On sen verran mielenkiintoinen aihe, että aika vastaamiseen täytyy repiä jostain
Nyt ollaan samoilla linjoilla "mies vastaa" eli toinen kirjoituksesi oli täyttä asiaa!
Itse enemmänkin puutuin kirjoituksillani noihin kommentteihin "se joka on kotona, nousee tottakai ylös" ja "viime yönäkin nousin sata kertaa jne..." Tuollaisilla asenteilla tehdään niitä sankariäitejä, jotka sitten romahtavat joskus. Totta helkkarissa, jos kotona on liuta tenavia, molemmat "joutuvat" valvomaan tai koliikkiaan itkevän lapsen kanssa yöunet jäävät vähäiseksi molemmilla. Eli siis puhuin siitä, että hommat jaettaisiin tasapuolisesti ja jokaisessa perheessä löydettäisiin se oma ja toimiva malli, jolla taataan jonkinlainen yöuni molemmille Uni on kuitenkin välttämätöntä.
Puolileikilläni kehotin muita tulemaan meille kertomaan, miten sille miehelle tarjotaan ne täydelliset yöunet
Ei kai nyt kukaan vakavissaan sellaista edes kuvittele. Minulla on mukava mies, joka tietää, että pikkulapset valvottavat (myös häntä) Kuten sanoin, tämä
on vain yksi elämänvaihe.
Ei meillä lapsia lapsia syytetä valvomisista, enemmänkin ollaan aikuisten kesken heitetty läppää "venäläisen ruletin pelaamisesta". Meillä on vuosien toivomisen tuloksia kaksi ensimmäistä lapsukaista ja kolmas tulikin sitten ihan yllättäen
(siitä pieni ikäero johtuu..) Yhtä rakastettuja ovbat kaikki, emmekä kolmattakaan koskaan vahingonlaukaukseksi puhuttele. Vielä neljäskin olisi toiveissa...
Itsekin olen törmännyt siihen, että aikuiset eivät aina ihan täydellisesti hallitse sanojaan lasten kuullen. Yhdessä perheessä mustasukkainen esikoinen sai kuulla olevansa "tuhma poika" jne. Meillä kakkonen on ehkä tavallista vilkkaampi, mutta varmasti yhtä ihana ja rakastettu kuin rauhallinen isoveljensäkin. Haastetta kakkonen kyllä vanhemmilleen tarjoaa ja rajoja haetaan päivittäin. Kasvatusalalla työtä tehneenä olen huomannut, että lasteen käytösongelmat johtuvat useinmiten kotioloista. Syön todenäköisesti sanani, kun kakkonen menee kouluun. Vaviskoon opettajat
Toisaalta kyllä lastenkin kuullen (ikä/ymmärrystason huomioon ottaen) voi jotain sanoa. Meillä on ainakin avoimesti kerrottu 9 vuotiaalle esikoiselle, että vauvat itkevät aina jonkin verran, mutta siihen on aina syynsä. Tai sitten on kerrottu, että "äiti/isä on tänään vähän väsynyt, kun vauva heräsi yöllä niin monesti. Eskoinen on kysynyt, että itkikö hänkin vauvana noin paljon. Kerroimme, että hän oli koliikkivauva, jolla oli ensimmäiset neljä kuukautta vatsa niin kipeä, että hän ei pystynyt nukkumaan juuri ollenkaan... Poika vastasi myötätuntoisen kuuloisena "on sen vatsan täytynyt olla tosi kipeä".
No näistä nyt voisi kirjoittaa vaikka romaanin... ja hieman jo menee aiheenkin vierestä. Tasapuolista työnjakoa siis pikkulasten vanhemmille. Lainatakseni Matti Nykästä "elämä on ihmisen parasta aikaa", niin on ilmeisesti pikkulapsiaikakin, sitä ei vaan pandansilmien alta aina oikein tajua