Inseminaatio-ensikertalaiset keväällä 2012

Moa2012 - voi paska! :(

Tuli mieleen tästä omasta tilanteestani, eli nyt kun menkat alkoi, alkoivat ne todella kivuliaasti (yleensä ei kipuja) ja 3 pv ennen aikojaan.
Olisikohan mahdollisesti voinut olla ihan alkuraskauden keskenmeno...?
Todella runsas vuoto, jossa mukana hyytymiä ja vuoto kesti kauemmin kuin yleensä.

Sehän olisi tavallaan positiivinen asia, että jotain olisi kuitenkin tapahtunut.
Heräsi usko raskauden onnistumiseen piankin, kunhan vain raskaus kestäisi. =)
Meillä tehdään vielä ainakin yksi inssi vielä ja sen jälkeen mahd. IVF.
Tässä välissä yksi kotiyritys, kun kuulemma puregonin vaikutus tukee vielä tätäkin kiertoa.

Vauvahaaveita86 - mä en osaa pelätä IVF:ää. Mikä siinä on niin kauheeta, kun lääkärikin sanoi että on tosi raskas hoito? :O

Miten se hoito menee ihan vaihe vaiheelta ja miltä tuntuu?
Netistä luin, että siihen voisi saada vielä puudutuksen muiden lääkkeiden lisäksi.
Voiko sitä verrata mitenkään esim. aukiolotutkimukseen? Se oli jokseenkin kivulias, mutta siedettävä, eikä toimenpide kestänyt kovin kauan.

Aukiolotutkimuksestakin luin netistä, että jollain oli taju lähtenyt toimeenpiteen aikana, jollekin tehty se nukutuksessa ym. kauhutarinoita... ;)
En ehkä ihan usko näitä tarinoita, taisi olla ihan täyttä provosointia.
 
Mulle ainakin aukiolotutkimus oli pahempi kun punktio... Siinä laitettiin ensin kanyyli käsivarteen ja sitä kautta rauhottavaa ja kipulääketta, kotona otin jo esilääkityksen. Sitten lääkäri vielä puuduttaa kohdunsuun tai pohjan, mikä nyt onkaan, ja sekään ei sattunut, hieman tuntui... Itse munasolujen keräys ei tuntunut juuri miltään, varmaan osaksi suoneen tulleiden lääkkeiden ansioista ja osaksi puudutuksen ansiosta. Mutta olen kanssa lukenut ja kuullut että joillain paljon kivuliaampi. Kaikki on niin yksilöllistä. Muutaman päivän punktion jälkeen oli maha hieman kipeä ja piti varoa äkkinäisiä liikkeitä, sai luvan kanssa lepäillä :) Että ei kyllä kannata sitä mitenkään pelätä etukäteen, eiköhän kaikki siitä ole selvinnyt hengissä :D Toiset on tietty paljon kipuherkempiä, itse en ole kovinkaan kipuherkkä, ehkä sikskin oli niin "helppo juttu" mulle...
 
Noniin, ei kuullosta pahalta. Ei vieläkään pelota. :D
Kuinka paljon sitä rauhottavaa annetaan? Ollaanko ihan taju kankaalla?

Onneksi on ihana mies rinnalla tukemassa. Hän pitää varmasti huolen siitä, etten saa sängystä nousta, eli saan nauttia täysihoidosta. :saint:
On kyllä vähän jopa ylihuolehtivainen. Ei edes inseminaation jälkeen halunnut harrastaa seksiä, ettei se vaan pilaa inssiä ja vahingoita "vauvaa" mahassa.
Ei halunnut edes lähteä ulos juoksemaan etten rehki liikaa! Aika liikkis. :heart: :kiss:

Miten teillä muilla mies on suhtautunut hoitoihin?
 
Jep, menkat alko tänään täälläkin, päivää ennen ku kuvittelin...Onneks tuli jo muutama päivä sitte itkettyä tätä lohdutonta tilannetta oikein kunnolla ni ei enää riitä vissiin kyyneleitä tähän hetkeen:ashamed: Siinä sai isäntäkin oman osansa ku kaadoin tietysti kaikki sen niskaan mikä vitutti...Pyysin toki jälkeen anteeksi.

Lapseton81 Meillä miehen osuus on ollut lähinnä "tavarantoimitus" eli en ole kauheesti hänelle avautunu mitä millonkin mulle tehdään ja miltä mikäkin tuntuu. Perustietoja kuten sperman/siittiöiden laadun ja määrän sekä samat tiedot folleista olen kertonut ja sitten vaan ollaan odoteltu. Ei se ole mua alkanu vahtimaan, hermothan mulla menis!:LOL: Mutta kyllä se pettymys kuultaa hänenkin äänestään aina kun joudun kertomaan että taas ne menkat alkoi...:'(
Ja kivuista vielä. Mulla kans ei se aukiolotutkimus pahemmin sattunu, hiukan siinä yhessä kohtaa pakotti/jomotti mut ku sanoin ni gyne hidasti sen nesteen tahtia ja kipu helppas heti. Toki siis syynä kipuun saattoi olla se että mulla oli/on EHKÄ toinen torvista tukossa ainakin osittain. Ja tästä syystä olin jo ennen menkkoja aika varma tässä ja viime kierrossa että eipä varmasti onnistunut, koska molemmilla kerroilla se pirun folli oli majottautunu just sinne vasemmalle!! Eka inssissä siis oli molemmilla puolilla yks mut epäilen ettei olleen vielä valmiita ku se Pregnyl pistettiin... Taitaa olla vaan itsensä lohduttamista kunnei nämä hoidot nyt auttaneet mutta kävispä järkeen ainakin noi selitykset. Ja antais toivoa ivf:iin:) Jos kerran vika olis vaan toisessa torvessa ni eikös edellytykset ivf:n onnistumiselle pitäs olla aika hyvät...:popcorn:
No, toivotaan nyt että ihme tapahtuisi näiden odottelukuukausien aikana eikä tarttis sitä sitten enää pähkäillä=)
 
Pahoittelut Moa2012 ja Manuliina :( Moalle tsemppiä uuteen kiertoon tauon jälkeen ja Manuliinalle tsemppiä ivf:n odotteluun....Täältä tullaan kohta varmaan perässä, yks inssi on vielä pakko kokeilla ennen kuin jonoon päästään : /

AnyHope Mulla on Menopurista tullut rinnat araksi (etenkin nännit) ja alavatsa on ollut vähän turvonnut ja arka. Heti ekoista piikeistä ei oo mulle tullut mitään, oireet on tulleet vasta, kun follit on kasvaneet ja ovulaatio on alkanut lähestyä. Samanlaisia oireita mulla tulee luomukierrossakin, mutta Menopurin kanssa vaan vähän vahvempina :) Alavatsan arkuus johtuu varmaan useammasta follista luomukiertoon verrattuna, tässäkin kierrossa mulla folleja oli neljä.

Lapseton81 Meillä vähän sama juttu kuin Manuliinalla, mies lähinnä toimittaa tavaran sovittuun aikaan. Oon välillä sille maininnut kontrolliultrien tuloksista, mutta ei se niistä sen kummemmin ymmärrä, niin en sen päätä niillä sen enempää vaivaa...Ja se on muutenkin paljon kärsivällisempi kuin minä näiden hoitojen kanssa. Eikä se oo mua mitenkään rupenut paapomaan, aika söpöä kyllä tuo sun miehes huolehtiminen :D

Täällä on nyt dpo 10 ja ei minkäänlaisia oireita. Vihlaisujen perusteella luulen kyllä ovulaation olleen vasta lähes 2vrk Pregnylin pistämisestä ja siitä laskettuna ois dpo 9. Torstai vois olla aika hyvä päivä testata...
 
Taas tuli kaksi tuttua vastaan onnellisena työntäen vastasyntyneitä lapsiaan vaunuissa (toinen heistäkin aiemmin abortin tehnyt). :stick:
Ihan kivat heille, mutta paha mieli tuli. :'( Kiersin heidät kaukaa, en halunnut kohdata...
Itku kurkussa äkkiä vaan sitten kotiin.
Miten tätä jaksaa, ja meilläkin vasta yksi epäonnistunut inssi takana?? :'(
 
Lapseton 81 Mä niiiiin tiedän tuon tunteen. (Kukapa meistä ei?) Masentaa ja harmittaa.

Meillä takana nyt kolme epäonnistunutta inseminaatiota. Lääkäri passitti siis tauolle. Osittain siksi, että klinikalla on kesälomia, osittain siksi, että olen ottanut "liian raskaasti" nämä epäonnistumiset. Lääkäri kehotti keräämään voimia ivf:iin. Koskahan niitäkin päästään kokeilemaan? Ei siis minkäänlaista aikataulua. Saan klinikalta lähetteen sairaalan puolelle, koska hoitavan lääkärin mielestä tarvitsen apua henkiseen jaksamiseeni. Siellä sitten arvioidaan tilanne. Ehkä meille ei ole lapsia tarkoitettukaan. :'(
 
dani84 Peukut pystyyn sille viimiselle inssille! Täällä ollaan jo matkalla ivf:ään, jollei onni potkaise luomusti kesällä/syksyllä. On tää vaan persiistä tää homma...:headwall: Ja kun se hoidonsuunnitteluaikakin on vasta syyskuussa ni itse ivf varmaan menee lähemmäs vuodenvaihdetta...Tosi kiva odotella tässä sitte. Vaan ei auta, pakko se on jaksaa jos sen oman lapsen joskus haluaa. Kun nyt sattuu kuulumaan siihen pieneen prosenttiin jotka ei luomusti tunnu raskautuvan sitte millään...Ja toisten ei tarvi ku pestä alkkarit samassa koneessa ni johan ollaan pieniinpäin:kieh: Voi elämän epäoikeudenmukaisuus vaan!

Iloista kesää kuitenkin kaikille, koitan itsekin nyt taas pitäytyä täältä pois kerran ei mitään informoitavaa nyt ole tai tule. Toki koitan joskus aina käydä lukasemassa josko jotakuta muuta onni potkasis!:)
 
Manuliina tsemppiä ivf:n odotukseen ja toivotaan, että se plussa ilmestyiskin luomuna sitä odotellessa!! Ootteko te koko jonotusajan täysin luomuna vai kokeiletteko clomeja tms? Meillä on myös puolen vuoden ivf-jonotus edessä (ellei nyt ihme tapahdu ja tuolla viimeisellä inssillä tulisikin plussa) ja meinasin kysyä, jos saisin edes clomit siihen tauolle..Täysin luomuna meillä mahdollisuudet plussaan on tosi heikot, kun ovulaatio venyy aina liian myöhään. Clomeilla olisi edes pieni mahdollisuus onnistua ja ehkä se puolen vuoden odotus ei tuntuisi ihan niin pitkältä, kun olisi jotain jännättävää...Maksukattokin tulee nyt vikassa inssissä juuri täys niin ne clomitkaan ei enää maksais juuri mitään. Ehtisin siitä maksukaton täyttymisestä edes vähän hyötyä, kun ivf:ää ei tälle vuodelle enää saada :rolleyes: Muoks. Clomifen ei vissiin ollutkaan korvattava lääke, eli siitä meniskin silti kai se normaalihinta...

Täällä on tosi hiljaista, kaikki on vissiin tauolla? :) Meidänkin klinikka on tän viikon lomalla ja en saanut kontrolliultraa varattua. Aloitin silti piikittelyt ja heti maanantai-aamusta pitää soittaa ja toivoa, että sais vielä ajan alkuviikolle. Silloin siis kp 10...
 
Viimeksi muokattu:
Miten ivf-jonotukseen on noinkin pitkät odotusajat? :O Kunnallisella?
Toivottavasti yksityisellä puolella toimisi hommat nopeammalla aikataululla...

Täällä tällä hetkellä toivotaan että kiinnitys olisi tapahtunut eilen/tänään kun mahdollisesta hedelmöittymisestä olisi nyt 6-7 pv. :popcorn:
Tämä kierto luomuna, mutta edellisen kuun hormonilääkitys kuulemma vaikuttaa vielä tässäkin kierrossa, onneksi, kun meidänkin klinikka on heinäkuun kiinni eli ei inssiä.

Olen aina luullut että ovulaatio tapahtuu minulla joka kuukausi ajallaan kun ovistestissä on ollut vahva... Nyt tajusin että viivahan ei ole koskaan ollut yhtä tumma/ kummempi kuin kontrolliviiva, eli ovulaatiota ei ilmeisesti ennen ole tapahtunut kunnolla... Hormonilääkityksen jälkeen ihan tumma. Jipii! :wave:

Onko kenelläkään muulla jännät odotusajat päällä? :)
 
dani84 Jep, luomuna vaan. Mä ovuloin siis ihan ilman tukeakin "normaalisti". Joskin nyt taitaa joku ihmekierto olla menossa ku nyt on jo kp 15 ja vasta nyt tuli limat eli ovisplussa saattais olla huomenissa...Ja ennen hoitoja siis aina se plussa kp 13-14, hoitojen aikana kp10-12...Mutta mutta, odotellessa vaan:headwall: Eli meillä pitäs olla jännättävää ihan ilman lääkkeitäkin, joskin se toivo siihen onnistumiseen on verrattain heikonlaista jo.

Ja Lapseton 81, julkisella puolella juu. Meilläkin on varmaan aikasintaan marraskuussa se ivf, mikäli siis ei onni sitä ennen potkase. Mutta kyllä sen kestää, mun ei ainakaan rahapussi oo niin antavainen että olis ees varaa noihin yksityisen ivf:iin:O

Että mäkin alan sitten taas jännittelemään teidän kanssa mikäli se ovis sieltä suvaitsee tulla. Tsempit kaikille!!:wave:
 
Lapseton 81 Julkisella mekin siis ja sen takia puolen vuoden jono ivf:ään...Eiköhän yksityiselle pääse hyvinkin nopeasti :) Meilläkään ei oo mitään mahdollisuutta siirtyä yksityiselle, pitää vaan kärsivällisesti odottaa...Odottamiseen on kyllä ehtinyt jo tottuakin, kun julkisen puolen toiminta ei missään vaiheessa ole ollut kovin nopeeta, joten kyllä se yks puoli vuotta vielä tässä menee :D

Tsemppiä jännäilijoille, voi kun saataiskin tänne luomuplussa! :heart:
 
Mikä on julkisella puolella hinta? Meidän yksityisellä klinikalla n.1700€.
Se on paljon, mutta onneksi laskun saa maksaa osissa/ hoitojen päätteeksi eli maksuaikaa on.

Lisäksi haluamme että hoidot tehdään nopealla aikataululla, nyt ja heti, kiitos. :ashamed:
Meillä on niiiiiin monta vuotta yritystä takana (n.7 vuotta, jossa muutamia taukoja välissä). :attn:
Nyt ei tuhlata enää yhtään ylimääräistä aikaa. Ehkä ihan ymmärrettävää...
 
27,50€ ... Ei saa**na! :x
En tiennyt että hintaero on tätä tasoa. No, mennään nyt kuitenkin tällä loppuun asti.
Saavat kyllä palauttaa rahat jos ei hoidot onnistu tai jos vauvalla on paha koliikki tms. Luulisi olevan 14 päivän palautusoikeus, niin kuin yleensä ostoissa. ;)

...no hyi minua! ... :vampire:
 
Juuh, nyt se ovis tuli, vahva viiva testissä tänäaamuna!=) Hiukan alkoi jo epäilyttää koko ovulaatio mutta tulihan se sieltä, muutamia päiviä myöhässä vaan. No eipähän sitten tarvi varmaan menkkojakaan odotella vielä normaaleilla kiertopäivillä. Mut kuitenki: jei!!:D Hyvää viikonloppua muruset, itse aion suunnata viikonlopun rientoihin hetimmiten kun saadaan tämä ovulaatio hyödynnettyä:p

Lapseton81 Juurikin ton (mun mielestä) järjettömän hintaeron takia itsekin jäin suosiolla julkiselle puolelle yksityisen sijaan...No, samahan se on missä se lapsi saadaan alkuun kuhan saadaan!=)
 
Lapseton 81 Jep, hintaerot on aikamoiset :rolleyes: Mutta on tietysti yksityisessä omat hyvät puolensa, säästyy pitkiltä jonoilta ja palvelu ei ole semmoista liukuhihnameininkiä. Me ollaan käyty nämä inssit yksityisellä sairaalan maksusitoumuksen kanssa (koska meillä keskussairaala ei inssejä tee), ja voin kyllä sanoa, että on tuolla yksityisellä palvelu ollut ihan eri luokkaa mitä julkisella. Mut silti en raaski yksityiselle siirtyä, on se hintaero vaan niin suuri.

Manuliina Tsemppiä jännäilyyn! :)

Sain peruutusajan heti tälle päivälle ja kävin ultrassa. Siellä oli vaan useampia pieniä folleja (en sen tarkemmin kokoja kysellyt), eli Menopur ei oo tällä kertaa toiminut niin tehokkaasti ja annostusta nostetaan. Keskiviikkona taas katsotaan onko edistystä tapahtunut. Ja selvisi, että tää ei olekaan meidän viimeinen inssi. Edellistä kiertoa ei lasketakaan, koska ei päästy inssiin asti kun silloin ovis osui juhannukselle. Meillä on siis maksusitoumus neljään inssiin...Eli tän kierron jälkeen ois vielä yksi yritys. Mä jo niin odotin ivf-jonoon siirtymistä, kun en millään usko sen plussan insseillä tulevan :ashamed: Mutta toisaalta mulla on jo lääkkeistä maksukatto täys, niin eipä se yksi inssi enää oikeen mitään maksakaan...
 
Lapseton 81 Onko oireita? Koska meinasit testata? :)

Kävin tänään taas ultrassa ja siellä oli yks 13mm folli. Menopuria jatketaan lauantaihin asti 112,5 yksikön annostuksella ja lisäksi alotan tänään Orgalutranin, jolla varmistetaan ettei ovulaatio mene ohi viikonloppuna. Sunnuntaina Pregnyl ja maanantaina inssi :) Pregnyliä oli taas muuten saatavilla tukusta, viime kierrossa soitin aika monta apteekkia läpi ennen kuin sitä löytyi. Orgalutranissa oli tänään myös aikamoinen etsiminen, harva apteekki sitä varastossaan pitää ja mun piti saada se heti samana päivänä niin tilaaminenkaan ei auttanut...Soittokierroksen jälkeen yhdestä apteekista lopulta yksi paketti löytyi :)
 
Huomenna pitäisi alkaa menkat, jos ei niin sitten testataan. :)
Eilen tuli kummallinen ovulaatiolimaklöntti wc-käynnillä...sitä vähän ihmettelin, mitään muita ihmetyksen aiheita ei pahemmin ole, ainakaan mitään mainittavaa.
Ehkä testaankin jo tänään, kun ei jaksa odottaaaaa! :wave:
 
HERRANJUMALA!!!! Sain juuri raskaustestiin selkeän viivan, eli olen raskaana! :O

Apua... Miten tämä näin helposti kävi?

Meillä kun on ollut yritystä n.7 vuotta.
Lähinnä huvikseni tein tuon testin, vaikka olin suht varma ettei ole onnistanut kun ei ole mitään oireitakaan.
Suihkun päätteeksi sitten vilkaisin testiä ennen roskiin heittämistä ja täydellinen yllätyshän siellä oli.

Minulle siis tehtiin yksi inseminaatio, jossa mukana hormonilääkitys. Tässä kierrossa ei mitään, vain luomuyritystä. Lisäksi vielä yhden ainoan kerran olimme petipuuhissa ovulaation tienoilla.

Juuri tuohon pari tuntia sitten kirjoitin, ettei ole oikein mitään oireita. Kummallinen raskausoire siis!
Lisäksi tissit on aina noin viikko ennen menkkoja turvoksissa ja arat, nyt ei.

En ole vielä päässyt kertomaan miehelle tätä uutista, täytyi heti tänne päivittää tämä uskomaton uutinen.
...tai ehkä ei pitäisi vielä innostua liikoja kun vasta yksi testikin tehty... :confused:
 
Onnea suuresti Lapseton81, joskus se tärppää just sillon kun sitä vähiten odottaa!! =) Äläkä mieti niitä oireita, itellä ei oo ollu juur yhtään mitään oireita ja nyt meen 10+1... Tuntuu todella epätodelliselta olla raskaana kun ei ole oireen oiretta kun muut taas oksentelee alusta asti!
 
Hurjan paljon onnea Lapseton 81 :heart: :flower: Luomuplussa noin pitkän yrityksen jälkeen on varmasti ihana yllätys :heart: Mullakaan ei muuten esikoisesta juurikaan oireita ollut (pientä väsymystä lukuunottamatta). Oireet voi tietysti alkaakin vasta parin viikon päästä, mutta kaikille ei niitä tule ollenkaan :)
 
Lapseton81 Hirmusen paljon onnea!!=) Täytyy kyllä tunnustaa että olen kateellinen, kuuluu vissiin perusluonteeseen jo:ashamed: Mutta tosiaan mahtaa tuntua mahtavalta noin pitkän yrityksen jälkeen!

Itsellä oli siis ovis myöhässä, plussa vasta kp17. Nyt mennään kp 25 eli liki viikko tässä vielä olis jännättävää...Vaikka tuskinpa vaan. Aina sanotaan just että sillon se tulee kun sitä vähiten odottaa, mutta ku on tasatahtiin joka kuukausi odottanu yhtä paljon jo kolmisen vuotta ni ei ole usko kovin korkealla...Ja pessimistihän ei pety, ainakaan niin karvaasti;)
 
Kiitos onnitteluista, en kuitenkaan uskalla vielä juhlia... : /

Eilen tein illalla vielä kaksi eri merkkistä testiä.
Molempiin tuli "haamu-viivat", haaleammat kuin aiemmin tehty plussa.

Nyt aamulla tein testin, jossa samanlainen "haamu".
Onkohan normaalia että viiva voi haalentua? :confused: Ainakaan menkat ei alkaneet tänään. Valkovuotoa tuli sen sijaan todella reippaasti.

Huomenna teen kyllä Clearbluen digi-testin, joka kertoo ollakko vai eikö olla.
Ei tarvitse seurata liuskatestien viivoja.
Pelottava epätietoisuus... :headwall:
 

Yhteistyössä