Itku vaan tulee...

:hug: :hug:

 

VOIMIA ja ISO HALI!!

 

Kovasti voimia sinulle *hali*

 

:hug:

 

:hug: Nipsukka, kirjoita vain tänne ja pura tuntojasi.Sitä vartenhan me täällä olemme.
Se on musertavan raskasta seurata, kun rakkaan vointi heikkenee heikkenemistään.Voimia toivon sinulle paljon, jotta jaksaisit.
Itse menetin isäni -94 keuhkösyöpään ja anoppi menehtyi 3 kk:n kuluttua isäni kuolemasta aivosyöpään.Onneksi meillä oli lapset silloin pieniä, he pitivät mut arjessa kiinni.

 

Voi voi, tuli niin surullinen olo sun puolestasi, muistan kuin eilisen päivän, kun itse pari vuotta sitten olin samassa tilanteessa, tosin äitini teki lähtöä silloin...isä oli mennyt jo vuosia aiemmin.
Silloin ajattelin, että se vuorollaan on jokaisen osana ne vanhempansa pois saattaa..
Paljon voimia sinulle, äidillesi myös tämän raskaan kesän aikana, kenties vielä syksyn ja talvenkin

 

Hei Nipsukka,

voimia raskaaseen tilanteeseen.

Tiedättekö, että kunnalta saa apua tilanteeseen?

Minun läheinen sairastui keväällä vakavasti. Asui kaksin puolisonsa kanssa ja käytännössä arki oli sitä, että puoliso hoiti koko ajan.

He hakivat apua tilanteeseen ja saivat terveyskeskusesta kotisairaanhoitajan joka kävi kolme kertaa viikossa kotona. Samoin he saivat kotityöntekijän joka kävi joka toinen päivä kotona auttelemassa arjen jutuissa.

Sairauden edetessä he saivat kotiin apuvälineitä ym.

Joten kyselkää olisiko äidillesi apua olemassa

Toki sairaslomakin on yksi vaihtoehto.

Tokikaan en tiedä mikä sairaus teidän isällä on. Minun läheisellä oli syöpä ja hän menehtyi tautiin muutamassa kuukaudessa.

Isälläni on leikattu keuhkosyöpä joka metastoitunut aivoihin.sädetetty on, muuta ei voida tehdä... Surullisisnta vielä on kun äitini jäi juuri eläkkeelle ja heillä oli kaikenmaailman suunitelmia kun vihdoinkin saavat yhdessä "nauttia"eläkepäivistä

Mitä tarkoittaa metastoitunut aivoihin ? Kuinka pitkä aika on leikkauksesta ?

 

Paljon voimia sinulle kestää vaikea tilanne! Oma veljeni kuoli syöpään 12 vuotta sitten, se on raskasta, niin raskasta...

 

:hug: Nipsukka, kirjoita vain tänne ja pura tuntojasi.Sitä vartenhan me täällä olemme.
Se on musertavan raskasta seurata, kun rakkaan vointi heikkenee heikkenemistään.Voimia toivon sinulle paljon, jotta jaksaisit.
Itse menetin isäni -94 keuhkösyöpään ja anoppi menehtyi 3 kk:n kuluttua isäni kuolemasta aivosyöpään.Onneksi meillä oli lapset silloin pieniä, he pitivät mut arjessa kiinni.

Kaivoin ketjuni taas esille.Isän vointi on päivä päivältä huonompi.Enää ei pääse vuoteesta ja hoitajien on tosi raskasta nostella isoa miestä.Oikea puoli, lähinnä jalat ei toimi juuri yhtään joten vessaan nostaminen todella rankkaa ja isäni ei osaa vaippaan tehdä, minkä hyvin ymmärrän.Kukapa haluaisi.
On musertavaa katsoa, kun isä on niin sairaana.Lapset, mies ja työkin pitää minut kartalla.Kroppa on pingottuneessa tilassa koko ajan ja uskon, että suru ja itku pukkaa kunnolla ulos vasta kun kaikki on ohi. Muisti isällä toimii välillä ja välillä ei.Välillä on sekava ja välillä ajattelu kirkasta.
Tekarit oli otettu suusta pois, koska syöminen ollut hankalaa ne suussa, eikä isä tahtoisi juuri enää mitään ottaa suuhunsa.Karseeta katsoa kun isä oli suu auki ilman hampaitaan sängyssä ja hiukka yli kuukausi sitten vielä jaksoi tehdä normaaleja juttuja...

 

hän pääsee tuskistaan. voimia luopumiseen.

 

:hug: Kovasti toivottelen voimia teidän perheelle!

 

Nipsukka jos olisit tässä vierelläni niin halaisin sinua lujaa :hug: , kuuntelisin, olisin olkapäänä.Täältä kaukaa en voi sitä tehdä, mutta haluan sanoa, että tiedän mitä ajatuksia ja tunteita käyt läpi.Voin vain toivottaa sinulle ja perheellesi voimia ja jaksamisia :hug: :hug:

 

:hug: :hug: Hirmuisesti voimia sinulle ja läheisillesi! Ei tässä oikeen muuta osaa sanoa, meinaa itku tulla ihan myötätunnosta.

 

Nipsukka jos olisit tässä vierelläni niin halaisin sinua lujaa :hug: , kuuntelisin, olisin olkapäänä.Täältä kaukaa en voi sitä tehdä, mutta haluan sanoa, että tiedän mitä ajatuksia ja tunteita käyt läpi.Voin vain toivottaa sinulle voimia ja jaksamisia :hug: :hug:

Kiitos tuhannesti. Päivä kerrallaan mennään. Jotenkin tunnen huonoa omaatuntoa, kun meillä Rodoksen reissu edessä heinäkuun vika päivä... Ei oikeen fiiliksiä lähteä.Äiti sanoi, että meidän täytyy mennä.Sitä isäkin toivoisi, koska on itse Kreikan ystävä ja haluaa, että tytötkin pääsevät nauttimaan siitä kaikesta... Joka kerta pelästyy kun puhelin soi...

 

Nipsukka jos olisit tässä vierelläni niin halaisin sinua lujaa :hug: , kuuntelisin, olisin olkapäänä.Täältä kaukaa en voi sitä tehdä, mutta haluan sanoa, että tiedän mitä ajatuksia ja tunteita käyt läpi.Voin vain toivottaa sinulle voimia ja jaksamisia :hug: :hug:

Kiitos tuhannesti. Päivä kerrallaan mennään. Jotenkin tunnen huonoa omaatuntoa, kun meillä Rodoksen reissu edessä heinäkuun vika päivä... Ei oikeen fiiliksiä lähteä.Äiti sanoi, että meidän täytyy mennä.Sitä isäkin toivoisi, koska on itse Kreikan ystävä ja haluaa, että tytötkin pääsevät nauttimaan siitä kaikesta... Joka kerta pelästyy kun puhelin soi...

Tiedän tuon tunteen, kun puhelin soi, niin miettii, joko nyt soitetaan sairaalasta tai tk:sta.Meille soitettiin tk:sta kyllä useamman kerran, että nyt tilanne näyttää siltä, että loppu ei ole kaukana, mutta ei sitten niin käynytkkään, kunnes eräänä aamuna puhelin soi 06.30...silloin jo aavistimme....
Ymmärrän, että podet huonoa omaatuntoa reissusta eikä oikein fiiliksiäkään ole lähteä, mutta näin ulkopuolisena sanoisin, että menkää vain reissulle ja yrittäkää nauttia siitä.Kirjoitit, että äitisikin on sitä mieltä, että pitäisi lähteä ja isäsikin toivoisi sitä, niin menkää.Sitten kun luopumisen aika on, niin tulee suru ja surun aika voi kestää pidempäänkin, joten ei kannata mielestäni reissua jättää nyt väliin.

 

Nipsukka jos olisit tässä vierelläni niin halaisin sinua lujaa :hug: , kuuntelisin, olisin olkapäänä.Täältä kaukaa en voi sitä tehdä, mutta haluan sanoa, että tiedän mitä ajatuksia ja tunteita käyt läpi.Voin vain toivottaa sinulle voimia ja jaksamisia :hug: :hug:

Kiitos tuhannesti. Päivä kerrallaan mennään. Jotenkin tunnen huonoa omaatuntoa, kun meillä Rodoksen reissu edessä heinäkuun vika päivä... Ei oikeen fiiliksiä lähteä.Äiti sanoi, että meidän täytyy mennä.Sitä isäkin toivoisi, koska on itse Kreikan ystävä ja haluaa, että tytötkin pääsevät nauttimaan siitä kaikesta... Joka kerta pelästyy kun puhelin soi...

Tiedän tuon tunteen, kun puhelin soi, niin miettii, joko nyt soitetaan sairaalasta tai tk:sta.Meille soitettiin tk:sta kyllä useamman kerran, että nyt tilanne näyttää siltä, että loppu ei ole kaukana, mutta ei sitten niin käynytkkään, kunnes eräänä aamuna puhelin soi 06.30...silloin jo aavistimme....
Ymmärrän, että podet huonoa omaatuntoa reissusta eikä oikein fiiliksiäkään ole lähteä, mutta näin ulkopuolisena sanoisin, että menkää vain reissulle ja yrittäkää nauttia siitä.Kirjoitit, että äitisikin on sitä mieltä, että pitäisi lähteä ja isäsikin toivoisi sitä, niin menkää.Sitten kun luopumisen aika on, niin tulee suru ja surun aika voi kestää pidempäänkin, joten ei kannata mielestäni reissua jättää nyt väliin.

Tiedän, että sitten kun tämä prosessi on ohi, niin "romahdan" ja sitten on surun aika.Nyt vielä haluan kokonaisena olla isän kanssa kun vielä pystyn. Kyllä minulla on surku äitinikin puolesta.Äidillä alkaa eläke 1.8 (nyt on vuosilomalla, josta jää suoraan eläkkeelle ) ja odotivat kummatkin, että saavat yhdessä nauttia eläkepäivistä, mutta elämällä olikin toinen käsikirjoitus. Jos meilläkin on vaikeata, niin en edes halua ajatella miten kamalaa isällä on.Tänään sanoin hoitajille, että toivon, että annetaan sellainen kipulääkitys, että isän ei tarvitse kipua tuntea.

 

Nipsukka jos olisit tässä vierelläni niin halaisin sinua lujaa :hug: , kuuntelisin, olisin olkapäänä.Täältä kaukaa en voi sitä tehdä, mutta haluan sanoa, että tiedän mitä ajatuksia ja tunteita käyt läpi.Voin vain toivottaa sinulle voimia ja jaksamisia :hug: :hug:

Kiitos tuhannesti. Päivä kerrallaan mennään. Jotenkin tunnen huonoa omaatuntoa, kun meillä Rodoksen reissu edessä heinäkuun vika päivä... Ei oikeen fiiliksiä lähteä.Äiti sanoi, että meidän täytyy mennä.Sitä isäkin toivoisi, koska on itse Kreikan ystävä ja haluaa, että tytötkin pääsevät nauttimaan siitä kaikesta... Joka kerta pelästyy kun puhelin soi...

Tiedän tuon tunteen, kun puhelin soi, niin miettii, joko nyt soitetaan sairaalasta tai tk:sta.Meille soitettiin tk:sta kyllä useamman kerran, että nyt tilanne näyttää siltä, että loppu ei ole kaukana, mutta ei sitten niin käynytkkään, kunnes eräänä aamuna puhelin soi 06.30...silloin jo aavistimme....
Ymmärrän, että podet huonoa omaatuntoa reissusta eikä oikein fiiliksiäkään ole lähteä, mutta näin ulkopuolisena sanoisin, että menkää vain reissulle ja yrittäkää nauttia siitä.Kirjoitit, että äitisikin on sitä mieltä, että pitäisi lähteä ja isäsikin toivoisi sitä, niin menkää.Sitten kun luopumisen aika on, niin tulee suru ja surun aika voi kestää pidempäänkin, joten ei kannata mielestäni reissua jättää nyt väliin.

Tiedän, että sitten kun tämä prosessi on ohi, niin "romahdan" ja sitten on surun aika.Nyt vielä haluan kokonaisena olla isän kanssa kun vielä pystyn. Kyllä minulla on surku äitinikin puolesta.Äidillä alkaa eläke 1.8 (nyt on vuosilomalla, josta jää suoraan eläkkeelle ) ja odotivat kummatkin, että saavat yhdessä nauttia eläkepäivistä, mutta elämällä olikin toinen käsikirjoitus. Jos meilläkin on vaikeata, niin en edes halua ajatella miten kamalaa isällä on.Tänään sanoin hoitajille, että toivon, että annetaan sellainen kipulääkitys, että isän ei tarvitse kipua tuntea.

Tuo on myös minusta erittäin tärkeää, että kipulääkitys olisi kohdallaan.
Elämä tuntuu niin epäreilulta toisinaan.... :/

 

Nipsukka jos olisit tässä vierelläni niin halaisin sinua lujaa :hug: , kuuntelisin, olisin olkapäänä.Täältä kaukaa en voi sitä tehdä, mutta haluan sanoa, että tiedän mitä ajatuksia ja tunteita käyt läpi.Voin vain toivottaa sinulle voimia ja jaksamisia :hug: :hug:

Kiitos tuhannesti. Päivä kerrallaan mennään. Jotenkin tunnen huonoa omaatuntoa, kun meillä Rodoksen reissu edessä heinäkuun vika päivä... Ei oikeen fiiliksiä lähteä.Äiti sanoi, että meidän täytyy mennä.Sitä isäkin toivoisi, koska on itse Kreikan ystävä ja haluaa, että tytötkin pääsevät nauttimaan siitä kaikesta... Joka kerta pelästyy kun puhelin soi...

