ISOmpaa pesuetta haaveilevat 18

  • Viestiketjun aloittaja Titti*
  • Ensimmäinen viesti
ohdakkeenkukka - töissä
Pitäisi tulla huomenna, tuolla sivustolla (babyplus.fi) oli tekstiä että jos maksaa ennen klo 14 niin lähtevät saman päivän postiin.
Ovishan PITÄISI olla vasta pe, joten ehtisi vielä sitäkin kattelemaan että tulooko se sieltä vai mänikö se jo (limaa bongattu illalla joten toiveita on)

-mainonnan uhri-
 
joox vielä
Sori kaikille; täs tulee marinaa vaan ja omaa (.) :
Soitin siskolle pitkästä aikaa, oisin niiiiin tarvinnu henkistä tukea ja
kuuntelijaa tässä vauva-asiassa, mut silläpä olikin taas omia asioita puitavana niin perskeleesti, ja sitten täytyikin jo johonkin kiirehtiä...
ei siis ehtinyt ollenkaan kysymään edes mun kuulumisia,
vaikka varmana äänestä jo kuuli, että surkeena oon.
Nyt mua ottaa pattiin entistäki enempi.
Onneks oon kotona yksin.nyt on aikaa itkeä.
 
ohdakkeenkukka - töissä
Joox, parempihan se on itkeä jos itkettää.
Minullakaan ei ole kuuntelijaa vauvajutuissa, joten marisen täällä.
Sitä vartenhan me tässä ollaan, koska osataan varmaan aika isossa määrin samaistua toisen tunteisiin. Joten uskon että kuka tahansa meistä tai vaikka kaikki yhtäaikaa ollaan valmiita sulle lainaamaan olkapäätä.
*lohtuhali*
 
Papu75*
*IIIISO HALI JOOXILLE* !!!!!

Huoh.. itke pahaolo pois tyttökulta, sitten nokka kohti kattoa sekä pikku vastoinkäymisiä!! Voi kun saatais jostain vauvakuumepillereitä olioille, vois niitä iltaherkkuun lisätä!


 
Titti*
Kaikkihan me vuorollaan täällä maristaan, tää onkin siitä juuri ihana paikka kun tukea tulee aina!! Mullakin kaksi parasta ystävää kärsii lapsettomuudesta, toisen miehellä ei ole simppoja ja niillä hoidot kai edessä ja toisen mies ei vaan suostu. Ei ne ihan täysillä jaksa kuunnella mun juttuja... Mutta onneksi te olette olemassa!!!
 
Titti*
Kopsasin tän tuolta Alkumetreiltä, kai sitä saa lainata tänne meillekin... ; )

Yhdyntäajankohta ja hedelmöitymisen onnistuminen
Lääkärilehti
1996;51(9):943
Robert Paul

Munasolu voi hedelmöityä vain lähellä ovulaation ajankohtaa. Sen verran tiedetään, mutta muutoin hedelmöitymiseen liittyy lukuisasti avoimia kysymyksiä. Mikä yhdyntäfrekvenssi maksimoi raskaaksitulemisen mahdollisuudet? Kuinka kauan siittiö pysyy hedelmöittämiskykyisenä naisessa? Entä onko siinä perää, että ajoittamalla yhdyntä tietyllä tavalla voidaan vaikuttaa syntyvän lapsen sukupuoleen?

Näihin kysymyksiin on saatu valaistusta hyvin toteutetussa prospektiivisessä tutkimuksessa, joka tehtiin eräässä Pohjois-Carolinan kansanterveyslaitoksessa. Tutkimukseen värvättiin 221 tervettä pariskuntaa, jotka suunnittelivat raskautta. Heti kun ehkäisy lopetettiin, rupesivat naiset keräämään päivittäin virtsanäytteitä ja yhdyntäajankohdat rekisteröitiin. Virtsanäytteiden estrogeeni- ja progesteronimetaboliittien avulla määritettiin ovulaatioajankohta.

Otokseen tuli 625 kuukautiskiertoa, joista ovulaatioajankohta voitiin täsmentää. Kierroista 192 päätyi hedelmöitykseen ja näistä 129 synnytykseen. Ilmeni, että hedelmöityminen onnistui vain kuutena ovulaatiota edeltävänä päivänä, mahdollisuudet olivat suurimmat ovulaatiopäivänä sekä parina sitä edeltävänä päivänä (yönä?), jolloin joka kolmas yhdyntä johti hedelmöitymiseen. Raskauksista 6 % alkoi yli 3 vuorokautta aiemmin tapahtuneen yhdynnän jälkeen, eli siittiö on hedelmöittämiskykyinen pitkäänkin. Yhdyntäajankohta ei ollut lainkaan yhteydessä syntyneen lapsen sukupuoleen.

