Inseminaatio 2014

Madre82:
Tervetuloa! Minä tulin palstalle parisen kuukautta sitten (meillä oli ensimmäinen inseminaatio tällä viikolla, 10 viikkoa ensimmäisen klinikkavisiitin jälkeen) myös ihan untuvikkona, koska meilläkään ei ollut taustalla varsinaisia yrityksiä. Ihan ovulaatiosta lähtien olen tavannut netistä tietoa ;). Alkuvaihe oli kyllä ainakin itselläni tosi jännittävää, ja tein varmaan joka päivä uudet aikataulut kalenteriini ;). Nyt on ihan tyhjä olo, kun ei voi aikatauluttaa mitään - odotan vaan kaksi viikkoa, jotta teen raskaustestin. Sitten voi taas aikatauluttaa raskauden etenemistä tai uutta inssiä.
Toivotan teille onnea joulukuun inssiin!



Täytyy myöntää, että olin aivan pihalla kaikesta, kun tulin tänne. Pikku hiljaa kysellen olen oppinut tosi paljon asioita, enpä olisi esim. munanjohtimien aukiolotutkimukseen osannut ottaa särkylääkettä, ellen täältä olisi sitä lukenut! Kysytty on ihan alkeista lähtien, esim. mitä lyhenne kp tarkoittaa. Nyt tiedän inssit, aukkarit, dpo:t ja mitä tädin kylään tuleminen merkitsee ;). Täällä on ihania ihmisiä, jotka kyllä neuvovat, myös kiireellisissä kysymyksissä. Näin alussa suollan näköjään paljon vaan omaa napaani, ehkä tästä pian katse avartuu. Toivottavasti jaksette mun napailua:ashamed:.
 
Tuli muuten vielä mieleen, että miksihän minä sain Lugestronin emätintabletteina, kun moni täällä tuntuu syövän niitä? Olisin kyllä paljon mieluummin ottanut niitä ihan suun kautta kuin kahdesti päivässä asetellut niitä tuonne alapäähän, varsinkin kun tarkoitus oli jatkaa tätä ainakin kaksi viikkoa, raskautuessa jopa raskausviikolle 7 asti!
 
Madre82, tervetuloa mukaan!

Hedelmiina: minäkin otan luget alakautta ja pidän sitä ehdottomasti parempana ja tehokkaampana tapana, sillä lääkkeen ei tarvitse kulkea koko kropan läpi :)

Itsellä menossa kai dpo jotain.. inssi tehtiin siis viikko sitten perjantaina kp13 ja edelleen oon melko varma, ettei ovulaatiota irrotuspiikistä huolimatta tapahtunut. Kaikki lääkkeisiin ja normaalisti ovulaatioon liittyvät oireet ovat suorastaan loistaneet poissaolollaan. Outoa, ettei menopur, pregnyl tai lugetkaan ole aiheuttaneet tässä kierrossa mitään oireita, kun edellisessä kierrossa oli vaikka mitä oireita selkeästä turvotuksesta vatsakipuihin ja mielialan vaihteluihin + hurjat oviskivut. Olenkohan tullut immuuniksi kaikelle :O
 
Marianna87: mulla oli ihan sama juttu. Kaikki oireet loistivat poissaolollaan, mietin kans että liekö koko ovista tapahtunut. ?yt tekee kyllä menkat tuloaan että kai se ehkä kuitenkin tapahtui..

Hedelmiina: ehdottomasti yleisempi ja parempi tapa on käyttää luget alakautta. Minäkin käytän esimerkiksi. Ihmettelin itsekin kun joku tuolla ylempänä kirjoitti syövänsä niitä. Toki toimivat niinkin, mutta aiheuttavat enemmän sivuoireita syötynä kuin paikallisesti.

Tervetuloa Madre82! :)
 
marianna87 ja Nuolisade:
Kiitos vastauksesta. Onhan se tosiaan näin, että koko kroppa ei saa tällä tavalla osaansa yimääräisistä aineista - itse en päässyt ajattelussani noin laajalle tasolle, kun vaan omaa napaa tuijottelin ;).
 
Tervetuloa madre82! Pikainen postaus;eilen ultra. Toisella puolella 2 samankokoista follia. Lääkäri siinä kehui limakalvon ja follit. Sitten totesi kuitenkin,että maanantaina inssin teko on jo myöhäistä. Eli luomuyrityksellä mennään tämä kierto. Hyvä vaste on lääkkeille, molemmilla kierroolla siis ollut 2 follia.
 
Jahas. Jo eilen huomasin paperiin tarttuvan ihan pieniä punaisia pisteitä. Ajattelin, että josko tämä vaikka olisi sitä kuuluisaa kiinnittymisvuotoa. Tänään aamulla pyyhkiessä tuli jo kirkkaanpunaisia raitoja. Ja nyt äsken piti jo laittaa kuukuppi paikoilleen. Sinne meni. En ole ehtinyt edes maksaa laskua siittiöistä (unohtivat veloittaa inssin yhteydessä, tuli lasku kotiin) kun jo meni toivo pöntöstä alas.

Tää alkaa jo olla todella mystistä. Kierto jäi 22 päivän mittaiseksi. Tätä ennen vuosia kestänyt säännöllinen 28-29 pv kierto. Heti kun hoidot alkoivat, lyheni: 25 (luomu, ensikäynti lääkärillä, ei muita toimenpiteitä), 27 (eka inssikierto, luomu), 25 (anovulatorinen, terolutit käytössä), nyt 22 (letro + pregnyl). Olen perusterve, 25-vuotias, normaalipainoinen eikä aiempia ongelmia hedelmällisyyden kanssa. Esikoisesta kävi niin, että tärppäsi heti kun jätin pillerit pois, tuli keskenmeno mutta todennäköisesti kuitenkin kohdunsisäinen raskaus. Heti sen jälkeen, ilman välikiertoja, tärppäsi ja syntyi terve, täysiaikainen lapsi.

Nyt sitten kierto oirehtii tuolla tavalla yhtäkkiä. Lyhenee, tulee anovulatorinen kierto, ei tärppää. Ei tunnu hyvältä ei.

Kolmeen inssiin lähdin, päätin, että kolme voidaan tehdä ja sitten pitää ottaa mietintämyssy päähän. Yksi olisi enää jäljellä. Se on selvää, että vaihdan luovuttajaa. Lääkäri haluaa ehkä tehdä aukiolotutkimuksen nyt. Kilpirauhaskokeet on jo tehty ja tuloksia odottelen.

Yllättäen ei tunnu yhtä pahalta kuin ensimmäisen inssin epäonnistuminen. Tai sitten mä vaan olen liian turta just nyt. Kyllä mä jo toissapäivänä sain sen aavistuksen, että ei tärpännyt. Kävi niin niiden aiempien tuntemusten kanssa kuin ensimmäisessäkin inssissä, 2-3 päivää ennen vuotoa katosivat oireet (joko todelliset tai kuvitellut?) kuin tuhka tuuleen.

Anteeksi runsas oma napa :ashamed:
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! :) tervetuloa uusille ja pahoittelut teille jotka ovat uuteen kiertoon joutuneet.

Emme ole vieläkään miehen kanssa päättäneet jatkosta. Mulla oli ekan inssin jälkeen ihan omituiset menkat.. ekana päivänä tuli iso hyytymä.. hyi yök miltä näytti ja kaksi seuraavaa päivää oli vuoto tosi niukkaa. Yleensä ensimmäinen vuoto päivä on kivulias, nyt ei mitään kipuja. Omituisia juttuja :D oon nyt elellyt normaalisti ja stressi taso on laskenut huimasti. Ihokin on sileä kuin vauvan peppu kun ollut ilman hormoneja =) mieli tekisi ensi kiertoon inssi tehdä.. vielä oisi pari viikkoa aikaa asioita miehen kanssa pohtia.

Nyt paljon plussa tuulia tänne ja tsemppiä jokaiselle :heart:
 
:attn:Mut voi laittaa nyt taustailemaan:attn:Mensekset alkoi viime pe.Juuri seuraavana päivänä viimeisen Lugen jälkeen.On vähän tyhmä olo.Kyllähän sitä toivoisi,että se raskautuminen oisi tapahtunut näillä kevyemmillä keinoilla,mutta pahalta näyttää.Hoitajan soittoaika on ylihuomenna.Jatkoista pitäisi sopia.Kai se olis vielä yksi inssi joulukuussa(hey,kiva piinailla aattoviikolla..)Ja sitten IVF-jonoon.Teksi mieli päästellä rimpsu rumia sanoja,kulminoitumiseksi tälle kaikelle turhautumiselle ja odottelulle.Oikeasti mua pelottaa pirun paljon se IVF.,ne hormonimäärät,ja munisten keräykset,se tuleeko alkioita jne...Mutta se taitanee olla ainut vaihtoehto...
Anyway,piinailijoille kovasti jaksuja,ja plussaa ropisemaan,eiks jeh?:heart::flower:
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille.

En ole vähään aikaan käynyt palstalla, kun olin niin maassa myöhäisen inssin kanssa. Mutta jos jotain on onnistanut poissaoloni aikana niin toooosi paljon ONNEA. Ja puolestaan uuteen kiertoon joutuneille kovasti jaksamista.

Tiedättekö sen tunteen, kun toivo kuitenkin nostaa vähän päätään?? Tai edes ei niin vähän, kun alkaa kuitenkin oireita/kroppaa tarkkailla. Meidän inssi meni ajotukseltaan ohi, mutta nyt kun menkkojen pitäisi alkaa niin siltikin jossittelee. Jos kuitenkin...

Olen niin monta kertaa negan testannut, että tällä kertaa en tee sitä virhettä. Tänään siis dpo 13 ja päätin, että tämän viikon puolella en testaa! Menkat kuitenkin alkaa loppuviikosta, vaikka se pahuksen toivo jotain muuta yrittääkin alitajuntaan taas maalailla. Mutta jos nyt olis tärppi käynyt niin tämän kierron "raskausoireet" ovat kuumat aallot ja kirvely alapäässä. Tällä kertaa ei ole aftoja, elohiiriä tai muita mielenkiintoista ;)
 
No niin täällä tänään kp1 eli uuteen kiertoon. Viimeinen inssi edessä, mutta samalla jo ISCI-jono. Hurjaa! Ja kyllä, eilisen jälkeen oli kuitenkin pakko testata aamulla se tuttuakin tutumpi nega ja suunnata työterveyteen hakemaan lääkettä VTI-oireisiin. Eipä ole sitten pissatulehdusta ollut piiiiitkääään aikaan, mutta nyt sain sen sitten vieraaksi. Eli kirvely ei ollut oire raskaudesta vaan jostain ihan muusta. Lääkärin mukaan jollekin hormonihoidot voivat laukaista vti:n, pitää muistaa huomenna kysyä klinakalta että onko näin.
Tällä kertaa maailma ei romahtanut, vaikka uusi kierto alkoikin. Hyvä minä, hyvä :) Jotenkin olen jo suunnannut ajatukset ensi vuoden hoitoihin ja tämän loppuvuoden otan rennosti. Ja yrittämällä yritän nauttia kaikista vapaksista...
Seuraavassa kierrossa letroannos nostetaan 3 tbl päivässä (kp 3-7) ja inssi heti samana päivänä kun plussa pärähtää. Näin ainakin lääkäri viimeksi suunnitteli.
 
INSSILÄISET 2014

Torstai 6.11.





NimimerkkiIUIAjankohtaFolliuäLääkitysSyy
Tyy843.marraskuu5.11.lz-
Nuolisade2.marraskuu12.11.f+mp+lselitm.
haaveilija03.marraskuulz+pr+lovl+siittiöt
HilleviHiiri831.marraskuu---
Helbi2.marraskuu-lz+mp+pr-
Madre-821.joulukuu-csiittiöt
Alys3.-6.11.t+lz+pr-
Yaelle1.Tammikuu--c+pu
Ruu842.Tammikuu-c+pu+prselitm.
Veerukka2.--g+prkilp +ovl.
FullMoon815.-20.10.c+mp+pr+lselitm.
Rulla852.----


