Itsellisten naisten hedelmöityshoidot lisääntyneet rajusti - mitä mieltä?

Ei kykene sitoutumaan toiseen ihmiseen - ei kykene parisuhteeseen. Miten pystyy sitoutumaan lapseen? Lapseen, jonka toinen puoli on jonkun tuntemattoman perimää? Pitääkö eräiden vain saada kaikki?

Isättömyys vs. avioero, en menisi vertaamaan. Erilaisia kohtaloita.

Siis kuuluuko mielestäsi kaikkien haluta parisuhdetta? Minusta ihan sama asia kuin että kaikkien pitäisi hankkia lapsia tai on epänormaali. On niitä ihmissuhteita monenlaisia. Se, ettei tahdo sitoutua mieheen/naiseen, ei tarkoita, ettei voisi sitoutua lapsiin, ystäviin tai muihin ihmisiin. Ei se lapsi ole yhtään sen vähempää omaa vaikka osa olisi tuntemattoman perimää.

 

En mä pidä avioeroakaan mitenkään hienona tai edes neutraalina asiana ja hieman huolestuttaa yleistyvä vähättely aiheesta tyyliin "lapsi on onnellinen ku äitikin on!", mutta onhan isättömyys aivan eri kaliiberin elinikäinen taakka, kuin vanhempien avioero.

Etenkin, jos lähdetään siitä oletuksesta, että lapsen molemmat vanhemmat ovat edelleen tiiviisti lapsen elämässä mukana toinen toistaan ja jälkikasvuaan tukien, vaikka ero olisikin tullut (valitettavan harvalla tosin taitaa olla näin?).

 

Siis kuuluuko mielestäsi kaikkien haluta parisuhdetta? Minusta ihan sama asia kuin että kaikkien pitäisi hankkia lapsia tai on epänormaali. On niitä ihmissuhteita monenlaisia. Se, ettei tahdo sitoutua mieheen/naiseen, ei tarkoita, ettei voisi sitoutua lapsiin, ystäviin tai muihin ihmisiin. Ei se lapsi ole yhtään sen vähempää omaa vaikka osa olisi tuntemattoman perimää.

Ei kuulu, tietenkään. Mutta osa ei saa parisuhdetta koska on itse siihen kykenemätön. En näe tällaista ihmistä myöskään hyvänä vanhempana. Mutta mistä minä tiedän, kuinka moni nainen joka yksin päätyy hedelmöityshoitoihin on tällainen tapaus.

 

Ymmärrän lapsettomien tuskaa ja kyllä tämän onnen lapsista soisin kaikille hyville vanhemmille. Mutta seurattuani erittäin läheltä yksin lapsen hankkinutta, niin on omat ajatukset kääntyneet sellaisiksi etten voi kannattaa lapsen yksin hankkimista niin ettei lapsella ole edes tietoa isästään. Lapsi sanoi miestänikin isäkseen kerran. Lisäksi naisella on ollut ja on todella rankkaa hoitaa kaikki yksin alusta asti, lähes ilman tukiverkkoja vielä.

En ainakaan tähän asti ole nähnyt tuota totaalista isättömyyttä enemmän positiivisena kuin negatiivisena asiana. Kumpikin siis säälittää, sekä, äiti, että lapsi.

Toisaalta omaltakin kohdalta voin sanoa, että olisin ollut onnellisempi 6+ ikäisestä jos olisin saanut elää vain äitini kanssa. Mutta tuskin näin ajattelisin jos isääni en koskaan olisi tuntenut, vaan romantisoisin tuota tuntematonta isääni, ja kuvittelisin hänet kiiltokuva isäksi, sellaiseksi jollainen harvempi on. Tuolla tavalla nimittäin suuri(n?) osa isättömistä tai adoptoiduista tekee.


Korjailen kirjoitusvirheitä kun en osaa kirjoittaa tällä ipadilla .

 

Minäkään en missään tapauksessa ymmärrä sanontaa, että jos äiti on onnellinen niin lapsikin on. Kamalaa lapsen vähättelelyä.

 

Ei kuulu, tietenkään. Mutta osa ei saa parisuhdetta koska on itse siihen kykenemätön. En näe tällaista ihmistä myöskään hyvänä vanhempana. Mutta mistä minä tiedän, kuinka moni nainen joka yksin päätyy hedelmöityshoitoihin on tällainen tapaus.

Okei, onko siis kaikki eronneet vanhemmat huonoja vanhempia kun eivät ole kyenneet sitoutumaan ja pitämään perhettä kasassa? Oudon mustavalkoinen näkemys ihmissuhteista. Parisuhde ja vanhempi-lapsi-suhde on kaksi täysin erilaista ihmissuhdetta. Hyvä vanhempi voi olla huono kumppani parisuhteessa ja päinvastoin.

Moni ei löydä koskaan suhdetta, koska ei kelpuuta ketä tahansa sopimatonta kumppania itselleen. Minusta se on sata kertaa parempi kuin ryhtyä huonoihin suhteisiin. Ihastumistiheyskin on muuten osin biologista. Toiset rakastuvat vain todella harvoin elämänsä aikana ja matkassa voi olla paljon huonoa tuuria. Minä olen 25-vuotias enkä ole ikinä seurustellut enkä koe olevani sen epänormaalimpi tai kykenemättömämpi kuin ikätoverini, joista osa esim. hyppii huonosta suhteesta toiseen ja harrastaa yhden illan juttuja. Olen vain kaksi kertaa elämässäni ollut ihastunut. Olisin hyvin valmis sitoutumaan, jos oikeanlainen ihminen löytyisi. Minulla on hyvä perhe, läheinen suku ja paljon lapsuudesta asti säilyneitä ystäviä ja läheisiä kummilapsia ym. Ei siis voi sanoa, etten kykene sitoutumaan ihmissuhteisiin? En usko hetkeäkään ettenkö olisi ihan hyvä äiti vaikken 35-vuotiaana olisi parisuhdetta löytänyt. Etsisin tosin lapselle isän ja muuttaisin mahd. esim. saman talon eri puolelle, jotta lapsilla olisi ikään kuin yksi koti.

 

Minäkään en missään tapauksessa ymmärrä sanontaa, että jos äiti on onnellinen niin lapsikin on. Kamalaa lapsen vähättelelyä.

Minä ymmärrän. Ajattele se toisinpäin: jos äiti on onneton, lapsikin on.

Mikään ei ole lapselle suurempi tuska kuin nähdä rakkaan äitinsä kärsivän.

 

En mä pidä avioeroakaan mitenkään hienona tai edes neutraalina asiana ja hieman huolestuttaa yleistyvä vähättely aiheesta tyyliin "lapsi on onnellinen ku äitikin on!", mutta onhan isättömyys aivan eri kaliiberin elinikäinen taakka, kuin vanhempien avioero.

Etenkin, jos lähdetään siitä oletuksesta, että lapsen molemmat vanhemmat ovat edelleen tiiviisti lapsen elämässä mukana toinen toistaan ja jälkikasvuaan tukien, vaikka ero olisikin tullut (valitettavan harvalla tosin taitaa olla näin?).

Juu. Mä en kyllä ole enää varma, että isättömän lapsen kohtalo olisi pahempi kuin kaikkien avioerolasten. On kuitenkin niitäkin lapsia, joiden molemmilla vanhemmilla on uusi perhe ja lapsi tuntee olevansa ulkopuolinen tässä kuviossa. Usein suhde kärsii vähintään toiseen vanhempaan. Onhan nykyään jopa ilmiö, että vanhemmat lapset annetaan huostaan uusperheen tieltä. : / Totta kai isättömyys voi tuoda paljon ongelmia ja ne on hyvä tiedostaa, mutta lapsi ei aina koe (aikuisenakaan) menettäneensä mitään, koska hänellä ei osallistuvaa isää ole koskaan ollutkaan. Siksi se ei eittämättä vaikuta millään tapaa lapsen onnellisuuteen. Lapsi voi kokea perheensä ehjäksi.

