S
Siina
Vieras
Miesystävän itsekeskeisyys alkaa nyt pikkuhiljaa jurppimaan. Olemme seurustelleet reilun kolme vuotta--asumme erillään, koska minulla lapsia ja hän lapseton.
Näemme noin kolme kertaa viikossa ja soittelemme tietenkin päivittäin. Nyt on mennyt taas viikon verran, ettei mies ole kertaakaan kysynyt minulta mitä minulle kuuluu.... hänellä on kova kiire kertoa omia juttujaan ja kavereidensa kuulumisia.
Eilenkin kun soitti, en saanut edes suunvuoroa, kun touhotti omia tekemisiään ja kertoili mitä meinaa syödä ja laittaa ruokaa ja mitä tehdään viikonloppuna (siis ei kysynyt minulta sopiiko vaan ilmoitti asian). Kylläpä jäi paha mieli.
Keskustelumme on yleensä kaavaa, että mies kertoo jotain asiaa ja minä yleensä myötäilen häntä tai kerron oman mielipiteen, mutta aina hän korjaa asian niin, että hän on kuitenkin oikeassa ja hänen ajatuksensa asiasta on se oikea. Siis vaikka olisin samaa mieltä hänen kanssaan, niin hän saa sanomisillaan asian kuulostamaan siltä kuin olisin ollut eri mieltä ja sanoo päälle oman versionsa asiasta.
Puhumattakaan miehen tavasta puhua päälle, kun olen kertomassa jotain itseäni koskevaa asiaa. Puhuu suoraan päälle ja kun on sanansa sanonut ei viitsi edes kysyä mitä olinkaan puhumassa.
Ei hän sentään aina ole tuollainen ollut--muistaakseni--ehkä olen vaan kriittisempi nyt kun seurustelu on vakiintunut.
Onko teillä samanlaisia miehiä---olisiko jokin konsti tuohon piirteeseen?
Näemme noin kolme kertaa viikossa ja soittelemme tietenkin päivittäin. Nyt on mennyt taas viikon verran, ettei mies ole kertaakaan kysynyt minulta mitä minulle kuuluu.... hänellä on kova kiire kertoa omia juttujaan ja kavereidensa kuulumisia.
Eilenkin kun soitti, en saanut edes suunvuoroa, kun touhotti omia tekemisiään ja kertoili mitä meinaa syödä ja laittaa ruokaa ja mitä tehdään viikonloppuna (siis ei kysynyt minulta sopiiko vaan ilmoitti asian). Kylläpä jäi paha mieli.
Keskustelumme on yleensä kaavaa, että mies kertoo jotain asiaa ja minä yleensä myötäilen häntä tai kerron oman mielipiteen, mutta aina hän korjaa asian niin, että hän on kuitenkin oikeassa ja hänen ajatuksensa asiasta on se oikea. Siis vaikka olisin samaa mieltä hänen kanssaan, niin hän saa sanomisillaan asian kuulostamaan siltä kuin olisin ollut eri mieltä ja sanoo päälle oman versionsa asiasta.
Puhumattakaan miehen tavasta puhua päälle, kun olen kertomassa jotain itseäni koskevaa asiaa. Puhuu suoraan päälle ja kun on sanansa sanonut ei viitsi edes kysyä mitä olinkaan puhumassa.
Ei hän sentään aina ole tuollainen ollut--muistaakseni--ehkä olen vaan kriittisempi nyt kun seurustelu on vakiintunut.
Onko teillä samanlaisia miehiä---olisiko jokin konsti tuohon piirteeseen?