Itsensä liiallinen tarkkailu/pelkotilat terveydestä

  • Viestiketjun aloittaja kauhu
  • Ensimmäinen viesti
kauhu
Päivittäinen ahdistus ties mistä asiasta. Jossakin kun vähän pistää tai särkee, tulee mustelma tai joku patti, tai ihan mitä tahansa pientä, niin kuvittelee vaikka mitä ja luulee kuolevansa. Eikä niistä ajatuksista pääse eroon vaikka kuinka järkeilisi.
Mulla on pitkän hyvän kauden jälkeen erittäin huono kausi. Luulen kuolevani joka päivä monta kertaa...ja se alkaa "pikkusen" rasittaa sekä itseä että puolisoa...ja tietysti koko perhettä. En vaan tiedä mitä ihmettä nyt pitäs tehdä et homma rauhottuis. Ois kiva kuulla onko kohtalotovereita ja miten siitä on selvitty?
 
"mie"
Itselläni oli tuontyypistä lasten ollessa pieniä ja kun olin melkein koko ajan kotona, niin oli aikaa ajatella.Lapset kasvaneet; osa jo aikuisia.Välillä työelämässä, koulutuksissa, harjoittelussa jne ja ei ehdi moisia juurikaan miettiä.Mua lohdutti pahimpina kausina se, että muistaakseni raamatussa taisi olla jossain kohtaa maininta se, että murehtimalla kukaan meistä ei voi lisätä elinpäiviensä määrää.Sen kun ajattelee niin että ennen aikojaan ei kukaan meistä täältä lähde.
Apua voiis olla myös siitä jos käyt ammattiauttajan juttusilla; mikäli et muuten pärjää.Tsemppiä ja hali!
 
tjaah
Ei minulla ole koskaan tuollaista ollut, mutta ymmärrän kuitenkin mitä tarkoitat. Järkeily ei tosiaan auta tuossa tilanteessa. Se, mille pitää alkaa tekemään jotain, on kuoleman pelko. Pitää tavallaan oppia hyväksymään oma kuolemansa. Sitten sitä ei enää tutki itseään, ja saattaa elää vielä pitkän, mutta ennen kaikkea onnellisen elämän. Asioiden stressaaminen ja ahdistus on hirveän kuluttavia tunteita, ja lisäävät myös fyysisiä oireita, vaikkei mitään kuoleman hätää olisikaan.
 
lto76
Itselläni oli erittäin voimakkaana vastaavanlaista saatuani kolmisen vuotta sitten vaikeasti sairaan lapsen. Sen jälkeen,kun aloin/jouduin käsittelemään omaakin kuolemaani ja opin hyväksymään sen osana elämää...on kyseiset oireetkin hieman laantuneet. Ajattelen tänä päivänä lähinnä niin,että jos nyt on minun aikani täältä lähteä,niin sitten se on. Eihän tänne kukaan muutenkaan jää...
 
"a.p"
Kiitos vastauksista. Niinhän tuo varmasti liittyy vahvasti kuolemanpelkoon, mut sitä en ymmärrä miksi se tuolla tavalla hyökkää välillä päälle, ja välillä se menee pois..
 
"poikien äiti"
Mulla on sama tilanne. Olen aina ollut kovin herkkä kaikelle ja nyt lasten myötä tuo on vaan pahentunut. Pelkään ihan joka päivä jotain..oman tai perheenjäsenen sairastumista tai kuolemaa. Ja ihan todellakin joka päivä..tiedän, että se on turhaa eikä sillä mitään hyötyä ole mutta en vaan pääse siitä irti.
Itsellä on välillä sydämen rytmihäiriöitä jotka tutkittu hyvänlaatuisiksi,mutta silti päivittäin nekin pyörii mielessä kun oireilevat välillä ja siitä tulee aina vaan pahempi kuolemanpelko. Ja mulla sama, et jos joku pieni oire jossain niin heti mietin mikähän syöpä tms. vakava sairaus on kyseessä. Vaikka tällä hetkellä vakavin sairaus on sairastunut mieli,mutta hädän hetkellä sitä ei todellakaan ymmärrä.
Oon välillä ihan solmussa tän asian kanssa enkä osaa miehellekään puhua tästä.
Joten tiedän miten kurja olo välillä sulla voi olla.:| En osaa sanoa mitään lohduttavaa kun tiedän miten vaikeaa on olla ajattelematta kaikkea pahaa mitä voi sattua.
Mutta täällä on kohtalotoveri :)
 
"a.p"
poikien äiti, "kiva" kuulla kohtalotoverista. Tämä kyllä syö kaiken ilon elämästä välillä :( Odotan vaan aikaa että tää edes vähän helpottais taas - pakkohan sen on? Kotona olo ei varmasti myöskään auta asiaa, syksyllä "onneksi" kuopus on 3v ja mulla alkaa vähän muutkin kuviot elämässä. Jospa siitäkin ois jotain apua. Kunhan ei tilanne mene siihen enää koskaan etten pysty poistumaan kotoa...vuosia sitten pelot meni siihen pisteeseen etten voinut kotoa poistua (tunsin suurta kauhua ulkomaailmaa kohtaan, näin pelkkiä vaaroja joka paikassa ihan esim. autot).
 
