Isovanhemmat eivät saa kahta lasta kuriin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mummolaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mummolaan

Vieras
Lapsilla on alle kaksi vuotta ikäeroa (5v ja 7v) ja ovat aika vauhdikkaita ja äänekkäitä. Leikkivät paljon yhdessä ja välillä tilanteisiin joutuu aikuinen puuttumaan. En silti ole kokenut noita mitenkään erityisen omapäisiksi, tottelevat kieltoja, yrittävät käyttäytyä ja ovat jo niin isojakin, että uhmaiät on ohi ja järkeäkin alkaa löytyä.

Isovanhemmat kokevat, että eivät pärjää lasten kanssa. Heitä ei totella ja lapset kilpailevat ja kinastelevat keskenään. Yhtenä syynä mun mielestäni on se, että mummo ei ole tasapuolinen ja siksi vierailut ovat yhtä huomionhakemista. Mummo mieluumin ottaisi vain esikoisen hoiviinsa, mutta vielä en ole taipunut siihen, että toinen lapsista ei mummolaan pääsisi. Ja mitenkähän sitä taas varmistaisi lasten käytöksen, kun ei itse ole paikalla...? Asia on ajankohtainen pääsiäisenä, kun lasten oli tarkoitus olla pari päivää keskenään mummolassa pitkästä aikaa. Matka kun on pitkä niin kuukausittain ei nähdä.
 
No varmaan mummolla on oikeus olla sitä mieltä, että ei pärjää molempien kanssa yhtä aikaa.

Varmaankin sitten fiksu vanhempi lähtee miettimään tuota vuorottelua, että vuoroin käy esikoinen yksin ja vuoroin taas toinen yksin. Tai sitten perhe vierailee isovanhempien luona vain yhdessä koko porukalla.

En ainakaan lähtisi mummoa tuossa syyttelemään tai muuksi muuttamaan. Eihän hän ole noita lapsia hankkinut ja kasvattanut. Hyvä kun sanoo reilusti eikä selän takana päivittele...
 
Jos kyseessä olisi vaan se että kokevat etteivät pärjää, kävisin lasten kanssa yhdessä tai sit lapset vuorotellen. Jos taustalla on suosimista (mummo haluaa vain toisen kylään) ja mahdollista epätasapuolista kohtelua,niin en päästäisi lapsia sen paremmin vuorotellen kuin keskenäänkään, vaan kävisin yhdessä lasten kanssa, tämä ihan lasten parhaaksi.
 
[QUOTE="vieras";28251059]Jos kyseessä olisi vaan se että kokevat etteivät pärjää, kävisin lasten kanssa yhdessä tai sit lapset vuorotellen. Jos taustalla on suosimista (mummo haluaa vain toisen kylään) ja mahdollista epätasapuolista kohtelua,niin en päästäisi lapsia sen paremmin vuorotellen kuin keskenäänkään, vaan kävisin yhdessä lasten kanssa, tämä ihan lasten parhaaksi.[/QUOTE]

peesi tälle.
 
en minä ainakaan laittaisi lapsiani tappelemaan pääsiäisen pyhiksi mummolaan, aivan sama onko tappelu edes todellista, mutta jos kerran mummon kokemus on tämä ja mummo ottaisi vain toisen niin ehkä antaisin vain toisen.
 
Kyllähän tuon ikäisillä rupeaa sitä älyä olemaan niin paljon, että saattavat käyttäytyä mummolassa erilailla kuin kotona. Eli käytös on pahempaa kuin mitä äidin valvovan silmän alla. Kyllä jo meidän 4-vuotias pompottaa minkä kerkeää isovanhempia kun vanhemmat ei ole paikalla.

Joten ehkä isovanhemmille olisi mukavampaa, että yksitellen kyläilevät. Mutta sinä pidät huolen, että kyläilyt tapahtuvat vuorotellen. Eli mummo ei "saa valita lasta", jos hänellä on taipumusta suosia toista.
 
Olen joskus hoitanut ystävän lapsia, joiden kanssa tuntuu ettei pärjää. Se on inhottavaa, jos koko ajan pitää kieltää. Odottaa vaan että aika kuluu ja lähtisivät pois.
 

Yhteistyössä