Ja ihan lisähuomiona ihmettelen välillä miksi vammaisista lapsista puhuttaessa aina nostetaan esille vanhemmuuden raskaus? :/ Meillä tuota yhteistä polkua tuon d-lapsen kanssa on takana vasta 1,5v, mutta en koe tätä aikaa mitenkään raskaana. Päinvastaoin, nämä ovat olleet elämäni parhaita hetkiä. :heart: Vammaisen lapsen äitinä nautin aivan samoista asioista mistä nauttisin terveen lapsen äitinäkin. Jokaisesta hymystä ja riemusta jonka lapseni kasvoilla näen. Uskonpa jopa että osaan paremmin iloita lapsen oppimista uusista taidoista, mitä osaisin terveen lapsen kanssa. =) Meille kun mikään ei ole itsestäänselvyyttä. Ja meillä on lisäksi oikeus kulkea vapaasti omaa polkuamme neuvolan käyrien ja naapuruston lasten keskenään vertailun ulkopuolella...
Onnellista raskauden jatkoa kaikille ja toivon sydämestäni että nämä ihastuttavat erityislahjat päätyvät juuri oikeisiin perheisiin! :heart: =)
[/quote]
En minäkään koe downlasta taakkana. Hän on ihana omana itsenään. Kehitys kulkee hitaasti eteenpäin, saanpahan nauttia pidennetystä vauva-ajasta!!!!! Ja jos jonain päivänä ei ehdi tehdä jumppaa ja muuta harjoittelua, niin ei maailma siihen kaadu, lapsella on aikaa myös odottaa. Itse koen, että erilaisen lapsen saaminen on auttanut minua hyväksymään monia sellaisia asioita joita en olisi ehkä oppinut ilman ds-lastani. Enää en nipota pienistä, suuretkin asiat ovat saaneet "järkevämmän" mittasuhteen jne.
Voi olla, että luonto suo ds-lapset vain valituille vanhemmille??? Meillä ainakin on ollut onni saada tälläinen lapsi. Olihan se tietty aluksi aika kova pala purtavaksi, synnyttää kehitysvammainen lapsi, lapsi joka ei ole yhteiskunnnan normien mukainen, hävettikin. Mutta kun alun yli päästiin, niin ihanaa on ollut.
On toki kaikkien vanhempien oma ratkaisu ottaako vastaan tiedetyn kehitysvammaisen vai ei. Joku saa sellaisen aivan yllätyksenä, tosin jätin kyllä tietoisesti seulat väliin.....enkä ole sitä katunut.
Oma äitini meni seuloihin 80-luvulla ja olisi tehnyt keskeytyksen jos olisi tiennyt ds-raskaudesta. Muistan jo silloin pohtineeni asiaa. No raskaus oli normaali ja sai jatkua. Poika oli terve ja tänä päivänä terveen pojan isä. Minä sensijaan sain ds-lapsen. En tiedä mitä syviä mietteitä äitini on mielessään miettinyt. Varmasti muistaa omat ajatuksensa silloin joskus. Hän tietää, että minä jätin seulat väliin tietoisesti. No, ajattelee mitä vaan ainakin on aivan hulluna nyt 2v poikaan ja opettelee viittomia innolla. Vaikka hänelle ei olisi kelvannut oma ds-lapsi, niin hän on joutunut ottamaan vastaan ds-lapsenlapsen. Ja ei näytä pahastuneelta.
Tässäkin tulee mieleen se, että kun jotain annetaan, niin sopeuduttava on. Joskus olen miettinyt niitä isoäitejä, jotka ovat keskeyttäneet ds-raskauden ja sitten oma lapsi saa ds-lapsen. Mitähän heillä on mielessä? Niitäkin kun alkaa jo olla. Sen verran kauan näitä lapsivesipunktioita on tehty. On täysin totta, että rarkaisun kanssa pitää sitten elää loppuelämä. Joku elää keskeytyksen kanssa ja joku sitten sen ds-lapsen kanssa. Omia valintoja ainakin johonkin pisteeseen kaikki, ja sattumaa mukana.
Jen kirjoittikin taas asiantuntevasti noista mikrodeleetioista yms. Niitä todellakaan ei tavallinen lapsivesitytkimus löydä. Jos niitä on aiemmin perheessä, niin sitten voidaan täsmätutkimuksella seuloa raskausaikana. Ja vielä on paljon tuollaisia pieniä kromosomin osan vikoja ja geenivikoja, joita siis ei ole vielä löydettykään. Tuo tavallinen kromosomitutkimus tutkiin lähinnä nuo kromosomien määrät, hienotutkimuksiin ei päästä. Tutkitaan siis myös sukupuolikromosomien lukumäärä, jotkin rengaskromosomit yms. Englannissa on laskettu, että säästöjä tulisi valtavasti jos katsottaisiinkin jollakin täsmätutkimukella vain trisomia 13,18 ja 21.
Toisaalta suomessakin on joku eettisesti ajatteleva sikiöseulontoihin kuuluva työryhmän jäsen miettinyt, että onko trisomia 21 ollenkaan eettisesti riittävä syy raskaudenkeskeytykseen. Kun tuo ajatau on sellainen, että lupa keskeyttää olisi vain elinkelvottomien kromosomipoikkeavuuksien vuoksi. Ja down ei ole elinkelvoton ja kehitysvammaisuuskin on kuitenkin sen asteinen, että kaikkinensa se on itse asiassa kehitysvammaisuuden helpoimmasta ja lievimmästä päästä. Downihmisten sosiaalisuus kompensoi paljon sitä älykkyyden menetystä mikä tähän syndroomaan liittyy. Ja nykyinen kuntoutus on myös mahdollisesti jatkossa lievittämässä vajaamielisyyttä lisää.