Iski lukon päälle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lukittu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N26: lue eka viesti, siinä on kerrottu yhdessäoloaika, pian 3 vuotta, ja tiiviisti ollaan oltu yhdessä, ei mitään nuorison deittailua. Ja mies kyllä kertoo, että olen hänelle tärkeä ja loppuelämän kumppani, muttei kuitenkaan ole vielä valmis ottamaan yhteisiä askelia.

Se, että mies edelleenkin haluaa auttaa exäänsä, johtuu hänen hyvästä sydämestään ja velvollisuudentunnosta. Vähän olen saanut häntä huomaamaan, että velvollisuus ja hyväntahtoisuus voi rajoittua muutamaan yksittäiseen avunantoon vuodessa eikä jokaiseen vinkkaukseen pidä vastata "okei, mä tulen". Eikä kyse ole enää lasten auttamisesta, he asuvat jo omissa kodeissaan. Nainen on todella avuton!!!

Ex on todellakin kiinni miehessä vielä 10 vuoden jälkeen erosta. Nainen on minulle mustis miehestä kuten myös aikuisista lapsistaan. Kun tytär on meillä viettämässä esim. viikonloppua, ex-rouva soittaa tytölle vähintään 3 kertaa päivässä ja kyselee "mitä teette", tulethan sitten ensi vkl mun luo???? Tyttö (20v) on äitinsä luona vähintään kerran kuussa vkl, vaikka asuu poikaystävänsä kanssa 200km:n päässä - äiti on niin kova painostamaan. Meillä "ehtii" siksi käymään noin 3 kertaa vuodessa.

Minulla on hyvä mies, ehkä siksi olenkin valmis luottamaan yhteiseen tulevaisuuteen ja siihen, että avioliitto kestäisi. En aio ottaa etäisyyttä tietoisesti, katsotaan, pääsenkö takaisin lähelle tunteineni. Tiedostamatta pientä etäisyyttä on tullut ja punnitsen asioita mielessäni. Olen ehkä hieman hiljaisempi miehen seurassa, ja mies on sen huomannut ja tietää (ainakin osittain), mistä se johtuu.

Jos ollaan oltu pari päivää näkemättä, mies sanoo tavatessamme: "onpa hyvä olla taas tässä, mulla olikin jo ikävä."
 
Alkuperäinen kirjoittaja lukittu (ap):
I

Minun exäni ei ole palveluksiaan tarjonnut, ei edes silloin, kun eron jälkeen jäin pienten lasten kanssa yksin ok-taloon ja hädissäni soitin exälle kysyäkseni neuvoa, kun lämpöhuoneessa oli ongelmia. Vastaus oli, että ei kuulu hälle, soita huoltoon... Pääasiassa on laittanut kapuloita rattaisiin joka asiassa 10 vuoden ajan.

Olet vain kateellinen miehesi exälle joka saa parempaa kohtelua kuin sinä. Sinussakin täytyy olla jotain vikaa kun ja jos exmies laittaa kapuloita rattaisiin. tuskin ketään yksin tappelee.
 
No höpö löpö tuo eksä mikään avuton ole, kunhan pompottaa. Noista avustuksista kun saa aina hyvän tekosyyn että voi jatkuvasti pitää yhteyttä. Se on kuule nähty ja koettu ja olen ite pistänyt tuollaiselle juoksuttamiselle kylmästi stopin. Jos on jo kymmenen vuotta sitten erottu, niin aika päästää irti. Miehen pitää antaa eksälle aviomiespalvelun tai jonkun remonttireiskan numero ja sieltä voi sitten soittaa apua, jos tosissaan tarvii.

Mitäs sitten tapahtuu kun teillä on se oma talo ja siellä on jos jonkunlaista hommaa? Ponkaseeko mies silloinkin kesken kaiken eksälle hommiin heti kun puhelin pirahtaa? Mulla keittäis kyllä silloin pahasti yli ja sanoisin että nyt valitse, joko teet hommia täällä kotona, tai muutat sen eksän kämppään takaisin kokonaan jos siellä täytyy koko ajan sukkuloida. Joku roti sentään!
 