Lyhenteitä: c=clomifen, lz=letrozol, a=anazol, f=femar, pu=puregon, mp=menopur,
m=metformiini, g=gonal-F, pr=pregnyl, o=ovitrelle, l=luget, lt=lutinus, t=terolut, pri=primolut, ol=orgalutran, fos=fostimon, sy=synarela


PIINAILIJAT


NimimerkkiIUIInssipäiväTestipäiväLääkitysSyy
Dominokeksi4.20.10.5.11.pri+lz+mp+o+prPCO+anov
Marianna872.24.10.9.11.lz+mp+pr+lselitm.
Haaveilija19862.25.10.10.11.lz+lsiittiöt
Hedelmiina1.29.10.12.11.lz+pr+lsiittiöt/ovl
Lara_2.luomu16.11.lz+mpselitm.

[
[tr]

PLUSSANNEET


NimimerkkiIUIPlussauspäiväLääkitysHaasteet
Metsätähti842.6.3.c+g+prselitm.
Stella1.17.3.c+pu+prendo + ovl
nanette2.28.3.fos+pr+lselitm.
Elisaveta2.10.4.lz+mp+pr+lanovul.
Ansku831.13.4.pri+sy+pu+pr+l+mPCO
Karminiluomu30.4.cselitm.
Moonsihn33.5.5.c+prselitm.
Maikki19851.25.5.cselitm.
Chiligail2.9.6.lz+mp+pr+lsiittiöt
Mari1980OI13.6.cselitm.
Lapseton871.3.10.-selitm.
Emppisluomu12.10.-selitm.
Illa Tuu2.21.10.c+ltselitm.


Taustalla: Wintryrock, Toivonpilkahdus, Mursu83, vauvayritys, Sannui, Toiveikas81, KarjalanHeili

Päivitys oli hieman hankalaa, joten ymmärrystä kaivataan virheiden osalta :)

Päivityspyynnöt korostettuna kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan kaikki inssiläiset. Vähänlaisesti on tännekin plussia päässyt tulemaan. Ihmeellista hommaa kun sama trendi näyttää olevan monessa ketjussa :( No, sympatiaa tunnen jokaista negan saajaa kohtaan :hug:

Täällähän pitäisi keskustelussa käydä vilske, kun tosi monella on tässä kuussa noita inssejä, missä kaikki ovat?? Eksyin nyt tänne ja päivitin listaa, että pääsen kärryille, missä kukakin menee.

Laitelkaahan uutisia tulemaan! Tsemppiä ja voimia!
 
Hei! Minä olen tainnut pudota listalta, joten tässä tämän hetkinen tilanteeni:

PÄIVITETTÄVÄÄ
IUI: 1.
Inssipäivä: 29.10.
Testipäivä: 12.11.
Lääkitys: lz+pr+l
Syyt: siittiöt/ovl


Minulla olisi siis ensi keskiviikkona r-testi (pientä stressiä pukkaa, kun edellisenä päivänä on tärkeä työhaastattelu ja sitten tämä testijännitys). Näin siis inssin jälkeen neuvottiin - testi 2 viikon kuluttua. Mutta...eikö tämä ole tosi aikaisin??? Kokeneemmat kertokaa! Olen käsittänyt, että monilla raskaus näkyy vasta myöhemmin?

Nyt minulla on varastossa 4 halpistestiä ja 2 digitestiä. Ajattelin aloittaa halpiksilla, ja jos ne jotain näyttää, ottaa digin käyttöön. En halua tuhlata niitä digejä turhaakaan. Olen siis ekaa kertaa elämässäni tekemässä raskaustestiä, joten vinkkejä ja ohjeita otetaan vastaan ;).
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille!

Kiitos taas äiti74 :)
Hedelmiinalle odotteluun, toivotaan että sieltä plussa tärähtää :)

Minut voi tosiaan laittaa nyt taustailijoihin.. Kolmatta inssiä ei minulle tehdä vaan menemme suoraan tästä ivf jonoon. Kävin tiistaina folliultrassa ja ei näkynyt mitään, tänään sitten oli uusinta ultra ja vieläkään ei mitään.. lääkäri sanoi, että kolmas inssi voidaan kokeilla tehdä ensi kierrossa mutta kun yritystä on nyt 2 vuotta ja letrot ei anna kunnolla vastetta niin suositteli siirtymistä ivf jonoon. Toisaalta olen helpottunut että vihdoin päästään ensi keväänä kokeileen koeputkihedelmöitystä, mutta toisaalta mieli on surullinen koska nyt ollaan yksi vaihtoehto kokeiltu eikä tämä hoitomuoto toiminut minulla ja vaihtoehtoja on taas yksi vähemmän :( Hieman myös pelottaa nämä ivf hoidot.. että tälläistä, tänään ollut hieman haikea päivä mutta ainahan näistä on noustu ja noustaan nyt myös :)
Seurailen teidän muiden tilanteita täällä ja toivotaan että mahdollisimman monella tärppää <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!!!
 
tyy84 Voi ei. Kurja juttu, mutta ymmärrän tuon tunteen että tuntee pääsevänsä eteenpäin kun hoidot etenee. Meillä tehdään kyllä vielä kolmas inssi, mutta samalla saatiin jo icsi(ivf) suunnitteluaika joulua edeltävälle viikolle.

Tänään siis aloitan letrot, tällä kertaa 3 kpl päivässä ja folliultra kp13. Inssi varmaan siinä melko pian kp 14-16. Katsotaan... Mutta siis icsi-suunnitteluaika jo kuitenkin varattu. Hoitaja sanoi, että muista perua sitten se jos onnistaa. Tuntui kyllä niin epätodelliselta, että vähän "hankala" taas lähteä inssikiertoon kun itsellä ei ole mitään odotuksia homman suhteen.

Kiitti äiti74 listan päivityksestä. Niin olisin toivonut, että olisit jo siirtynyt plussalaisten puoleen mutta ilmeisesti teillä IVF edessä, vai? Luulin ainakin bongaaneeni sinut sieltä ketjusta. Ehkäpä tulen taas perässä...
 
moi pitkästä aikaa kaikille ja tervetuloa Madre82. Teillä onkin samadiagnoosi kuin meillä.

Tänään 14 päivää inssistä ei plussaa testistä jotenka ei tuottanut tämäkään tulosta sillä jotain pitäisi jo näkyä. En ole varma milloin miun pitää luget jättää pois kun sitä ei ohjeissa lue ja unohin perjantaina soittaa. Varmaankin maanantaina niin menkat alkaa tiistaina sitten.
 
Kiitos ÄitiSeiskaNelonen listan päivityksestä, mä tosin en enää ole piinailija vaan kierto tyssäs 23:een päivään ja tipuin listalta jo viikko sitten... :( Nyt välikierto käynnissä, katotaan mitä kilpirauhaskokeet sanovat ja mihin tää kierto asettuu. Vaihdan luovuttajaa kans.

Nuolisateelle tsemppejä, samoin tällä alkavalla viikolla testaaville plussatuulia.
 
:wave: tervehdys kaikki, niin uudet kuin vanhatkin :heart:

En oo jaksanu täällä käydä enkä päivitellä meidän tilannetta, oma jaksaminen on ollu todella kortilla työkuvioiden ja hoitokuvioiden takia... Lähinnä itellä ajatus että "mitä ihmettä seuraavaksi?!" viime viikolla oli folliultra (taas kaks follia, yks kummallakin puolella) mut inssiin pääsy varmistu vasta lauantai iltana kun en klo.22 mennessä ollu (onneks) ovuloinu vaan sain laittaa Pregnylin.

Mulle voi päivittää 10.11. 5. inssi. 24.11 siis testipäivä. Ja tämä on meillä nyt viimeinen inssi, vähän kumma olo ja itkuksihan se on tänään menny järjettömissä oviskivuissa... Jos nyt ei nappaa niin ens vuonna sit ivf-hoitoihin...

Tsemppiä kaikille piinailijoille ja hoitoihin valmistautuville :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä