Iski lukon päälle

[alkup.]

En jää odottelemaan kosintaa (ja jätän elämäni elämättä), vaikka sitä toivonkin. Ja todennäköistä on, että tytär on kysynyt isältään, että koskas te meette kihloihin (tai naimisiin) ja mies on siihen jotain epämääräistä vastannut "voihan se jossain vaiheessa tulla ajankohtaiseksi, katotaan nyt, kun kevät tulee" tms. Mies kyllä tietää, että lapsensa minusta tykkää, kuten myös minun lapseni hänestä, eli siltä taholta ei suhdettamme terrorisoida.

Ystävänpäivänä en odota mitään tapahtuvaksi, mutta kenties talvilomallamme etelän lämmössä voisi aurinko sen verran miehen päätä pehmentää Ellei, niin eihän ketään voi pakottaa...

 

[tuli.]

Nyt kun mielesi on ilmeisesti hiukan rauhoittunut, niin pyri olemaan ajattelematta koko avioliittoasiaa, älä ainakaan puhu siitä edes vihjailemalla.

Minulla on ystävinä aika paljon miehiä jotka pitävat minua "leelian lepotuolina", eli puhuvat hyvinkin henkilökohtaisia tuntemuksiaan. Monesti toistuva asia on se, että mies on kokenut avioliitossa (tai viimeistään erovaiheessa) olleensa jollain tasolla tossun alla. Nyt moni onkin aika karvat pystyssä heti jos naiset yrittävät painostaa tai tehdä päätöksiä heidän puolestaan. Yksi mies menee hiukan naurettavuuteen asti tässä itsemäärämisoikeudessaan ja hänelle olenkin pitänyt jonkin asteisia puhutteluita siitä, että ei ole kaikkien "eevojen" syy jos yksi on mennyt haukkaamaan sitä paratiisin kiellettyä hedelmää.

Miehet myös luovat helposti periaatteita, joista sitten kynsin hampain pitävät kiinni. He myös dramatisoivat päässään asioita ja tuntevat olevansa kuin puput auton valokiilassa jos kokevat naisen haluavat liian nopeasti etenemistä suhteessa.

Nyt siellä teillä tuntuu olevan tilanne, jossa kaikki ovat leirytyneitä miestä "vastaan", eli taas kerran miehen ei anneta tehdä itse päätöksiä eikä annneta hänen kokea sitä löytämisen riemua ja oivallusta siihen, että "hitsi vie, haluan tuosta naisesta vaimon itselleni". Nyt kaikki alkaa olemaan jo valmiiksi pureskeltua. Jääkö miehelle minkäänlaista omaa ideaa mahdolliseen kosintaan, vai onko kaikki jo valmiiksi paketissa (siis teidän kaikkien mielissä, minkä asian mieskin vaistoaa ja tuntee, että hänen on tehtävä tietyllä tavalla tehdäkseen muiden mielestä oikein)?

 

[alkup.]

Näin voi mies todella tuntea: että häntä ajetaan kuin hirveä hirvimetsällä, ajoketju ohjaa hänet satimeen.
Mies on kyllä hyvin itsenäinen ja itsepäinenkin. Menee aikansa, ennen kuin hän pääsee periaatteestaan "en mene toista kertaa naimisiin". Onhan tämä oleminen vielä melko hajanaista, kun on kaksi kotia, ei mitään pysyvää yhteistä. Ehkä hän haluaa odotella kunnes palaset loksahtavat tässä arjessa enemmän paikoilleen. Tai odottelee kunnes minä luovun kokonaan näistä sitoutumishaaveista (ja sitten saa yllättää). Vain aika näyttää - mutta mua väsyttää tää aikaansaamattomuus...

 

[Tokko tuo sitä on]

Jos on miehellä suojauskytkin päällä niin on sinullakin omat päähänpinttymäsi tässä asiassa. Saas nährä, kumpi on valmis uskaltamaan. Täältä kattoin kumpikin olette omien ennakkoasenteittenne ja pelkojenne vankina.

 

[hööhhöööä]

Minäpä olen päässyt naimisiin ja mulla on oma sukunimij amiehellä oma. Lapsilla on isän nimi. Siskoni meni naimisiin ja hänen miehensä otti siskoni sukunimen. Et kyl sen sukunimen voi säilyttää vaikka meneekin naimisiin.

 

[hööhhöööä]

Minäpä olen päässyt naimisiin ja mulla on oma sukunimij amiehellä oma. Lapsilla on isän nimi. Siskoni meni naimisiin ja hänen miehensä otti siskoni sukunimen. Et kyl sen sukunimen voi säilyttää vaikka meneekin naimisiin.

 

[*Ihmettelee mikä sellainen suhde on?*]

"Mieheni sanoi sitten, että hänelle ei ikinä tule sormusta, kun ei kihloihin tai naimisiin mene... seurusteltu kohta 3 vuotta."

Ettekö kolmen vuoden aikana ole kertaakaan jutelleet tulevaisuudesta tai omista tahtotiloistanne tai toiveistanne?

 

[Höh itelles]

Ei sitä nyt perskules nimien takia avioon mennä tai olla menemättä. Sitä ei kuiteskaan ikäimmeisenä tai ainakin varttuneena halua ruveta muuttamaan nimeä, joka on ollut vuosikymmeniä. Sitä muistaisi automaattisesti omaksutun nimensä, ystävät eivät löytäisi ainakaan tällaista "reissunaista", joka on kolunnut työn perässä maatamme pohjoisesta etelään usiammalla paikkakunnalla ja ne rakkaat lapsukaiset, ikämiehiä pian nekin, mites minä raskisin yhteisestä nimestämme luopua?
Ehhei, en nimeä vaiha, vaikka se entiseltä mieheltä tuli saatua. Eikä ukko ottais mun exän nimeä, ei muuten saiskaan. Enkä mee naimisiin, jos on näin hyvä olo avokkina.

Mutta työ tyttönimelliset tai lapsettomat, valinnanvaraa on.

 

[se alkup.]

Kirjotin 5.2. Niin, onhan mies mullekin ilmaissut, että hän ei koe avioliittoa tarpeellisena, kun ei ole yhteisiä lapsia (eikä enää tehdä). Ei kuitenkaan ole sanonut ehdotonta "eitä". Vihjassut, että "ei ole vielä sopiva aika" jne.

Nimestä: mieluiten pitäisin tämän nykyisen nimeni juuri sen takia, että lapsilla ja minulla olisi yhteinen nimi, vaikka naimisiin menisinkin. Vaan eipä nykyaikana paljoa nimistä voi mitään päätellä, perheessä voi olla monia eri nimisiä henkilöitä, jokaisella lapsella eri nimi (jos on eri isä) jne.

Melko selittäminen siinä on. Varsinkin, jos on kaksoset, joilla on eri isä (tosijuttu), ja molemmat ovat isänsä nimellä (isyystestien jälkeen isät näin halusivat)... Kyllä, tämä on mahdollista; nainen oli saman vrk sisällä yhdynnässä kahden miehen kanssa ja sattumoisin munatorvissa olikin liikkeellä 2 munasolua, jotka molemmat hedelmöittyivät - eri miehistä. En tiedä enempää asiasta, joten en voi vastata lisäkysymyksiinne

 

[tuli.]

Tuo kaksosten nimijuttu on aika outo, ei itse tapahtuma (saattaa olla jopa muutamia päiviä ikäeroa näillä kaksosilla).
Luulisi äidin antavan molemmille lapsilleen saman sukunimen (omansa), tässä tapauksessa pidän isien tahtoa toissijaisena lapsen edun kannalta.

Kun teidän tapauksessa lapset ovat jo isoja, niin eikö ole aika sama kenen nimi (jos yhteinen halutaan) otetaan? Lapsethan saattavat mennä naimisiin hyvinkin pian ja siinä vaiheessa heidän nimi muuttua -eli se siitä perheen yhteisestä nimestä

Itsestäni olisi "hassua" jos menisin naimisiin ja pitäisin ex-mieheni nimen. Olen jo nyt miettinyt, josko ottaisin vanhan nimeni takaisin, mutta olen ollut liian saamaton vaihtaakseni sitä.

 

[Hassua]

No niinhän se olisi. Eikä uusi mies tykkäisi, että vaimolla on exän nimi. Eikä lapsista ja äitestä olisi mukavaa, että äiten nimi muuttuu eriksi vuosikymmenten jälkeen. Nimestä on tullut osa omaa imagoa, ei sitä ajattele enää entisen miehen nimenä.

Aikanaan mietiskelin myös tyttönimen ottamista, mutta yhteinen nimi lasten kanssa oli tärkeämpi. Varsinkin kun ovat poikia ja nimi säilyy seuraavaankin polveen.

Vaan voipihan sitä alkaa vaikka mööttönen-mattiseksi, jos tiukka paikka tulee.

 

[alkup.]

Niin, jäi tosta edellisestä viestistä pois se asia, että vaikka mieluummin pitäisinkin nykyisen nimeni (joka siis on lapsillakin), niin JOS naimisiin menen, niin kunnioitan kyllä miestäni niin paljon, että ottaisin hänen nimensä. Jos olisin exäni nimellä, niin eihän mies välttämättä minua omakseen tuntisi ;D

Ja kaksosjuttuun: kyllä nämä lapset ihan peräkkäin tulla putkahtivat. Aviomies vaati isyystestin ja siinä selvisi, ettei ollutkaan kuin toisen isä. Siis äiti joutui haastamaan myös syrjähyppynsä isyystesteihin - huh...