Aurora Vee: tervetuloa joukkoon kirjavaan!
Itsekin lukeuduin haaveilijoihin, kunnes sitten plussa tulla räpsähti kuin varkain, olin jo luopunut toivosta.
Meille syntyy neljäs lapsi tässä kuukauden sisällä, edelliset ovat 7, pian 6 ja 4v. Elikkä puolentoista vuoden ikäeroilla tehty
). Kotona olin lasten kanssa reilut viisi vuotta, en kaivannut töihin. Rakastin kotona puuhailua, leipomista ja lasten kanssa touhuilua. Kiireettömiä aamuja ilman aikatauluja.
Nyt oltuani entisessä työssäni reilut kaksi vuotta opin taas rakastamaan sitä hektistä ja armotonta vauhtia ja menoa, minkä globaalisti suuri työnantaja töineen tarjoaa. Ylikierroksilla kävin koko alkukevään, töitä paiskin varmaan 20h vrk, raskaus kun ei nukuttanut millään. Yöllä kun en nukkunut, tein töitä, mitäpä muutakaan olisin voinut tehdä, kun muut nukkuivat. Työpaikkani on kotonani päätteen edessä, eli siis tein jatkuvasti etänä hommia, muutamia reissupäivä lukuunottamatta.
Nyt olen ollut kesälomalla ja juuri alkoi äitiysloma, ja täytyy sanoa, että toisaalta vaikeaa on ollut. Siis ilman niitä työkiireitä. Koko koti on saanut muodonmuutoksen, kaikki tekstiilit ovat vaihtuneet, ompelukone käy jatkuvasti ja kankaita ja lankaa menee varmaan kilometreittäin. Joka paikka on siivottu ja järjestetty varmaan viiteen kertaan, kaapit tyhjennetty ja kaikki pesty, silitetty ja viikattu takaisin. Leivottu ollaan lasten kanssa kilotolkulla, pakastimeen ei enää mene yhtään mitään ja silti aina vaan leivon lisää. Kohta naapuritkin ärsyyntyy kun pullapussia kokoajan ovelta tuputetaan
). Ja kun kevät kunnolla saa tänne Suomi neidon "vyötärölle" niin alkaa ikkunoiden pesu, ihanaa!! Vihaan sitä hommaa normaalisti (se muuten kans näkyy), mutta nyt kun tekemistä ei enää millään keksi, niin se sopii oikein hyvin.
Eli siis ylikierroksilla tavalla taikka toisella käyn vieläkin.
Normaaleissa oloissa en mikään pullantuoksuinen mamma ole, ainakaan kokoaikaisesti, vaan remonttireiskakin näyttäytyy ja samoin tehokas organisaattori erinäisissä hommissa. Koti on kuitenkin minulle se tärkein ja rakkain paikka. Olen aina ollut hyvin koti-ihminen, ja jo yön poissaolo kotoa saa minut pahoinvoivaksi.
Lapsia meille ei koskaan pitänyt tulla. Sen kerroin lapsirakkaalle miehellenikin, kun aloimme seurustella, jottei hän ainakaan sen varaan laskisi. Kunnes sitten kaksvitosena alkoi tuntua että miksikäs ei, eikä tuo tunne ole laantunut vieläkään (haaveissa viisi lasta).
Töistä olen aina nauttinut, ja luonteeltani olen sellainen projekti-ihminen. Aina on joku juttu vaiheessa ja siihen panostetaan 110%. Ei väliä onko yö vai päivä, silloin painetaan kun aika on. Mutta se hyvä puoli (joskin joitain huonojakin on) että valmista tulee aina, eikä mikään jää koskaan kesken, ei mikäli se minusta kiinni on. Työyhteisössä olen erittäin tykätty henkilö (kerrottu ja tuotu monta kertaa esille), ja päävastuualueenani onkin olleet erinäiset projektit, jotka on aina saatu deadlineen mennessä valmiiksi, usein jopa hyvissä ajoin (koputetaan puuta).
Miehen kanssa yhteistä taivalta takana 14 vuotta joista aviossa reilut 12. Mieskin muuten löytyi etsimättä samasta duunista, jossa siis ollaan vieläki. Töihin pääsin suoraan koulun penkiltä, ja armoton työnarkkis kun olin jo nuorena (yhtään kesä- tai talvilomaa en ollut pitänyt 12 vuotiaasta saakka), monet illat ja viikonloput istuttiin miehen kans kahdestaan ylitöissä, ja siitä kait se sitten lähti...työpaikkaromanssi, joka jatkuu edelleen
).
Joten tämmöinen historiikki meikäläiseltä.
Lyhyenä yhteenvetona;
-en ole ollut kotiäiti aina, vaan normaalissa työelämässä mukana.
-en ollut erityisen lapsirakas, enkä ole sitä vieläkään, paitsi omilleni
-en ole pullantuoksuinen äiti, ainakaan jatkuvasti, vaan leipomuksia tehdään ajan ja viitseliäisyyden sattuessa kohdalleen
-olikohan muuta.... noup
t.Mirkku33 rv.35+2