Vaikea miettiä asiaa omalle kohdalle, koska tekisin kaikkeni turvatakseni lapselle jonkinlaisen isän, etsisin siis isäksi tahtovan miehen ja muuttaisin paritaloon hänen kanssaan tms. Koen isäsuhteen ja biologisen alkuperän tuntemisen tärkeäksi ja varmaan siksikin, että olen onnellisen ydinperheen (vanhemmat olleet yhdessä teinistä asti) kasvatti ja sukuni on täynnä pitkiä avioliittoja. Jos syystä tai toisesta lapseni olisi isätön, en usko, että lapsi saisi huonoa elämää kuitenkaan. Olen sen tyylinen, että yrittäisin kompensoida asiaa niin paljon kuin kykenisin. Pyytäisin lapselleni useita miespuolisia ja naispuolisia kummeja, pitäisin paljon yhteyttä kaikkiin sukulaisiin, ystäviin ja muihin ja muuttaisin lähelle vanhempiani. Voisin asua myös yhteisöllisesti. Yrittäisin turvata sen, että ainakin minulla olisi lapseeni tiivis suhde, koska olisin ainoa vanhempi. Järjestäisin lapselle pitkän kotihoidon ja tekisin myös muista aikuisista hänelle läheisiä. No joo, menee jo aika kuvitteelliseksi. Kaikkea sitä on tullut pohdittua.

 

Ja sitä näkökulmaa haluaisin tässä korostaa, että mikä glorifoi sen klinikkasperman? Joku ihan tavallinen Pertsa senkin on luovuttanut. Ihmetyttää, eikö näillä baaripanojen demonisoijilla sitten ole esim. miespuoleisia kavereita? Jos niistä kavereista ei kukaan tunnu soveltuvan isäksi, niin voi ajatella, ettei ne sen kummempaa materiaalia siellä spermapankissakaan ole.

Hmm. Mä en usko, että kukaan lähipiirissäni tahtoisi kellekään lapsettomalle naiselle luovuttaa spermaansa tai haluaisi lapsia yksin. Mun ainakin pitäisi tällainen mies vartavasten etsiä.

 

Ja sitä näkökulmaa haluaisin tässä korostaa, että mikä glorifoi sen klinikkasperman? Joku ihan tavallinen Pertsa senkin on luovuttanut. Ihmetyttää, eikö näillä baaripanojen demonisoijilla sitten ole esim. miespuoleisia kavereita? Jos niistä kavereista ei kukaan tunnu soveltuvan isäksi, niin voi ajatella, ettei ne sen kummempaa materiaalia siellä spermapankissakaan ole.

Ei kai siinä sen kummempaa ole kuin että se on ainakin testattua (siis esim. HIV yms poissuljettu). Ja koska luomuraskautuminen voi kestää vaikka vuoden, niin ei tarvitse paneskella jotain tyyppejä niin pitkään, joiden kanssa ei oikeasti halua seksiä. Kaverit voivat olla todella ihania ystäviä, mutta heillä voi olla omat parisuhteet tai sitten ei vaan pysty ajattelemaan ystäviä seksuaalisesti (kenties puolin ja toisin). Esim. omista miespuolisista ystävistäni minulle läheinen on eräs homoseksuaali mies, joka ei halua seksiä naisten kanssa eikä edes halua saada lapsia, koska suvussaan on jotain sairauksia tms.

 

Toki siinäkin olisi sitten riskinsä, jos hankkisi lapsen jonkun lasta toivovan kanssa parisuhteen ulkopuolella. Mies voisi osoittautua millaiseksi tahansa, esim. huonoksi isäksi. Voisi tulla jatkuvia hankaluuksia, jos olisimme eri linjoilla lapsen asioissa, mies saattaisi vaatia vuoroviikkosysteemiä (jota en kannata) jne. Riskinsä kaikessa siis. Ottaisin kyllä ennemmin tämän riskin kuin hankkisin lapsen yksin.

 

Ja sitä näkökulmaa haluaisin tässä korostaa, että mikä glorifoi sen klinikkasperman? Joku ihan tavallinen Pertsa senkin on luovuttanut. Ihmetyttää, eikö näillä baaripanojen demonisoijilla sitten ole esim. miespuoleisia kavereita? Jos niistä kavereista ei kukaan tunnu soveltuvan isäksi, niin voi ajatella, ettei ne sen kummempaa materiaalia siellä spermapankissakaan ole.

Varmaan ihan sellainen yksinkertainen juttu, että klinikalta saa vapaaehtoisesti luovuttaneiden spermaa. Aika ällistyttävää, että tämä moraalinen näkökulma pitää tuoda erikseen esille. Olettaisin, että siinä baaripanossa Pertsalle tuskin kerrottaisiin aikeista hankkiutua raskaaksi.

 

Voi se olla myös hedelmöityshoito, jos naisella on jotain sairautta estämässä luonnollista lisääntymistä. Aivan samoin kuin pariskuntien kohdalla.

Lähtökohtaisesti yksinäisten naisten lisääntymistä ei kuitenkaan estä sairaus vaan siittäjän puuttuminen. Se ei ole sellainen vaiva, johon julkisen terveydenhuollon tulisi minusta suunnata rajallisia resursseja.

 

[QUOTE="M33";30249579]Lähtökohtaisesti yksinäisten naisten lisääntymistä ei kuitenkaan estä sairaus vaan siittäjän puuttuminen. Se ei ole sellainen vaiva, johon julkisen terveydenhuollon tulisi minusta suunnata rajallisia resursseja.[/QUOTE]

Eihän se tuhlaakaan. Ne naiset asioivat yksityisellä kuten myös naisparit.

 

Niin, jos ympäristö on todella kunnossa niin mikäs siinä silloin lapsen hankkiessa vaikka noin. Mutta silloin kun tuollainen toiminta yleistyy, on tilastollisesti väistämätöntä, että myös ongelmia tulee.

Voitte toki samalla kauhistella tätäkin: Olen aina aika-ajoin ajatellut, että voisin kenties ryhtyä homoparin lapselle etä-äidiksi. Eli homopari olisi lähihuoltaja ja toinen heistä biologinen isä, ja minä olisin biologis-juridinen äiti mutta etäsellainen. Tiedä sitten, mitä siitä oikeasti tulisi.

Voisitko synnyttää halukkaille poikamieihille lapsia? Täältä on naiset kaikonnneet, mutta olisi mukava saada jälkikasvua.

 

Itsellinen?


En "hyväksy" hedelmöityshoitoja kellekään, aivan sama onko naisella mies tai ei.
Todella vastenmielistä lääketieteen tuhlausta maailmassa, joka jo hukkuu ihmisiin ja myös lapsiin, joilla ei ole vanhempia. Jos ihminen ei panemalla saa lasta, niin siihen pitäisi vain tyytyä, kaikkea ei voi saada. Ne joilla mahdollista, voivat adoptoida jos ei omat vehkeet toimi.

Sitäoaitsi, jos vika ei ole edes vehkeissä, suosittelen käyntiä ennemminkin paikallisessa baarissa, kuin lapsettomuushoidossa. Sieltä saa spermaa ihan ilmaseksi.

 

Esimerkkejä voin nähdä ihan lähipiirissänikin: on monia hyviä koteja, joissa on yh-äiti ja todella iloiset, onnelliset ja hyvinvoivat lapset. Olen myös nähnyt vanhempien erosta jollain tapaa traumatisoituneita lapsia, jotka eivät ole koskaan toisen vanhempansa uusperheeseen sopeutuneet ja eivät vaikuta kauhean onnellisilta. Avioero voi joskus olla paljon pahempi kokemus kuin syntyä perheeseen, jossa on vain se yksi (bio)vanhempi. Osa lapsista menettää erossakin kokonaan tai osittain toisen vanhempansa.

Eiköhän ole myös "ihan tavallisia" ydinperheitä joissa kaikki menee päin vittua ja lapset kärsii. Eniten on juuri niitä perhehelveteitä. Sulla ei tietysti ole lähipiirissä niitä yhtään.

 

Minusta lapsen saaminen liittyy vahvasti vanhempien väliseen rakkauteen. Lapsen kuuluisi tulla rakkaudesta, ei itsekkäästä halusta. Se, kestääkö vanhempien liitto, on sitten eri asia, mutta ainakin oikeat lähtökohdat tulisi olla kohdillaan. Ja tuoretta äitiä auttaa paljon se, että vieressä on rakastava puoliso jonka kanssa saa ihailla omaa vauvaa, ja saa myös henkistä tukea vauvan hoitamiseen. On aivan eri asia saada ja hoitaa vauva yksin, kuin toisen ihmisen kanssa! Sitä tässä ketjussa ei olla käsitelty ollenkaan.
Moni tällainen äiti, joka väenväkisin haluaa lapsen, ei tajua ollenkaan miten rankka taakka se on kantaa yksin. Lapsi ei tiedä sukujuuriaan, äiti ei voi kertoa joskus myöhemmin millainen tyyppi se isä oli. Minusta aika epämääräinen aloitus elämälle, ja varmasti teini-iässä kova pala nuorelle. Ja luulisi äitiäkin vaivaavan, kun ei tiedä millaisia geenejä lapsi kantaa?

 

Kieltäisin hedelmöityshoidot kaikilta, jos olisi minusta kiinni.

 

Totta kai. Yksinhuoltajat ovat samalla viivalla näissä tukiasioissa kaikki.

ja varmaan elatusapuakin saavat! Juu en kannata tällaista yhtiskunnan varaan heittäytyvää ajattlutapa.

 

Minusta lapsen saaminen liittyy vahvasti vanhempien väliseen rakkauteen. Lapsen kuuluisi tulla rakkaudesta, ei itsekkäästä halusta. Se, kestääkö vanhempien liitto, on sitten eri asia, mutta ainakin oikeat lähtökohdat tulisi olla kohdillaan. Ja tuoretta äitiä auttaa paljon se, että vieressä on rakastava puoliso jonka kanssa saa ihailla omaa vauvaa, ja saa myös henkistä tukea vauvan hoitamiseen. On aivan eri asia saada ja hoitaa vauva yksin, kuin toisen ihmisen kanssa! Sitä tässä ketjussa ei olla käsitelty ollenkaan.
Moni tällainen äiti, joka väenväkisin haluaa lapsen, ei tajua ollenkaan miten rankka taakka se on kantaa yksin. Lapsi ei tiedä sukujuuriaan, äiti ei voi kertoa joskus myöhemmin millainen tyyppi se isä oli. Minusta aika epämääräinen aloitus elämälle, ja varmasti teini-iässä kova pala nuorelle. Ja luulisi äitiäkin vaivaavan, kun ei tiedä millaisia geenejä lapsi kantaa?

Ne, jotka hankkivat lapsen yksin, ovat yleensä yli 30-vuotiaita, jolloin he ovat harkinneet ja punninneet paitsi omaa jaksamistaan, myös yleensä elämäntilannettaan. Ja kyllä yhden lapsen pystyy terve aikuinen hoitamaan - se raskaus tulee yllätyksenä kaikille, mutta jos on edes jonkinlainen tukiverkosto, niin se auttaa. Ja kyllähän lapsi sukujuurensa tuntee - ainakin äidin puolelta. (Ja isänkin, jos lapsi on hankittu tuttavan avustuksella.) Ja eipä meistä kukaan, jotka ydinperheessäkin olemme lapsia hankkineet, osaa sanoa millaiset geenit itsellä tai kumppanilla - ja sitä kautta lapsella - on. Jotain osviittaa toki on, mutta geenit ovat vähän monimutkaisempi juttu kuin vaan hiustenväri.

