Isälle 3,5 vuotta lapsensa tapon yrityksestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miksei suomalaiset naiset tajuu pysyy kaukana noista ähl....st. Karkotus olis noille ainoo ratkaisu. Ja ajatelkaa, et noissa maissa naisen tai tytön henki voi mennä jo vilkaisusta toiseen mieheen. Meillä vaan vähän vankeutta pahimmasta teosta.
 
Näitä mamu-uutisia tuntuu riittävän:D


Vankeutta Vantaan joulukuisista taksiryöstöistä

Keskiviikko 2.3.2011 klo 15.27

Kaksi miestä on saanut vankeutta useista viime vuoden lopulla tehdyistä ryöstöistä Vantaalla.

Vantaan käräjäoikeuden tuomion mukaan joukossa oli kaksi taksiryöstöä viime joulukuulta. Toisen näistä miehet olivat tehneet yhdessä. Toisessa taksiryöstössä toinen tekijä oli jäänyt tuntemattomaksi.

Taksiryöstöissä kuljettajan kimppuun oli käyty takaa päin kesken ajon. Kummallakin kerralla kuskia käskettiin pysäyttämään auto ja hänet komennettiin ulos. Sen jälkeen tekijät penkoivat autoa.

Miehiä syytettiin myös muista ryöstöistä. Niissä uhrilta oli viety käsilaukku tai uhrin kimppuun oli käyty pankkiautomaatilla ja viety rahaa. Lähes kaikki teot ajoittuvat viime joulukuulle.

Saaliiden suuruus oli pääasiassa muutamia satasia.

Asad Mohamed Hussein tuomittiin kahdesta törkeästä ryöstöstä sekä yhdestä ryöstöstä kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Abdirisak Mohamed Abdirahman tuomittiin törkeästä ryöstöstä ja neljästä ryöstöstä kahdeksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen.

Miehet myönsivät osan teoista.

STT
 
Helsingissä ilmoitettiin 92 raiskausta vuonna 2009, näistä suomalaisten tekemiä oli 37 ja ulkomaalaistaustaisten tekemiä 55. Eli suomalaisten osuus 40% ja ulkomaalaistaustaisten osuus 60%.

Ulkomaalaistaustaisten osuus Helsingin väestöstä on n. 7,2%, joten miettikää siitä ketä äänestätte.


Miten paljon raiskauksia tapahtuu kun ulkomaalaistaustaisten osuus on vaikka 25%



mm. vihreät haluaisivat miljoonia maahanmuuttajia suomeen.


Sinä päätät!
 
Tärkein asia, joka tulee Suomessa muuttaa on tuomioitten saaminen kuntoon. Tää on niin naurettavalla mallilla, eipäs vaan PELOTTAVALLA mallilla nykyään. Se puolue joka kannattaa tuomioiden rajua nostoa, saa mun ääneni.

Silti skeptikkona en usko minkään parantuvan.
 
Syyte: Nainen raiskattiin pikajunassa – HS: Kuin tapaus Julian Assange
Julkaistu: 02.03.2011 06:57
Kommentteja ()

Suomestakin löytyy tapaus, jossa raiskaussyytettä ei ole päästy käsittelemään, kun syytettyä ei ole saatu haastettua oikeudenkäyntiin.

Syyttäjä vertaa tapausta Helsingin Sanomissa ruotsalaissyyttäjän pyrkimyksiin saada Wikileaksin perustaja Julian Assange kuulusteltavaksi seksuaalirikosepäilyistä Britanniasta Ruotsiin.

Suomen tapauksessa on kyse vuodentakaisista tapahtumista pikajunassa, joka oli matkalla Helsingistä Joensuuhun.

Syytteen mukaan etiopialaismies veti väkisin kolmikymppisen naisen käytävältä vessaan ja raiskasi hänet siellä. Poliisi pidätti raiskauksesta epäillyn miehen samana päivänä.

HS:n mukaan mies kiistää syytteen. Etelä-Karjalan käräjäoikeus hylkäsi raiskaussyytteen viime huhtikuussa.

Syyttäjä olisi halunnut etsintäkuuluttaa miehen kansainvälisesti, mikä epäonnistui, koska hovioikeus hylkäsi helmikuussa syyttäjän vangitsemisesityksen.

Jos mies olisi vangittu poissa olevana, syyttäjä olisi voinut tehdä hänestä vastaavanlaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen kuin ruotsalaissyyttäjä teki Wikileaksin Assangesta.

Hovioikeus yrittää käsitellä raiskaussyytettä 3. toukokuuta, jos miehelle onnistutaan toimittamaan tieto istunnosta sitä ennen.
 
[QUOTE="vieras";23263954]Helsingissä ilmoitettiin 92 raiskausta vuonna 2009, näistä suomalaisten tekemiä oli 37 ja ulkomaalaistaustaisten tekemiä 55. Eli suomalaisten osuus 40% ja ulkomaalaistaustaisten osuus 60%.

Ulkomaalaistaustaisten osuus Helsingin väestöstä on n. 7,2%, joten miettikää siitä ketä äänestätte.

