Kovasti tosiaan askarruttaa vauvan koko täälläkin. Paremmin en osaa neuvoa, mutta kerron oman kokemukseni näin tuoreeltaan. Eli toista vauvaa odotan (rv 37) ja ensimmäinen syntyi kesäkuussa -05, kokoa 4250g ja 54,5 cm. Ei siis varsinainen jätti, mutta kun itse olen 157 cm ja normaalitilassa alle 50kg, oli pötkäle ensisynnyttäjälle melkoinen. Lapsen isäkään kun ei ole juuri miesten s-kokoa suurempi. Mitään erityistä ei raskaudessa ollut, olin onnellisessa asemassa ja pääsin liikkumaan loppuun asti eikä painoa tullut juuri kymmentä kiloa enempää. Mutta Yli mentiin 17 vrk. Tällä ei kuitenkaan kuulemma ollut merkitystä vauvan koon kannnalta, sillä eiväthän ne enää kasva lasketun ajan jälkeen...("Niin se vaan lapsen kasvu stoppaa!"). Isäni suvun puolella ei yksikään nainen ole synnyttänyt alateitse, mukaanluettuna nuoremmat serkkuni (eletään siis tätä päivää), vaan kaikki on jouduttu leikkaamaan, kun synnytystä ei ole saatu käynnistymään.
Rv 42 kävin kontrollissa, jossa todettiin vauvan painavan n 3,6 kg. Sairaalassa lorahti myös tilkkanen lapsivettä ja m,inut otettiin osastolle ja tippaan - oksitosiinilla käynnitystä seuraavat lähes 3 vrk. Omista pitkään jatkuneista ja kipeistä supistuksistani huolimatta olin täysin epäkypsä ja ihan ummessa. vasta 2 vrk:n tiputuksen jälkeen aloin hiukkasen aueta ja kun vähän sormilla revittiin, saatiin synnytys epiduraalin myötävaikutuksella käyntiin. Itse olin jo tosi puhki ja pihalla kaikesta lääkityksestä ja valvomisesta, mutta vauva saatiin sydänäänten heikkenemisestä huolimatta harmaana möykkynä ulos ja teholle imukuppien ja kovan leikkelyn avulla pistein 2-5-10.
Kaikki päättyi siis ihan onnellisesti, ainoa vamma oli solisluun murtuminen, pojalla kun oli kovin suuri pää ja miehekkäät hartiat. Molemmat toivuimme kuitenkin mahtavasti enkä kokenut synnytystä erityisen karmivana - en ennen kuin tämän toisen raskauden aikana.
En pelkää omasta puolestani, mutten halua tietoisesti samoja riskejä tälle lapselle. Ystäväpiirissä kuntoutetaan Erbin pareesista kärsivää tyttöä, jonka vammat johtuvat juuri kuvatun kaltaisesta synnytyksestä. Itse opetusalalla työskentelevänä tiedän myös vaikeiden synnytysten ja oppimisvaikeuksien usein korreloivan keskenään. Eli tarpeeksi mietittävää joka tapauksessa 9 kuukaudeksi.
Sain ajan synnytyspelkokeskusteluun, joka yllätyksekseni osoittautui hyvin järkeväksi ja hyödylliseksi tilaisuudeksi. Teimme suunnitelman, jonka mukaan rv 38 kontrolli ja mahdollinen synnytyksen käynnistäminen, viimeistään kuitenkin raskausvkon 40 täyttyessä.
Tänään oli sitten hiukan ennakkoon tilannearvio ja tuo rv 38 kontrolli. Vauvan koko taas samalla käyrällä kuin edellinen - ei tästä isoa tule, korkeintaan 3,6 kg laskettuna- eikä kohdunsuu tarpeeksii valmis käynnistykseen. Koko s.pelkokeskustelussa tehtyä suunnitelmaa ei oltuedes luettu. Taas samat "kun ei sulle ole tullut painokaan kuin tää 10 kg ja olet noin pieni( edellinen synnytyskertomus kuitenkin siinä lääkärin edessä) eikä kyllä kannata käynnistää enää lasketun ajan jälkeen KUN EIHÄN SE SITTEN ENÄÄ KASVA.. Eli vedettiinpä pohja kaikelta päätetyltä, turhia keikkoja nämä kaksi kertaa. No olihan sentään saatu äidiltä pelko pois pariksi viikoksi. Seuraavaa kontrollia ehdotettiin rv 41. Itku tuli ja hirveä pettymys, muttei auttanut, vaikka kuinka pyysin käynnistystä. Kuulemma turhan rankkaa äidille, vaikken edes muusta tiedä. Ymmärrän ja uskon, että ammattilaiset varmasti tekevät parhaansa ja tietävät toki enemmän, mutta eikö minulla ja meillä ole oikeutta päättää minun ruumiistani ja meidän vauvasta - kyse kun ei ole siitä, että vaatisin synnytystä viikolla 30 ihan vaan siksi, että tuskastuttaa?!
Onneksi topakka neuvolan täti soitti sairaalaan pelkokeskustelun suunnitelman tehneille lääkärille ja kätilöille, jotka olivat kovasti tuohduksissaan olemattomasta tiedonkulusta ja päättivät ottaa minut taas uuteen kontrolliin ´rv38 eli nyt sitten perjantaina.. Josko jotain kypsytyskapselia kokeiltaisiin. Näin siis täällä Kanta-Hämeessä, muuta en osaa sanoa kuin että olkaa paljon tiukempia kuin minä ja pitäkää huoli siitä, että teitä kuunnellaan, aina!