikollakin yks puri käteen (ei onneksi lujaa mutta kerta se on ensimmäinenkin), piikki nyt ettei se sitten vaikuta kun hoidot alkaa loka-marraskuun vaihtees.

Nyt tiedän antaa omat tietoni listalle:
Astrea... 11/10... 1. oma(3. miehelle)... siittiöt... ICSI...Gonal-f, Orgalutran, Pregnyl, Lugesteron
 
Sarah85, montako päivää olet nyt piikittänyt lääkettä? Oletko hoidossa yksityisellä vai julkisella? Me naikkarilla ja pistelyä takana 7 päivää ja tosiaan ei yhtään ultraa. Pelkästään verikokeissa käyty eilen ja arvot olivat kuulemma ok. Pääsen vasta ensi maanantaina ensimmäiseen ultraan ja pistelyjä vielä 3 päivää edessä ennen ultraa. Tuntuu oudolta, että joitakin seurataan usealla ultralla ja meillä vasta 10 päivän piikityksen jälkeen ultra. Täytyy luottaa, että lääkärit osaavat hommansa, mutta enemmän tässä nyt jännittää, kun ei tiedä yhtää millainen saalis on tulossa...

Viikonlopun yli jännitettävä ja ma aamusta ollaan sitten viisaampia..
 
Untuvikko me ollaan julkisella puolella hoidoissa. Kp3 aloin pistää 200iu:ta gonal-fää, kp7 oli ensimmäinen ultra. Pistän tuon aina iltaisin eli 4 annosta olin ehtinyt siihen mennessä laittaa. Silloin katsottiin että folleja on hyvin, mutta ovat hitusen pieniä. Annos nostettiin 300:aan ja samalla määrättiin alottamaan jarru kp9. Tänään kp10 oli uusi ultra ja follit oli kasvaneet niin reippaasti että gonal tiputettiin takaisin 200:aan. Tosi tarkkaan mittailivat kokoja ja laskivat määriä.

Saatiin aikataulut ja ohjeistus tuohon maanatain punktioon. Tosi kiva oli jutella hoitajan kanssa. Kyseli fiiliksistä ja millaisia kokemuksia aiemmat kerrat olleet. Eka kerta oli kamala ja kivulias, koska sinnittelin ja pärjäsin pakolla. Toisella kerralla vaadin uutta tujausta kipulääkettä aina kun kävi liian kipeää. Eka kerralla ei ollut myöskään tuota kohdunkaulanpuudutetta käytössä. Synnytyksessä lekuri piikitti sen väärään paikkaan - puudutti koko vasemman jalan :kieh:
Hoitaja kiirehti selittämään, että ei se puudute aivan samanlainen oo :whistle:

Kysyin samalla noista alkioiden viljelystä... Yliopistollinen sairaala tekee vain 2 päivän viljelyn, koska ei ole olemassa kiistatonta näyttöä pidemmän viljelyn hyödyllisyydestä. Samasta syystä ei kirjoiteta kortisonia jne. mitä yksityisellä saattaisi saada.

Lääkkeet saatu jahdattua tälle iltaa. Jospa huomenna ei tarttis asioida apteekissa =)
 
Taustalta tuohon pitkän viljelyn hyödyllisyyteen, siis mitä tarkottaa että ei ole kiistatonta näyttöä hyödystä? Saadaanhan sillä kuitenkin seulottua parhaat alkiot ja mahdollisesti vältytään monelta turhalta siirrolta. No joo, eihän sitä toki tiedä jos jotkut labraoloissa kuolleet ois kasvaneet paremmin ja selvinneet kohdussa, mutta eiköhän se ole melko epätodennäköstä.
 
Sarah85: Ei lääkäri osannut sanoa yhtään, miksi näin on käynyt. Mutta nyt uskoi vihdoin, että ongelma saattaa olla tässä, kun itse näki. Mulla käy siis kaikissa luomukierroissa näin eli heti ovisaikaan alkaa limakalvo vuotaa pois. Ennen se on polilla vaan ohitettu olankohautuksella.

En tiedä mikä tohon auttaa, jos IVF-kierron kovatkaan hormonit eivät auttaneet. Pelottaa niin, ettei meille tule koskaan lasta :(
 
Luis :hug: tsemppiä. IVF:n lääkkeiden ei (sun kannalta onneksi) ole tarkoituskaan tehdä limakalvoa parhaaksi mahdolliseksi, vaan niissä keskitytään munasarjojen hoitoon ja limakalvo "tulee mukana", sanoi mun lääkäri. Sun tapauksessa (jos kerran limakalvo vuotaa pois" maalaisjärjellä vois ajatella, että lääkkeellinen PAS, jossa nimenomaan tehdään se limakalvo ja ylläpidetään sitä ilman ovulaatiota, vois toimia. Kysele punktion yhteydessä, mä uskon että keinot löytyy nyt kun ongelmien syy näyttäis selviävän. Jaksamista sulle ja muillekin!
 
