Inseminaatio 2013

Eli niin kuin otsikko sanoo, tässä olisi vuoden 2013 inseminaatio-pino. Ei väliä onko inssejä jo takana päin, vai vasta tulossa, kaikki on tervetulleita :)

Itselläni on ensimmäinen inssi vasta edessä päin, kauan odotettu suunnittelukäynti on tammikuun puolivälissä. Yritystä takana reilu 2 vuotta (11/2010) ja ongelmana pitkät (46-160pv) kierrot, diagnoosina lievä PCO. Tähän mennessä kokeiltu puoli vuotta clomeilla, mutta nekään eivät saaneet ovulaatiota aikaan. Lisäksi uuden kierron aikaansaamiseksi käytössä on jo pitkään ollut primolut.

Toivotaan että inssi toisi meille kaikille hieman huonosta onnistumisprosentista huolimatta toivotun lopputuloksen! :)
 
  • Tykkää
Reactions: minskuinen
Tulinpa minäkin tänne:)

Juu. Tulossa on siis tammikuussa 2. inssi Väestöliitossa. Eka onnistui, mutta tuli varhainen keskenmeno. Nyt yritän kovasti päästä laihdutuksen alkuun ja yritän saada laihdutettua muutaman kilon ennen seuraavaa inssiä. Olen siis useita kymmeniä kiloja ylipainoinen, en edes uskalla käydä enää vaa'alla. Tämä siis myös luonnollisesti vaikuttaa lapsettomuuteen.

Pitäisi taas muuten tilata lisää ovistestejä. Olen tähän mennessä tilannut niitä suomalaiselta nettisivulta, mutta tiedän kansainvälisen sivuston, josta saisin halvemmalla kun käytän niitä niin paljon. Toisaalta olen kokenut nämä suomalaiset ovistestit helpoiksi käyttää ja vaikka osaankin englantia hyvin niin on kiva kun ohjeet olivat suomeksi. Lisäksi suomalaiset testit ovat tulleet kotiin tosi aina tosi nopeasti ja luotettavasti. Toisaalta jos pitkäänkin joudun niitä käyttämään niin kätevämpää olis ostaa enemmän kerralla ja halvemmasta paikasta.
 
Onko teillä niistä ensimmäisistä insseistä miten pitkä aika? Ja onko ollut puhetta, että montako kertaa kokeillaan tätä ennen kun/jos jatketaan eteenpäin muihin hoitoihin?

vauvayritys pahoittelut keskenmenosta :( Jos jotain hyvää pitää hakea, niin ainakin inssi on todistetusti toiminut, nyt vaan toivotaan et seuraava kyytiläinen pysyy mukana loppuun asti! :)
 
Ensimmäinen inssi oli 29.11. Tässä ei olisi tullut kahden kuukauden taukoa, mutta ovulaatio olisi ollut juuri nyt joulunpyhinä, jolloin Väestöliitto on kiinni. Eli yksi luomukierto on nyt tässä välissä. Puhetta ei ole ollut siitä kuinka monta inseminaatiota tehdään, mutta luulisin että ne normaalit 3-4 yhteensä. Mulla on aika naistenklinikalle 30.4, jos nämä inseminaatiot eivät onnistu, joten ainakaan enempää pitkiä välejä ei voi seuraavien inssien välillä olla jos tuon ajan haluan pitää. IVF-hoitoihin siis Naistenklinikalle seuraavaksi menisin jonottamaan.

Kiitos tuosta linkistä Anastacija! Olen itse katellut amazon.co.uk:sta, mutta käyttänyt tähän mennessä kotitesti.fi:tä. Tosin apteekista olen ostanut clearblue:n raskautestejä muutaman kerran.
 
Tulin nyt kertoilemaan tänne, että meille tapahtui joulun ihme :O Menkkakivuista huolimatta menkat eivät alkaneet ja päätin testata - plussa! Pää on pyörällä... juuri tässä kierrossa kuultiin lääkäriltä huonot uutiset... eli voin sanoa ettei ainakaan stressi vaikuta raskautumiseen, sitä kun on tuon lekurikäynnin jälkeen riittänyt! Näköjään vaikka normaalinmuotoisia siittiöitä olisi näytteessä se 0%:a ja naisella FSH arvot koholla, niin silti on mahdollista raskautua :D Olo on tietenkin onnellinen, mutta samalla niiiiiin pelokas. Keskenmeno jätti jälkensä... lisäksi kun tietää miten vaikeaa se raskautuminen on! Nyt edetään päivä kerrallaan ja toivotaan että tämän saisi syliin asti!

