[QUOTE="vieras";27323720]Ap, tunnut olevan tolkun järkinainen eikä exäsikään kuulosta pahemmalta tyypiltä. Nyt on juuri se hetki, jossa lähdette eri suuntiin elämissänne ja on vielä vaikea erottaa, mikä kuuluu kenellekin ja minkä vuoksi. Se on aivan normaalia, niin pitää ollakin, kunhan se vaihe menee sitten aikanaan ohitse. Jos mietit asiaa toisinpäin, tahtoisivat varmaan exäsi luottavan sinuun yhteiden lapsenne äitinä ja pitävän sinun ratkaisujasi fiksuina. Voihan sitä virheitäkin tulla tehneeksi, mopo karata hetkeksi käsistä, mutta siitäkin pääsee takaisin järkivauhtiin. Voisin kuvitella, että monesti toinen on valmiimpi eroon, on tehnyt sitä mielessään kauemmin ja pitemmälle ja usein tämä osapuoli löytää sen uuden kumppaninkin nopeammin. Ja voi se olla sinullakin vaikka ensi viikolla, vaikket ketään etsisikään. Elämäsi on edelläsi, kaikki on mahdollista
[/QUOTE]
Kiitos. Tämä viesti ehkä kulminoi sen kaiken mitä yritän tässä omassa päässäni miettiä. En haluasikaan olla se "hullu-exä" joka vahtaa entisen ukkonsa elämää, vaan haluasin että voisin olla se pala historiaa nuoruudesta ja elämästä ja hänen ensimmäisen lapsensa äiti. Tilanteenhan on tehnyt hankalaksi (minulle) se että eksäni oli tehnyt jo surutyötä suhteemme puolesta jo minua kauemmin, siksi myös eteenpäin meneminen oli hänelle nopeampaa. Kiitos teille muillekin asiallisille kirjoittajille. Luulen että olen saanut sielunrauhan tässä teidän kanssanne keskusteltuani. Minun pitää oppii luottamaan exäni valintoihin, sillä olinhan minäkin yksi niistä.
Unelma tulevaisuudessa toivoisin voivani istua samassa kahvipöydässä exäni ja hänen uuden vaimonsa kanssa ja taputella hänen pyöristynyttä vatsaansa. Ero oli kivulias, mutta eniten olen kaivannut yhteistä ystävyyttämme, enkä niinkään miestä. Jos tiedätte eron? Eiköhän se meidän yhteinen lapsemmekin pärjää, sillä vaikka muu maailma muuttuis, äidin rakkaus on ikuista. Kääk! Nyt mä jo itken. Mut kiitos teille kaikille. Teistä oli paljon apua. Saatan vielä seurata keskusteluu, mutta aika helpottunut olo on.