isäksi "taas uudestaan"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja täältä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

täältä

Uusi jäsen
23.03.2008
1
0
1
Moi,

Meillä on niin ihanasti asiat että mieheni haluaisi (ja ihan oikeasti) lapsen. Olemme muodostaneet viime vuosien aikana uusperheen jossa miehen lapset alkavat olla jo "hyvässä iässä", eli n. 15 vuotiaita, itselläni kohta koulun aloittava lapsi. Tähän asti on ollut selvää että mieheni ei haluaisi enää aloittaa kaikkea alusta,ja minäkin olen asian saanut hyväksyttyä. Nyt kuitenkin mieheni mieli on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut ja hän haluaisi oikeasti yhteisen lapsen. Hän on jo yli 40, olisiko teillä antaa kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta? Huolenani on lähinnä että onko tämä vaan joku hetken hurmio vai voisiko olla ihan oikeasti olemassa isejä, jotka vapaaehtoisesti luopuisivat "vapaudestaan" tällaisessa tilanteessa.
 
Heips! Miehelläni (41-vuotias) on kaksi pientä (6-ja8-vuotiaat) lasta edellisestä liitostaan, ja kun rupesimme seurustelemaan 4 vuotta sitten, oli sekä avioero että vaipparuljanssi niin tuoreessa muistissa, että mies oli ihan vakuuttunut siitä, että lapsiluku oli hänellä jo täynnä.
Mutta hiukan yli vuosi sitten hänkin alkoi vihjailla, että ehkä niitä yöheräämisiä jaksaisi taas, ja kun syksyllä häitten jälkeen jätin pillerit, oli hän jo meistä lähestulkoon se innokkaampi osapuoli!

Ja kovasti se tuossa aina toivoo, että tällä kertaa (nyt yk5 menossa) tärppäisi :D

Eli kyllä se keski-ikäisenkin miehen mieli voi muuttua, vaikka on ne koliikit ja korvatulehdukset tuoreemmassakin muistissa :heart:
 

Yhteistyössä