Miten paljon raiskauksia tapahtuu kun ulkomaalaistaustaisten osuus on vaikka 25%

mm. vihreät haluaisivat miljoonia maahanmuuttajia suomeen.

Sinä päätät![/QUOTE]

Tuo 25% on Helsingin kaupungin virallinen lähiaikojen tavoite mamujen määräksi. Nähtävästi Sipoolta kaapattu osa tullaan asuttamaan pääasiassa mamuilla.
 
Mutta vaikka Suomessa ei asuisi ensimmäistäkään mamua, tämäkin sydäntäsärkevä murhenäytelmä vain tapahtuisi toisaalla...oli se lapsi minkä maalainen hyvänsä, tulee niin paha olla kun näitä lukee.
 
Tärkein asia, joka tulee Suomessa muuttaa on tuomioitten saaminen kuntoon. Tää on niin naurettavalla mallilla, eipäs vaan PELOTTAVALLA mallilla nykyään. Se puolue joka kannattaa tuomioiden rajua nostoa, saa mun ääneni.

Silti skeptikkona en usko minkään parantuvan.

Persut on ainoa puolue joka haluaa kovemmat tuomiot rikollisille. Vihreät ovat aivan päinvastaisella kannalla ja sen huomaa jokainen joka on seurannut vihreän oikeusministerin, Brax, säälittävää puuhastelua.
 
Kyllä ne suomalaiset osaavat myös, tiedän mm. tapauksen jossa äiti ja isä yhteistuumin olivat kuristaneet ja ravistelleet pikkuvauvaa. Lapsi on toivottavasti taivaan kodissa tai sitten ihan vihanneksena jossain laitoksessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lässyttäjä;23264056:
Kyllä ne suomalaiset osaavat myös, tiedän mm. tapauksen jossa äiti ja isä yhteistuumin olivat kuristaneet ja ravistelleet pikkuvauvaa. Lapsi on toivottavasti taivaan kodissa tai sitten ihan vihanneksena jossain laitoksessa.

Ai, no sittenhän miedän pitää haalia ulkomailta lisää paskasakkia Suomeen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja lässyttäjä;23264056:
Kyllä ne suomalaiset osaavat myös, tiedän mm. tapauksen jossa äiti ja isä yhteistuumin olivat kuristaneet ja ravistelleet pikkuvauvaa. Lapsi on toivottavasti taivaan kodissa tai sitten ihan vihanneksena jossain laitoksessa.

Tää on niiiin näitä kukkahattujen puolustuspuheita. :D

niin suomalaisetkin........ :D

Mikä on maa jossa asumme?
Mikä on suurimman osan kansalaisuus?
Osaatko prosenttilaskuja?
Riittääkö mielenkiintoa perehtyä asioihin?

Totta helvetissä suomalaisia rikoksentekijöitäkin on, asummehan suomessa.
 
miksi ihmeessä nainen "vaati" mieheltä avioeroa?? Jos mies on noin hullu ja väkivaltainen, muuttaisin ainakin itse ihan hissukseen lasten kanssa pois ja hakisin sitä avioeroa. Ei siihen miehen lupaa tarvita! Tyhmyyden huippu vaatia tuollaiselta hullulta jotain, karkuun vain ja äkkiä!

Eli kyllä vähän vastuuta noille naisillekin jotka tuollaisten kahjojen kanssa ovat ja vielä lapsensakin tuollaiselle väkivallalle altistavat!
 
eikös ne persut vastusta hedelmöityshoitojakin.. vai muistanko ihan väärin? Vai oliko munasolujen luovutus kyseessä tjns.. Nii et miettikää tosiaan ketä äänestätte!
 
Siis miten alkaa tuntua siltä että nämä mamut haluaa tänne tekeen pahaa kun on niin lepsu oikeusjärjestelmä,ketään ei kivitetä kuoliaaksi yms. Tää Suomi on oikea rikollisen paratiisi :( Jos pitää ottaa mamuja,otetaan vain lapsia!!
 
Minä en aio äänestää persuja, mutta aion äänestää henkilöä, joka ei halua suomeen enää yhtään pakolaisia. meillä on niitä jo liikaa, nykyiset pitäisi saada jotenkin hoidettua ja rikolliset ulos tästä maasta.

Tiedossa on, että joissain maissa naisislla ja tyttölapsilla ei ole ihmisarvoa. Kun sellaisesta maasta tullaan tänne niin kuinka todennäköistä on, että se ajattelutapa muuttuu yhtäkkiä toiseksi?
 
[QUOTE="vieras";23264317]Siis miten alkaa tuntua siltä että nämä mamut haluaa tänne tekeen pahaa kun on niin lepsu oikeusjärjestelmä,ketään ei kivitetä kuoliaaksi yms. Tää Suomi on oikea rikollisen paratiisi :( Jos pitää ottaa mamuja,otetaan vain lapsia!![/QUOTE]

ja naisia sais mun puolesta tulla. Naisethan ja lapsethan sitä suojelua varmasti tarvitsevat, kun tulevat maista, joissa ei naisia ja lapsia kunnioiteta.
 

Yhteistyössä