Tiedän tuon tunteen, kun puhelin soi, niin miettii, joko nyt soitetaan sairaalasta tai tk:sta.Meille soitettiin tk:sta kyllä useamman kerran, että nyt tilanne näyttää siltä, että loppu ei ole kaukana, mutta ei sitten niin käynytkkään, kunnes eräänä aamuna puhelin soi 06.30...silloin jo aavistimme....
Ymmärrän, että podet huonoa omaatuntoa reissusta eikä oikein fiiliksiäkään ole lähteä, mutta näin ulkopuolisena sanoisin, että menkää vain reissulle ja yrittäkää nauttia siitä.Kirjoitit, että äitisikin on sitä mieltä, että pitäisi lähteä ja isäsikin toivoisi sitä, niin menkää.Sitten kun luopumisen aika on, niin tulee suru ja surun aika voi kestää pidempäänkin, joten ei kannata mielestäni reissua jättää nyt väliin.

Tiedän, että sitten kun tämä prosessi on ohi, niin "romahdan" ja sitten on surun aika.Nyt vielä haluan kokonaisena olla isän kanssa kun vielä pystyn. Kyllä minulla on surku äitinikin puolesta.Äidillä alkaa eläke 1.8 (nyt on vuosilomalla, josta jää suoraan eläkkeelle ) ja odotivat kummatkin, että saavat yhdessä nauttia eläkepäivistä, mutta elämällä olikin toinen käsikirjoitus. Jos meilläkin on vaikeata, niin en edes halua ajatella miten kamalaa isällä on.Tänään sanoin hoitajille, että toivon, että annetaan sellainen kipulääkitys, että isän ei tarvitse kipua tuntea.

Tuo on myös minusta erittäin tärkeää, että kipulääkitys olisi kohdallaan.
Elämä tuntuu niin epäreilulta toisinaan.... :/

Niin... Ei ole reilua todellakaan

 

:hug: Voimia toivottelen kovasti!
Oh ja työkaverit varmasti ymmärtävät, jos jäät sairaslomalle. Pystyisikö esim. kotisairaanhoito tulla äitiäsi auttamaan vai ehkä ovatkin jo apuna?

Tilanne on muuttunut aika nopeasti eli mitään ei ole ehditty vielä oikeastaan suunnittelemaan.Isä oli muutaman päivän sairaalassa hemoglobiini oli laskenut 86, isä sai punasoluja ja hb nousi niin, että pääsi kotiin.Mukaan antoivat vielä happirikasteen eli nenässä letkut, jonka kautta saa hapetusta jne...Polvet pettää ihan odottamatta alta ja äiti ei tahdo jaksaa isää nostaa... Isä kyllä yrittää olla niin paljon pystyssä kuin mahdollista, mutta kun itse olin siellä tänään, niin koko sen ajan isä makoili vuoteessa...

Tuo on hirveä tilanne ja raskasta aikaa teille kaikille. Itsekin aikoinaan 15v koin saman, kun isäni sairastui vakavasti. Meillä on todella rankkaa ne kaksi vuotta, kun isäni vielä kotona oli ennen kuin hänet oli pakko laittaa pitkäaikaisosastolle ja se se vasta raskasta olikin, kun me kaikki tiesimme ettei isä enää koskaan sieltä kotiin palaa. Vieläkin muistan kuin eilisen sen päivän, kun viimeisen kerran isäni luona vierailin. Meille oli soitettu aamuyöllä ja kerrottu, että isä on todella huonossa kunnossa ja meitä kaikkia pyydettiin yhdessä tai erikseen käymään siellä heti aamupäivän aikana. Minä menin sinne yksin ennen töihin menoa ja huomasin kuinka isäni oli siirretty omaan huoneeseensa (oli aiemmin 2 muun kanssa samassa) ja silloin tajusin, että isäni oli laitettu kohteliaasti kuolemaan rauhassa...kyllä oli vaikea astua siihen huoneeseen. Isäni oli jo ihan muissa maailmoissa, ei enää jutellut, mutta avasi kerran silmät ja hymyili, otin häntä kädestä ja halasin. Kerroin rakastavani häntä ja lähdin todella raskain askelin itkua pidätellen huoneesta pois...parin tunnin päästä sain soiton, että isäni nukkui pois. Hänen vierellään oli silloin siskoni ja äitini.