Tutkimus selventää monta asiaa. Nyt on osoitettu, että hedelmöityminen onnistuu vain ovulaatiota edeltävänä viikkona. Näin ollen voi olla syytä arvioida uudelleen ohjetta, jonka mukaan raskautta suunnittelevien tulee pyrkiä yhdyntään ovulaatiopäivänä tai sen jälkeen. Tutkimus osoitti myös, että yhdyntäfrekvenssi ei vaikuttanut raskauden todennäköisyyteen, joten abstinenssiohje, joka usein annetaan raskautta suunnitteleville, saattaa sekin vaatia uudelleenarviointia. Yhdyntäajankohdalla ei voi vaikuttaa lapsen sukupuoleen.

Wilcox AJ, Weinberg CR, Baird DD. Timing of sexual intercourse in relation to ovulation. N Engl J Med 1995;333: 1517–1521.

Kirjoittaja: Robert Paul
 
Haidi kirjautumati
Nyt naiset on "torttukahvien" paikka kun on torttu kunnossa:))))))))))))))))))
Leikkauksessa poistettu kohdunsuunosa on tutkittu ja siinä palassa tosiaan tuota hälyttävää solumuutosta oli, mutta kaikki tuo paha-alue saatiin poistettua ja sitä ympäröivä kudos on tervettä. Kontrolli on 6kk kuluttua.
Hoitaja lupasi selvittää vielä aloitanko hormonit huhtikuun kierrosta vai odotanko vielä seuraavaan kiertoon. Samoin seurantaultrat jne. mitä tuohon hormonikuuriin ja mahdollisiin tuleviin hoitoihin kuuluu, että saadaan homma käyntiin.
Huh kylläpä helpotti, kuka se oli varaamassa niitä lippuja...voin tehdä ennakkovarauksen, kunnes saan tarkemmat ohjeet.
 
Haidi kirjautumati
Kiitos ja kumarrus...odotan sen hoitajan soiton ja tilaan sitten rekkakuorman ovistikkuja. Ekaan hormonikiertoon tulee ultra, mutta sitten pelataan tikkujen kanssa.
Toivoa sopii, että ei kovin kauaa:)
Nyt poistun takavasemmalle...duuni kutsuu.
 
Yks vaan.
Äkkiä tän kautta. Menen just teetä laittamaan...
Nyt ne uteliaat ex-kermititkin varmaan täältä käy kurkkimassa, kun keljuilin niille tuolla toisella puolella :-D *näyttää vieläkin niille kieltä*
Iso huokaisu taas, nega se on, onneksi vielä... Kevätvauva 09 tilauksessa edelleen;-)
Outoa on kyllä tämä hormonitoiminta (?) mun...

Palaan...

Tehis
 
mirella76
Tääl on jännät paikat meneillää, bdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdbdb munki puolesta!!!!!!!
Onnea Haidille,hyviä uutisia!!!

Jooxille tsemppiä,kyl se ukko viel siihe suostuu!

Mulla on aamusta asti ollu pinna niin saakelin kireellä.Aamulla heräsin siihe ku ovikello soi ja naapurin vanha ämmä( lukekaa kalkkuna) kävi molkottamas jotain et tarttis ukkoani lainaksi ku pitäis saada pesukonetta siirreltyä.Mä katoin sitä kalkkunaa siinä ja sitte kihahti.Huusin sil et mikä saa*anan ongelma sul on siitä et tääl asuu mies ku tuut joka *itun päivä tänne vinkumaa sitä sinne?Ota oma äijä ni se voi tehä muutaki ku siirrellä konetta ja sit lättäsin oven kiinni.Hetken pääst repesin ihan täysin,no ei kai tuu vähään aikaa molkottamaan oven taakse...

Ja jos näkee et pihalla on vaan 1 auto ja seki on mun niin ei kai se äijä sillo kotona oo!!!!

Ei se kalkkuna uskaltanu tulla ees samaan aikaan postilaatikoille,hah!Että mua ottaa päähän tollaset ämmät.Toi sama ämmä huutelee pisin kyliä et sillä on suhde mun ukkooni...siitäki sanoin sille et mun värkkini toimii viel ja on aina valmiina.Ei ole lähde kuivunu enkä pihtaa...sitäkää se ei tajunu...

Nyt imuri käyttöön ku kiva kiukku päällä,tulee muuten puhdasta=)
 
joox3, kirjautumati
Nojuu ;o)
piristi kummasti kun tuli ihanansuloinen naapurintytskä, 2v.
mulle hetkeks hoitoon...oli kyllä 39 kuumeessa,
mut ei se meitä haitannut
kun luettiin kainalokkain tuolla soffannurkassa kiljoja...
Liikkis !

Huomena lähes shoppailemaan duunikaverin kans...
mun täytyy ostaa rekkakuormallinen housuja pojille taas,
kaikki edelliset on jo rikottu käyttökelvottomiks....jee.

Kyllä se tästä taas pikkuhiljaa käynnistyy, alkaa näköjään ihanasti aurinkokin paistamaan ja kevät hiipi rintoihin.....

Tehis ??!!
Mikä situation ??
 
Papu75*
Yhdelle; ..Hyvä että sait testiin tuloksen, mitä toivoitkin! Ehkäpä sun horrrrmonit hakee vielä "vauhti reittejään"?