No niinpä. Mitähän alkuperäisen mies siitä tuumailisi, jos ap juoksisi vähän väliä entisen miehensä luona siivoamassa, ompelemassa paitaan nappia ja leipomassa pullaa, kun "ei se ressukka itse osaa". Epäilen ettei mies olisi ollenkaan yhtä ymmärtäväinen ja pitkämielinen.
 
Täytyy myöntää, että onhan minussakin vikaa, ei kai se exäni muuten niin katkera olis?? Vai voisiko johtua kenties siitä, että itse meni pettämään mua ja asian paljastuttua vieläkin jatkoi sivusuhdettaan - enkä minä (ilkeä ihminen) enää sietänyt moista, vaan inhottavasti käskin miestä pakkaamaan tavaransa ja häipymään.

Ehkä hän on hieman katkera ja kadekin minulle, koska selvisin lasten kanssa yksinkin ilman hänen suurenmoista miehisyyttään. Hän sen sijaan meni päätäpahkaa yhteen salarakkaansa kanssa, heti naimisiinkin, kun eromme tuli voimaan ja nyt sitten kärsii suhteessaan niin, että terveyskin reistaa... asuvat suuren osan ajasta erillään, mies mökillä ja nainen kaupungissa.
Välillä ex on soitellut minulle mielinkielin ja lirkunlirkun - kai häntä harmittaa, kun suhtaudun häneen viileän asiallisesti. Ihan yksin saa tapella ja kiukutella, jos ei järkipuhe auta, niin sitten asian saa hoitaa viranomaiset.

Totta sekin, että olen "kade" nyk. mieheni exälle, koska heidän lastensa isä huolehtii satasella lapsistaan vielä aikuisinakin ja hoitaa heidän asioitaan tarvittaessa ja tukee taloudellisesti. Minun lasteni isä sen sijaan kieltäytyy kaikesta lapsiin kohdistuvasta "ylimääräisestä" huolenpidosta, kuten harrastuksiin osallistumisista (kuljetukset ja läsnäolo peleissä tms.) Ja meillä on ns. yhteishuoltajuus.

MIeheni ex on todellakinheittäytynyt avuttomaksi, että saisi miehen silloin tällöin käymään luonaan. Heillä on kaksi aikuista poikaa (joista toinen asuu ihan äitinsä lähellä), ja olenkin ehdottanut, että helpommin saisi miestyövoimaa pojastaan... Mies sanoo, että "kait 'Mirkku' on vaan tottunut siihen, että hän auttaa". Sanoin, että saa nyt kyllä tottua siihen, ettet siellä joka inahduksesta ramppaa!! Ja onhan nuo käynnit vähentyneet huomattavasti. Kerran kun ex soitti ja pyysi miestä käymään, niin mies sanoi, että "joo, kyllä me voidaan tulla käymään ja asentaa se pesukone" (siis minun kanssani). Kun ex kuuli, kuka oli tuo "me", niin eipä tarvinnutkaan miehen mennä :)) Tämä on koettu erittäin tehokkaaksi avunpyyntöjen karkoituskeinoksi. Eikös ollakin ilkeitä?

Ja onhan sitä hommaa nytkin, mies tekee minun talossani kaikki miesten hommat, on tehnyt ulkoremppaa ja kohta alkaa sisäremppa. Minun taloni on vain "väärässä kaupungissa" ja liian isokin, joten etsimme yhteiseksi molemmille mieluisaa paikkaa :)
 
Elä nyt sitten näiden entisten pauloissa olevien miesten kanssa!
Minulla on asia vähän päinvastoin. Miehellä oli hirveä kiire naimisiin, ilmeisesti halu näyttää exälleen, että hänkin jonkun saa. Ja minä hölmö en tätä havainnut silloin.