Voi harmi RICARDINA! Monta alkiota sulla vielä odottaa-eikös tullut aikamonta sinulle? Miten ne selvisivät sulatuksesta ja minkä laatuisia ja monisoluisia ja miten pitkään viljeltyjä ovat? Onkp uusi siirto jo seuraavassa kierrossa? Jännään jo nyt tota omaa siirtoa, mulla 3kpl 3.luokan (5 luokkaa ei enää siirretä) 6-8 soluista, 3 päiväisiä..

LUIS voi kurjuus!!! :( Taidat olla karkailevine limakalvoinesi teidän klinikalla palaverin aiheena.. Toivotaan, että siihen löytyy konsti! Ricardina on kyllä oikeassa siinä, että tässä kiertossa sun lääkäri on varmaan keskittynyt ainoastaan follien kasvatukseen. Joten toivotaan hyvää saalista sulle!

ASTREAlle zemppiä piikittelyyn!
 
Tosi kurja Luisin tilanne! Luulen kyllä että lääkärit löytää keinot limakalvon kasvatteluun kun alkiot on valmiina pakastimessa. Sit voidaan paremmin keskittyä just niihin limakalvon kannalta olennaisiin hormoneihin. Kuinka tarkat hormonikokeet sulta on otettu? Entä oliks sulle tehty laparoskopiaa?

Pahoittelut myös Ricardinalle! Toivottavasti ens kerralla onnistuu!

Astrea: kyllä ne piikitykset alkaa sujua. Mullakin tuntui alussa että olen ihan pihalla mitä ja miks ja koska ja hermostutti että ihan varmasti unohdan jonkun supertärkeän jutun, mutta siitä se sit selvis.

Untuvikolle myös oikein paljon tsemppiä ja jaksamista jännittämiseen!

Meille soitettiin äsken, 20 minuuttia ennen sovittua alkionsiirtoaikaa että älkää tulko, labra haluaa tehdä pitkän viljelyn ja siirretään vasta maanantaina. En saanut hoitajasta puhelimessa oikein irti että onko siellä joku ongelma, onko alkiot hitaita tai muuten huonoja. Sanoi vain että eritasoista porukkaa, haluavat viljellä pidempään että osaavat varmasti valita parhaan.

Mua tietysti hermostuttaa, kun meillä saldo oli seitsemän munasolua, joista 5 hedelmöittyi oikein. Katovaraa ei oikein olis. Olen ollut näiden hoitojen ja punktion takia todella kipeä puoltoista viikkoa, tän viikon ihan kurjassa kunnossa, hyvä kun pääsen vessaan ja jääkaapille kävelemään. Voi perse jos tämä kaikki kärsimys on ihan turhaa ja hoito kusee jo ennen siirtoa :mad:

Mulle hoitaja sanoi nyt että pitkä viljely on hyvä juttu, jos alkiot kuolee viljelyssä ne ei olis kohdussakaan selvinneet. Viime viikolla toinen hoitaja selitti ihan päinvastaisesti ettei kannata tehdä pitkää viljelyä koska alkioilla on paljon paremmat elinmahdollisuudet kohdussa kuin maljalla. Ota noista nyt sit selko... : /
 
Viimeksi muokattu:
AUkko Toivotaan kovasti, että pääsette maanantaina siirtoon! Itse olin myös aikas kipeä punktion jälkeen samalla tavalla. Aika inhottavaa kyllä..

Sarah aika jännä, että sulle on sanottu hyperin olevan tosi lähellä tuolla saaliilla kun mulla 10+10 saaliilla sanottiin ettei mitään hätää hyperiä silmällä pitäen :D tosin ehkä siihen voi vaikuttaa jotkut muutkin tekijät kuin pelkkä munasolujen määrä?

Untuvikko mekin ollaan naikkarilla ja kyllä kaikki meni tosi sujuvasti siellä meidän kohdalla vaikka myös aluksi tuntui, että käyntejä yms on aika vähän.