"..."
Voisi olla minun kirjoittama tuo....

Joka päivä hetkittäin pelkään ja ahdistaa...

Äitini kuoli muutama vuosi syöpään ja sen jälkeen tullut nämä sairaus ja syöpäpelot. Ahdistavaa!!
 
"a.p"
Apua. Nyt joku, sanokaa mulle etten ole kuolemassa. Kaulassa jokin naksahti ja enköhän kehitellyt pelon, että joku suoni repesi. "Sattuukin".Oikeesti auttakaa mua rauhottuun sekoan kohta :(
 
"a.p"
tiedän kokemuksesta mut sun pitää olla sinnikäs ja vaatia apuja :)
itte saman käynyt läpi ja nyt valoa ja tunnelin päässä :)
Kiva kuulla et helpottaa! Todella toivon et mullakin helpottais - pian. Tää on niin kamalaa, kun ei se vaadi ku yhen asian joka poikkeaa jostain...nyt se naksahdus (joka oli varmasti joku jänne ja normaalia!) suisti mut täysin tolaltani. Ja vaikka vähän jo helpotti niin se aaltoilee..tulee hirvee paniikki välillä. En jaksa enää ;(
 
Mies on lääkityksellä ja ollu terapiassa parisen vuotta. Yksi osa ongelmia hänellä tuo järjetön sairauksien pelko ja itsensä tarkkailu. Avut on kyllä tehonneet ja elämä helpottanu. Apua piti tosiaan hakea itse ja etsiä.
 
Koop
Kuullostaa ahdistuneisuushäiriöltä. Hae apua, tuollainen vie elämästä ilon, ja herkästi heijastuu myös lähipiiriin, esim. lapsiin. Apua saa kyllä, kun jaksaa sinnikkäästi yrittää, vaikka sitten yksityisen sektorin kautta. Mutta se kannattaa!

Terv psyk sh
 
minulla
Minulla oli ahdistuneisuushäiriö, johon alkoi hiipiä monenlaisia pieniä pakko-oireita ihan huomaamatta. Ei niinkään sairauksien pelkoa, mutta asioitten tarkistelua, pelkoja, unettomuutta, ym ym. Sitten viimein tuli työstressin ja väsymyksen seurauksena paniikkihäiriö niin rankoin kohtauksin, että niihin aloitettiin ssri-lääkitys. Oikeastaan tajusin nuo kaikki vuosien aikana tulleet pakko-oireet ja ahdistukset vasta sitten, kun ne alkoivat loppua lääkityksen myötä! Kävin myös mielenterveystoimistossa juttelemassa. En lopen tarvinnut lääkitystä edes pitkään, ja aika pieni annos riitti, kun asiat tajusi ottaa "käsiteltäväksi" aktiivisesti. Nykyäänkin minulla on taipumusta murehtia asioita, ja ahdistun herkästi, mutta olen ajatellut, että se vaan kuuluu minun luonteeseen, eikä nuo asiat nouse mitenkään "niskan päälle".

Suosittelen kyllä lämpimästi hakemaan apua, eikä lääkitystäkään kannata kammoksua. Jatkuva pelko ja ahdistus syö hirvittävästi voimia ja tekee elämän pahimmillaan todella kurjaksi, ei kannata päästää tilannetta enää pahenemaan!
 
"poikien äiti"
Hyvä,että olet yrittänyt saada apua. Vaikka sitä on varmasti hankala saada.:| Itse olen joskus käynyt juttelemassa psykologin kanssa ja ehkä siitä oli vähän apua. Nyt täytys ehdottomasti myös mennä,mutta en ole saanut aikaseks..
Mulla on kans ollu välillä parempia jaksoja ja välillä vuorostaan huonompia jaksoja. Nyt on huonompi jakso taas. Alkoi vähän sen jälkeen kun toinen lapsi syntyi. Aloin miettiin enemmän sitä, että mitä jos jommalle kummalle vanhemmalle sattuu jotain. Siitä alkoi ihan hirveät pelot sairauksista vaikka on sitä mulla ollu tosi pitkään.
Elämä olis paljoooon helpompaa jos saisin tän sydänperäisten sairauksien pelon pois. Säikähdän aina pienestäkin lisälyönnistä tms. Ja välillä rinnassa vaan tuntuu kummalliselta ilman mitään syytä. Pelkään myös kaikenlaisia sairauskohtauksia kun ne tulee yllättäen. Joka aamu on mielessä että millainen päivä tästä tulee ja tuleeko joku kohtaus...sairasta ja uuvuttavaa.:(
 

Yhteistyössä