Mutta exän miellyttäminen ei ole vähentynyt mihinkään. Kaikkeen suostutaan ja kaikki ymmärretään. Jopa ex-anopin synttäreille piti mennä yhdessä. Asia tapahtui minun työaikanani ja kuulin tästä vierailusta jälkikäteen! Melkein jo pakkasin laukkuni lopullisesti, pari päivää olinkin lapseni luona evakossa miettimässä mitä tehdä.

Tiedän tämän (ja ties mitä muuta?) tapahtuneen salassa siksi, että olen ottanut niin voimakkaasti kantaa exän kanssa tehtäviin asioihin. Ei tietysti hyvä näinkään.

Mutta seksiinhän nämä asiat heijastuvat väistämättä. Minua ei nyt kovasti innosta edes ryhtyä mihinkään. Eipä se toisen naisen asema ole mikään mukava, vaikka vaimo muka onkin.
 
Ap, olitko jo ennen miehen tapaamista päättänyt, että haluat naimisiin? Lause jonka sanoit tyttärellesi: "kerron sen sit miehelle, joka haluaa mun kanssa naimisiin..."
viittaa siihen, että haluat naimisiin hinnalla millä hyvänsä.

Ei se sormus sormessa ole tae mistään, niinkuin molemmat olette kokeneet.

Muutenkin tuntuu, että suurena pointtina naimisiin menolle on se, että saa näytettyä exille ja muille kuinka tosissaan tässä ollaan. Rouva-status on sulkana hatussa.

Mietitkö koskaan niin päin, että sinun ex-miehesi olisi niinkuin nykyisesi. Olisi osallistunut lastenne hyvinvointiin niin, että olisi auttanut sinua talon pikku asioissa -ja isoissakin, kuljettaisi harrastuksiin ja kantaisi ison osan vastuuta lapsista. Tässä tapauksessa olisitte tiiviisti yhteydessä exän kanssa, olisiko sinun mielestäsi kohtuutonta siinä vaiheessa jos nykyisesi olisi suu mutrullaan ja valittelisi kuinka ex vie aikaasi, soittelee ja neuvottelee kanssasi lasten asioista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuli.:
Ap, olitko jo ennen miehen tapaamista päättänyt, että haluat naimisiin? Lause jonka sanoit tyttärellesi: "kerron sen sit miehelle, joka haluaa mun kanssa naimisiin..."
viittaa siihen, että haluat naimisiin hinnalla millä hyvänsä.

Ei se sormus sormessa ole tae mistään, niinkuin molemmat olette kokeneet.

Muutenkin tuntuu, että suurena pointtina naimisiin menolle on se, että saa näytettyä exille ja muille kuinka tosissaan tässä ollaan. Rouva-status on sulkana hatussa.

Mietitkö koskaan niin päin, että sinun ex-miehesi olisi niinkuin nykyisesi. Olisi osallistunut lastenne hyvinvointiin niin, että olisi auttanut sinua talon pikku asioissa -ja isoissakin, kuljettaisi harrastuksiin ja kantaisi ison osan vastuuta lapsista. Tässä tapauksessa olisitte tiiviisti yhteydessä exän kanssa, olisiko sinun mielestäsi kohtuutonta siinä vaiheessa jos nykyisesi olisi suu mutrullaan ja valittelisi kuinka ex vie aikaasi, soittelee ja neuvottelee kanssasi lasten asioista.


Jos luet jutun läpi niin huomaat ettei ap miehen eksä mistään lapsista miehelle soittele eikä juttele - itselleen se apua hakee, eikä lapsille. Nehän on jo aikuisia. Jos olisikin lasten asioiden hoitamisesta kysymys niin sehän on eri asia.
 
Lähinnä pointtina oli se, että jos ja kun välit säilyy hyvänä erosta huolimatta, niin silloin sitä helposti tukeutuu toiseen -jopa sen jälkeen kun lapset ovat isoja. Myös se, että jos ap:n mies olisi osallistunut heidän elämään enemmän eron jälkeen, niin olisiko ap suvaitsevaisempi miehensä exää kohtaan? Nyt hiukan paistaa läpi ajatus; "koska minulla on huonot välit exän kanssa, ei toisellakaan tarvitse olla hyvät". Eli pientä kateutta ja katkeruutta on ilmassa.

Tästä mieheen tukeutumisesta on voinut jäädä jo tapa, vaikka lapset ovat omillaan. Erovaiheessa he kuitenkin olivat vielä pieniä.

Itse olen exäni kanssa tekemisissä nykyään ainoastaan lasten asioissa. Melko varmasti olisimme enemmänkin yhteyksissä esim "perhelounaiden" merkeissä, jos hän ei olisi jo uudessa liitossa. Uusi vaimo ei halua suvaita edes sitä, että olen ex-anoppini kanssa todella hyvissä väleissä. Sitä en ymmärrä, mistä moinen mustasukkaisuus kumpuaa, minulla ei missään vaiheessa ole ollut pienintäkään halua mihinkään entiseen exäni kanssa. Vaikka liitto on ohi, voi ystävyys jatkua kun kumpikaan ei ole loukannut toista esim. pettämällä tai väkivallalla.
 
Olisin todella hyvilläni, jos lasteni isä olisi enemmän mukana lasten (ei minun) elämässä. Lapset siitä kärsii, kun pyytävät isää tulemaan esim. peliä katsomaan tai viemään naapurikaupunkiin pelireissulle, niin ei isälle koskaan "sovi", vaikka kuukautta ennen lapset kysyisivät... ei siis ole kiinnostunut lapsistaan. Silti saa silloin tällöin "pultit", jos en jotain lasten asiaa heti ole hänelle kertomassa - saahan hän silloin jonkun syyn kiukutella minulle.

Ja mielestäni on tosi hyvä asia, että mieheni on hyvissä väleissä lastensa äidin kanssa. Se, että näin on, ei tarkoita sitä, että exällä olisi oikeus pompottaa ed. miestään miten haluaa OMIEN tarpeittensa vuoksi. Ja nämä tarpeet ovat usein "seuranpuutetta" ja näyttämistä minulle, että hänellä on valtaa ex-mieheensä.

Yhteydenpidon laadusta on kyse (koska se ei liity lapsiin vaan ex-vaimo selkeästi flirttaa yms.), ei niinkään määrästä.

Ja selvennettäköön, että heidän lapsensa olivat eron jälkeen vuosia isänsä luona asumassa, kunnes muuttivat pois. Tytär oli viimeiset puoli vuotta äitinsä luona asumassa ihan käytännön syistä (asunnon sijainti) ennen muuttoaan opiskelupaikkakunnalleen.

Jaa, että olinko jo päättänyt mennä naimisiin ennen miehen tapaamista?? No en. Asenteeni oli, että jos löytyy sellainen mies, en sulje uuden avioliiton mahdollisuutta pois. Tulihan siinä vuosien varrella tavattua muutama tyyppi, jonka kanssa ei voinut kuvitella pidempää suhdetta saati sitten avioliittoa. Tämä mies on kuitenkin sellainen, jonka kanssa voin ajatella tulevaisuuteni (kuten myös mieheni ajattelee minusta) ja siksi siihen kuuluu mielestäni myös sitoutuminen ja avioliitto.

Se, mitä sanoin häähaaveistani "kerron sen sit miehelle, joka haluaa mun kanssa naimisiin..." on muotoutunut juuri tämän miehen kanssa yhdessäolon aikana, ei siis "sitten kun joskus menen kenen kanssa tahansa naimisiin on hääni olevat seuraavanlaiset". Pienenä pointtina siinä sanomassani oli, että miksi minä sen paljastaisin, koska mies ei ole menossa kanssani naimisiin, hän ei halua jakaa kanssani sitä tapahtumaa, joten pysykööt se minun haaveenani.

Ja vaikka olisimme kahden koko maapallolla, haluaisin silti naimisiin mieheni kanssa. Se on kahden välinen kauppa, ei näyttö-status-kelpaan-tälle-miehelle muiden silmissä, vaan vain minun tunteissani.
 