Tsemppiä teille tuhat kiloa tuleviin insseihin ja luomukiertoihin! Toivottavasti koette samanlaisen ihmeen PIAN :)
 
Kiitos :)

Anastacija: luomuplussa oli joo :O Tuli kyllä aivan puun takaa, juurihan me saatiin huonot tulokset testeistä. Olen tosi onnellinen plussasta, pelot vaan meinaa ottaa välillä vallan. Keskenmeno kummittelee vielä niin tuoreena mielessä...
 
Hei kaikille. Olipas ihanaa, että löysin tämän palstan :hug: Ja plussatuuliakin siis jo puhallettu täällä, onnea kamalasti, itse niin herkillä että ihan onnenkyynel tuli silmään!

Meillä on ensimmäinen inssi edessäpäin tammikuussa ja tukea ja kokemuksia kaivataan.

Tautaamme: Olemme yrittäneet raskautta noin 1.5 vuotta, takana jo kaikki verikokeet, ultrat, siemennestetutkimukset ja pari viikkoa sitten oli avaustutkimus (joka muuten oli kivuliain kokemus tähän mennessä), jonka jälkeen oma lääkärimme kehoitti suoraan siirtymään inseminaatioon seuraavasta kierrosta. Muuten kaikki on ollut testeissä hyvin, lukuunottamatta mieheni siemennesteen tulosta, jospa selvisi että siittiöitä oli normaalia vähemmän ja niiden liike hidas. Aikaisemmin muut lääkärit ovat olleet sitä mieltä, että luomuraskauden pitäisi silti olla täysin mahdollista, mutta viimeisimmän käynnin jälkeen lääkäri oli sitä mieltä että suoraan inssiin. Liekö muut lääkärit sitten vähätelleet tuloksia ja huoli iskikin heti, että näkikö tämä lääkäri tilanteemme jo niin huolestuttavana ettei esim. clomien kanssa olisi voinut muutamaa kiertoa yrittää kotona :ashamed:

Mutta tosiaan, seuraavaa kiertoa odotellaan, jotta pääsen clomit aloittamaan ja sitten olisi kp 10-12 ultraan meno. Jännittää kamalasti ja varsinkin niiden ovulaatiobongausten kanssa, että löytyykö ne ovispäivät sitten että osaan varata ajan itse toimenpiteeseen. Aikaisemmin ollaan heiluteltu peittoja ilman ovismittailuja (ajattelin että lisää vaan stressiä), koska mun kierto on päivälleen säännöllinen ja ovulaatio-oireet olleet aika selviä. Lukuunottamatta tätä kiertoa, en bongannus ovislimoja ollenkaan?! Huh, tulipas nyt käytyä juurtajaksain kaikki läpi :LOL: Mutta siis kiva liittyä mukaan porukkaan ja tsemppiä kaikille tulevaan... Niin, ja mulla siis tänään kp 17.
 
Viimeksi muokattu:
Marjaana Tuo on kyllä inhottavaa jos lääkärit ovat eri mieltä asioista, niin kuin tässä tapauksessa et sehän voi hyvinkin olla et ne aiemmat lääkärit on vaan vähätelleet tilannetta ja nyt sit sattuukin sellainen lääkäri kohdalle jonka mielestä on parempi mennä suoraan inssiin. Mullakin on joka kerta ollut eri lääkäri ja vasta tämä viimeisin kertoi että mulla on pco. Sanoin sitten hänelle, että niin epäilinkin vaikka aiemmat lääkärit eivät mitään olleet asiasta maininneet, niin hän oli ihan ihmeissään; "kyllä se on tänne tietoihin kirjoitettu jo ajat sitten, jännä että kukaan ei oo kertonut sulle" :headwall:

Mutta siis vielä tuosta teidän tapauksesta, tuskin tämä viimeisin lääkäri piti teitä toivottomina tapauksina, mutta pelkät clomit kotioloissahan eivät auta kun "vika" on kuitenkin miehessä : / Siinä mielessä hyvä että pääsitte inssiin, siellä sitten laittavat ne parhaat yksilöt liikkeelle ja toivottavasti saisitte plussan testiin! :)

Niin ja suosittelen niitä digitaalisia ovistestejä, niin ei tarvitse viivoja tihrustaa ja yrittää tulkita!
 
Viimeksi muokattu:
Meinasin ihan samaa vastailla, kuin Amalia, että eihän ne clomit tehoa miehen tuotokseen :) Kaikki on tietty aina mahdollista, niin kuin Nöhvi todisti :)
Mulla itellä tulee ennemmin stressiä, jos EN testaa ovista :D Sitten jään epäilemään onko sitä ollutkaan, vaikka mullakin tulee oviksesta oireita. Toisaalta, mä tykkään myös laskea millasta luteaalin pituutta aina tulee.
 
Heippa vaan kaikille!

Voisin tuppautua myös tänne, meillä on eka inssi edessä! Onks teillä muilla käytetty pistoshoitoa inssikierrossa vai tehty (onkos se nyt) omaan kiertoon? Meillä siis tulee nuo pistokset ja olis kiva kuulla mitä piikkejä teillä on ollu, minkä aikaa pistetään ja minkä verran on tullu hinnaksi niille? Hinnallahan ei sinällään oo mitään väliä, kunhan vaan sais tän pienen toiveen toteen! :) Ihan vaan mielenkiinnosta siis se, mihin osaa sitte varautua! =)

Taustaa: 11/2010 alotettu yritys, 1/2012 todettu lievä PCO (tiesin tän tosin jo vuotta aiemmin itse oireiden perusteella), miehellä simpat ok! Clomeja söin 2 kiertoo vuoden alussa, ei auttanu, saivat aikaiseksi häntäluun kohdille vaan pilonidaalikystan joka piti leikata syksyllä 2012...no ei oo vieläkään tullu leikkausaikaa, mut eipä tuo oo vaivannu onneks! Tultiin isännän kanssa siihen tulokseen et enempää ei enää ooteta, vaan jatketaan hoitoja nyt! Ikää molemmilla 29v.
Pillerit lopetin jo vuonna 2004 joulukuussa, kun ex-miehen kanssa alotettiin yritys, sitten kun olis pitäny tutkimuksiin lähtee ni tuli ero. Mensut heitelly miten sattuu pillereiden pois jätön jälkeen!

Nöhville oikein paljon onne plussasta ja pidellään peukkuja et raskaus kestää loppuun asti! d :D b


KAIKILLE HYVÄÄ, ILOISTA JA PLUSSARIKASTA VUOTTA 2013!!!!!!!! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Marjaana84 ja Ansku83!:) Mäkin olen täällä suht uusi. Mulla on omaan kiertoon tehty inssi ja tuleva inssi tammikuussa myös menee samalla lailla, mutta monilla muilla on lääkkeitä käytössä.

Kovasti tässä kuukautisia odotetaan, tulis jo ni tietäis milloin suunnilleen olis inssi. Ei jaksais odottaa:( Olen jopa miettinyt selvännäkijällä käymistä, siis ei pelkästään tuon päivän tietämiseksi...tosin en tiedä ketään luotettavaa.
 
Nytpä pääsee ilmottautumaan ihan tähänkin ketjuun kun eilen tuli tieto, että ensimmäinen inssi tehdään seuraavaan kiertoon, eli tammikuun lopussa.:heart:

Meillä takana vuosikausien sekstaaminen ilman ehkäisyä ja nyt toista vuotta varsinaista yritystä. Reilu vuosi sitten käväistiin yksityisellä tutkituttamassa sperma ja mulle tehtiin aukiolotutkimus. Mun röörini olivat ihan ok, mutta miehen näytteestä selvisi että vaikka siittiöitä oli tosi reilusti, niin vain alle 1% niistä oli normaalimuotoisia. Tällöin saatiin ohjeeksi jatkaa harjoitusta luomumenetelmin, kun kuulemma siitä määrästä se 1% on ihan mahdollinen aikaansaamaan raskauden. Mutta eipä tässä ole mitään tapahtunut:|

Nyt sitten kunnallisella puolella lääkäri oli sitä mieltä, että inssiin suoraan ja mahdollista jatkoa pohditaan sitten riippuen siitä, paljonko niitä hedelmöityskykyisiä siittiöitä oikein löytyy pesun jälkeen. Että onko mitään järkeä jatkaa yritystä insseillä vai siirrytäänkö sitten suoraan "järeämpiin aseisiin" :LOL: Mutta joka tapauksessa nyt inssi tehdään ja sain siihin clomit tueksi varmuudeksi, vaikka selkeästi ovuloin testien ja tuntemusten mukaan ja verikokeitten tuloksetkin tukivat tätä vahvasti.

Ei vaan jaksaisi odottaa:LOL:
 
Tervetuloa uusille! :wave:

Mulla on inssin suhteen aivan kamala stressi päällä kun sitähän ei ilmeisesti voi tarkkaan ennustaa että milloin se tehdään? Valaiskaa jos olen väärässä, mutta mulla on siis kuva että ultralla seurataan, että mitä siellä kropassa tapahtuu ja sitten se voi tulla aika äkkiä se lähtö. Miten ihmeessä kukaan työssäkäyvä ihminen pystyy missään hoidoissa käymään jos niitä ei tiedä jo hyvissä ajoin, etenkin kun ne tehdään yli 100km päässä?! :ashamed:
 
Mulla on kans vähän sekavat ajatukset inssiin menosta. Meillä ohjeena, että aloitetaan clomit seuraavan kierron kp1, siitä 10-12 päähän ajan ultraan ja sen jälkeen ovistesteillä kotona odotetaan plussaa ja kun on ovulaatio bongattu soitan ajan inseminaatioon :O Mutta siis mitäs jos en löydä ovista, tai se sattuu vaikka lauantaille tms. ? Ja miksei meille anneta tätä irrostuspiikkiä, josta olen lukenut että muut sitä käyttävät ja sen avulla siis ilmeisesti käynnistetään se ovulaatio etukäteen sovituun inssiin??? Vai vai vai... ?

Omaa: Tää kierto on ollut kyllä omituinen... Aukiolotutkimuksen jälkeen joka tehtiin kp 7 kärsin tiputteluvuodosta 3 päivää ja kamalista vatsakivuista ja ovulaatiota (oireita) en bongannut ollenkaan. Olo ollut itkuinen ja mahassa nipistellyt ikävästi, kuin kuukautiskipua vähän väliä, vaikka tänään vasta kp 23. Pidimme sulhasen kanssa pari iltaa sit keskustelun molempien ajatuksista tulevia hoitoja kohtaan. Itse olisin jo valmis kaikiin mahdollisiin, mutta puolisoni haluaisi muutaman kierron kokeille pelkästään clomien kanssa jospa luomuraskaus olisi mahdollista. Meillä siis muuten kaikki testeissä ym. ok, mutta siemennestetutkimuksessa selvisi että siittiöitä oli hieman normia vähemmän ja liike hidasta, mutta kaikki muut lääkärit viimeisintä lukuunottamatta tosiaan olivat sitä mieltä että luomuraskauden tulisi olla täysin mahdollista. Puolisoni uskoo varmasti tähän ja sen takia haluaisi viel yrittää luomuna, ilman inssiä. Sovittiin että keskustellaan sitten siellä ultrassa vielä lääkärin kanssa ja kysytään hänen mielipidettään, voisiko luomuraskaus olla mahdollista vaikka siippojen liike on hieman hidas. Huh, tulipa avauduttua, helpotti :LOL:
 
Ja tuosta stressistä vielä, on aivan mahdotonta yrittää nyt elää stressittä! Meillä on kesällä tulossa häät, jotka stressaa kun en ole alkanutkaan vielä suunnittelemaan mitään, tämän lisäksi lähdin lisäkouluttautumaan töiden "ohella" ja teen viimeisiä tutkinnonosia, jotta saan paperit käteen toukokuussa, tämän lisäksi masentaa ja ahdistaa tulevat hoidot ja jatkuva epäonni, joulukilot joita tuli +3kg ahdistaa ja pitäisi yrittää pitää pieni dietti, mutta pelottaa että se stressaa kroppaa mutta jos en karista noita joulukiloja niin sekin stressaa ja ahdistaa... Ja kun pitäisi elää stressittä ja se ei nyt tunnu onnistuvan niin sekös vasta stressaakin, haha :LOL: Ps. Ja mä oon normaalisti maailman positiivisimpia ihmisiä, enkä harmistu oikeastaan mistään. Kai tää tilanne ja pettymykset kuukausi kuukauden perään alkaa tekemään jo munkin iloiselle luonteelle kepposia...
 
Just tuo aiemmin mainittu epätietoisuus inssin ajankohdasta on yks pahimmista inssiin liittyvistä stressitekijöistä meillä. Asumme kyllä suht lähellä Väestöliittoa, mutta olemme kummatkin töissä. Minä tosin osa-aikaisena ja luultavasti saisin ainakin osittain vapaaksi tuon inssipäivän, mutta entäs sitten mieheni joka vielä tekee välistä iltavuoroa ja välistä aamuvuoroa. Aamuvuorosta ei niin vaan välttämättä lähdetä Väestöliittoon käymään kesken päivän yhden päivän varoitusajalla. Tosin mies oli nyt saanut lupauksen että voisi ehkä lähteä, mutta tiedä sitten juuri sinä päivänä? Ja mulla on mahdollisesti juuri sillä inssiviikolla pakollinen päivystys yhtenä päivänä töissä, johon on tosi vaikeata saada sijaista.

Itse asiassa nyt on mulla kuukautiskivut päällä eli kuukautiset ovat juuri kohta alkamassa. Ongelmana on just se että ne ovat etuajassa, tosin vähän tätä arvelinkin kun ovulaatio oli etuajassa viime kuukautiskierron aikana. Jos näin menee kuukautiskierto niin aiempaan inssiin nähden tämä inssi olisi kahta viikkoa aikaisemmin (aiempi juuri ennen kuukaudenvaihdetta, nyt keskellä kuukautta). Jännittää kovasti nyt tämän inssin onnistuminen. Enpä sitten osannutkaan ottaa lomaa oikeaan aikaan kun olisin nimenomaan halunnut olla inssin jälkeen lomalla.

Marjaana84: juu, se on mielenkiintoista miten niin monet just sanovat että ei pitäis stressata jne. just. yrittäkääpä vaan ite olla stressaamatta samassa tilanteessa. Ymmärrän hyvin että opiskelusi ja tulevat häät stressaavat...mulla taas mm. työtilanne (mahdolliset yt:t ja muut muutokset).

Voimia kaikille täällä!:)
 
Viimeksi muokattu:
^ Mieshän voi käydä heti aamusta antamassa oman näytteensä. Kunhan se on n. 1h ennen inssiä siellä pesussa.

Mutta joo, meillä se inssi ajoitettiin ovistestillä, se on täällä käytäntönä. Nyt kun se CB meni antamaan virheellisen plussan, on mulla ultra n. kp12.
 
Mies menee monesti töihin ennen seitentä aamuvuorossa ollessaan niin ei kerkiä. Just olis lomilla, mutta ehtii päättyä ennen seuraavaa inssiä.

Ovistesteillä meilläkin inssi ajoitetaan ja ultraäänellä ennen sitä. Voi kunpa nämä pari viikkoa menis nopeasti niin pääsis jo jännittämään tuloksia:)
 
Niin ja joku mietti sitä, että jos plussan saa lauantaina. Se on sitten maanantaina soitto polille ja ehkä inssi. Täällä on kyllä niin, että se kierto menee hukkaan. Jos pe saa plussan aamulla, voidaan inssi tehdä sinä päivänä (jos vaan saa ajan), la kierto hukkaan ja su plussasta maanantaina inssi.
Ja meillähän oli viimeksi niin, että pe aamuna sain plussan, soitto polille. Mies melkein heti purkittamaan ja hieman jälkeen 12 oli mulla aika. Onneksi sain lähdettyä töistä. Mutta sen sumplaaminen on kyllä ihan vittumaista. Silloin ei ollut vapaana kuin se yksi aika, ota tai jätä-mentaliteetillä.
 
Väestöliitossa (ainakin täällä Helsingissä) on niin että lauantainakin voi mennä inssiin, mutta sunnuntaina siis ei. Eli jos ovulaatio on vaan silloin sunnuntaina niin menee kierto hukkaan. Toisaalta mulla viime kerralla ovulaatio kesti jopa viisi päivää, yleensä kyllä ei välttämättä ihan niin kauan.
 

Yhteistyössä