Ei sitä koskaan unohda ja edelleen päivittäin asiaa ajattelen ja isää kaipaan vaikka tapahtumasta jo yli 10v aikaa...

 

:hug: Voimia toivottelen kovasti!
Oh ja työkaverit varmasti ymmärtävät, jos jäät sairaslomalle. Pystyisikö esim. kotisairaanhoito tulla äitiäsi auttamaan vai ehkä ovatkin jo apuna?

Tilanne on muuttunut aika nopeasti eli mitään ei ole ehditty vielä oikeastaan suunnittelemaan.Isä oli muutaman päivän sairaalassa hemoglobiini oli laskenut 86, isä sai punasoluja ja hb nousi niin, että pääsi kotiin.Mukaan antoivat vielä happirikasteen eli nenässä letkut, jonka kautta saa hapetusta jne...Polvet pettää ihan odottamatta alta ja äiti ei tahdo jaksaa isää nostaa... Isä kyllä yrittää olla niin paljon pystyssä kuin mahdollista, mutta kun itse olin siellä tänään, niin koko sen ajan isä makoili vuoteessa...

Tuo on hirveä tilanne ja raskasta aikaa teille kaikille. Itsekin aikoinaan 15v koin saman, kun isäni sairastui vakavasti. Meillä on todella rankkaa ne kaksi vuotta, kun isäni vielä kotona oli ennen kuin hänet oli pakko laittaa pitkäaikaisosastolle ja se se vasta raskasta olikin, kun me kaikki tiesimme ettei isä enää koskaan sieltä kotiin palaa. Vieläkin muistan kuin eilisen sen päivän, kun viimeisen kerran isäni luona vierailin. Meille oli soitettu aamuyöllä ja kerrottu, että isä on todella huonossa kunnossa ja meitä kaikkia pyydettiin yhdessä tai erikseen käymään siellä heti aamupäivän aikana. Minä menin sinne yksin ennen töihin menoa ja huomasin kuinka isäni oli siirretty omaan huoneeseensa (oli aiemmin 2 muun kanssa samassa) ja silloin tajusin, että isäni oli laitettu kohteliaasti kuolemaan rauhassa...kyllä oli vaikea astua siihen huoneeseen. Isäni oli jo ihan muissa maailmoissa, ei enää jutellut, mutta avasi kerran silmät ja hymyili, otin häntä kädestä ja halasin. Kerroin rakastavani häntä ja lähdin todella raskain askelin itkua pidätellen huoneesta pois...parin tunnin päästä sain soiton, että isäni nukkui pois. Hänen vierellään oli silloin siskoni ja äitini.

Ei sitä koskaan unohda ja edelleen päivittäin asiaa ajattelen ja isää kaipaan vaikka tapahtumasta jo yli 10v aikaa...

Isäni on itse tehnyt yli 30 vuoden uran mielisairaanhoitajana ja oli erittäin pidetty työssään niin kolleegoiden kuin potilaidenkin keskuudessa ja tuntuu niin sanoinkuvaamattoman väärältä, että itse ikänsä muita hoitaneena joutuu muiden hoidettavaksi... Meillä on onneksi kaikki puhuttu ja sanottu ja ei jää fiilis, että jotain jäisi sanomatta.Kesken kyllä jää moni juttu, mutta niin kai elämässä aina....

 

Paljon voimia myös täältä ja isot lohtuhalaukset - muuten en osaa auttaa, tai lohduttaa... :hug: :hug:

 

Minäkin luin tämän ketjun ja osallistun kertoakseni että moni lukee tätä varmaan vaikkei osaa sanoa mitään. Ainakaan itse en pysty sanomaan mitään kuin että ihanaa että välisi isääsi ovat selvät...
(itselläni näin ei ole, vaikka isä on minulle aina ollut rakas. Hän ei tule katsomaan lapsiamme syystä jota en oikein ymmärrä)

 

Äitini kuoli neljä vuotta sitten. Onnekseen joutui vain 7 viikkoa sairaalassa olemaan. Siskoni kanssa vuorottelimme viimeiset päivät ja yöt, minulle sattui viimeinen vuoro;(
Jaksuja sinne toivon.

 

Äitini kuoli neljä vuotta sitten. Onnekseen joutui vain 7 viikkoa sairaalassa olemaan. Siskoni kanssa vuorottelimme viimeiset päivät ja yöt, minulle sattui viimeinen vuoro;(
Jaksuja sinne toivon.

Kiitos.minä haluaisin olla isäni vierellä silloin kun sen aika on, mutta kuolemahan ei kysy lupaa eikä aikaa

 

Jaksuja voimia sinne.