Mikähän siinä on, että ex-vaimo ei pääse eroon miehestään, vaan on mustis ja haluaa flirtillään ärsyttää sinua? Tässä siis olettamuksena nyt, että sinä olet tulkinnut naisen käytösen oikein, sillä jotkut ihmisethän herättävät tunteita vain sanomalla "päivää". Oliko heidän ero yhteinen päätös vai jommankumman?

Kun naimisiin noin topakasti haluat, niin pitäisiköhän sinun vaihtaa taktiikkaa saadaksesi haluamasi? Jospa mies syttyisi pikkuhiljaa ajatuksesta, jos kertoisit hänelle minkälaiset häät haluat. Ajattele... romanttinen hetki, pullo kuohuvaa ja te kaksi miettimässä hääjuhlaa. Sinä kertoisit ensin mitä haluat, mies lisäisi siihen (ehkä) omia toiveitaan ja kohta olisittekin jo molemmat innoissanne visualisoimassa yhteistä juhlaanne. Tästä "mielikuvitusjuhlasta" tulisi pikkuhiljaa, ajan myötä todellinen tapahtuva asia ja jos mies ei vuoden sisällä ymmärrä sinua kosia, niin ensi vuosi taitaa olla karkausvuosi... jos sillä nyt on merkitystä kuka oikeasti "saa" tai kenen "kuuluu" kosia.
 
heh, no en ole tulkinnut väärin, olenhan itsekin nainen ja näen, jos kyse on flirtistä. Kun ex esim. näyttää miehelle jotain paperia tai valokuvaa, hän samalla laskee kätensä miehen käsivarrelle tai reidelle tai painautuu ihan miehen kylkeen. Samalla katsoo minuun, että varmasti huomaan. Ja sitä hihitystä ja naureskelua (siis naisen puolelta)... hohhoijaa... tyttärensä sanoi kerran minulle, että "äiti taas vetää showtaan" ja tyttöä hävetti.

Nainen ei ole mustis vain minusta, vaan kaikista, jotka ovat miehelle läheisiä, kukaan ei siis saisi tulle "hänen (ENTISELLE) reviirilleen". Mutta kuten aiemmin kerroin, on miehen silmät vähitellen auenneet huomaamaan exän käytöksen (kun olen sen hänelle suomentanut) ja hän on ottanut etäisyyttä exäänsä.

Heidän eroonsa ei ollut yksittäistä syytä: "normaali" etääntyminen, rouva aikuisopiskeli toisella paikkakunnalla useamman kuukauden, mies huolehti lapsista ja kodista, sitten mies lähti työkomennukselle ulkomaille 3 kk:ksi. Rouva ei pärjännytkään yksin lasten kanssa vaan vaati miehen tulemaan parin viikon jälkeen kotiin ja tietysti mies tuli :). Varmaan pari vuotta vetivät köyttä eri suuntiin ja lopulta mies totesi, että ei tule mitään, ja otti eron. Kuten mies asian ilmaisee "menivät sukset ristiin".

Ehkä mies ei siksi niin innoissaan ole avioliitosta, koska ei halua taas "kiristävää monoa jalkaansa". En kuitenkaan ole sama ihminen kuin hänen ex-vaimonsa, luulis hänen jo sen huomanneen :) Jospa hän oikeasti kiinnostuneena kysyisi, millaiset häät haluaisin, se jo osoittaisi, että hän olisi valmis edes ajattelemaan asiaa. Jos ehdottaisin joskus illalla kynttilänvalossa viiniä maistellessamme (teemme niin usein), että kuvitellaanpas millaiset häät meille tulis... Ei menis läpi. Vois mies lähteä kiireesti lenkille muutamaks tunniks :)

Nyt ollaan tässä jamassa, osaisinpa olla asiasta täysin hiljaa... mutta en taida osata. Olemme lähdössä aurinkolomalle muutaman viikon päästä ja varmasti eksyn siellä katselemaan sormuksia, vaikka sit yksin.
 
