Itsemurhasta.

[Joku nainen]

Onko tarpeeksi hyvä syy masennukselle ettei ole kaunis ja rikas?

Tuntuu että olen masentunut noiden asioiden takia. En jaksa elää täysillä koska en ole kaunis.

 

[ahah]

[QUOTE="vieras";22615501]Turhapa tätä aihetta on sellaisille koittaa selittää jotka eivät ole koskaan esimerkiksi oikeaa, vakavaa, kroonista masennusta sairastaneet. Siinä ei enää asenteet, elämänmuutokset jne auta jos sairaus kaikesta huolimatta jatkuu. Mutta kuten sanoin, ei tätä voi ymmärtää ellei ole kokenut. Ja kyllä, mm. oma äitini on tehnyt itsarin.[/QUOTE]

Nii just, miks sitä on turha selittää niille, jotka ei oo kokenut itse? Mä nimenomaan haluaisin tietää, kun en ole itse kokenut, että mikä saa ihmisen niin epätoivoseks...

 

["vieras"]

Nii just, miks sitä on turha selittää niille, jotka ei oo kokenut itse? Mä nimenomaan haluaisin tietää, kun en ole itse kokenut, että mikä saa ihmisen niin epätoivoseks...

No eihän sitä voi selittää. Ethän pysty selittämään mikä saa ihmisen esimerkiksi rakastumaan tai inhoamaan jotain ruokaa, josta toinen tykkää yli kaiken. Nämä asiat ovat subjektiivisia kokemuksia. Jos et vain suostu uskomaan, että joillakin se epätoivo tosiaan voi tulla niin voimakkaana, sen selittämiseen ei mitkään sanat koskaan riitä.

 

[Mummomainen]

Meillä äidin veli teki itsemurhan luultavasti siksi, ettei hänellä vain ollut enää syytä elää. Hän oli perheetön, välillä mielisairaalassa, sairastumisen jälkeen ei ollut työtäkään, joutui aina muiden ruodittavaksi ja luultavasti inhosi sitä kuinka esimerkiksi lääkärit diagnosoivat häntä ja tekivät päätelmiä hänestä. Hän varmaan tunsi, ettei ole enää "oman itsensä herra". Nyt en tarkkaan muista kuinka kauan oli siellä mielisairaalassa, mutta sellainen muistikuva on, että oli jo useamman kerran ollut.

En tietenkään varmaksi voi tietää kun ei mitään viestiä jättänyt, mutta tässä omia päätelmiäni.

 

[masis]

Nii just, miks sitä on turha selittää niille, jotka ei oo kokenut itse? Mä nimenomaan haluaisin tietää, kun en ole itse kokenut, että mikä saa ihmisen niin epätoivoseks...

Jos sulla on ikinä ollut todella henkinen paha aika, sellainen että et tiedä kuinka selviät?Kerro se miljoonalla ja mieti minkälaista olisi jos se jatkuisi vuodesta toiseen. Ei sitä tuon paremmin voi selittää. Nyt puhutaan oikeasti masentuneista eikä mistään "mun lempifarkut oli pyykissä enkä voinut laittaa niitä naapurin virpin grillijuhliin leuhkimista varten" - masennuksesta.

 

[ahah]

Jos sulla on ikinä ollut todella henkinen paha aika, sellainen että et tiedä kuinka selviät?Kerro se miljoonalla ja mieti minkälaista olisi jos se jatkuisi vuodesta toiseen. Ei sitä tuon paremmin voi selittää. Nyt puhutaan oikeasti masentuneista eikä mistään "mun lempifarkut oli pyykissä enkä voinut laittaa niitä naapurin virpin grillijuhliin leuhkimista varten" - masennuksesta.

Kiitos että edes yritit selittää Ja kyllä mä ymmärrän, että puhutaan oikeesti masentuneista, siinä ei ollu ongelmaa...