Kyllä tämäkin tässä rupeaa taasen panostamaan tuohon olioonsa, kun saisi itsensä kuntoon. Rupeaa rassaamaan tämä elo, nukkuminen onnistuu joten kuten uusien särkylääkkeiden voimin..(joissa vielä luki ettei suositella jos suunnittelee raskautta???)
Vinde, mun tarvii kaivaa ne mun salasanani esiin , että pääsis tarkastelemaan uusia kuvia suljetulle ja ihmettelee omia oloja...
 
joox lisää
Jaahans...täällä olikii rouvat linjoilla samaan aikaan...
Heh ! Hyvä, Mirella !
Eipä tuu vähään aikaan vonkaamaan ukkoas ...hihhih!
Meillä on kans yks naapurin eukko,
joka jokaiseen pikkujuttuunkin tarvii MUN miestä,
oma , kotona asuva aikuinen poika ei kelpaa edes ovensaranoita rasvaamaan...
Se myös ravaa meillä tuomassa tuoreita pullia, kun saa niin kivasti apua...
ihan kiva, lapset tykkää kun saa pullia, mut ukolle se ne aina tuo.
Ei edes anna niitä pullia, jos ukko ei henk.koht.ole ovella.....
sit se kyylää kuka meillä on ja mitä meillä tehdään, kun oven väliin pääsee...jipii.
On se hianoo, kun on tollasia kurppia naapurina.Jeps.

Mirellalla tuli koti varmasti puhtaaks ;o)
 
Papu75*
Olipas moni samaan aikaan linjoilla :)
ex kermeille vilkutuksia, vai on Tehis laittanut teidät "juoksentelemaan" ;)

Ja Mirella on pistänyt leukaperiin jumppaa heti aamutuimaan ;) Vai kalkkunoita, ei sitten joutunut siinä joulun alla uuniin? ;) Eikös niitä siihen aikaan popsita? Grilliin vaan tommoset.

Jooxilla ollut sulkkuja vieraita, ihanaa! Ja shoppailemaankin vielä! Joo, pojat kyllä osaa tehdä selvää noista housuista. Joskus tossa mietinkin että pitäis liittyä sellaiseen toppahousualekerhoon, josta tulis parin viikon välein edullisia (lue-halpoja) toppahousuja pojalle kotiin . Jos olis ollut edes kunnon luminen talvi, niin tuskimpa olis noin pahasti (kai?) niitä kulunut. Tai jos teippaisi sellaiset polvisuojat pottahousuihin kiinni, kun ne kuulemma kuluu varsinkin jaliksen peluussa?????Talvella???? Siis polvet????
Jahas, paperit ojennukseen, kaffeelle ja kotiin. Tai siis otan kahvin mukaan kun lähden kohtsilteen. Huomenna vielä töitä toimistolla, kaverisynttärit kotosallla ja loppuviikko taasen kotosalla töitä.
 
mirella76 (taas)
Noist toppahousuista,mä en ymmärrä et miten meitin vanhemmalla tytöllä voi kans olla ne housut aina polvista rikki!!!Meil menee 5 toppahousut talvessa...et jos jossain ois joku tukkuliike et mist voi noit housuja ostaa tyyliin osta 10 maksa 7...

 
ohdakkeenkukka - töissä
Mirella :´D

Aikoina ennen muksuja asuimme exän kanssa kerrostalossa ja alakerrassa oli vallan viehättävä neitokainen joka tykkäsi flirttailla sille miekkoselle. No kerran sitten kuulin, että tämä oli huppelissa roikkunut miehen kaulassa ja vongannut oikein urakalla..niinpä minä otin kirveen kaapista ja kävin neitoa jututtamassa :D ei näkynyt pimua meidän miehen lähistöllä sen jälkeen..

Toppiksia menee meillä kahdet per lärvi joka talvi. Oli tyttö tai poika. Tuo toppis-kerho ja "kuukauden toppahousut" olisi ihan loistoidis! Lisänä saisi tulla sukkia..

Unohdin muuten vastata aiemmin, meidän pojat kyllä osuu pönttöön :p

Flunssaoireita pukkaa. Onko se tosiaan ihmekkään, meillä on muutto kotia viikonloppuna..huoh..
 
Titti*
Mä oon ostanut sellaista liimattavaa paikkakangasta, ei tarvi joka kuukausi ostaa uusia housuja. Kivoja eri värisiä paikkoja saa leikattua siitä.

Kylläpä teilläkin on veemäisiä naapureita! Meillä viime kesänä kun pidettiin hääjuhlat niin keskimmäinen naapuri sai kyllä kuulla kunniansa!! Luultiin että ne on reissussa ja toisen naapurin kanssa ruodittiin huolella niitten kuspäisyyttä, jossain välissä havahduttiin siihen kun se vetäs aika räväkästi ikkunansa kiinni... = O No eipä jäänyt mitään epäselvää... ; )
 

Yhteistyössä