Ja voi kamala, Luis eli näin se sitten menikin :O :( hyvin vaikea oli edes itse kuvitella sen olevan mahdollista näillä mömmömäärillä mitä ihmiseen hoidon aikana tuupataan. Suuret pahoittelut! toivotaan, että sulla saadaan hoitovaste toimimaan ja siirtoon astikin pääsette pian!

Ricardina olen kyllä todella pahoillani sun puolesta :hug: pääsettekö uuteen passiin piankin?

Näin viime yönä aivan kummallisia unia ja ensimmäistä kertaa elämässäni näin unen jossa mulla oli aivan järkyttävän iso maha, jossa potki ja mukelsi vauva :O sillai erittäin todellisen tuntuinen uni missä tunnustelin mahaani.
 
Viimeksi muokattu:
Luis pahoitteluni ja iso halaus! Jospa tosiaan PASissa sitten limakalvo olisi parempi. Vaikka ei se taida lohduttaa, odotteleminen, vaikka vain kuukauden, tuntuu ikuisuudelta.

yksmiinus, tuosta pitkästä viljelystä ei tosiaan taida kiistatonta ja täysin näyttöön perustuvaa tietoa olla, siksi julkisella lyhyt viljely käytössä. Eivät ne julkisella ja verorahoilla varsinkaan huonompia ja tehottomampia hoitoja tee. Ja tietääkö joku onko yksityisen ja julkisen hoidon välillä tutkittu onko prosentuaalisesti eroa raskaaksi tulemisessa?

Itsellä sitten hoitojen alettua tuli ensimmäiset raskausuutiset tänään ja kovillepa otti. Olen siis opiskelujen parissa ja sain kuulla, että kaksi luokkakaveria on raskaana ja laskettuaika joskus maaliskuussa. Molemmat tuli parissa kuukaudessa raskaaksi. Että juupa juu. Mä en tunnu pääsevän eroon "miksi ei meille" -ajatuksesta ja se vie aika lailla voimia kun muut sikiää ympärillä. Mutta mutta. Toivo elää. Ehkä kuukauden päästä sit tärppää.
 
Voimia Luis! Peukut on täällä pystyssä että nyt homma lähtee rullaamaan teillä, kun lääkärikin tajusi ongelman luonteen! :hug:

Voimia tietysti muillekkin, ei kai tässä muu auta kuin toivoa sitä parasta kaikille meille :flower:

Omannavan seudulla ei tapahdu mitään.. Menkkoja odotellaan, nyt kp 28 ja olis pitäny olla lyhyen kierron vuoro... :confused: Tylsää, olispa jo eka UÄ! :|
 
Ilmoittaudun joukkoon. Uusperheessämme on itsellä 5v tyttö, haaveissa toinen oma ja ensimmäinen yhteinen. Oma tyttö tuli aikoinaan inseminaatiolla silloisen miehen teratozoospermiasta johtuen (epämuodostuneita normaalia enemmän), mutta eka inssi tärppäsi ja omassa kierrossa ei ollut vikaa. Vuosi sitten kun nykyisen aviomihen kanssa aloitettiin yritys, luulin että miestä vaihtamalla raskautuminen sujuisi normaalisti, mutta paskan marjat. Miehellä ilmeisesti iän tuomaa siittiöiden alenemaa (<1-3 milj. per satsi) ja kun 3 inssiä ei tehneet mitään, niin näköjään oma ikä (37v) jo vaikuttaa, vaikkei omassa kierrossa ole löytynyt mitään.

Huhtikuussa eka ICSI (150 IU Menopur, Orgalutran, Lugesteron ja se joku punktion jälkeinen piikki), saatiin 12 munasolua, joista 5 hedelmöittyi, joista 2 kehittyi jotenkin monirakkulaisesti yms ja 1 priima, joka siirrettiin ja ei tarrannut. Mitään ei jäänyt pakkaseen. Astma oli silloin pahana allergian takia, pohdin miten se mahtoi vaikuttaa. Nyt uusi ICSI ensi viikon alussa, piikityksessä meni ekana 150IU Menopuria, nyt 200IU koska siellä ei näy tarpeeksi kasvua. Yksi perhanan johtofollikkeli joka saattaa puhjeta ennen aikojaan, ja vain 4:llä mennään puntioon tiistaina tai keskiviikkona.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä julkisen ja yksityisen eroista mutta onhan noissa blastoissa hiukan parempi raskausluku, oliko se jotakin 42-50%?
Julkisella ilmeisesti saatetaan ajatella että tulee halvemmaksi siirtää ne kaikki nuoremmatkin, kuin viljellä pidempään. Oman kokemuksen mukaan kyllä pitkääkin viljelyä tehdään. Ehkä se riippuu alkoiden laadustakin, seurataanko pidempään. Hyvät kannattaa pakastaa heti 2 päiväsinä.
 
Luis ja Ricardina iso :hug: !

Meille tehtiin kaksi ICSI:ä julkisella eikä tulosta eikä myöskään ruettu tekemään pitkiä viljelyjä. Sitten siirryimme maksusitoumukselka yksityiselle viimeisen ICSiin tuoresiirrossa ei tulosta ja sitten tähän PASiin sitten tehtiin pikäviljely 5päiväisiä alkioita, josta odotan tulosta.
Meidän omassa sairaalassa hoitaja kerran sanoi, että yksityisellä on ollut paremmat onnistumisprosentit. Olen itse huomannut myös että yksityisellä otetaan paremmin asiakkaan toiveetkin huomioon lääkkeissä ym.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Terkuin. HilleriHiiru PP15
 
Puhelimella kirjoittelen niin vastailen vaan lyhyesti tuohon alkioiden viljelyyn. Hoitaja perusteli tuota lyhyttä viljelyä juurikin sillä että kohtu on alkion paras kasvupaikka. Olen ymmärtänyt että yliopistollisia sairaaloita sitoo hyvin tiukasti tutkimuksellisuus eli kaikkeen tarvitaan ns. aukottomat tutkimukselliset perusteet.
 
Mekin ollaan yliopistollisella, Turussa ja siis pitkä viljely nyt edessä. Eka ivf meille. Hoitajat siis puhui meille ihan ristiin pitkän viljelyn hyödyllisyydestä, ei kovin aukottomalta kuulosta.. Onkohan se juurikin niin että jos alkiot on huonolaatuisia niin sit viljellään pidempään? Ärsyttää kun ei puhelimessa saanut mitään infoa ja kun yritin puhelinaikaan uudelleen niin koko henkilökunta on koulutuksessa eli pois koko päivän. Nyt sit vaan hermoiltava maanantaihin saakka. Voi kun niin kovasti toivon pääseväni edes piinailijoihin!

Onko muilla kokemuksia siitä että päätetäänkin parin päivän jälkeen jatkaa viljelyä pitkäksi? Miksi näin tehtiin?

Voi Havina, tiedän niin hyvin tunteen! Jotenkin ne fiilikset on vaan surtava ja toisaalta suojeltavakin itseään jos tuntuu liian rankalta.
 
Viimeksi muokattu:
Kandien läsnäolosta tutkimuksissa ja hoidoissa: Hyvähän se on, että kandit saavat oppia lääkäreiden valvonnassa. Joku päivä he ovat "omillaan" ja saattavat hoitaa meitäkin. Mutta heille ei todellakaan tarvitse tehdä tilaa! Varsinkin jos se tapahtuu puolison kustannuksella. Opiskelijoiden läsnäolon saa halutessaan aina kieltää eikä siitä seuraa potilaalle mitään ikävää. Itse asiassa kandin/kandien läsnäoloon pitäisi aina kysyä lupa potilaalta! Vaikka kyseessä on kuinka yliopistosairaala/opetussairaala, niin näin se on. Myös julkisella puolella olemme maksavia asiakkaita, joiden tulee saada rahoilleen vastinetta. Me ei olla mitään "opetusvälineitä", vaan ihmisiä erityisen kipeän asian keskellä. Ainakin AUkon sairaalan toiminta on muutenkin niin törkeää, että itse tekisin muistutuksen.

Voi Luis :hug: Nyt kun lapsettomuuteen on selkeä syy, jonka lääkärikin tunnustaa, niin siihen nyt todennäköisesti löytyy jokin täsmähoito, joka auttaa saamaan vauvan kotiin =)

Olen pahoillani Ricardina :hug: Ensimmäinen epäonnistuminen onnistumisen jälkeen on aina erityisen raskas : /

Te, jotka olette kortisonin saaneet hoitoihin, niin miten?!

Tervetuloa mukaan Timjami77 :wave:

ON: Jee, sain todella nopeasti lääkekaton täyttymisestä tiedon ja ilmoituksen. Ens viikolla voin hakea apteekista muutkin lääkkeet valmiiksi. (Melkein kirjaimellisesti voi sanoa, että hakea kun ovat "ilmaisia" :D Paitsi luget.) Maanantaina voin myös soittaa polille, että josko niihin infektiokokeisiin pääsis ens viikon aikana. Kivaa kun asiat etenee aina vähän kerrassaan =)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä