Inseminaatio 2013

Fia: juu, oikeassa olet. Luulenpa että kyseessä on myös huoli meistä, joten sikäli ihan ymmärrettävää. Aiotaan kyllä mennä ihan omien valintojen mukaan. Siksi ollaankin menossa ensi viikolla pankkiin puhumaan siitä lainasta IVF-hoitoa varten.

Täpinöissä taas kun ajattelen ensi viikkoa ja mahdollista inssiä silloin. Jotenkin uskon tämän inssin tulokseen enemmän kuin edellisen. Olen muuten huomannut että inssiä edeltävien ultrien määrä on lisääntynyt kerta kerralta. Osin kyllä johtuen lääkkeiden mukaanotosta viime kerralla. Viime inssiä edelsi kolme ultraa+inssin yhteydessä tehty ultra. Saas nähä että onko tällä kertaa yks vai kaks erillistä ultraa ennen inssiä. Varmaan aina parempi mitä useampi ultra. Voi kyllä olla että inssi onkin vasta seuraavan viikon maanantaina. Silloin menisin inssistä suoraan töihin, mutta tuskin tuottaa ongelmaa. Voi kunpa aika lentäisi!:)
 
Eilen kävin ultrassa. Ensi perjantaina on seuraava. Ilmeisesti inssi voi mennä jopa ensi viikon alkupuolelle. Valitettavasti silloin mulla ja miehellä on töitä, mutta eiköhän me saada järjesteltyä sen verran vapaata että mennään sitten vasta sen jälkeen töihin. Vielä oli siis kaikki ihan alkuvaiheessa siellä. Mulla on Gonal F:ää jäljellä siis ensi sunnuntaihin asti, mutta se kuulema riittää. Lääkäri oli kyllä sitä mieltä että pregnyliäkin kannattaa kuitenkin vielä käyttää, joten täytynee käydä se vielä ostamassa.
 
Moikka vauvayritys, kiitos päivityksestä! Missäs kaikki muut on kun ei oo näkyny? :wave: Tekee kyllä välillä hyvää ajatella jotain muutakin kuin inssejä, joten taitaa olla hyvä merkki, että aina aika ajoin hetkeksi viestittely hiljenee ja sitten taas kun on jotain infottavaa, palataan koneen ääreen.

Mulla on huomenna ultra. En ole googlailusta huolimatta vielä löytänyt kenenkään kuvaamia munasarjatuntemuksia clomien oton päättämisen ja ovulaation väliseltä ajalta. Aika hiljaista on ollut. Välillä kuitenkin tuntuu, että munasarja (erityisesti vasen) jotenkin antaa tuntemuksia itsestään. Tänä aamulla hetkittäin myös oikea. En kuitenkaan tiedä, onko kyse ruoansulatuspuolesta vai oikeasti munasarjoista. Huomenna se selviää. Luulen, ettei mitään toivottuja clomi-vaikutuksia ole tullut, mutta saa nähdä. Olisihan aivan hurjaa, jos näin pienellä annostuksella oikeasti olisi kaksi kehittyvää follia.
 
Fiian, vauvayritys - kyllä tämä yhtä huomisen/seuraavan vaiheen odottamista on. Seuraava ultra, seuraava lääke, seuraava testi...

Täällä dpo 11 ja testaamisen välttelyä. Yleensä menkat alkaa mulla noin dpo 13. Vaikuttaakohan clomit tuohon luteaalivaiheeseen mitenkään? Kesän kemiallinen raskaus näkyi testissä dpo 12 hailakkana plussana. Yritän kuitenkin itsehillintääni kehittää ja malttaa odottaa ensin, jääkö ne menkat tulematta vai ei. Oireita menkoista saattaisi ehkä olla. (En kinä saa selvää tuntemuksista.) Jännitän tässä nyt yhtä lailla testaamista (plussatoivo elää vielä) ja menkkojen alkamispäivää. Jos tänään tai huomenna alkaisi, todennäköisesti ovulaatio seuraavassa kierrossa menisi pääsiäiselle. Jos perjantaina vasta vuotaisi, ovis olisi todennäköisesti vasta pyhien jälkeen ja inssi voisi olla mahdollinen.
 
Heissan! Ilmoittaudun mukaan inssiläisiin. :)

Meillä yritystä takana kohta 2 ½ vuotta ja vuosi sitten hakeuduttiin tutkimuksiin julkiselle puolelle. Miehellä todettiin kromosomihäiriö, minkä vuoksi siittiöitä ei löytynyt ollenkaan edes kivesbiobsiassa. Minulle tehdyissä tutkimuksissa kaikki on ollut ok. Eilen kävin aukiolotutkimuksessa ja kävimme miehen kanssa myös verikokeissa. Nyt sitten odotellaan pari viikkoa että verikokeiden tulokset valmistuvat, ja sitten suunnataan kohti inssiä. :) Hurjan toiveikas olo!

Mitenkäs teillä on nuo inssihoidot lähteneet liikkeelle? Ensin on ilmeisesti jonkinlainen suunnittelukäynti? Toivoisin kovasti, että pääsisimme tositoimiin jo ensi kierrossa, lienenkö liian optimistinen.. :ashamed:
 
Tervetuloa joukkoon Tuisku85. Minä olen heti utelias, tehdäänkö teillä inssi luovuttajan siittiöillä, jos miehellä ei ollut niitä yhtään?

Itsellä ei ole mitään erityistä kerrottavaa. Rinnat ovat olleet inssin jälkeen kipeät ja munasarjojen kohdalla välillä on tuntemuksia puolia vaihdellen. Tänään myös oli pientä alavatsakipua. Olen aivan satavarma, että menkat tulevat viimeistään ensi viikon maanantaina. Mieli on jo tulevisa hoidoissa.
 
Moi kaikille.
DPO 12 menossa, ei näy tätiä eikä kyllä plussaakaan. Soitin klinikalle ja perjantaina (jolloin tulee kaksi viikkoa inssistä) tehtävä se "oikea testi" eli kahta viikkoa he suosittelevat näköjään. EI pidä testata liian aikaisin. Viime viikonloppuna oli todella outoja tuntemuksia jotka sitten hävisivät kokonaan. Eilen ja tänään ei ole ollut juuri mitään. Mulla alkaa menkat yleensä 20-21 päivä (viime kierrossa poikkeuksellisesti 17.2) ja sen kyllä huomaa, kun menkat alkaa. Nyt ei ole mitään niihin liittyviä tuntemuksia. Prisman Pregcheckillä olen testannut. Onkoan se miten luotettava? Enkä ole testannut aamupissasta. Pitäisköhän ostaa joku herkempi...hmm...

Tällaista siis tänne...odottelua ja odottelua. Välillä ihmettelyä, heh :popcorn:
 
Tervetuloa mukaan, Tuisku85!

lady1979 - pregcheck on luotettava. Ainakin hätähousujen himotestaajien ketjussa raskaustestien suurkuluttajat tuntuvat aika yksimielisesti pitävän sitä parhaana testinä. Vaikka pc on herkkyydeltään 25mIU/ml, se näyttää haaleaa viivaa aikaisemminkin kuin ne herkemmät 10 mIU/ml testit. Eikä näytä vääriä plussia. Apteekin oma on myös hyvä, mutta kalliimpi.

Samana päivänä mulla oli inssi kuin lady1979:lla. Olen onnistunut olemaan testaamatta toistaiseksi. Siis sen jälkeen kun kertaalleen kusaisin tikkuun viime viikolla varmistaakseni, ettei pregnyl enää näy. Olo on kuin lottoarvonnassa.
 
Moikka siskot,
tervetuloa mukaan Tuisku!

Täällä päin edellään taas jännissä tunnelmissa. Mun pieni clomiannos on toiminut toivotulla tavalla tukemassa luomuna tapahtuvaa ovista, munarakkula on kehittynyt aiemmin ja isommaksi kuin ennen. Limakalvo on hyvä, etten sanoisi jopa paksu (jopa 11 mm tietystä kohdin mitattuna!) Tökkäisin irrotuspiikin eilen ja tänään on inssi.

Eli piinapäiviä kohden taas mennään. Lottoarvontaa ja arpapeliä tämä on niinkuin Kasenja totesi. Ei sais liikaa uskoa mutta vähän pitäisi kuitenkin. Anyways, nyt on tosi hyvä fiilis kun tietää clomien toimivan mulla eikä ainakaan tässä kierrossa ole merkkiäkään limakalvojen ohenemisesta. Voidaan siis kokeilla vielä pari kertaa tällä setillä ja sitten pysähtyä tuumimaan, miten edetä. Vauva tuntuu kaikesta yrittämisestä huolimatta kaukaiselta haaveelta. Näin se vaan meikäläisellä menee. : /

(Muoks.) Inssi takana, ja tässä sitä nyt sitten odotellaan. Munasolu ei ollut vielä irronnut, ekan kerran näinkin päin (aiemmin rakkula on ollut jo kasassa inssissä). Tuntuu hyvältä kokeilla myös tällaista ennakoivaa ajoitusta. Todellinen jymy-yllätys oli näyte, joka oli superhyvä. Liikkuvia oli pesun jälkeen lähes 50 miljoonaa...! Olemme aivan ällikällä lyötyjä. Lääkäri totesi, että laatu vaihtelee näytteittäin, mutta silti. Määrän moninkertaistuminen aiemmista näytteistä tuntuu ihmeeltä. Ja juu, tarkistettiin, että kyse on oikeasta näytteestä. ;)

Mun testipäivä on la 6.4., että eikun piinailemaan.
Tsemppiä teille aiempaa testipäivää odottaville!!!
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei!

Nyt mie sitte änkeydyn takas tänne tein seuraa! Ens kiertoon tehään inssi! Piikkeinä Puregon+Pregnyl! Ja lisäks takaan...tai ainaki yritän taata seuraavan kierron nopeen alkamisen Terolutien avulla ja sitte vielä syön päivittäin Metforminia! Miullahan vuosi sitten todettiin PCO ja tänään ultrassa varmistui, että se on hävinnyt...ilmeisesti siis metujen ansiota! =) Elikkäs vähän laskeskelin tuossa et seuraavan kierron pitäis alkaa 6.-8.4 ja sit kp5-> Puregon 50IU/pv, ja sit ultra olis siellä viikolla 16!
 
Heippa! Löysinpä vihdoin ketjun, johon tunnun kuuluvani :) Ensimmäinen asia, johon halusin kommentoida, on tuo välimatka. Meillä sitä kertyy 165km paikkakunnalle, jossa voidaan tehdä ultra (ROI) ja n.400km sinne, missä sitten inssi (ja muut hoidot) tehdään (Oulu). Pohjoisessa siis asutaan.. Että käy hermoille ja lompakolle... Meillä siis tilanne se, että ollaan 28-vuotiaita ja ehkäisy jätetty pois reilu 1,5 vuotta sitten. Vuoden yrittämisen jälkeen otin yhteyttä terveyskeskukseen, jotta saatiin homma käyntiin. Minulta otettiin verikokeita ja mieheltä testattiin sperma (siellä 160km:n päässä), kaikki kunnossa. Sanottiin, että varaa aika aukiolotutkimukseen. Ok, mutta enpä sitten vielä sinne päässytkään, vaan alkoi armoton painonpudotus. Nyt 4kk ja 20kg myöhemmin saatiin sitten tuokin tutkimus tänään tehtyä! Kaikki kunnossa, kyseessä siis selittämätön lapsettomuus.

Ei muuta kun menopurit ja clomifenit valmiiksi ensi kiertoon :)
Lääkäri ei oikein tiennyt, miten tämä hoito oikein menee.. Sanoi, että lähete inssiin tulee postitse. Onneksi oli asiaa vähän paremmin tunteva hoitaja, joka sitten selvensi, että heti kp1 soitto Rovaniemelle ja he sieltä sitten laskevat päiviä ja varaavat inssiajan Ouluun. Mielestäni kuulosti tosi selkeältä, että kp3-7 otan clomifenit, kp8 ja 9 pistän menopurin, ultra välillä kp10-12 ja inssi välillä kp13-15.

Kova luotto on nyt siihen, että tästä jotain tulisi! Sen verran olen töitä tehnyt, että olen tähän pisteeseen päässyt. Jo nyt olen todella ylpeä itsestäni, koska paino on pudonnut niin hyvin. Toki matkaa on vielä, mutta ensimmäinen tavoite, eli hoitoihin pääsy, on nyt saavutettu!

Kieltämättä epätoivo ja suru on ollut niin usein läsnä tässä elämässä, että kai nyt jo jotain hyvääkin vois välillä tapahtua :)

Toivotaan siis paljon plussia ja hyviä kokemuksia, kanssasisaret!
 
No niin...testasin jo eilen haalean plussan ovistestiin ja tänään todettiin ultrassa että inseminaatio on huomenna lauantaina. Onneksi kyseessä on yksityinen puoli ja inseminaatio voidaan tehdä myös lauantaisin. Tänä iltana olis tarkoitus pistää Pregnyl. Mua vaan jännittää sen laittaminen etukäteen kun viimeksi se ei multa onnistunut ja tällä kertaa mies on iltavuorossa ja tulee vasta puoli yhdeltä yöllä eli yksin joudun sen laittamaan. Inssi on kymmeneltä aamulla, mutta miehen täytyy mennä kahdeksan maissa sinne, mikä on hieman ongelmallista. Mies ei kyllä ehdi kovin pitkiä yöunia nukkua siinä välissä. Päätettiin nyt sitten että ottaa töistä kotiin ja kotoa väestöliittoon taksin, jotta saisi nukuttua vähän enemmän.

Kyselin tänään lääkäriltä että kannattaisiko nyt pistää pillit pussiin inssien suhteen kun on tämä neljäs inssi ohi. Koska mulla ei ole löytynyt mitään sellaista vikaa mikä estäisi inssin onnistumisen ja kaksi ensimmäistä inssiä tehtiin lääkkeettöminä niin yksityisellä ei vältämättä siirryttäisikään IVF-hoitoihin. Tuo oli kyllä mielenkiintoista kuulla etenkin kun IVF-hoitoihin ei ole ilman lainaa varaa (jonka tosin halutessamme pankki meille antaisi), mutta ehkä vielä inssiin olisi. Täytynee miettiä miten sitten toimitaan, mutta nyt ensin piinaillaan huomisen inssin tuloksia.

Tervetuloa uudet ja kovasti voimia hoitoihin kaikille!:)
 
Tervetuloa, Ansku83 ja Helmiina85!

Helmiina85 - pitkät välimatkat tekevät asian haasteelliseksi. Itse joskus valitan, kun töitä vaikea sumplia niin että pääsee klinikalle. Mutta vaikeampaa olisi vielä, jos 40 km sijasta olisikon matkaa 400km. Pitääköhän teidän olla inssiä edeltävä yö Oulussa? Tai ehkä toimenpide ajoitetaan iltapäivään.

Täällä raskaustestattu tänään nega. Dpo 14. Hetken olin haamua siinä näkevinäni, mutta mielikuvitusta oli, tai joku hiuksen varjo tms. Pah!
 
Kasenja lohdutushalaus negasta. :hug: Toivon sulle voimia ja energiaa asennoitua seuraavaan yritykseen.

vauvayritys, kaikkea hyvää huomisaamuiseen inssiin!

Tervetuloa mukaan Ansku ja Helmiina! :) Toivotaan, että kun porukka lisääntyy niin plussatkin lisääntyy tässä ketjussa! Jos oikein muistan, tänä vuonna on saatu tasan yksi plussa, helmikuussa. Helmiina, onnittelut painonpudotuksesta! Hienoa, tuosta on hyvä jatkaa eteenpäin. Ansku, loistavaa, että pco on tainnutettu!
 
Viimeksi muokattu:
Hei pitkästä aikaa :wave:

Tervetuloa uudet :)

Helmiina ompas teillä pitkät välimatkat,ei meidän 160 km tunnu enää pitkältä :)

Kasenja Pahoittelut negasta :hug:

Vauvayritys Tsemppiä inssiin :)

Fiia Onnea piinailuun :) oliko sullakin toinen inssi?

).( Täällä on myös piinapäivät menossa. Ma oli ultra ja kaks follia oli näkyvissä ja mikä huipuinta limis oli 7mm kun se vastaavalla kpllä viime inssissä oli 5mm. Oiskohan minun vitamiini/öljy arsenaali tehnyt tehtävänsä :D Ja toinen inssi tehtiin keskiviikkona ja silloin myös pistettiin pregnyl ja tietysti ollaan nyt vielä tehosettu inssiä kotikonstein. Toiveita ei kyllä kauheasti ole kun tuntuu et inssillä ei paljoa olla saatu tuloksia joten nokka on jo suunnattu seuraavan inssin jälkeiseen ivf hoitoon. Mites muut, uskotteko inssin onnistumiseen?
 
No niin nyt on inssi tehty. Ovis oli tapahtunut mutta siitä oli vain muutama tunti joten mahkut ihan hyvät.tarkoituksella tehtiin nyt homma hitaasti ja en samalla sekunnilla hypännyt pois alustalta.pregnylin laitossa oli taas ongelmia enkä saanut sitä itse tehtyä 20-21 maissa illalla vaan vasta miehen tultua töistä yöllä. Onneksi kuulemma tällä ei ollut merkitystä. Luget aloitan ensi ti ja käytän testaamiseen asti. Eli kaksi viikkoa piinailua taas edessä!
 
vauvayritys, tsemppiä piinapäiviin!

Hanzku, mulla on tää tänhetkinen nyt eka inssi clomikiertoon. Aiemmin on tehty kaksi lääkkeetöntä inssiä (=ei stimuloitu munasarjoja) yksityisellä ja yksi julkisella (välissä aika pitkä aika). Kokeillaan varmaan vielä 1 (tai max. 2) kertaa clomeilla ennen kun luovutetaan ja mietitään, onko meistä ivf:ään lähtijöiksi, vai loppuuko tää yritys tähän.

(Nurinavaroitus, ei kannata lukea allaolevaa, jos ei jaksa just nyt.)
).( Tää on aika kallista touhua, kaikkine lapsettomuushoitoon liittyvine juttuineen kokonaiskulut huitelee tällä hetkellä pitkälle yli kahden ja puolen tonnin. Saas nähdä, mitä tehdään sitten jatkon kanssa, jos/kun inssivaihtoehto ei tärppää.

Kun lukee noita yksityisklinikkojen sivuja siellä myös sanotaan, että tehokkaimpiakin hoitoja (mukaan lukien ivf) joutuu useimmiten yrittämään enemmän kuin kerran. Jos katsois "kaikki kortit" (=toistais ivf-hoitoja kolmisen kertaa) ollaan pitkälti yli kymppitonnissa - ja tulosta ei välttämättä tule silloinkaan.

Olen tällä hetkellä jotenkin niin loppu ja täynnä tätä yrittämistä. Ollaan miehen kanssa puhuttu pitävämme tuumaustauko sit kun inssikokeilut on kokeiltu. Voi olla, että jätetään hoidot sitten siihen ja tyydytään siihen tosiasiaan, että meille ei lasta ole tarkoitettu tulevaksi. Piste.

Tänään on dpo 3, ja mieleen tuli ykskaks tuossa alkuillasta vahva tunne siitä, että en ole raskaana. Mistä se tuli? Mistä sen tiedän? Jaa-a. Vaikea sanoa. Joka tapauksessa kun luovuttaa jo tässä vaiheessa, piinapäiviä ei voi enää kutsua piinapäiviksi, vaan ihan tavallisiksi kevätpäiviksi...: / :flower:
 
Meillä on vähän samantyylinen tilanne eli olemme miettineet pitävämme nyt taukoa ainakin yhden kuukautiskierron verran jos tämänkertainen inssi ei onnistu. Olemme menossa julkiselle tapaamiseen ensi kuun loppupuolella ja katsotaan sitten miten jatketaan. Olemme nyt alkaneet miettiä että jos ei otettaisikaan sitä lainaa IVF-hoitoihin yksityiselle. Lainan kustannukset ovat niin suuret että se ei välttämättä kannattaisi kun ei edes ole takuita että IVF-hoito onnistuisi. Sitä paitsi lääkäri oli sitä mieltä tosiaankin että ehkä vielä voisi inssiä kokeilla tämänkin jälkeen vaikka tämä onkin jo neljäs inssi. Tosin hän oli myös sitä mieltä että nyt voisi pitää tauko. Varmaan onkin oikeassa. Saisimme hengähdystauon ja samoin kuin lompakkommekin. Meillä on nyt peitto heilunut ekaa kertaa inssipäivänä ja seuraavana päivänä (kun sattui viikonlopuksi jolloin on aikaa ja jaksamista). Toivottavasti tämä nyt sitten vielä auttaa.

Tsemppiä kovasti Fialle ja muille piinailijoille ja hoidossa oleville!
 
vauvayritys, lompakko tarvii täälläkin vähän huilia. Pikkasen näyttää nyt siltä, että pidän välikierron seuraavaksi. Alkaa tämä alituinen oireiden kyttäys tympiä. Katotaan sit toukokuussa tai kesäkuussa taas uusiksi inssiä. On käynyt myös mielessä, että olisko hyötyä syödä clomeja ihan ilman inssiäkin, kun ne nyt on tullut ostettua ja toimivat pienellä annoksella.

IVF ei ole suunnitelmissa seuraavaksi, näkemys on vaan vahvistunut tässä lähipäivinä. Annetaan koko lisääntymisasian olla kesän inssien jälkeen. Kattellaan sit kasvaako hinku IVF:ään ajan myötä vai ei. Kaipaan tuumaustaukoa, tai paremminkin jotain muuta iloisempaa ja voimaannuttavampaa ajateltavaa, jolla täyttää päivänsä!!! :flower:

Tsemppiä Ansku!
 
Fiia Kiitos! =) Tsemppiä myös sinne, mihin päätökseen ikinä tuuttekaan! =) Nää on vaikeita asioita päättää, yks osa päästä sanoo et jatketaan, haluan lapsen, toinen osa vaatii taukoa eikä halua rankempiin hoitoihin....päätä siinä sitte! :|

Ainii, jos on vielä halua ja innostusta teillä, että pietään listaa ni voisin olla vapaaehtoinen päivittäjä! =)
 
Heippa! Tämä on ehkä paras ketju pyytää apua pulmaani (hätä jo tätä nykyä!)

Lauantai-illalla pistin Ovitrelle irroituspiikin, ja nyt maanantaina oli inseminaatio. Lääkäri totesi ultratessaan että ovulaatio oli jo mennyt, eli todennäköisesti sunnuntaina. Suoritti toimenpiteen kuitenkin koska irronnut munasoluhan elää vielä n.12-24h.

Nyt siis oletetusta ovulaatiosta 3. päivä, muutama tunti sitten tuli ruskeaa vuotoa noin muutama lusikallinen. Siis aivantäysin ruskeaa, ei häivähdystäkään punaisesta/ verenruskeasta. Mitä tässä tapahtuu?? :( Eikai ovulaatio oireile neljää päivää??

Juilinut on vasenta puolta alavatsasta maanantaista saakka.
 
Jennimur86, mulla tuli kummalinen välivuoto dpo 3-5 yhdessä kierrossa. Lääkäri epäili, että olisi ollut ovulatorista vuotoa tai sitten mahdollisesti jotain kiinnittymisyritykseen liittyvää.

).( Tänne jonkinaikaa sitten kirjoittelin ja nyt mahdollisesti olisi pian eka inssi edessä. Eilen kävin folliultrassa kp 11 kun Anazoleilla 2 tbl/vrk kp 3-10 oli yritetty kasvattaa folleja. No, eipä siellä mitään näkynyt, joten huomisesta lähtien alan pistään Menopuria 37,5 iu pääsiäisen yli, yhteensä 5 päivää. Tiistaina on sitten uusi tsekkaus. Jos näyttää hyvältä, niin inssi voisi olla jo ensi viikolla. Hieman kyllä jännittää, onko noin pienestä annoksesta mihinkään.

Onko täällä muita Menopurin pistelijöitä?
 

Yhteistyössä