Sinussa on temperamenttia vaikka muille jakaa. Osaat sanoa kipakastikin, mutta et silti näytä aina syvimpiä tuntojasi, etenkin surua et halua muille paljastaa. Perheesi on sinulle tärkeä, näen tässä sinut ja molemmissa käsissäsi pitelet pienten lasten käsiä. Ihan pikkuisia vielä ovat. Haluat olla heidän elämänsä keskipiste ja keskittyä vain heihin tällä hetkellä. Jotenkin haaveissasikin on vielä lapsia, vai onko nuorimmaisesi ihan niin pieni vielä, että hän näkyy näin häilyväisenä todellisuuden ja haaveen rajamailla?
Näen kerrostalon pihan, sinivihreän tai sen sävyisen auton pihassa. Lunta ei ole maassa, mutta ei tämä kesääkään ole. Loppusyksyä tai alkavaa kevättä. Jotain muutosta tuolloin tulossa, ihmissuhteiden osalta. Mies, lastesi isä ei jostain syystä nouse tuohon samaan kuvaan kanssasi jossa olet käsikädessä pienten lastesi kanssa. On vähän etäämpänä, jotenkin tulee ja menee, mutta ei jää pysyvästi vierelle. Onko hänellä liikkuva työ ja siksi paljon poissa luotasi, vai onko tämä henkistä etäisyyttä sitten, sitä en osaa sanoa.