V
vahinkoko
Vieras
Nainen 24v, mies 29v, seurusteltu 2,5v, avoliitto 1v
Seurustelun alusta asti ainut riidan aiheemme on ollut perheen perustaminen. Erokin on koettu jo useampaan otteeseen ja monet itkutkin (siis lähinnä minä) on itketty.. Tämä on siis ainut riidanaihe! Itse olen aina halunnut olla (nuori!) äiti ja aika kulkee koko ajan eteen päin.. Mieheni on alusta asti sanonut, ettei tiedä haluaako koskaan lapsia. Hän on kuitenkin aina jättänyt mahdollisuuden auki (EHKÄ myöhemmin)! Itse olen siis sanonut aina ehdottoman KYLLÄ, mies juueijuuehkäeikoskaankatsotaanjuukai..
Vauvakuume on jo vaivannut vuosia, välillä enemmän, välillä vähemmän.. Tilanne pahenee aina, kun ilmenee uusia raskauksia (edes "tuttujen tuttujen tutuissa"). Kaikki muut tuntuvat vain lisääntyvän iloisesti ja ilman ongelmia.
Rakastan miestäni (joka taitaa olla henkisesti pikkupoika) erittäin paljon, enkä halua kuvitella hankkivani lapsia jonkun muun kanssa. Olen jatkanut suhdetta uskoen, että kyllä hän viimeistään kolmekymppisenä "aikuistuu", mutta ei..
Kaikkein omituisin asia on, että hän kyllä ehdottomasti haluaa huolehtia ja kasvattaa lapsen, jos sellainen tulee.. hmm. VAHINGOSSA!! Itse taas lähtisin siinä tilanteessa koko suhteesta ja kasvattaisin lapsen yksin. Vahingon todennäköisyys ei kuitenkaan ole kovin suuri, jos ehkäisystä oikeasti huolehtii..! Vai kuinka..!? Ja koska hän ei sitä lasta muuten halua, niin miksi silloinkaan..?! En myöskään ikinä suostuisi "huijaamaan", eli pillerit ,oho, unohtuvat ym.. Lisätään myös, että miehellä on kavereita, joilla on lapsia ja joiden elämä ei ole "mennyt piloille". Hän ei siis ole `todistanut kauhutarinoita´. Eikä yrittäminen ole pakollista heti, kunhan edes muutaman vuoden päästä.. Suvussamme nimittäin hankaluuksia edes tulla raskaaksi/keskenmenoja.
Onko ihmisiä, joilla samanlainen tilanne nyt tai aiemmin?! Neuvoja kaivataan.. Kannattaako siis jatkaa vai kiiruusti siirtyä `vapaille markkinoille´?! En haluaisi lähteä etsimään uuttakaan.. Ehdokkaita isäksi varmasti löytyisi, mutta entä sitten yhtä hyväksi `puolisoksi´?!
Seurustelun alusta asti ainut riidan aiheemme on ollut perheen perustaminen. Erokin on koettu jo useampaan otteeseen ja monet itkutkin (siis lähinnä minä) on itketty.. Tämä on siis ainut riidanaihe! Itse olen aina halunnut olla (nuori!) äiti ja aika kulkee koko ajan eteen päin.. Mieheni on alusta asti sanonut, ettei tiedä haluaako koskaan lapsia. Hän on kuitenkin aina jättänyt mahdollisuuden auki (EHKÄ myöhemmin)! Itse olen siis sanonut aina ehdottoman KYLLÄ, mies juueijuuehkäeikoskaankatsotaanjuukai..
Vauvakuume on jo vaivannut vuosia, välillä enemmän, välillä vähemmän.. Tilanne pahenee aina, kun ilmenee uusia raskauksia (edes "tuttujen tuttujen tutuissa"). Kaikki muut tuntuvat vain lisääntyvän iloisesti ja ilman ongelmia.
Rakastan miestäni (joka taitaa olla henkisesti pikkupoika) erittäin paljon, enkä halua kuvitella hankkivani lapsia jonkun muun kanssa. Olen jatkanut suhdetta uskoen, että kyllä hän viimeistään kolmekymppisenä "aikuistuu", mutta ei..
Kaikkein omituisin asia on, että hän kyllä ehdottomasti haluaa huolehtia ja kasvattaa lapsen, jos sellainen tulee.. hmm. VAHINGOSSA!! Itse taas lähtisin siinä tilanteessa koko suhteesta ja kasvattaisin lapsen yksin. Vahingon todennäköisyys ei kuitenkaan ole kovin suuri, jos ehkäisystä oikeasti huolehtii..! Vai kuinka..!? Ja koska hän ei sitä lasta muuten halua, niin miksi silloinkaan..?! En myöskään ikinä suostuisi "huijaamaan", eli pillerit ,oho, unohtuvat ym.. Lisätään myös, että miehellä on kavereita, joilla on lapsia ja joiden elämä ei ole "mennyt piloille". Hän ei siis ole `todistanut kauhutarinoita´. Eikä yrittäminen ole pakollista heti, kunhan edes muutaman vuoden päästä.. Suvussamme nimittäin hankaluuksia edes tulla raskaaksi/keskenmenoja.
Onko ihmisiä, joilla samanlainen tilanne nyt tai aiemmin?! Neuvoja kaivataan.. Kannattaako siis jatkaa vai kiiruusti siirtyä `vapaille markkinoille´?! En haluaisi lähteä etsimään uuttakaan.. Ehdokkaita isäksi varmasti löytyisi, mutta entä sitten yhtä hyväksi `puolisoksi´?!