 

[Olen]

kokenut useita masennuskausia, pahimmat 10-vuotiaana lapsena ja lukioiässä. Niidenkin jälkeen useita, hiukan lievempinä. Ekalla kertaa, lapsena, haaveilin itsemurhasta, en olisi sitä kuitenkaan tehnyt...sinbnittelin vaan eteenpäin, ja se kannatti. Nyt aikuisiällä olen saanut hyvää apua lääkkeistä, paljon parempaa kuin terapioista. Uskon että masennusta tulee yhä, olen siihen taipuvainen, mutta haluan edelleen elää..."Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä, ja ahtaita ikävän vuosia. Niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii." (Edith Södergran)
En tuomitse itsemurhan tehneitä, heidän tuskansa varmasti valtava, mutta kannattaa sinnitellä elämän syrjässä kiinni.

 

[ahah]

kokenut useita masennuskausia, pahimmat 10-vuotiaana lapsena ja lukioiässä. Niidenkin jälkeen useita, hiukan lievempinä. Ekalla kertaa, lapsena, haaveilin itsemurhasta, en olisi sitä kuitenkaan tehnyt...sinbnittelin vaan eteenpäin, ja se kannatti. Nyt aikuisiällä olen saanut hyvää apua lääkkeistä, paljon parempaa kuin terapioista. Uskon että masennusta tulee yhä, olen siihen taipuvainen, mutta haluan edelleen elää..."Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä, ja ahtaita ikävän vuosia. Niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii." (Edith Södergran)
En tuomitse itsemurhan tehneitä, heidän tuskansa varmasti valtava, mutta kannattaa sinnitellä elämän syrjässä kiinni.

Ja minusta taas sinä olet erittäin vahva ihminen ( *viittaa siihen, että moni täällä sanoi itsemurhan tehneita vahvoiksi... )

 

["vieras"]

Tuli vain mieleen, että miten kukaan meistä voi mennä lupaamaan kenellekään itsemurhaa hautovalle tai sanoa jälkeenpäin itsemurhan tehneestä, että kyllä se elämä tulee paremmaksi tai että vainajan elämä olisi parantunut kun olisi vain jaksanut sinnitellä? Pystyykö joku tosiaan lupaamaan, että huomenna on parempi päivä ja että elämä järjestyy kyllä?

Eikö kukaan koskaan ajattele, että se tulevaisuus voi tuoda tullessaan myös jotain vielä surkeampaa? Onko tullut kenellekään mieleen, että tällaiset tyhjät lupaukset voivat vain saada henkilön entistä ahdistuneemmaksi, kun ei sitä parempaa elämää lupauksista huolimatta tule koskaan, vaikka miten kauan sinnittelisisi?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22615793]Tuli vain mieleen, että miten kukaan meistä voi mennä lupaamaan kenellekään itsemurhaa hautovalle tai sanoa jälkeenpäin itsemurhan tehneestä, että kyllä se elämä tulee paremmaksi tai että vainajan elämä olisi parantunut kun olisi vain jaksanut sinnitellä? Pystyykö joku tosiaan lupaamaan, että huomenna on parempi päivä ja että elämä järjestyy kyllä?

Eikö kukaan koskaan ajattele, että se tulevaisuus voi tuoda tullessaan myös jotain vielä surkeampaa? Onko tullut kenellekään mieleen, että tällaiset tyhjät lupaukset voivat vain saada henkilön entistä ahdistuneemmaksi, kun ei sitä parempaa elämää lupauksista huolimatta tule koskaan, vaikka miten kauan sinnittelisisi?[/QUOTE]

Lue Raamattua.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22615844]Lue Raamattua.[/QUOTE]

Ai henkilölle, jonka elämä on ollut vuosikausia kurjaa, mutta kehotan häntä jatkamaan vielä parikymmentä vielä kurjempaa vuotta, koska silloin joskus hän voi löytää Jeesuksen, ehkä?

