Onko sitten jotenkin väärin rakastaa täydestä sydämestään TERVETTÄ lastaan?
Onko oikeus pyytettömään rakkauteen lasta kohtaan vain semmoisella, joka on saanut vammaisen lapsen?
Rakkaus vammaista lasta kohtaan on jotain paljon enemmän kuin rakkaus tervettä lasta kohtaan, etenkin jos on käynyt sitä ennen sikiöseulonnassa? Vai?
Usein sillä tulevalla, vielä syntymättömällä lapsella on isäkin, joka osallistuu päätökseen siitä, tehdäänkö tai osallistutaanko sikiöseulontaan ja mitä sitten, jos tulokset kertovat lapsen sairastavan downin oireyhtymää tai jotain muuta kromosomeista näkyvää tahi perinnöllistä sairautta = tulossa olisi ns. vammainen lapsi.
Kun sitten pariskunta päättää, etteivät ole valmiita vastaanottamaan vammaista lasta - ja lapsi osoittautuukin terveeksi, jolloin raksuden sallitaan jatkua ja lapsi syntyy - eikö näillä vanhemmilla ole oikeutta rakastaa lastaan? Ovatko he huonoja vanhempia vain siksi, että tunnustavat omat rajansa?
JOKAISELLA LAPSELLA TULEE OLLA OIKEUS SYNTYÄ JA KASVAA RAKASTETTUNA
Jos vanhemmat katsovat, etteivät kykene huolehtimaan vammaisesta, on se varmaan parempi asia kuin se, että synnytetään lapsi, joka on rasite.
Entäs ne äidit, jotka abortoivat syntymöttömän lapsen riippumatta siitä onko lapsi terve vai ei - he päätyvät yhtäkaikki aborttiin. Ovat siis tulleet raskaaksi, mutta eivät halua lasta ja tappavat tämän.
Nyt ollaan keskitytty siihen, miten itsekkäitä hirviövanhempia ovatkaan nämä, jotka synnyttävät testien jälkeen terveen lapsen (ja vammainen olisi aboprtoitu).
Entäs nämä tappajaäidit, jotka tekevät yhtäkaikki abortin ja tappavat mahdollisesti terveen lapsen? Entäs kun he myöhemmin tulevat raskaaksi ja päättävät pitää sen lapsen? Miten tämmösillä ihmisillä voi ylipäätään olla mitään tunteita lapsia tai ketään toista ihmistä kohtaan - hehän ovat jo kerran murhanneet?
Ehkä pitäisi tehdä laki, jossa tutkitaan ja testataan kaikki ihmiset; onko heistä vanhemmiksi. Jos mies tai nainen todetaan itsekkääksi rodunjalostajatyypiksi, hänet steriloidaan.
Esim. jos haastattelussa selviää, että mies arvostaa älykkyyttä ja koulutusta, hän mitä ilmeisimmin tulee hankkimaan puolisokseen tämmöisen naisen, ja heidän toiveet lapsiaan kohtaan on niinikään korkea koulumenestys ja menestys uralla.
Silloinhan he rakastavat lasta vain, jos tämä täyttää heidän toiveensa; vain, jos lapsi on riittävän älykäs.
Jos taas selviää, että nainen tykkää sporttisesta hyvärunkoisesta miehestä, hän valitsee sellaisen kumppanin ja jos heidän yhteinen lapsi onkin ylipainoinen, he eivät tätä läskiä kykene rakastamaan oikeaoppisesti, pyytettömästi sellaisena kuin hän on.
Jos miehen naisihanne on pyöreä ja ehkä pienikin, ja parsikunnalle syntyy lapsi joka kantaa jotain esi-isän geeniperimää: tyttölapsi on pitkäsäärinen ja hoikka eikä pyöristy vaikka voita syöttäisi - tai poika on lihaksikas atleettivartaloinen.... eiväthän he lastaan rakasta, koska tämä ei ole kuva heistä, vaan on jotain muuta, oma itsensä.
Kuinka meistä kukaan voi lastaan rakastaan, jos lapsemme on terve? Hänessä kun kuitenkin on jokin ominaisuus joka ei vastaa sitä mitä itse pitää optimaalisena? Miten voi rakastaa lasta, joka oppii kävelemään vasta 1.5 vuotiaana, eli hurjan myöhään, jos itse on oppinut kävelemään 8 kk iässä?
Ainoastaan vammaisen lapsen vanhemmat kykenevät aitoon, oikeaan, pyytettömään rakkauteen jossa lapselta ei odoteta, ei vaadita mitään; jossa ei suunnitella lapselle mitään, mikä voisi olla aikuisen omaa unelmaa tai arvomaailmaa, ei edes jääkiekkoharrastusta.
:headwall: