Heippa,
täällä takana toinen inssi, josta justiin tulin. Taas oli yhtä piinaa koko homma. Lääkäri ei saanut katetria vietyä kun mun joku osa on niin hassusti vinossa, että sitä pitää suoristaa. Hoitaja tuli auttaan ja kaksin värkkäsivät sitä hetken eikä onnisunut. Sitten jouduttiin kohdunnapukkaa pihdeillä siirtämään ja hitto että sattui! itkin ihan solkenaan pelosta ja kivusta, mutta onneksi mies ja hoitohenkilökunta oli ihania! Nyt se on taas hetkeksi ohi ja seuraava inssi tehdään vasta elokuussa. Eli kesätauko alkaa meillä nyt.
Oli ihana kuulla lääkäriltä, että miehen simpat, jotka ovat ennen pesua melko huonoja, ovat pesun jälkeen oikein riittävät inssiin. Ennen inssejä tilanne näytti siltä ettei kannata niitä edes kokeilla ja oltaisiin yhden inssin jälkeen menty rankempiin hoitoihin, mutta pesulla onkin nyt saatu ihan kelpo kamaa. Muutenkin olen lääkärin mielestä niin nuori ettei kannata kiiruhtaa, vaan kokeilla ainakin yksi inssi vielä ja sitten miettiä jatkohoitoja. Sanoi, että pitää muistaa että nämä lapsettomuushoidot ovat pitkiä prosesseja, mikä vähän masensi...vaikka kyllähän mä sen tiesinkin.
Niin ja mulla tehtiin inssi luonnonkiertoon, enkä ollut saanut vielä ovulaatioplussaa tikkuun. Iskettiin sitten pregnyl ja lääkäri sanoi ettei se ole yhtään liian myöhäistä inssin yhteydessä, kerta siittiöt elävät siellä 72 h. Se oli mulle helpotus kun masennuin jo aikaisemmin siitä, että pestyt siittiöt eläisivät paljon vähemmän aikaa. Nyt mulle on jo kaksi lääkäriä sanonut ettei se pidä paikkaansa.
Tulipa vuodatettua. Nyt anan itseni unelmoida pari päivää ja masennun taas vasta sitten. mukavaa viikonloppua kaikille!