Eikös hän jo kerran kysynyt millaiset häät tahtoisit, hiukan kiinnostuneesti, vaikkei ehkä ihan tosissaan, tosin tyttäresi oli paikalla.
Et tietenkään vartavasten ala puhumaan häistä, vaan keksit "aasille sillan" silloin kun muutenkin olette romanttisella tuulella. Esim. voit kommentoida jonkun julkimon häitä niin, että tiedät miehesi olevan eri mieltä, johon sinun on luontevaa kysyä, että no mites sinä sitten haluaisit JOS menisit naimisiin...

Itselleni kävi hiukan vastaavasti, eli mies innostui puhumaan häistä kun "erehdyin" kertomaan mielestäni ihanasta tv-kohtauksesta jossa vihitty pari lähti meloen hääpaikalta ja kanootin perässä "uivat" muoviset lasten kylpyleluankat sun muut vesijutut. Nooh, hukkaan meni sinällänsä, koska itse en ole enää naimisiin menevää sorttia.

Mikähän siinä muuten on, että kun toinen tietää kumppaninsa mielipiteen avioliitosta, niin hän haluaa juuri päinvastaista?
 
Eipä mies ole ollut kiinnostunut. Kirjoitin. Sanoin sitte, että "mä oon suunnitellu, millaset häät haluan, eikä se tapahdu (välttämättä) kirkossa." Kun tyttö kysyi sitten, että "millaiset ne olis" ni vastasin, että "kerron sen sit miehelle, joka haluaa mun kanssa naimisiin..."

Ja olen monesti kommentoinut telkusta näkemiäni "häitä" sanomalla, että mä en tollasia häitä haluisn tai että onpas ihanan romanttista. Mies on joskus sanonu, että "ihan hirveetä". Mutta yleensä poistuu paikalta jo silloin, kun kanavavalinta osuu johonkin hääohjelmaan.

Ehkäpä kumppanukset ei sitä varten halua tai ole haluamatta avioliittoa, että olisi eri mieltä toisen kanssa. Jokaisella on vaan omat mielipiteensä, jotka sitten ajan kanssa muuttuvat tai sitten ei. Eihän ne samaa mieltä olevat kumppanukset teekään asiasta haloota, koska he joko suunnittelevat yhdessä häitään tai sitten yhteisymmärryksessä ovat menemättä naimisiin.
 
Jos ei ole tarkoitus tehdä yhteisiä lapsia, voi yhdessä elellä tyydyttävästi avoliitossakin. Oma suhteutumiseni asiaan oli samanlainen kuin sinunkin, ap, mutta kun luotettava ja kunnollinen mieheni ei uskalla tuota aamenta ottaa, niin olen mukautunut tähän "vissin lupauksen"-elämään. Hyvin menee ja jatkoa piisaa. Yhdessä on pysytty jo 17 vuotta. Minullakin on aikuiset lapset. Miehen pelkoon sitoutua avioon pelotti 2 velipojan erot ja niistä tulleet hässäkät. Hän ei halua kokea samaa. Se tunne on niin syvällä alitajunnassa, että ei se välttämättä laukea.

Olemme rempanneet yhteiseksi kodiksemme talon, joten se tuntuu kummastakin omalta. Paperit tulevaisuuden varalle teimme myös, jotta asua kodissaan voi, vaikka toiselle sattuisikin jotain.

En minä kehottaisi sinua painostamaan, vaan rohkeasti ja luottavaisesti muuttamaan yhteiseen kotiin. Sinulla ei ole mitään hätää, sillä totisesti se on luottamuksen osoitus, kun haluaa yhteisen kodin hankkia. Monesti (ja meidän tapauksessamme ainakin) miehen lupaus ja sitoutumisemme on paljon syvempää kuin monen naimisiin menevän ihmisen.
 
Tässä on tosiaan tää ikuisuuskysymys kuten joku osuvasti ilmaisi. Kumman haaveiden mukaan edetään, sen joka haluaa avioliittoon vai sen joka ei missään nimessä suostu ja haluaa vain avoliiton. Yleinen neuvo näkyy solevan että tyydy avoliittoon, tai et ehkä saa yhtikäs mitään. Mies lähtee ja etsii toisen naisen joka suostuu avoliittoon ja sulle jää vain kauniit muistot ja katumus.

Joillekin se kompromissi sopii ettei mennä naimisiin jos kerran mies ei tykkää, se ei kyllä tarkota että sun pitäis siihen tyytyä, jos et tosiaan halua. Olen niin ehdoton ite että ottaisin kyllä verisenä loukkauksena ettei mies halua naimisiin vaan ehdottelee mun mielestä puolivillaista avoliittoa. Jättäisin sen suosisti seuraavalle. Jos mies haluaa mut pitää, niin sen on riskeerattava ja uskallettava ottaa se askel, nössöt älkööt vaivautuko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rivien välistä:
Miehes myös samalla tarkoittaa, kun ei halua naimisiin, että myöskään hän ei halua lapsiakaan. Mitäpä sitte, kun sulle tulee vauvakuume?

Kannatttais lukea myös ne varsinaiset rivit, ap ja sen mies ei halua enää lapsia, molemmilla niitä jo on. Ovat lisäksi aika iäkkäitä, eli keinutuolikaveria tahtoo toisstaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Totuin:
Jos ei ole tarkoitus tehdä yhteisiä lapsia, voi yhdessä elellä tyydyttävästi avoliitossakin. Oma suhteutumiseni asiaan oli samanlainen kuin sinunkin, ap, mutta kun luotettava ja kunnollinen mieheni ei uskalla tuota aamenta ottaa, niin olen mukautunut tähän "vissin lupauksen"-elämään. Hyvin menee ja jatkoa piisaa. Yhdessä on pysytty jo 17 vuotta. Minullakin on aikuiset lapset. Miehen pelkoon sitoutua avioon pelotti 2 velipojan erot ja niistä tulleet hässäkät. Hän ei halua kokea samaa. Se tunne on niin syvällä alitajunnassa, että ei se välttämättä laukea.

Olemme rempanneet yhteiseksi kodiksemme talon, joten se tuntuu kummastakin omalta. Paperit tulevaisuuden varalle teimme myös, jotta asua kodissaan voi, vaikka toiselle sattuisikin jotain.

En minä kehottaisi sinua painostamaan, vaan rohkeasti ja luottavaisesti muuttamaan yhteiseen kotiin. Sinulla ei ole mitään hätää, sillä totisesti se on luottamuksen osoitus, kun haluaa yhteisen kodin hankkia. Monesti (ja meidän tapauksessamme ainakin) miehen lupaus ja sitoutumisemme on paljon syvempää kuin monen naimisiin menevän ihmisen.

Joo menee multa ihan ihan yli hilseen. Pupu pöksyssä kun pitäis sanoa tahdon, mutta isoja velkakirjoja otetaan yhdessä eikä tunnu missään. Kummallista logiikkaa. Lisäksi mies sanoo lähes suoraan sulle ettei luota suhun tippaakaan, että uskoo sun järkkäävän samanlaisen hässäkän kuin veljien vaimot jos menette naimisiin. Kiva luottamuslause sulle toi, mutta sähän tyydyt niihin suhteen jämiin mitä mies sulle antaa ja kuvittelet vielä että kaikki on niin ihanaa, joten mitäs valittamista miehellä tässä olis.
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille keskustelijoille!

Niin, ei me enää kumpikaan lapsia aiota tehdä, niitä on jo 7 yhteensä, vaikkei yhteisiä olekaan. Kyllähän ikä vielä antais mahiksen, mutta ei ole tarvetta tehdä lisää, vaikka lapsia rakastankin ja olen ihan sulaa vahaa vauvojen kanssa :) Tässä seuraavaks ruvetaan oottelemaan lapsenlapsia, 3 lapsista on jo yli 2-kymppisiä.

Eikä meijän tarvitse ottaa lainaa yhteiseen taloon, koska molemmilla on jo ihan kohtuuhintaiset asunnot, jos molemmat sijoittaa yhteiseen taloon vaikka 125 te, ni vielä jääkin rahaa molemmille, kun entiset kämpät myydään.