 

[samperi]

Siis itsemurha ei todellakaan aina ole itsekästä ja vaikka olisikin-eikö jokaisella pitäisi olla lupa "tehdä elämällään mitä haluaa"
Joskus itsemurhan taustalla voi hyvinkin olla se,ettei vaan halua aiheuttaa kenellekkään enää pahaa, Esim.Pitkän masennuksen aikana, tai jos on mielenterveys ongelmia, joita ei lääkkeet paranna
Ja itsemurhan tehneellä/yrittäneellä on varmasti joku taakka kannettavana- eikä kukaan sitä pysty ymmärtämään täysin, millainen se taakka ja tuska on. Ja varmasti se on kamala, koska ei näe enää muuta ulospääsyä kuin kuolema
Ja eikäs se ole jo itsekästä, että "vaatii" toista elämään-ettei itselleen tule paha olo?

 

["hymytyttö"]

Itse olen vakavasti masentuneena harkinnut itsemurhaa, ja kerran yrittänyt ja sairaalaan päädyin. Ja mikä minut ajoi noihin ajatuksiin? vaikea sanoa, varmaan koko kokonaisuus.

- Lapsuus väkivaltaisessa alkoholistiperheessä
- Koulukiusaaminen
- Päihderiippuvuus
- Masennuksen vuoksi en voinut käydä koulua, minusta tuli rahaton, työtön sossupummi
- Velkakierre. laskuja tuli ovista ja ikkunoista, sähköt katkeilivat useasti kun ei ollut rahaa maksaa. Tähän nyt joku sanoo että olisit hoitanut asiat. no, olin vaikeasti masentunut, minusta ei ollut mihinkään.

Oli tuskaa mennä 200 m päähän kauppaan. En vienyt roskia, en siivonnut, postilaatikko pursusi yli, join, käytin muitakin päihteitä, en jaksanut enää. Kävin terapiassa 2 kertaa viikossa, olin välillä sairaalahoidossa, minulla oli lääkitys. Eli olin kyllä juu hakenut apua. Minulla oli ystäviä, vanhemmat, miesystävä. Ahdistus rinnassa oli hirveä, se tunne kun tuntui ettei saa henkeä. Kieriskelin lattialla ja itkin ja huusin sitä tuskaa mikä mulla oli koko ajan päällä. Se tuska ja henkinen kipu oli JATKUVAA. Poltin tahallani ihoani, viilsin puukolla ja saksilla ja tökin neuloilla että olisin saanut sen henkisen kivun muutettua fyysiseksi. Minulla oli tuollaista, vuosikaudet. Ainoa lohduttava ajatus oli se, että voin tappaa itseni jos haluan. Ymmärrättekö te millaista se tuska oli.. Ainoa helpottava ajatus joka toi vähän valoa, oli se että pääsen pois jos haluan. Luuletteko te että tuossa tilassa jaksoin ajatella jotain paskaa siitä että vielä se aurinko paistaa risukasaan, vielä kaikki onnistuu jos otan itseäni niskasta kiinni.

Nukuin paljon ja hereilläoloajat olin kuin zombi. Välillä en saanut nukuttuakaan. Läheiset juu olivat huolissaan, mutta luuletteko että pystyin omassa tuskassani ajattelemaan vain heitä, heidän huoltaan?

Ne ketkä jaksavat läheistensä vuoksi vuosikaudet, ovat vahvoja ihmisiä. Ymmärrän että joskus ei vaan enää jaksa, ei kertakaikkiaan. Minusta on huippuitsekästä vaatia pahasti masentunutta ihmistä elämään siksi että läheiset eivät olisi surullisia. Eivätkö läheiset sure ollenkaan sitä miten masentunut kärsii? Eikö monesti sairaan ihmisen toivota pääsevän tuskistaan ja kuolla? Miksi masentunut on eri asia?

 

[Mummomainen]

Tuli aiheesta vielä se mieleen, että kuinka moni täällä on elänyt perheessä, jossa on muita hallitseva narsisti ja ties mikä hullu? Minä olen ja niin monta kertaa olen toivonut, että kuolisin pois tai vielä parempi, etten olisi edes syntynyt. Persoonallisuushäiriöinen narsisti alistaa muut tahtoonsa niin, että muut joutuvat aina alistumaan. Ei ole helppoa ollut minunkaan elämä enkä todellakaan syyllistä heitä, jotka itsemurhan ovat tehneet.

Meillä tämä henkilö oli vielä sellainen, ettei muille kodin ulkopuolella edes uskaltanut tehdä tai sanoa mitään, mutta meille sitten huusi ja raivosi kuin hullu. Täysin sairas, missään ei saanut olla mitään ja piti esimerkiksi varoa minne laittaa tavaroita, ettei hän pimahda ja ala taas raivoamaan. Lisäksi esimerkiksi itse olin täysi orja, joka joutui aina tekemään kaiken. Tällaisesta tilanteesta on todella vaikea päästä pois.

 

[samperi]

Tuli aiheesta vielä se mieleen, että kuinka moni täällä on elänyt perheessä, jossa on muita hallitseva narsisti ja ties mikä hullu? Minä olen ja niin monta kertaa olen toivonut, että kuolisin pois tai vielä parempi, etten olisi edes syntynyt. Persoonallisuushäiriöinen narsisti alistaa muut tahtoonsa niin, että muut joutuvat aina alistumaan. Ei ole helppoa ollut minunkaan elämä enkä todellakaan syyllistä heitä, jotka itsemurhan ovat tehneet.

Meillä tämä henkilö oli vielä sellainen, ettei muille kodin ulkopuolella edes uskaltanut tehdä tai sanoa mitään, mutta meille sitten huusi ja raivosi kuin hullu. Täysin sairas, missään ei saanut olla mitään ja piti esimerkiksi varoa minne laittaa tavaroita, ettei hän pimahda ja ala taas raivoamaan. Lisäksi esimerkiksi itse olin täysi orja, joka joutui aina tekemään kaiken. Tällaisesta tilanteesta on todella vaikea päästä pois.

Kuulostaa niin tutulle-miun isä oli tuollainen ja ikävä kyllä eka aviomieheni.
Fatsi on narsisti, eksä skitsofreenikko
Kyllä siellä välillä tuli hyvinkin vahvasti mieleen "en halua anää elää"
Ja ois vaan halunnut pois siitä tilanteesta-ihan miten vaan

 

["hymytyttö"]

Ja vielä tosiaan se, että yhteiskunnan paine. Minähän olin luottohäiriömerkintäinen sossupummi, minulla ei ollut mitään annettavaa yhteiskunnalle, se myös lisäsi pahaa oloa. Kaikkihan inhoavat kaltaisiani ihmisiä. Sitä ennestään jo masentuneena alkaa enemmän uskoa ettei itsestä ole mihinkään. Olin pelkkää paskaa kunnollisten työssäkäyvien ihmisten joukossa. Olisin niin halunnut olla heidän kaltaisensa, mutta typerä, inhottava sairaus esti kaiken. En voinut mennä edes bussiin ilman että olisin saanut paniikkikohtausta joten se siitä ihmisten ilmoille menemisestä.

Toki nyt olen iloinen etten tappanut itseäni. Mutta oikein hyvin ymmärrän heitä jotka masentuneena ja elämään ahdistuneina sen tekevät. Siinä kun ei kertakaikkiaan sitä valoa joka EHKÄ tulevaisuudessa joskus paistaa, näe eikä koe.

 

["hymytyttö"]

Niin joo ja tosiaan jos jotakuta kiinnostaa miten selvisin.

