K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mulle on tosi epäselvää ketkä kaikki oikein kuuluu käärijän esikuntaan. Eli kenen on välttämätöntä olla esim keikoilla mukana, ketkä on biisien teossa jne. Tuntuu että sillä on tosi iso lössi porukkaa kiinni tuossa hommassa.
 
vierailija
Nyt täysin kielitaidottomana ryhdyn sörkkimään tätä, mutta mä luulin että tyttöystävä on serbiaksi ihan eri sana (juu oon joskus nuoruudessa heilastellut yhen komean ihanan serbialaisen kanssa ). En muista sitä sanaa enkä kykene lukemaan kyrillisiä kirjaimia, mutta se oli pitempi sana ja alkukirjain oli D. Tossa on kuitenkin käytetty sanaa cura, joka näyttää kääntyvän ensisijaisesti tytöksi, mutta myös tyttöystäväksi.

No, en osaa ottaa kantaa siihen olisiko noissa puheissa edes bojanin tyttöasioista kyse, ja varmaan voi olla sanavalinnat muuttuneet sitten ysärin lopun, mutta tulipa vaan mieleen, että monessa kohdassa voi todellakin tulla tulkintaeroja.
Olikohan sana djevojka? Se tarkoittaa myös tyttöä tai tyttöystävää curan tavoin. En kuitenkaan usko että tässä yhteydessä pelkästään tytöstä olisi ollut puhe kun BL vielä lopussa sanoo ”ja sitten kerroin omastani”.
 
vierailija
Mulle on tosi epäselvää ketkä kaikki oikein kuuluu käärijän esikuntaan. Eli kenen on välttämätöntä olla esim keikoilla mukana, ketkä on biisien teossa jne. Tuntuu että sillä on tosi iso lössi porukkaa kiinni tuossa hommassa.
Ei ne kaikki nyt niin kiinni mielestäni ole siinä. Osa vaikuttaa vaan auttelevan jos tarvetta tai huvikseen ja on oikeasti ihan muissa hommissa. Mutta vaihtelevaa sakkia on kyllä jonkin verran.
 
vierailija
Mulle on tosi epäselvää ketkä kaikki oikein kuuluu käärijän esikuntaan. Eli kenen on välttämätöntä olla esim keikoilla mukana, ketkä on biisien teossa jne. Tuntuu että sillä on tosi iso lössi porukkaa kiinni tuossa hommassa.
En tiedä minäkään mutta muistan kun tätä mietittiin sen euroturneen alla. Että kannattaako ottaa tanssijoita, häärijää tms mukaan, jos kerran kaikki on niin kallista ja niillä on vain yhden biisin aikana hommia. Kiertue on kuitenkin sellainen, että mitään muutakaan työtä ei sen aikana vok tehdä, eli pakko siitä on kunnolla maksaa. Mutta sitä en kyllä muista millä kokoonpanolla ne sitten lopulta meni.
 
vierailija
Kyll mä luulen että ihan saavat rahaa auttelemisistaan. Ainakin olisi syytä.
En nyt sitä tarkoittanutkaan etteivät saisi (saivatpa/halusivatpa sitten tai ei). Tarkoitin että eivät ole niin kiinni siinä. Henri on ollut muutamalla keikalla myymässä paitoja ja se Esko myös. Mikä lie syynä mutta tuskin varsinaisesti tienausmielessä. Esko taisi olla aika hyvätuloinenkin.

Itse voisin kyllä lähteä ilman erillistä korvaustakin mukaan tuollaiselle Lappi/Levi reissulle myymään kaverille paitoja kunhan majoitukset sun muut maksetaan.
 
vierailija
En tiedä minäkään mutta muistan kun tätä mietittiin sen euroturneen alla. Että kannattaako ottaa tanssijoita, häärijää tms mukaan, jos kerran kaikki on niin kallista ja niillä on vain yhden biisin aikana hommia. Kiertue on kuitenkin sellainen, että mitään muutakaan työtä ei sen aikana vok tehdä, eli pakko siitä on kunnolla maksaa. Mutta sitä en kyllä muista millä kokoonpanolla ne sitten lopulta meni.
Tanssijat taisi olla vaan Lontoossa. Mikke ja H taisi kulkea koko ajan mukana ja kyllähän näille ekstroille hintaa tulee. Mut nää on valintoja.
 
vierailija
Onpa täällä nyt useampi K:lle kateellinen ihminen, ihmeellistä kirjoittelua
En tiedä tarkoitatko minua koska muistelin tuossa niitä viime syksyn keskusteluja. En siis ole kateellinen, vaan lähinnä vastasin just siihen kun joku pähkäili ketä kaikkia käärijän kanssa oikein työskentelee. Tätä puitiin vauvalla paljon ennen eurotouria ja hyvin monelle oli epäselvää kenen kaikkien työpanos on aivan olennainen kiertueella.
 
vierailija
Huvittavinta supersalaiseen Sadie-suhteeseen uskovissa on, kun käyttävät todisteena sitä nimenomaista asiaa, jonka perusteella ajatukset supersalaisesta suhteesta voi kumota alkuunsa. Miksi Bojan ryhtyisi seuraamaan Sadien äitiä ja muita läheisiä julkisella instatilillään, jota tietää fanien tarkkailevan, jos väitetty suhde olisi olemassa ja tarkoitus pitää täysin salassa? Se tiedetään, että B on tavannut Sadien New Yorkissa, ja varmaan myös tämän sukulaisia, mutta ennemminkin sukulaisten instaseuraaminen kertoo siitä, että mitään salattavaa tuohon tapaamiseen ei liittynyt.
 
Rakastunut ei ymmärrä ottaa kaikkea huomioon. Tai ehkä seuraamiset on hämäystä. Kaikki ajattelee nyt ettei salattavaa ole. Kunhan suhde vakiintuu, kyllä ne siitä kertoo.
 
vierailija
Mulle on tosi epäselvää ketkä kaikki oikein kuuluu käärijän esikuntaan. Eli kenen on välttämätöntä olla esim keikoilla mukana, ketkä on biisien teossa jne. Tuntuu että sillä on tosi iso lössi porukkaa kiinni tuossa hommassa.
Täytyy olla iso hovi ympärillä.
On reteen näköistä ja kallista.
Lopputuloksena biisien tekijöiltä kana ja sienilaulut.
Päiväkotilaiset laulavat niitä.
 
vierailija
En nyt sitä tarkoittanutkaan etteivät saisi (saivatpa/halusivatpa sitten tai ei). Tarkoitin että eivät ole niin kiinni siinä. Henri on ollut muutamalla keikalla myymässä paitoja ja se Esko myös. Mikä lie syynä mutta tuskin varsinaisesti tienausmielessä. Esko taisi olla aika hyvätuloinenkin.

Itse voisin kyllä lähteä ilman erillistä korvaustakin mukaan tuollaiselle Lappi/Levi reissulle myymään kaverille paitoja kunhan majoitukset sun muut maksetaan.
Jokin henkilö oli tarjoutunut myymään niitä paitoja Kn keikoilla.
Hänelle sanottiin, että myyjät ovat perhepiiristä tai muuten läheisiä. Ei huolittu mukaan.
 
Yhteistyössä