Vkl oli miehen tytär meillä poikakaverinsa kanssa ja kuulin mielenkiintoisen asian.
Tyttö sanoi mulle ruokapöydässä: "Mä oon yrittäny katsoa sun vasenta nimetöntä, muttei siinä vielä mitään näy..." Minä siihen, että "Eikä taida koskaan näkyäkään, kun isäs ei sanojensa mukaan koskaan naimisiin mene." Tyttö katsoi isäänsä ja sanoi "Iskä! Mitäs me puhuttiin sillon ennen joulua, kun oltiin yhdessä ostamassa lahjoja?!??!!?" Mies oli hämillään ja mutisi jotain, että "mmmmm.... jjaaaa..." Ja sitten tytön poikakaveri sanoi tytölle "ja nyt sit oot ihan hiljaa, etkä sano yhtään mitään!"
Siirsin ite keskustelun ihan muihin asioihin, koska halusin säilyttää heidän 'salaisuutensa'.

Eli jotain salamyhkäisyyttä on tän sormustamisen kanssa... tyttö odotti näkevänsä mulla sormuksen, eli niinku mies olis jotain vihjassu tytölle lähiaikoina tapahtuvaksi...
Yritän nyt olla ihan neutraalilla mielellä, vaikka toivo on saanut uuden kipinän.

Tuntuu tosi hyvältä se, että miehen lapset ovat ottaneet mut ihan avosylin vastaan ja jopa odottavat ja toivovat, että isänsä ottaisi minusta vaimon. Poikakin on kysässyt pariin kertaan, että koskas teillä on häät...

 
Ei tässä kuule jämiä jyrsitä eikä velkoja maksella! Ikäimmeisiksi on jo keritty ja rahat tienattu ennen näitä kuvioita. Sitä paitsi, en ole yhtään huonommassa asemassa kuin aviovaimo lapsettomassa suhteessa. Kerroinhan, että paperipuoli on hoidettu, hyvin onkin ja asema turvattu. Se on mahdollista hoitaa niinkin.

Kaikille ei sovi samat kuviot. Riippuu sisäisistä tuntemuksistamme, miten asian koemme. Suurta luottamusta kumppaniin voi osoittaa kyllä muutenkin, kuin menemällä naimisiin. Ihmisen sisimmässä asuvat pelot ja peikot ovat joskus syvällä, eikä minulla ole ollut mitään aihetta tehdä asetelmaa joko avio tai ei mitään. Pääasia, että kumpikin tuntee olonsa turvalliseksi ja suhteen tasapainoiseksi.

Meillä avoliitto on paras ratkaisu. Minulla säilyy yhteinen nimi lasteni kanssa (minulle tärkeä asia) ja avopuoliso, lapseton mies, kantaa omaansa. Yhdessä aiotaan vanheta. Silti, jos joskus tulee mieleen virallistaa suhde lain edessä, ei se periaatteen vuoksi ole pois suljettu asia.

Jos tämä on elämää suurempi kysymys eikä ilman avioliittoa tunne oloaan rauhalliseksi, silloin pitää löytää yhteinen päätös siitä, missä muodossa elämää jatketaan. En vain näe, että tässä nimenomaisessa ap:n tapauksessa se olisi välttämätön, sillä hehän ovat kaksi aikuista, lapsensa tehneitä ja omavaraista ihmistä. Minä katson, että yhteisen kodin hankkiminen on jo niin suuri luottamuksen osoitus, että se riittää vakuudeksi aikomusten vakavuudesta ja pysyvyyden tarkoituksesta.

On toki ihan kiva, jos olet saamassa itsellesi mieluisen yllärin! Miehesi on ilmeisen vanhanaikainen siinä mielessä, että haluaa itse tehdä aloitteen. Hänen lastensa reaktioi paljastavat, että isä on kysynyt lastensa mielipidettä.

Älä kuitenkaan jää pelkästään odottamaan kosintaa ja työnnä sen takia pois kaikkea sitä hyvää, mitä elämässäsi on.



 

Yhteistyössä