Erosin miesystävän kanssa, muutin toiselle paikkakunnalla erään sukulaisen "hoiviin". Vuoden päivät olin siellä, kunnes hakeuduin erääseen kouluun alalle joka minua kiinnosti. Lopetin lääkityksen. Pikkuhiljaa elämä alkoi voittamaan. Mutta kun koulu läheni loppuaan parin vuoden päästä, masennus alkoi uusiutua. Aloin taas käyttämään päihteitä ja vaivuin synkkiin ajatuksiin. Valmistuin kumminkin ammattiini ja samoihin aikoihin tulin yhden yön suhteesta raskaaksi. Se oli käännekohta elämässä. Kaikki päihteet jäivät, sain työpaikan, pystyin elämään omillani. Olin koko raskausajan yksin ja pärjäsin hyvin. Lapsi syntyi, toi iloa elämään ja elin normaalia yksinhuoltajan arkea. Lapsi on nyt 5-vuotias, olen löytänyt uuden kumppanin ja odotan toista lasta. masennus ei ole uusiutunut ja voin hyvin. Olen voinut siitä asti kun aloin esikoista odottamaan. Minulla on vakituinen työpaikka ja edelleen makselen ulosottovelkoja. Elämä on nykyään onnellista.

Silti ymmärrän niitä jotka eivät vain jaksa, eivät jaksa odottaa parempia aikoja kun niitä ei välttämättä tule! Tiedän sen tuskan ja epätietoisuuden mitä voi olla. Toki yritän kaikkia kannustaa jaksamaan, mutta kaikista ei vain ole siihen, ja ihme että itsestäni oli.

Hyvää joulunaikaa!

 

[ahah]

Tuli aiheesta vielä se mieleen, että kuinka moni täällä on elänyt perheessä, jossa on muita hallitseva narsisti ja ties mikä hullu? Minä olen ja niin monta kertaa olen toivonut, että kuolisin pois tai vielä parempi, etten olisi edes syntynyt. Persoonallisuushäiriöinen narsisti alistaa muut tahtoonsa niin, että muut joutuvat aina alistumaan. Ei ole helppoa ollut minunkaan elämä enkä todellakaan syyllistä heitä, jotka itsemurhan ovat tehneet.

Meillä tämä henkilö oli vielä sellainen, ettei muille kodin ulkopuolella edes uskaltanut tehdä tai sanoa mitään, mutta meille sitten huusi ja raivosi kuin hullu. Täysin sairas, missään ei saanut olla mitään ja piti esimerkiksi varoa minne laittaa tavaroita, ettei hän pimahda ja ala taas raivoamaan. Lisäksi esimerkiksi itse olin täysi orja, joka joutui aina tekemään kaiken. Tällaisesta tilanteesta on todella vaikea päästä pois.

Minä ainakin. Eikä ole koskaan tullut mieleenkään muu, kuin päästä pois siitä kodista, ja tehdä itse elämästään ja omien lasten elämästä parempi...

 

["vieras"]

Ymmärrän, että masennus on sairaus, eikä masentunut välttämättä näe valoa tunnelin päässä, ja siksi päätyy itsemurhaan... mutta en ymmärrä terveen ( ap? ) ihmisen ajatusta siitä, että läheisen itsemurha olis ikäänkuin "hyvä" asia tälle itselleen! Kai te terveet tajuatte, että niin kauan kun on elämää, on ainakin MAHDOLLISTA, että sitä valoakin alkaa joskus näkyä, vai? :O

Mutta masentunut itsemurhaan päätyvä ei näe sitä tulevaa valoa eikä hänellä ole sitkeyttä elää odottaen jotain mitä ei ole välttämättä koskaan tulossa. Sehän se ongelma juuri onkin että hän elää niin syvällä omassa pimeässä suossaan ettei todellakaan näe muuta vaihtoehtoa, on siis menettänyt kaiken toivonsa. Hän ei siinä tilanteessa näe mitään muua ratkaisua kuin päättää elämänsä, ei näe sitä että monet ihmiset välittää ja haluaisivat tukea häntä, jos vain tietäisivät kuinka paha hänen on olla.

 

[ahah]

[QUOTE="vieras";22616694]Mutta masentunut itsemurhaan päätyvä ei näe sitä tulevaa valoa eikä hänellä ole sitkeyttä elää odottaen jotain mitä ei ole välttämättä koskaan tulossa. Sehän se ongelma juuri onkin että hän elää niin syvällä omassa pimeässä suossaan ettei todellakaan näe muuta vaihtoehtoa, on siis menettänyt kaiken toivonsa. Hän ei siinä tilanteessa näe mitään muua ratkaisua kuin päättää elämänsä, ei näe sitä että monet ihmiset välittää ja haluaisivat tukea häntä, jos vain tietäisivät kuinka paha hänen on olla.[/QUOTE]

Niin, ymmärrän sen. Mutta se ei saa mua ymmärtämään silti niitä terveitä ihmisiä täällä, joiden mielestä masentuneen ihmisen itsemurha on hyväksyttävä. Niinkun jo sanoin, ymmärrän, ettei masentunut ihminen näe sitä valoa, mutta mikä hitto saa nää terveet ( luultavasti? ) ajattelemaan, että se on ihan ok??

 

["vieras"]

Niin, ymmärrän sen. Mutta se ei saa mua ymmärtämään silti niitä terveitä ihmisiä täällä, joiden mielestä masentuneen ihmisen itsemurha on hyväksyttävä. Niinkun jo sanoin, ymmärrän, ettei masentunut ihminen näe sitä valoa, mutta mikä hitto saa nää terveet ( luultavasti? ) ajattelemaan, että se on ihan ok??

Siis jos masennus on tila, jossa sitä ajatusta ei saa muutettua paremmaksi noin vain tahdonvoimalla. Tottakai silloin on ymmärrettävää, että se (mielen)terveys pettää siinä määrin, että lopputulos on kuolema. Ihan samalla tavalla, kuin minusta on hyväksyttävää että ihminen kuolee fyysisen sairaudenkin uuvuttamana. Mikä ero näiden hyväksymisessä sitten on?

 

[Mummomainen]

Siksi, koska ihmisillä pitää olla valinnanvapaus eikä kukaan voi uskotella toiselle, että kyllä elämäsi kääntyy vielä parhain päin, koska niin ei välttämättä käy.

 

["minä"]

Olen ollut pahassa masennuksessa jne. Tänään taas oli pahoja oloja, se on tuttua, jokapäiväistä.
Sitä oon miettinyt että miksi ei toimita silloin kun ihminen on e l o s s a, silloin kun voisi auttaa, käydä, soittaa.
Sitten kun on jo kuollut, ryhdytään miettimään miksi en soittanut, miksi en mennyt käymään, miksi
en ajatellut sitä ihmistä.
Miksi ei toimita silloin kun voidaan vielä auttaa?
Miksi?

 

[ahah]

[QUOTE="minä";22617370]Olen ollut pahassa masennuksessa jne. Tänään taas oli pahoja oloja, se on tuttua, jokapäiväistä.
Sitä oon miettinyt että miksi ei toimita silloin kun ihminen on e l o s s a, silloin kun voisi auttaa, käydä, soittaa.
Sitten kun on jo kuollut, ryhdytään miettimään miksi en soittanut, miksi en mennyt käymään, miksi
en ajatellut sitä ihmistä.
Miksi ei toimita silloin kun voidaan vielä auttaa?
Miksi?[/QUOTE]

Niinpä. Mutta kun näiden mielestä on ihan ok tehdä itsemurha, jos on masentunut... ehkä siksi... ?
p.s Pahoittelen epäkypsää kommenttiani, mutta ei voi kuin ihmetellä!!

 

["an-nikki"]

Mieleltään sairaan itsemurhan tehneen tuomitseminen itsekkääksi luuseriksi on ihan sama, kuin sanois syöpään kuollutta ihmistä luuseriksi:headwall:

Mulle tuli paha olo tästä kommentista.
Ottamatta kantaa siihen kertooko itsemurhan tekeminen kyseisen henkilön heikkoudesta vai vahvuudesta, mun mielestä on vaan aika mautonta verrata näitä kahta keskenään. Eikö itsemurha ole lopulta itse tehty päätös tilanteesta riippumatta? Moni syöpään kuoleva ei varmaankaan ole kuolemaa toivonut vaan haluaisivat jatkaa elämää?