Inseminaatio

kaz
Annabell Minä jätin viime la mielelläni alkoholit juomatta pikkujouluissa.. Minulle on pikkusen tärkeämpää tuo onnistuminen. Mutta osa sanoo että lasi punaviiniä parantaisi kohdun verenkiertoa, että sitä olisin itsekin kokeillut, mutta punaviini on mielestäni ihan järkyn makuista.

Sartsalle taitaa olla haikara tulossa. Paljon plussaonnea toivottelen.

on: Minulla iltaisin ajoittaisia etomiskohtauksia ja nyt töissä väsyttää.. Mutta en uskaltaisi laskea niitä raskausoireiksi, koska myös negakierroissa on toisinaan tällaisia oireita.
 
onnellinen onneton, pahoittelut :hug:

Sartsa miten niin ei ole raskausoireita? :D sullahan aina vaan oireet paranee! nyt pidetään sormet ristissä ja peukut pystyssä, että sulla on siellä joku pieni eläväinen ottanut tiukan otteen seinämästä :heart:


Annabell
itse ainakin olen juopotellut ihan normaalisti :LOL: mutta ei ehkä kannata liikaa stressata. ei kai muutamasta - tai viidestäkään - siideristä ole haittaa, jos ei kerran ole raskaana.
 
No nyt on taas käyty ultrassa. Munis ei ollut kasvanut paljoa, oli n.13mm :( Sain uuden reseptin Puregoniin ja pistän sitä pari päivää lisää.. Sunnuntaina illalla irrotuspiikki ja tiistaina inssiin.
Jotenkin vaan on epäuskoinen olo onnistumisen suhteen, limiskin oli vaan 6,8mm...
Mitäs te kokeneemmat olette mieltä?

Nyt on taas jo valmiiks sellanen fiilis, et mua ei huvita enään mikään!! :'(

 
kaz Joo, varmaankin ihan viisasta pidättäytyä alkoholista. Toisaalta kun mulle ei olla tehty inssiä, eikä tehdäkkään tässä kierrossa, eikä edes ovulaatiota ole vielä tapahtunut, niin tuntuis hassulta, että miten se vois vaikuttaa? Mutta ehkä en uskalla ottaa riskiä.... :saint:
 
Sartsa83
Oiresaldo tänään 4.12.2009:
- Ääretöntä väsymystä (meinannu nukahtaa tehdessäni töitäkin :eek: )
- Pahoinvointia nälän yllättäessä (ei oo aiemmin tullu oksettava olo kun on nälkä.. päätä vaan alkaa särkee, jota ei oo myöskään nyt ollu???)
- Kramppailua muniksissa. Nauroin töissä kahvipöydässä niin sattu vasemmalle puolella yhtäkkiä niin paljon et menin pariks sekuntia kippuraan. Työhönopastaja pikkasen katto et mikä mun tuli mut sit vaan hymähdin niin ei se sit enää välittänyt.
- Aikalailla kuiva valkovuoden/vuotojen osalta. Korkeintaan tänään tullu muutaman kerran paperiin täysin valkoista valkovuotoa.
- Pissa haisee pahalta, mutta ei ole virtsatien infektiota
- Alaselkään vihlas kun asensin kädet ylhäällä pistorasioita seinään
- Tissit kipeet... no sitten iha kauttaaltaan ja kosketus/puristus sattuu vähäsen. Lähinnä nännejä jos painaa niin sattuu ihan saakelisti ja rintojen sivulta on kipeet sekä myös ovat turvonneet (kummipoikani äiti sanoi näin nähdessään nämä mohkulat)
- Alavatsa turvoksissa koko ajan kun ois syöny ittensä täyteen
- Lämmöt 37 tai yli (ylimmillään 37,2) jo 9. päivää
- Jano iiihan koko ajan. Ihan kuin mikään ei riittäis.
- Närästystä aika ajoin ja kuumotusta naaman alueella ja alavartalossa

Siinä siis oiresaldo. Eikä näy tätiä ei, mutta muniksia vihloo niin maan perkuleesti. Tänään siis kp 31/31. Hmmm.. eikä ees tädin oireita. Tai no välillä tuntuu että nyt ois lurahtanu jotain pöksyyn mut vessaan mentäessä ei oo yhtikäs mitää. Normisti padot ois jo auenneet tai ainakin alkanu tuhruttelulla. Tää on joko lupaavaa tai sitten vaan täti taas huijaa Sartsa-raukkaa ja tulee yllättäen puskista kun teen maanantaina negatiivisen r-testin. Niinhän se aina menee. Ja pessimistit ei pety. :p

Voi teitä jotka ootte sitä mieltä että ois tärpänny! Miten mä itekään toivon sitä mutta... mutta.. niin.. ootte silti ihania. KIIIITOOOOS!!! :heart: :hug: Ohan noi kait oireita mutta... jotenki... en mä tiiä.

Annabell Mä oon nyt tässä näitten hoitojen aikana pidättäytyny täysin alkoholista. Ja sanonu ite suoraan että käydään hoidoissa taysilla (en oo kaikille maininnu missä hoidoissa) ja ettei alkoholia suositella nauttivaksi, mutta punaviiniä voi lasillisen juoda, koska etenkin ovulaation jälkeen se vaikuttaa kohdun supisteluihin ja sitä myöten voi auttaa kiinnittymisenkin kanssa. Näin lääkärin jotenkin mulle selitti.

Mizze Ihan liian pienet follit vielä ja limiskään ei ole tarpeeksi. Limis minimissään 8mm on ookoo ja follit minimissään 18mm on ookoo.
 
terne taas ei se täti tainnutkaan tulla ainenkaan viellä lylään vuoto mitä eilen tuli oli keltaista limaa mutta tänään ei mitää jos sitten huomenna testi oli kyllä aamulla nega tänään oli se virallinen testi päivä mutta nega se silti oli mizze jos se nyt on mulla plussa ni mun folli oli 16,5mm ja niitä oli vaan yksi vaikka en kyllä usko enkä uskalla toivoa edes että onni olisi suosinut mutta enen vuotoa oli jotenkin varma raskaudestani tunti että siellä masussa olisi ollut jotain ylimääräistä mutta peukutetaan että se täti ei sieltä tule ei auta kun rukoilla
 
mulla oli kerran kun olin raskaana dpo7 niin limis vain 5,3mm ja aatelkaa mitä se on ollut ennen ovista kun kerran 7pv oviksesta oli vain 5.3mm ja onnistuttiin olla raskaan loppuun asti. että ei se limis aina pidä olla niin pasku....ohuellakin voi onnistaa,,enemmän noi munikset vaikuttaa.....
 
:heart: I'm so happy! Ei tullu ovista huomiselle (eli tänään testiin), mikä tarkoittaa sitä että se on maanantaina ( tai sit se on hävinnyt jonnekkin...) ja me päästään sittenkin maanantaina inssiin!!! wou! :D Samalla näkee sen toisen muniksen tilanteen, että onko se jatkanut kasvuaan ja onko meillä tuplamahdollisuudet. On tää vaan niin hauskaa kun lääkäri oli 99% varma ettei inssiin päästä. Kiva kuitenkin että oli väärässä ;)
 
tarkennetaan viel' juuri tolla kerralla kun oli limis dpo7 vaivaset 5.3mm lääkäri sanoi että ovista ei ole ollut mukamas(lh+ ja lämmöt olivat nousseet) ja ei millään voi tällä limiksell raskautua, kun noin huono...tuloksena poika...että ei ne lääkärit aina oikeassa ole......aina o mahdollisuus, vaikka kaikki näyttäiskin todella huonolta lääkärin mielestä ja oppikirjojen.......

nyt dpo14 ja tuhruaa jo neljättä päivää,pms kaupan päällä :headwall:
 
Sartsa83
mariq onnea siitä että teille kävi noin! :hug: :heart: Itellä vaikka limikset on olleet vähintään 8mm ja follit vähintään 18mm isoin, mitään ei ole tapahtunu. Tässä kierrossa ei follista tietoa joita olikin vain yksi mutta limis oli pitkälle yli 10mm ja inseminaatiossa tuli limaakin hoitopöydälle niin ettei jäänyt arvailujen varaan onko limakalvot kunnossa. Pointtini siis on, että kaikkien kohdalla ei silti voi mennä sanomaan riittääkö se ohut limis vai eikö.

Tottakai siis toivon, että oli sitten limikset ja folllit minkäkokoisia että muilla tärppäisi, koska mariq sen todistaa että näin voi tapahtua. Mutta itellä ei oo vain onnistunu. Ja tuuristakin kun se on niin kiinni. :ashamed:
 
Sartsa83

http://www.aijaa.com/v.php?i=5375890.jpg

Siinä se nyt on... :heart: EI OLE TODELLISTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kp 32/31 Mä en pysty uskoo tätä! Tarvii vielä maanantain aamupissasta VIRALLISENA testipäivänä tehdä toinen testi jonka ostin varmuuden vuoks. :D Siis ei oo todellista. Ei mitenkään. Ei voi olla. EI ei... apuaaa!! IHANAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :LOL: :heart: :'( :hug: :D
 
Sartsa83
Annabell, kaz ja mariq KIIIIITOS!!! :heart:

Elikäs rv 4+3 mennään jos oikein olen laskenu. Ja maanantaina kun soitan polille niin saan ultra-ajan ja kuulee millä viikoilla oikeasti mennään. :)
 
:flower: :flower: :heart: :heart: :hug: :hug: sartsa onneksi olkoo olen onnelinen puolestasi ihanaa voi että tuli itsellekkin hyvä mieli kysyisin sellasta että voiko ovis testillä tehdä raskaus testiä kun lauantai enkä saa testiä mistään ja ei se täti näytätulevan sieltä
 
:flower: :flower: :heart: :heart: :hug: :hug: sartsa onneksi olkoo olen onnelinen puolestasi ihanaa voi että tuli itsellekkin hyvä mieli kysyisin sellasta että voiko ovis testillä tehdä raskaus testiä kun lauantai enkä saa testiä mistään ja ei se täti näytätulevan sieltä
 
Sartsa MAHTAVAA!!! olihan se jo oireista arvattavissa ;)
:heart: sydämelliset onnittelut teille! :flower:

sä todellakin oot plussasi ansainnut! kiitos, että oot täälläkin jaksanut aina kaikkia tukea ja pitää hyvää tsemppiä yllä :hug:

otapa nyt meidät muutkin täältä plussaimuun, jookos... :)
 
Sartsa83
onnelinen onneton Kiitos. :) Kyllä ovistesteilläkin voi testata. Tee vaikka sillä tänään testi ja tee sitten vaikka maanantaina raskaustestillä vielä.

Ite vielä testaan maanantaina kun on virallinen testipäivä. :)

Kaarne Kiitos Kaarne :heart: :heart: :heart: Juu, mielelläni otan teidät plussaimuun ja oon muutenki varma että te plussaatte kyllä mun perääni! Ja kyllä mä täällä vielä tsemppailen teitä.. en mä mihkää katoa. :heart:
 
ovistestissä haamujen haamu ei merkkaa mitään...ainakaan raskauteen liittyvää(ainakaan mulla)..eikös viivan pidä olla yhtä vahva tai vahvempi, jotta vois epäillä raskautta.......haamujen haamuja tulee mulla,ihan sama koska testaan ovistikulla...tietty ovisaikaan tulee vahvempi....ja jos sattuu olee raskaana......

paskat tonne plussajunaan pääse ikinä....
 

Yhteistyössä