 

Minusta lapsen saaminen liittyy vahvasti vanhempien väliseen rakkauteen. Lapsen kuuluisi tulla rakkaudesta, ei itsekkäästä halusta. Se, kestääkö vanhempien liitto, on sitten eri asia, mutta ainakin oikeat lähtökohdat tulisi olla kohdillaan. Ja tuoretta äitiä auttaa paljon se, että vieressä on rakastava puoliso jonka kanssa saa ihailla omaa vauvaa, ja saa myös henkistä tukea vauvan hoitamiseen. On aivan eri asia saada ja hoitaa vauva yksin, kuin toisen ihmisen kanssa! Sitä tässä ketjussa ei olla käsitelty ollenkaan.
Moni tällainen äiti, joka väenväkisin haluaa lapsen, ei tajua ollenkaan miten rankka taakka se on kantaa yksin. Lapsi ei tiedä sukujuuriaan, äiti ei voi kertoa joskus myöhemmin millainen tyyppi se isä oli. Minusta aika epämääräinen aloitus elämälle, ja varmasti teini-iässä kova pala nuorelle. Ja luulisi äitiäkin vaivaavan, kun ei tiedä millaisia geenejä lapsi kantaa?

Musta tällainen ajattelutapa on jotenkin siinä mielessä hassu, että tuskin monissa kulttuureissa lapset voivat lainkaan huonosti siksi, ettei heidän syntymänsä perustu ensisijaisesti biologisten vanhempien romanttiseen rakkauteen. Ei se ole mikään absoluuttisen oikea ja ainoa tapa. Ei edes nykypäivänä kovin pysyvä ja luotettava perhemuoto. Ymmärtäisin, jos erot olisivat harvinaisempia. Monissa maissa on yleistä asua suuressa kyläyhteisössä, jossa kaikissa ei ole tärkeää, kuka on lasten biologinen isä eikä sitä välttämättä tiedetä. Tietysti meidän kulttuurissa se on tärkeää, mutta en osaa nähdä parisuhdetta ainoana mahdollisena muotona hankkia lapsia. Olennaisempaa olisi, että lapsilla olisi ideaalitilanteessa yksi koti, jossa on useita aikuisia, eli vanhempien olisi hyvä asua yhdessä vaikka eivät olisi parisuhteessa keskenään.

 

kuinka menestyneitä on nuo kulttuurit jossa ei tiedetä kuka on lapsen isä ja kasvatuksesta huolehtii kuka sattuu?

 

Lapsen oikeudet ja lapselle parasta PISTE. ei pidä tehdä lapsia, jos se on äidistä kivaa. Tai lapsilisien vuoksi. Jos haluaa sukua jatkaa, on se tehtävä vain lapsen ehdoilla ja sitoutua lopun elämää ilman vaihtoehtoja. Liikaa näkee huonostivoivia lapsia, oli sitten yksi tai kaksi vanhempaa....

 

[QUOTE="Rane";30247751]Periaatteessa pitäisi olla maksamatta, jos on varaa hoitoihin ja varaa hankkia tietoisesti lapsi yksin, pitäisi se olla myös varaa elättää.. Seuraavaksi jengi hankkii lapsia, jotta saa soskun maksaa suuremman kämpän.. Aiheen vierestä kyllä ja erittäin hypoteettista... Mutta silti![/QUOTE]

Todella outoa logiikkaa.
Jos kaksi ihmistä tekee lapsen, eikö heillä pitäisi olla kaksinkerroin mietitty, miten se lapsen elätys maksetaan? Siltikin yhteiskunta maksaa aika monen isän puolesta niitä elatusmaksuja.